Kaikki kirjoittajan Mare artikkelit

Taavitsaisen talon rakennusmestarina häärii reilu viisikymppinen leidi Helsingistä. Nukkekodin rakentaminen on vanha haave. Nyt se on päässyt hienosti alkuun ja sorminäppäryyttä harjoitellaan ihan urakalla.

Urheilukärpänen

Näinköhän on vanhaan mieheen päässyt iskemään urheilukärpänen, vai miksi Eevertin kätköistä on kaivettu esiin monenlaista urheiluvarustetta?

Pingis

Pöytätennismailat näyttävät ehjiltä toteaa Eevert. Jalkapallokengistä on kyllä toinen kenkä kateissa. Pallo sensijaan on vielä hyvässä kuosissa. Kyllä näillä kylän poikien kanssa vielä pelaa.

Pingismaila

Pingispallojakin on ainakin yksi käytössä. Kannattaakin olla sen kanssa tarkkana, ettei pompi kadoksiin.

Keilat

Keilapallo ja keilat houkuttelisivat heti liikunnan ääreen. Kyllä sitä kolmella keilalla jo hyvin tekee harjoituskaatoja. Enää tarvitaan vain rata.

Räpylä

Räpylä on ravisteltu pölyistä. Siitäkin saa hyvän kun vielä vähän harjailee nukkaista pintaa.

Pesäpallo

Pian voidaankin aloittaa pesäpalloharjoitukset, huokaa Eevert onnellisena.

_____________________

Eevertin kokoluokkaa olevat urheiluvälineet löytyivät Tigeristä ja ovat oikeasti pyyhekumeja.

Majakkasaarella – Söderskär

Helteet eivät ota laantuakseen, joten Eevert päätti lähteä merelle vilvoittelemaan. Keliksi oli luvattu vähintäänkin sateista pilvipäivää, eikä kuulema ukkonenkaan kaukana olisi.

Siispä eväät reppuun ja menoksi.

Määränpää häämöttää

Eevert astui laivaan Vuosaaresta ja kipparilla näytti olevan suora linja kohti majakkaa heti laiturista päästyään. Vähitellen taivaan rannassa sojottava torni tuli lähemmäksi.

Majakkasaari

Tähän aikaan vuodesta maihinnnousu on sallittu vain tiettyjen liikennöitsijoiden toimesta. Saari tai saaret ovat lintujen pesimäpaikkoja ja pesimisrauha on taattava näille merilinnuille.

Satamassa

Käytössä olevat kulkureitit oli merkitty köysin. Rantaan päästyä olivat loputkin pilvet kadonneet taivaalta.

Majakan ihailija

On se kyllä mahtava rakennelma. Ikääkin melkoisesti, koska Söderskärin majakka valmistui Mattlandetin kalliosaarelle Porvoon ulkosaaristoon vuonna 1862. On se paljon kerennyt näkemään elämänsä aikana.

Torni

Alunperin majakka oli tarkoitus rakentaa harmaakivestä. Sitä ei saatu tarpeeksi, joten yläosa on tehty tiilestä. Myöhemmin majakaa on vahvistettu, jotta se kestäisi paremmin myrskyt ja myllerrykset.  Ja onhan se kestänyt näihin päiviin saakka, ihastelee Eevert.

Majakkahuone

Majakka on kuusikerroksinen ja melko tiukat ja astinlaudoiltaan kapeat puuportaat johtavat ylös. Tasanteille koottu näyttely kertoo majakan historiasta.

Kuva

Varhaisimmat valokuvat olivat 1800-luvun lopulta. Komeat ovat olleet virka-asut luotseilla.

Tove-huone

Majakka on ollut muumi-tarinoiden innoittajana. Muumipappa ja meri kertoo majakasta, joka suurella todennäköisyydellä on juuri Söderskär. Laverilla varustetussa pienessä huoneessa on Tove Janssonin piirroksia ja hänen isänsä lokikirjojen kansia näkyvillä, joihin Tove on piirtänyt vuoteen sijoittuvien tapahtumien kuvia.

