Sadetta pitää

Sade ja matalapaine on saavuttanut Itävallan. Kaksi viikkoa on mennyt loistavassa kelissä, joten ei haittaa juurikaan.

Paitsi että saimme ystäväperheen vierailulle ja olisimme heille näyttäneet mielellään vuoret kaikessa loistossaan.

Kaltenbrunn

Kävimme pahimman sateen saattelemana Kaltenbrunnin pyhiinvaelluskirkossa, jonne olimme patikoineet aikaisemmin.

Rechenpass

Nuoren neidin toiveissa oli kokea kolme maata yhden päivän aikana, joten lähdimme kohti Italiaa Rechenpassin kautta. Kirkon torni seisoi paikallaan. Jonkin verran oli myös turisteja liikkeellä. Varsinainen nautinnollinen pyöräilykeli tämä ei ole, mutta ehkä yksi mieleenpainuvimmista.

Marienberg

Jatkoimme matkaa muutaman kilometrin eteenpäin kohti Marienbergin suurta luostaria. Sinne päästyä kelikin näytti aukeavan ja luostarilta oli huima näköala alas laaksoon. Mittasuhteet jälleen kerran aivan sekaisin päässä.

Kynttilät

Luostarin kappeliin syttyivät kynttilät heinäkuun alussa menehtyneiden ystäviemme muistoksi.

Suojelusenkeli

Luostarin kaupasta lähti mukaan pronssinen suojelusenkelipatsas. Muistutuksena siitä, että tapahtuu mitä tahansa niin et ole yksin. Patsas löytää aikanaan paikkansa pikkukappelin kirkkotarhasta.

Kylänäkymä

Luostariin pääsy vaati pienen kylän läpiajoa. Hyvin viehättävä ja kapeakatuinen sekä italialaistyyppinen kylä.

Lounaspaikka löytyi Samnausta – Sveitsin puolelta ja verovapaalta alueelta. Miesväki tankkasi hymyssäsuin autonsa 90 sentin litrahinnalla.

Ruokana gulassia

Gulassia

sekä pekonirösti

Rösti

Näillä eväillä ei tarvinnut ruokaa vielä seuraavana aamunakaan 😀

Lumipeite

Yön aikana olivat vuoret saaneet lumipeitteen. Lämpötila oli laskenut ja sade tuli vuorille lumena. Maisema muuttui hyvin postikorttimaiseksi – ellei olisi edelleen satanut.

Lehmät

Kaunertalin jäätikkötien varressa on satoja lehmiä laiduntamassa. Eräs sonnimullikka oli päättänyt palata just ja nyt takaisin laaksoon lämpimämmille seuduille ja asteli hiljaa ja rauhassa keskellä tietä väistämättä typeriä turisteja.

Upeat valot

Nopeasti liikkuvat pilvet toivat yllättäen eteen hämmentäviä näkymiä. Valokuvaajan unelmakeli.

Vuoret

Eevert laskeutui seurueineen kotilaaksoon viettämään kirjanlukupäivää ja odottamaan kirkkaampia kelejä.

 

Murmelikävelyllä

Sunnuntaipäivän iloksi lähdimme kohti tuttua Kaunertalin jäätikköä. Tieltä lähtee paljon polkuja eri suuntiin.

Viitta

Kohteeksi siis pikku järvi Krummgampentalin huipulla. Tai ainakin sinne päin.

Puro

Polku nousi helppokulkuisena pienen puron vartta pitkin.

Polku

Määränpäätä ei vielä näkynyt ja keli oli oikein hyvä kävelyyn ja nousuun. Lähtöpaikka oli jossakin 2400 metrin yläpuolella ja odotettavissa olevaa nousua muutama 100 metriä taivasta kohti.

Tauko

Taukoja oli pidettävä välillä. Juomaa on tälläkertaa matkassa riittävästi ja vähän evästäkin jos tarvitsee. Jonkin verran oli muita kulkijoita samalla polulla. Sormin laskettavissa kuitenkin.

Kiven kolo

Yhtäkkiä keulassa kulkeva Juha pysähtyi paikoilleen. Jälkijoukko ihmetteli että mikä nyt tuli? Kuulema murmeli. No ei näy missään, tuumi loppu porukka ja oli jo jatkamassa paikkaa. Kaveri luuli jotakin kiveä murmeliksi. Sitä se vähä happi saa aikaiseksi 😀

No, kyllähän se siellä oli ja kivenlohkareen välistä ja tarkkaili kulkijoita. Kovin oli arka. Vähän kun liikahti niin vetäytyi hiljaa takaisin koloonsa.

Murmeli

Villimurmelin näkemisessä on jotakin hohdokasta. Arkoja eläimiä, jotka kyllä seuraavat kulkijoita, vaikka he eivät niitä edes huomaisi. Pieni vihellys kuuluu silloin tällöin rinteellä. Murmelit ilmoittavat toisilleen kulkijoista.

Pikkukoski

Välillä puro äityi pieniksi vaahtoaviksi koskiksi. On siinä vedessä voimaa, tuumi Eevertkin ihaillessaan maisemia.

Sadetta ja rajuilmoja

Vuoren takaa hiipi musta sadepilvi ja pientä ukkosen poikastakin oli ilmassa. Puuttomalla rinteellä ei ole kulkijan hyvä olla ukkosella. Alas oli lähdettävä reilun kahden tunnin nousun jälkeen.

