Eevertin kesä on ollut meneoa ja meinikiä. Paikoillaan ei juuri ole oltu, joten viimeviikkojen hiljaisuus on ollut tervetullutta. Lämmintä on riittänyt ja mikä autuus onkaan ollut vain olla hetken aikaa. Aikansa kutakin, niinpä on Taavitsaisen talossakin päästy hieman ulkotöihin. Pitkään ne ovat odotuttaneetkin.
Puutarha
Talon seinustalle on noussut kaunis ruusumuratti. Se onkin aivan uusi lajike ja kokeilunhaluisena Eevert oitis ryhtyi sen kasvattamista kokeilemaan. Myyjätärneiti jostain syystä kyseli kassalla, että jokos sitä joulua tehdään… Ei nyt sentään ihan vielä. Kummasti köynnös virkisti talon sivuseinää (eikä nyt sitten huomata, että sähköistyselementit on ihan unohdettu peittää kuvasta 
). Seinissä ei ole ikkuna-aukkoja, joten aika tylsän näköiset tyhjillään ovat olleetkin. Olisihan ikkunoita voinut itse lisätä valmiiseen talopakettiinkin. Ei vain tullut mieleen tai ei uskaltanut säätää liikaa.
Neidon kanssa on joskus aikaa sitten rakennettu kukkalaatikoita pihaan. Nekin saivat odotettua täydennystä kukkivista tulppaaneista.
Kulkijan vesiallas
Puutarhan nurkassa on pieni lammikko. Aivan kuivunut se on näin kuuman kesän jäljiltä. Joskus ehkä siihen saadaan vettä ja pari karppia uiskentelemaan. Sensijaan kaivattua raikkautta tuo matkoilta tuttu kulkijoiden vesiallas. Sellainen mukavasti solisee nyt puutarhassa ja saa siitä kukkien kasteluvedenkin kätevästi. Tuollaisesta sitä on Eevert monet kerrat matkoillaan saanut kaivattua raikasta vettä. Ja varmasti ovat mineraalit sun muut kivennäiset olleet luonnonmukaisessa järjestyksessä.
Hummeri ja asianmukaiset juomat
Vaan mitä se Eevert mahtaa nyt valmistaa kaiken touhunsa keskellä. Nythän on ravustusaika parhaimmillaan ja sellainen näyttää olevan Eevertilläkin tarjolla. Tai ei tuo taida rapu olla, paremminkin hummeri. Ei taida mies luottaa lähivesien antiin…
Aikanaan pojankollina Eevert kävi aina kesäisin ravussa. Ne oli lapselle mieluisia retkiä. Yötämyöten oltiin metsässä ja laavulla nukuttiin. Silloin sai valvoa niin myöhään kuin halusi. Parasta rapuretkissä oli se että sai olla aikuisten kanssa kokoajan. Siitä on jäänyt mukavat muistot. On se vaan niin tärkeää olla yhdessä; aikuiset ja lapset. Nykyisin helposti harrastellaan omissa porukoissa ja hyvin vähän on aikaa ihan vaan yhdessä olla.
Ravustus oli jännittävää ja tekemistä riitti koko yön ajaksi. Rapuretkelle valmistauduttiin jo hyvissä ajoin tarkistamalla, että pyydyksiin tarvittavat välineet olivat hyvässä kunnossa ja eväitä riittävästi.
Rapuja on pyydettiin käsin, rapukepeillä eli köpeillä, haaveilla sekä varsinaisilla rapumerroilla. Ne olivat kalastajalangasta solmittuja, mutta nykyisin taitaa saada hankituksi käteviä muovimertojakin joiden huoltaminen on paljon helpompaa.