Valo

Majakassa on yllättävän kuuma. Vanhaalle valomerkille saakka pääsee nousemaan. On se iso lamppu.

Lampun mittakeppinä

Itse lamppu on korkeampi kuin seurueen neito.

Näkymät ylhäältä olivat kauniit. Tosin enimmäkseen avomerta.

Majakkasaaret

Majakkasaarilla on myös asuinrakennuksia, sillä majakanvartija sekä kalastajat tarvitsivat rakennuksia. Takimmaisella saarella on luotsin talo. Sinne ei ollut ollenkaan asiaa vielä tässä kohden kesää. Alue on rauhoitettu.

Ikkuna

Majakan kaikilla sivuilla oli ikkunoita. Jokaisesta erilainen näkymä.

Purjelaiva

Oi miten komea laiva, huudahti Eevert innoissaan erään kerroksen ikkunasyvennykseen laitetun purjelaivan nähdessään.

Portaat

Laskeutuminen tornista oli haasteellisempaa kuin nouseminen. Onneksi ei ollut kiire.

Evästauolla sitten keksi seurueemme, että minusta – Eevertistä – ei tullut otetuksi yhtään kuvaa majakan näköalatasanteella.  Hämmennys oli ilmiselvä, mutta kukaan seurueen jäsenistä ei ollut enää halukas kiipeämään takaisin, koska laiva oli pian lähtemässä satamasta kohti kotia.

Majakka

Onneksi laivan satamapaikalla oli toinen majakka, jonka korkeuksiin Eevert pääsi kiipeämään.

Majakanvartija

Hyvät näkymät täältäkin on, hihkui Eevert onnellisena.

Reissun päätteeksi oli vielä tarjolla maukasta kakkua seurueeseen kuuluneen neidon syntymäpäivien kunniaksi.

Mansikkakakku

 

Olihan päivä

Aamu aukeni kauniina ja kirkkaana. Luvattiin hyvää keliä. Mikäs siinä sitten, muuta kuin matkan päälle. Suunnitelmissä taas Ötztalista hissillä vauhtia ja sitten laskeutumista alas laaksoon.

Kiva metsäautotie

Hyväkuntoisen oloinen metsäautotie lähti huipulta alas. Sitä olisi helppo laskeutua.

Maisemaa

Alkuun rinteillä oli pilvimassoja pyörimässä, mutta vähitellen ne katosivat auringon lämmön myötä.  Tie mutkitteli rinnettä pitkin alaspäin.

Alm

Tuolla on Alm, sinne siis. Matka on vasta alkuosassa, mutta jos kerran on paikka tarjolla niin parasta ruokaa vaeltaja sieltä saa.

Suppe

Tänään tarjolla oli nuudelisoppa.

Maakunnan herkkuja

Lisäksi tuli paikallisia herkkuja. Kyllä näillä appeilla pian laskeutuu takaisin laaksoon.  Acherberg Alm oli 1888metrin korkeudella. Siis aika matalalla jos ottaa huomioon että majapaikkammekin on 1700 metrin tuntumassa. (Myöhemmin sitä sitten joutui miettimään kuinka alhaalla se Ötzin laakso sitten onkaan 😉 )

Polku

Almin jälkeen matka jatkui jonkun matkaa kärrytietä. Sitten tutkimme karttaa ja totesimme että tie ei vie lähellekkään paikkaa jonne jätimme auton. Mutta ei hätää. Polkuja risteilee rinteellä ja yksi niistä vie kätevästi toiselle tielle. Siispä alaspäin melko jyrkkää rinnettä. Polku oli hyvä, mutta se oli päällystettynä ties kuinka paksulla neulasmatolla. On muuten liukkaita!

Eevert

Eevert on välillä hätää karsimässä. Matkanteko on hidastunut kovasti ja jalat alkavat olla kovilla.

Niityllä

Välillä polku poikkeaa niityille. Kapea ja jyrkästi laskeva polku laittaa miettimään, mitä kaikkea siellä heinikossa onkaan.

