Haagan Alppiruusupuisto

Päiväretkikohteena tänään Haagan Alppiruusupuisto.  Melkoisen lumoava paikka ihan tässä lähituntumassa. Suosittelen, jos ei ole tullut ennen käytyä. Mainio paikka alkukesän retkeilyyn. Puistossa oli myös mukavia piknik-paikkoja. Ei muuta kuin eväät mukaan ja nauttimaan.

 

Täältä löytyy hieman taustatietoa puistosta http://www.vihreatsylit.fi/?p=930

Hyvää juhannusta

Se olisi sitten juhannus, tuumii Eevert katsellessaan ikkunasta ulos. Keskikesän aika, vaan tänä vuonna ei niin kovin lämmin. Rakeitakin tullut jo pariin kertaan. Villapaitaa saa pian päälle pukea.

Mies on puuhastellut pihamaalla ja laittanut vanhan hyyskän kesäkuntoon.

Sisustusta

Hyyskä se on tärkeä paikka talossa.

Eevertin hyyskä on jäänyt huoltamatta syksyllä. Jonkin aikaa mies kärvistelee hyyskän takana ennenkuin saa täyttyneen astian tyhjennettyä. Eipä tuo mielipuuhia ole, mutta sitten on taas mukava nautiskella ulkohyyskästä kun on kaikki siistitty.

Sitä itseään..
Sitä itseään..

Ripeänä miehenä työ oli suhteellisen nopeasti tehty. Sen verran tuoksahtelevaa touhua, että saunan lämmitykseen sitä on seuraavaksi ryhdyttävä. Savusauna saa tällä kertaa olle rauhassa, se kun vaatisi koko päivän lämmityksen. Vaikka olisihan se hyvä näin juhannuksena.

Puut vain sisälle ja pesät palamaan.

Puuteline
Puuteline

Juhannussaunassa pitää olla vasta tai vihta, miksikä sitä nyt kukakin nimittää. Läheisestä metsänreunasta oksat taittuvat miehen kainaloon ja kotipihassa vasta vihta asetellaan käyttökuntoon. Hyvä tulikin 🙂

Vihta
Vihta

Päivällä on hyvä saunoa ja ihastella samalla kaunista kesäistä luontoa. Lintujen laulu on lähes alkukevään riemua. Taitavat nekin tietää, että kesän juhla on käsillä.

Saunamies
Saunamies

Parasta saunan jälkeen on kiuasmakkara ja kylmä olut. Voiko sen mukavampaa olla ja sen leppoisemmaksi elämä tulla.

Saunamakkara
Saunamakkara

Illan mittaan voi heittää vielä tikkaa naapureiden kanssa. Vanha tikkataulu on vielä hyvässä kunnossa hyyskän seinällä. Ei ihan enää osu tikat häränsilmään, mutta tauluun kuitenkin. Hyvä tulos tuli.

Tikkataulu
Tikkataulu

Rauhallinen ja mukava juhannusaatto laskeutuu iltaan. Päivän lehti on jäänyt lukematta, joten nyt sen voi ottaa mukaan ja käydä viettämässä mukava lukutuokio kunnostetussa hyyskässä. Valoakin riittää näin keskikesällä.

Matkalla hyyskään
Matkalla hyyskään

Oikein hyvää juhannusta kaikille kävijöille ja lukijoille!

”Juhannus on meillä herttainen,
kirkas taivas on sininen.
Pirtti on jo pesty, valkoinen,
pihamaakin laastu on.
Koivujen lehvät portailla huiskii,
kesän juhlasta pihlaat kuiskii,
metsiköstä kielot kannettiin,
sinikukat huoneisiin.”

Ämpärit

Navetalle tarvitaan ämpäreitä, joten ei auttanut kuin pyrkiä läkkisepän oppiin.

Eevertin navettaan sopii hyvin vanhat sinkkiämpärit.

Kaava

Ensin piti tehdä jonkinlainen kaava.

Päätin tehdä kymmenen ämpäriä, niin varmasti joku osuu niin kohdilleen, että päätyy paikalleen.

Liimattua tai sinkittyä

Sivut liimasin ja pohjaan lisäsin ympyrän muotoisen palasen. Niiden saaminen jotenkin suoraan oli aika haasteellista 😀

Maalausta

Maalauspuuhiin seuraavaksi. Ensiksi sisämaalaus. Aurinkoinen ja lämmin päivä oli hyvä apuri kuivaushommissa.

Päällysmaali

Paperiämpärin reunoihin laitoin joihinkin pientä kohonauhaa. Monesti oli ennenaikaankin ämpärit vähän koristeltuja.

Valmiita

Lopuksi vielä sangat paikoilleen ja ihan passelit ämpärit näistä syntyivät.

Tämähän toimii

Blogi on ollut alhaalla jonkin aikaa. Päivityksiä ei ole saanut tehtyä, eikä kyllä ole aina näkynytkään.

No, nyt täytyy heti käyttää tilaisuus hyväksi ja tallettaa viimeaikaiset tapahtumat myös tänne.

Ilmapallot

Blogin toimimattomuus ja 1:1 elämän kiireet myös haittasivat harrastustoimintaa. Pääsin yllättäen myös unelmieni hommaan jakamaan ilmapalloja iloisille ihmisille.

Ja sitten asiaan.

Navetta, nimeltään Apila etenee todella hitaasti, mutta etenee kuitenkin.

Aitoja

Aurinkoisen ja kauniin päivän koittaessa piti siirtyä ulos valmistelemaan karsinarakennelmia. Vasikka jo kovasti kaipasi omaa paikkaa navetassa.

Pientä mallailua

Ja hetihän sinne piti päästä kokeilemaan olisiko aidan korkeus sopiva ja tila passeli. Vaikutti olevan riittävä tila.

Heinähäkki

Vielä on paljon tekemättä, mutta ainakin vasikka on saanut hieman heinää purtavakseen.

Tästä on hyvä jatkaa. Sitten kun aurinko taas paistaa.