Tavallisin ravunsyötti oli kala. Vanhat miehet kertoivat karvat nostattavia tarinoita erilaisista syöteistä. Merroissa oli kuulema käytetty syötteinä kissan, kanan, sammakon, oravan, vasikan ja jopa lampaan lihaa. Aina piti laskea reissun jälkeen talon kissat, mutta onneksi ne olivat vain kiusoittelevia tarinoita -vaikka taitaa niissä perää ollakin. Rapu kun on kaikkiruokainen.
Lapsuuden rapuretkillä syötteinä oli aikaisemmin päivällä katiskasta saatuja oman veden kaloja.
Rapu on hämäräeläin ja se lähtee liikkeelle vasta myöhään. Merrat lasketiin illalla ja aika-ajoin käytiin niitä katsomassa. Merrat pärjäsivät hyvin aamuunkin saakka, mutta eihän se olisi niin kiehtovaa ollut.
Keppejä käytettäessä kuljettiin vähän väliä tarkistamassa onko kepillä keihästetyn ja pohjaan kiinni isketyn syötin ympärille tullut rapuja ja poimitiin ne sitten käsin pois. Rohkeimmat lapsetkin saivat niitä joskus poimia. Tärkeä väline oli taskulamppu. Rapu jäykistyy paikoilleen valossa ja on helppo poimia. Tosin jos sählää ja säätää, niin karkuunhan se peruuttaa. Niinpä lapsia sai kullakin kierroksella olla mukana vain yksi. Kukin vuorotellen niin pitkään kuin jaksoi.
Ravustaessa, niinkuin kalastaessakaan ei saanut pitää meteliä, vaan se oli hiljaista puuhaa. Se lisäsi kummasti kutkuttavan jännittävää mystisyyttä pimeässä metsässä nuotion loimussa, taskulamppujen valokeilojen hiljalleen liikkuessa vesirajassa.
Nuotiokahvit
Nokipannukahvit maistuu aina niin hyvälle. Ja palavaa nuotiota niinkuin hiipuvaa hiillostakin jaksaa katsoa viimeiseen valontuikahdukseen saakka. Niin rentouttavaa ja rauhoittavaa ajan viettämistä. Tässä Mattisj:n kuvassa on tunnelma kohdallaan. Olen kuvaa katsellut hetken jos toisenkin. Mielessäni kuulen tulen äänet, palavan puun ja kahvin tuoksut.
Rapuöinä sai kahviakin juoda niin paljon kuin halusi. Pannu keikkui tikunnokassa kokoajan ja siitä ei böönat loppuneet koskaan. Aika summppia taisi aamuyöllä jo olla. Eväissä oli usein mukana myös vastaleivottua pullaa jota sipustettiin kahvin sekaan runsaalla sokerilla höystettynä. Ei tainnut olla hammaslääkäriliiton suosittelema välipala.
Saattaapa alkuillasta metsästä löytää muutakin hyvää ja maukasta. Jos sattui mainiot marjamaat samaan metsään, niin saattoipa eväisiin tulla laitetuksi piimää ja talkkunaa. Ja kas kuinka ravitseva ja maukas retkieväs syntyi helposti!
Mustikat kuksassa
Nämä maittavat marjat keräsi tytär, jonka saaliiksi taisi tulla enempi siikoja kuin rapuja. Yhtäkaikki metsässä on hyvä olla hyvässä seurassa ja kauniissa maisemissa, ihan mihin aikaan tahansa. Sellaisilla muistoilla sitä pääsee monen arjen synkemmän hetken yli.
♡
Köynnös, ruusut ja tulppaanit Sinellistä, oluset Doloresilta, hummeri Tiimarista, puutarhan pöytä linssinsuojarasiasta, puutarhakalusteet Lahden markkinoilta, kukkalaatikot tulitikuista, tillit ja puut sekä kukkalaatikoiden vihreät Tiimarin poistolaarista löydettyä “jotakin”, pihan vesiallas löytö Livignosta puolivalmiina lelukaupasta (vesi on lakkaa ja vesinoro lakattua siimaa).
Melkoinen kello.