Tiellä taas

Lopulta kovan ja mutkaisen laskun jälkeen päädyttiin tielle. Tätä on hyvä jatkaa. Hetken huili penkillä ja sitten tietä pitkin alas. Polku veisi suorempaan, mutta nyt on ollut sen verran kovaa että on viisasta mennä pari kilometriä enemmän kuin vaarantaa jalat jyrkässä rinteessä.

Matkaa on vielä

Näyttää olevan alas vielä matkaa.

Kyltit

Sitten onkin tien yli vedetty nauha ja pari metsätöistä varoittavaa kylttiä. Ei kuulu mitään työn ääniä. Retkikunta päättää jatkaa kiellosta huolimatta tietä pitkin alas. Jyrkkkään se laskeekin! Pari kilometriä ehkä päästiin kun ryhmä näkee alapuolellaan metsätyön jälkiä.

Mutka

Olennaisen mutkan kohdalla, mistä piti päästä kääntymään takaisin laaksoon on valtava kasa runkoja! Piti pitää tuumaustunti.

Puita ei voinut ohittaa, ei kiertää eikä niiden päältä ollut turvallista taiteilla itseään ohi sortumavaaran talkia. Todellisuudessa rinne oli kuvaa jyrkempi eikä sitä voinut myöskään laskeutua suoraan alapuolella olevalle tieosuudelle, koska ei ollut kiipeilyköyttä mukana. Lisäksi korkeusero muuttui tieosuuksien välillä huimasti joka metrillä. Siksi se tie niin isoilla mutkilla olikin, että olisi turvallinen kaikille tienkäyttäjille.

Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin nousta se pari kilometriä takaisin ylös. Nousu oli tiukka. Vedet ja juomat juotu. Ja matkaa alas oli hyvinkin pari-kolme tuntia. Vaan tuolla ei auta muu kuin mennä ja nöyrtyä. Siispä takaisin tien yli vedetyn nauhan kohdalle ja paluu kiviselle ja neulasilla päällystetylle polulle.

Opetus: jos siinä lukee että tie on poikki ja sinne ei saa mennä, niin se myös tarkoittaa sitä 😀

Polku

Siispä matka jatkui hengityksen tasaannuttua uudelleen.

Mansikat

Kulkijan avuksi ja tueksi on ennenkin kerätty mansikoita ja vadelmia. Rinteillä alppiauringon paahteessa varttuneet marjat tulivat tosi tarpeeseen. Vadelmia oli kerättäväksi saakka, mutta valitettavasti isolta osalta tavoittamattomissa kulkijalta.

Krusifiksi

Keskeltä rinnettä löytyi krusifiksi. Se oli merkitty maastokarttaan ja oli hyvä paikannusmerkki kulkijoille. Onneksi oli kännykässä karttaa mukana. Yleensä sitä ei paljon tarvita, mutta nyt se auttoi oikeaan suuntaan ristiinrastiin kuljettaessa.

Kaivattu laakso, hissiasema ja auto tavoitettiin kolmisen tuntia omasta aikataulusta jälkeen. Hieno päivä oli, vaikka matkaa tulkin tehtyä enemmän kuin mihin kunto riitti.

Mäki

Maantieteellisesti laskettuna matkaa tuli 17 km vuorikävelyä. Se tosin ei täällä paljon kerro. Jokatapauksessa tuolta valkoisen pilven oikealta puolelta tultiin alas.

Ensimmäisenä lähimmälle huoltoasemalle hakemaan juomia. Palautusjuomat tulivat tarpeeseen. Kotiin, suihkuun ja lepoon oli seuraavat suunnitelmat.

Reitti

 

Kühtai kutsuu

Taannoisena sadepäivänä Eevert ajeli kirkkokierrosta lähikylissä ja laaksoissa. Silloin tuli käytyä myös Kühtaissa, joka kutsui kovasti matkalaisia uudelleen kirkkaammassa kelissä.

Siispä auto aikaisin tielle ja suuntana Ötztalin sivulaakso.

Hissillä taas hieman alkumatkaa ylös DreiSeenBahnilla. Eevert oli menossa jo omalla kuplallaan ylös ennen kuin muu seurue keskesi hissiasemalle.

