Ikkunaa ja pöytää

Pientä remppaviikonloppua on Taavitsaisen talossa vietetty.

Pöydän pinta

Alkuun käsittelyyn pääsi Eevertin keittiön pöytä, jonka pinta oli aikaa myöden kipristynyt vahvalle kaarelle.

Taso

Uusi taso on balsaa. Vanhat jalat olivat täysin kunnossa, joten niihin en koskenut lainkaan.

Keittiössä

Paikka löytyi vanhasta tutusta paikasta keittiöstä. Täytyy pyyhkäistä tiikkiöljyllä vielä jahka on pihakalusteiden keväthuoltoaika.

Talo

Talo kääntyi kyljelleen. Näin se ei ole vielä ollukutkaan 😀

Ikkuna

Ikkunaa asettelin paikoilleen. Tämä onkin hieman enempi muotoiltua  ikkunamateriaalia. Sinne ehkä tulee vielä valo.

Asukkaat

Pari asukastakin kävi astelemassa lattialla. Ihan vaan kokeeksi.

Hitaasti, hitaasti

Minimaailmassa on asiat edenneet hissuksiin 1:1 elämän haasteiden viedessä aikaa myös viikonloppuisin.

Jotakin pientä kuitenkin. Liimauksia on jatkettu eri puolilla ja eri päin kohde kerrallaan.

Liimauksia
Liimauksia

Maalivarastoja on sentään ehtinyt täydentämään. Vanhojen  purkkien loput jäivät hommahuoneeseen talveksi ja ne eivät tainneet kylmästä niin välittää. No, tosin niissä ei enää niin merkittäväsi sisuksia edes ollut enää.

Maalit
Maalit

Kevättä ja lämmintä kohden mennään. Pian on myös luvassa loma pääsiäisen tuntumassa. Jospa sitten pääsisi sisustamiseen kiinni.

Outo kuva
Outo kuva

Johonkin työjuttuun oli tarvittu tämmöistäkin kuvaa 😀  Taustalla Eevertin kotitalo, jossa olisi sielläkin kaikenlaista remppaa tiedossa.

Kaupungintalo
Kaupungintalo

Laitetaanpa samasta tapahtumakokonaisuudesta pari muutakin kuvaa, joiden vuoksi on tullut aikaa käytetyksi. Jäävät talteen tänne.

Arvokkaasti Helsingin Kaupungintalolla ja aamukahvilla eduskunnassa.

Arto Satosen kanssa aamiaisella
Arto Satosen kanssa aamiaisella

Jospa sitten palaisi taas arkeen takaisin juhlan jälkeen.

 

Hyvää kevättä ja aurinkoisia päiviä teille kaikille.

Narsissit
Narsissit

 

 

Malleja

Viikonloppuna ei juuri ehtinyt askarruksiin, koska reaalielämän haasteet piti ensin  hoitaa alta pois. Ehkä seuraavana viikonloppuna sitten enemmän.

Aikaisemmin on kotiin löytänyt tiensä muutamia elikoita. Mitenkähän nämä asettuvat Eevertin elämään?

Lehmät
Lehmät

Uteliaat ja hyväntahtoiset lehmät laiduntivat viikolla keittiön pöydällä. Lehmä on yksi suosikkieläimistäni. Alpeilla kulkiessakin niiden kanssa on aina pydähdyttävä hieman rupattelemaan. Lehmien kieli on kansainvälistä.  Tai antavat minun ainakin ymmärtää niin  😀

Keskusteluhetki
Keskusteluhetki

Pian keittiön pöydälle marssi pieni röhkivä katras.

Possut
Possut

Näitä olen itsekin kasvattanut kesäpossuina kauan sitten. Antero ja Kyllikki olivat silloin possujen nimet vuodesta riippumatta. Kuka mahtaa olla tämä kolmas?