Hissi

Ylhäällä avautuivat kauniit näkymät joka puolelle. Päivästä taitaa tulla maisemien ihailupäivä, hymisi Eevert tyytyväisenä.

Maisemaa

Sitten ei muuta kuin kamerat valmiuksiin ja liikkeelle.

Kamera kohdillaan

Ylhäällä oli pieniä järviä sekä yksi isompi patojärvi, joka oli yhtenä kohteena laskeutumismatkalla alas.

Rinteillä laidunsi lampaita. Tämän vuoden laaksot ovat enemmän lammas- ja hevostilallisia kuin missä ollaan aikaisemmilla reissuilla käyty.

Lampaat ovat arempia kulkijoiden suhteen, kuin luonnostaan uteliaat lehmät, jotka yleensä tulevat tervehtimään. Lampaita sai hieman houkutella luokseen.

Itävallassa ei nousuista pääse koskaan eroon, vaikka suunnitelmissa olisi laskeutuminen. Patojärvi kutsui luokseen ja sen tavoittamiseen tarvittiin ihan hyväsykkeistä nousua.

Nousu

Finstertaler Stausee, 2335m on huikean värinen, niinkuin monet vedet täällä.

Finstertaler Stausee

Paikka vaikutti olevan suosittu retkikohde, sillä iso osa kulkijoista vaelsi järvelle ja palasi takaisin laaksoon hissillä. Muutamilla muillakin oli suuntana rinteitä pitkin laskeutuminen Eevertin lisäksi.

Hevoset

Patojärvellä laidunsi falabellaperhe. Ne eivät juuri piitanneet kulkijoista, vaan keskittyivät nyhtämään ruohoa tiiviisti paikassa joka oli enemmän kuin kuvauksellinen.

Falabellat

Melko moneen perhealbumiin ne päätyivät 🙂

Patojärven pääty

Padon reunaa pitkin pääsi käymään toisella rannalla. Se oli ollut monen romanttisen kävelyn kohde sillä useampia sydämiä oli muodosteltu alueen kivistä.

Maisema – Kuva Juha Kinanen

Alas laaksoon on vielä matkaa. Toinen patojärvikin siinteli alapuolella.  Laskeutumiseen kului lähemmäs pari tuntia,  hyvin laiskasti askeltaen. Näkymät olivat niin huikaisevia että ei ollut kiire alas.

Gulassi

Eevert poikkesi kylässä vielä gulassille, joka ei pettänyt kulkijaa tälläkään kertaa.

 

Maailman katolle

Aamu aukesi aurinkoisena, eikä suven suloista pyhäaamunrauhaa jääty pitkään ihmettelemään. Siispä joukkue kasaan ja reissuun jo yhdeksän aikaan aamulla.

Suunta korkealle, lumihuippujen tasalle.

Tien päälle

Alkuun alppitietä ylöspäin.

Kaiteet?

Kaiteet? Mitä niillä tekee. Joissakin kohdin oli narulla varmennettu että ei mene kurvissa pitkäksi.

Komeat olivat maisemat.

Kondolissa

Tiefenbachbahnilla ylös ja läpi alhaalla roikkuvien pilvien 🙂

Korkealle mentiin

Hissin yläasema oli 3249 metrissä. ne ovat jo niitä korkeuksia joissa Eevertkään ei paljon enää vaeltele. Ilma on ohutta ja pienikin liikkuminen tuntuu kehossa. Näin korkealta ei löydy enää juuri kasvillisuutta tai puita. Kiveä ja lunta etupäässä.

Liikenteenvalvonta?

Liikkumisen kanssa täytyy silti olla tarkkana. Liienteenvalvonta näyttää toimivan täällä yhtälailla kuin kotipuolen kehäteillä.

Näköalatasanne

Näkymiä riitti jokapuolelle. Mainio näköalatasanne oli rakennettu vaijerien varaan pitkälle rinteen ulkopuolelle.

Yhteydet pelaa

Tasanteella oli ritilälattia, joka hieman hirvitti joitakin maisemien ihailijoita.

Näkymiä

Niin tutkimista kuin alppiaurinkoakin riitti pitkäksi aikaa. Huipulla oli yllättävän lämmintä ja tuuletonta. Kyllä kelpasi katsella.

EU:n korkein tie

Paluumatkalla piti poiketa EU:n korkeimmalle tiekohdalle hieman katselemaan. Tässä ollaan poikettu aikaisemminkin, totesi Eevert muistin palatessa pätkittäin, kuin Uuno Turhapurolla konsanaan.

Kuljettajamme

Hetken kuvailutauon jälkeen matka jatkui alaspäin ja kohti lounaspaikkaa – Rettenbachalmia 2145m.

Rettenbachalm

Paikkavalinta osui nappiin. Tälllä kertaa ruokalistalta ei löytynyt Eevertin suosikki ruokalajia eli paikallista gulassia, joten oli tilattava muita paikallisia makuja.

Maistelulautanen

Kyllä näitä kelpasi maistella. Hyvin jaksaa loppupäivän kun on kunnon eväät, totesi Eevert levittäessään laardia leipänsä päälle.

 

Rankat juhlat

Takana oli totaalinen sadepäivä, joten Eevert vilkuili jo aikaisin aamulla kotivuorta ja pilvitilannetta. Vuori näkyi hyvin ja keli vaikutti kuivuneen edellisestä päivästä.

Tänään oli erityinen päivä, sillä seurueen leidi viettäisi merkkipäivää. Toiveena oli päästä yläilmoihin nauttimaan syntymäpäiväateria.

Siispä auto alle ja kohti Giggijochbahnia joka nostaisi seurueen 2.284 metriin. Sieltä sitten kevyttä (raskasta) nousua noin 400 m korkeuskäyrillä ylöspäin.

Lampaat pilvessä

Näillä mailla laidunsivat lampaat. Niiden keskustelu kiiri vuorenrinteitä yllättävän kovaa. Ylös noustessa oli paikoin vielä paksua pilvipeitettä joka teki maisemasta hyvin jännittävän.

Kova nousu

Nousu oli kova. Paikoittain keskimäärin 10 askelta ja tauko. Niinhän se on että matka ei tapa, vaan vauhti lohdutti Eevert seuruettaan.

Kovaa on

Onneksi oli mukana sauvat joilla sai hieman tuettua kovaa nousua.

Määränpää saavutettu

Opasteessa hissiasemalla luki, että nousuun menee tunti. Ehkä se tunti menee paikalliselta kulkijalta joka on tottunut liikkumaan rinteillä. Eevertin seurue osaa kyllä sujuvasti kertoa annetut aikamääreet kahdella. Silloin ollaan lähempänä totuutta.

Niinpä tunnin ja 50 minuutin kuluttua oltiin saavutettu määränpää.

Kappeli

Lähellä oli pieni kappeli. Se piti tietenkin tarkastaa ennen ateriointia.

Rotkogelhutte

Seurueen määränpää oli Rotkogelhütte, 2666 metrissä. Ylös päästyä keli selkeni kunnolla. Paikka oli mahtavien vuorten ympäröimä ja ympärillä olivat mitä mainioimmat rinteet laskettelijoille.

Ruoka oli hyvää ja se oli oikein sopivan ravitsevaa kulkijoille. Pyttipannua paikalliseen tapaan.

Pyttipannu

Jälkiruuaksi kaakaota rommitilkalla.

Ruuan jälkeen oli aika palata hissiasemalle alas. Ylös nousu otti pahasti keuhkojen päälle, mutta laskeutuminen vastaavasti jalkoihin.

Maisemien ihailua

Onneksi oli takana hieman kumpaakin kokemusta, niin matka taittui hyvin. Laskeutuminen sujui lähes ihanneajassa – tai siis siinä ajassa mikä sille oli laskettu.

Kirkastuu

Väsynyt mutta onnellinen seurue pääsi takaisin majapaikkaansa. Peseytyminen reissun jälkeen oli mahtavaa. Alppiauringon säteissä vielä kilisteltiin kuohujuomalla koko seurueen voimin.

Kuohujuomaa

Hyvä on ihmisen olla.

Lasi

Huomenna on uusi päivä ja uudet seikkailut 🙂

Laskeutumispäivä

Aamulla Eevert nukkui pitkään. Yli kahdeksaan. Aurinko paistoi jo korkealla vuorten yllä kun seurue pääsi lähtemään. Aluksi noudettiin edellisenä päivänä hissiasemalle unohtuneet kävelysauvat. Jälleennäkemisen riemu oli suuri 🙂

Alueella on lukuisia hissejä avoinna myös kesäisin. Niiden kautta voi päästä ylös ihastelemaan maisemia tai sitten vaeltamaan vuoripoluilla. Sen enempää suunnittelematta Eevert kurvasi Obergurgliiin ja sieltä hissillä ylös Hohe Mutille 2653m.

Vuorten takana

Mielenkiintoisen näköinen kattila avautui kulkijalle. Reissussa oli myös ihastuksesta huokaileva ja kameroidensa kanssa pyörivä japanilaisryhmä, jonka opas teroitti tiukasti ryhmälleen: We don’t take photos all the time.  We walk and then we stop and You can take photos.

Polku

Se onkin hyvä neuvo tuumi Eevert, joka huomasi pian että polulla on viisasta katsoa myös mihin astuu.

Pilvet roikkuivat alhaalla ja enteilivät sadetta. Siitä huolimatta Eevert seurueineen päätti lähteä laskeutumaan pokua pitkin takaisin Obergurgliin.

Sadetta pukkaa

Maisemat olivat huikaisevia. Niitä on vaikea sanoilla kuvata.

Murmelit viheltelivät rinteellä. Ne varoittavat toisiaan kulkijoista. Eevert koetti kovasti etsiä niitä silmillään mutta ei löytänyt. Ehkä siksi, että olivat lopulta niin lähellä.

Murmeli kuva Juha Kinanen

On se hurmaava eläin, totesi Eevert kun utelias murmeli oli lopulta kadonnut takaisin kotiluolaansa.

Gulassi

Puolessa välissä matkaa oli Schönwieshütte, johon oli hyvä pysähtyä nauttimaan reissun ensimmäinen gulassi.

Hutten liepeilla laidunsi komea hevoslauma. Niitä ihailivat kaikki kulkijat iästä riippumatta.

Hevoset

Maittavan keiton jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Polku lähti jyrkästi alaspäin kauniin rotkon vierustaa.

Rotko

Tauon jälkeen oli taas virtaa askeltaa alaspäin.

Jalka nousee keveästi

Pilviä kerääntyi yhä enemmän ja pian sade saavutti kulkijat. Matkaa oli vielä jäljellä tunnin verran, mutta se ei haitannut kulkijoita, sillä niin paljon oli kokemuksia kertynyt muutaman tunnin aikana, että pieni kastuminen ei haitannut.

Märkää on

Märkä seurue tavoitti hissin väliaseman ja päätti tulla sillä alas lopun matkaa. Se oli hyvä päätös. Jaloissa jo tuntui kova laskeutuminen.

Päivän päätös

Majapaikkaan päästyä kuuma suihku ja lempeä juoma teki tehtävänsä. Voisko paremmin olla, huokaisi Eevert tyytyväisenä majapaikan parvekkeella nauttiessaan alppiauringon viimeisistä säteistä.

Lisää kokemuksia läytyy myös matkaseurueen muiden jäsenten päiväkirjasta http://matkapaivakirja.kinanen.fi

 

Kohti uusia seikkailuja

Vähitellen näytti siltä, että erilaiset rakennusprojektit eivät näytä käynnistyvän taannoisen muuton jäljiltä ollenkaan.

Eevert päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä, pakata reppunsa ja lähteä vähäksi aikaa lomailemaan rakkaisiin maisemiin.

Suunnaksi Itävalta ja tällä kertaa Ventertal. Piskuinen muutaman talon kylä – Winterstall – otti kulkijan suojiinsa. Kauniit maisemat aukesivat kotiparvekkeelta suoraan kohti Weisskugelia. Melko mahtavaa, tuumi Eevert aamukahvia juodessaan.

Weisskugel

Sitähän on lähdettävä tutkimaan tarkemmin. Siispä auto alle ja kohti laakson päätä.

Vent

Ventin kylässä oli hissi auki. Pakkohan sitä oli siirtyä samantien yläilmoihin.

Matka jatkuu

Hissi nosti 2365 metrin korkeuteen, siitä sitten polkua pitkin ylöspäin. Melko tiukasti otti ensimmäinen nousu keuhkoihin. Hissuksiin nousemalla ja välillä maisemia ihailemalla Eevert pääsi kuitenkin omaan tavoitteseensa.

Vaeltaja

Hyvä on nautiskella alppiauringosta. Silmä lepää ja sielu tulee samalla ravituksi. Näillä eväillä sitä jaksaa sitten taas pitkän pohjolan talven.

Kauas on pitkä matka

Näille maisemille ei pääse muuten kuin hikoilemalla ja puuskuttamalla. Jokainen askel on omaa tuskaansa, mutta se tuska katoaa nopeasti kun katselee ympärilleen.

Maisema

Ylhäältä oli alas laskeutumassa kaksi karvakorvalehmää. Toinen oli satuttanut itsensä. Parivaljakkoa seuratessaan pystyi huomamaan kuinka terve lehmä piti huolta ja saatteli ontuvaa ystäväänsä alas vuorilta ja avun lähelle.

Lehmä

Eevertin palatessa hissiasemalle takaisin oli ontuva ystävä jo saanut kuljetuksen pois. Eläimet pitävät huolta toisistaan kauniilla tavalla.

 

Vielä odotuttaa

Mineilyt ovat saaneet odottaa vielä vuoroaan. Askarteluhuoneen valtasivat alkuun taimet.

Nyt ne on istutettu parvekkeelle, kukin omaan paikkaansa. Melkein kaikki mahtuivat. Muutama kurkun taimi jäi vielä vaille loppusijoituspaikkaansa.

Planttaasi

Ansari mahtui hyvin puutarhapäätyyn. Kasvulavoja laitoin vain kaksi paikoilleen. Katsotaan sitten ensi vuonna korotetaanko niitä. Lavoja on varastossa vielä useampia.

Varttumaan pääsivät kurkut, chilit, tomaatit, salaatit ja erilaiset yrtit.

Olopääty

Vielä jäi hyvin tilaa oleiluunkin 🙂

Huiman iso on tuo parveke.

Apulainen

Tyttären koira tuli istutushommiin hanslankariksi. Aika heikoksi jäi osallistuminen. Koira nukkui pitkänä ja nautiskellen auringiossa lähes koko päivän.

Jotakin askarrusta vähitellen tulee mukaan. Menin lupaamaan, että tottakai tulen leirille hoitamaan korupajaa, jos kerran kaikki tulee paikalle valmiina. No, ei sitten ihan tullut. Mitä minä tällä teen?

Vuolukivi

Vuolukivista pitäisi saada jotakin koruntapaista aikaiseksi.  Kovin paljon ei aiheesta löytynyt osviittaa, joten eihän se auta kuin lähteä tutkimaan miten tämmöisen kiuaskiven saisi edes palasiksi.

Sahausta

Sahalla kuulema saa. No sitten vain sahaamaan ensin käsipelillä.

Palaset

Saihan sen sahalla pieneksi. Sitten pitäisi jotenkin työstää.

 

Tämä tarina jatkuu vielä 😀

 

Sain työstettyä irtisaamaani palasta hieman puutarhahommien lomassa. Ihan itsekin yllätyy että sitä on mahdollista hieman muokata hyvin alkeellisisillakin välineillä.

Valmis koru

Työstövälineinä pienet viilat. Pintaa hieman tasotin ja lopulta siveli oliiviöljyllä. Varmaan jokin pätevämpikin öljy olisi olemassa, mutta ei nyt sattunut vaikka pellavaöljyä olemaan kotona 😀

Harjoitukset jatkuvat vielä, ennenkuin näitä taitoja voi opastaa eteenpäin.