Sadevarustus

Ei muuta kuin sadevarustusta päälle ja laskeutumaan nyt jo liukkaiksi äitynyttä kivistä polkua pitkin.

PIlvet

Lopulta laskeuduimme lähes lähtötasolle ja sadekin oli jo laantunut. Keli oli tuonut rinteille pieniä pilvihattaroita seikkailemaan.

Takana vuorella aurinko paistoi kauniisti. Osa rekikunnasta ehdotti paluuta rinteelle, mutta hän ei saanut kannatusta.

Padolla

Siispä laskeuduimme hiljalleen alaspäin ja tutkailimme tienvierustan kohteita. Patojärvellä hetkeksi pysähdyimme ja ihastelimme näkymää alas kotilaaksoon.

Ötztalista Italian kautta kotiin

Päätimme viettää autoilupäivän.

Ötztalista lähdettiin liikkeelle ja suunnitteilla oli ympyrämatka alppi- ja jäätikköteitä ajellen.

Ensin piti tankata auto, koska Itävallan puolella on bensa huomattavasti edullisempaa kuin Italiassa. Kävin samalla vessassa.

Vessan peili

Meinasin puuteroida nenäni, mutta näillä itävaltalaisittain asennetuista peileistä ei varvistamallakaan näe riittävästi 😀

Ötztal

Ötztalin laakso on pisimpiä ja leveimpiä Itävallassa. Alkuun näytti että se on yhtä suurta hotelli ja urheilukauppa keskittymää, mutta pidemmälle päästyä laakea laakso muuttui kiehtovammaksi.

EU:n korkeimmalla kulkeva tie

Ajoimme jäätikkötielle ja lämpötila laski nopeasti 5 asteeseen. Maasto oli muuttunut karuksi ja omalla tavallaan kiehtovaksi.

Karua on
Jäätikkö

Jäätikkö oli käden ulottuvilla. Rakensivat uutta hiihtokeskusta tai korjasivat vanhaa. Talveen on vielä aikaa.

Kappeli

Tieltä näkyi kappeli. Se tietenkin oli tutkittava.

Kappeli läheltä

Kappelin vieritse kulki polkuja. Täällä on hyvin merkityt polut.

Juustoa ja speckiä italialaisittain

Rajanylityspaikkana oli Timmesjoch. Vähän ennen rajaa oli uudenuutukainen moottoripyörämuseo, joka oli tutkittava. Suosittelen alaa harrastaville. Museoidessa tulee nälkä. Tilasimme paikallisesta ravintolasta tyypillisiä makuja. Juustoa ja speckia. Aivan verraton valinta.

Mukana oli myös kaksi kipollista aitoa laardia.

Laardia

Toinen maustettu sipulilla ja toinen speckin palasilla.

Näillä eväillä jaksoi hyvin eteenpäin.

Lampaat

Juuri ennen varsinaista rajaa eteen tuli lammaslauma. Kaikki lampaat merkittyinä  väriviivoin. Ne viis veisasivat turisteista, tuppasivat kääntämääm selkänsä jos lähestyi.

Kummeleita

Tie kulki korkealla.

Näköala

Kummeleiden takaa avautui huima näköala alaspäin. Ei auta horjahtaa.

Aurinko paistoi suoraan avautuvaan kattilaan vuorten keskellä.

Alhaalta katsottuna

Sama paikka keskimäärin alhaalta ylös katsottuna. Täällä on vehreää ja vihreää. Ei ole ihme, että viiniä viljellään paljon heti rajan toisella puolella.

Maantie

Laaksoon laskeuduttua on jo aivan välimerellinen ilmasto ja lämpötila kivunnut 27 asteeseen, vaikka ilta on jo käsillä.

Pilvimuurista valo välähtää

Pilvet muuttuivat hiljalleen sadepilviksi ja lopulta ihan ukkoseksi asti. Olikin aika kääntyä kotilaaksoa kohden.

Hyvä oli taas matkaajan kellataa petiin ja uneksia päivän tapahtumat uudelleen.

Lehmiä ja helikoptereita

Voi, miten paljon kauniita lehmiä huokaisi Eevert päästyään Kaunertalin laakson ylärinteille.

Lehmät

Niihin pitää tutustua tarkemmin.

Rohkea lehmä

Pian olikin ensimmäinen utelias lehmä haistelemassa ja maistelemassa Eevertin kättä.

Laidun

Komeat on laidunpaikat!

Turistit

Kyllä kelpaa lehmien ihastella turisteja.

Puro

Vesi solisi kirkkaana ja raikkaana. Ties vaikka tulisi jäätiköltä saakka.

Kukat

Kukat nauttivat auringon paisteesta.

Perhonen

Perhoset lekottelivat kukissa.

Lisää kukkia

Pienimmätkin kukat kurottelivat aurinkoon.

Kaunis on

Kauniita ovat, vaikka eivät ole koolla pilattuja, tuumi Eevert kontatessaan kukkien perässä milloin milläkin mättäällä.

Töppövilla

Päivän maastoista löytyi niin lampia, pahaa rakkaa ja suota. Töppövillatkin heiluttelivat päitään tuulta vasten.

Kivi

Liekö ne muinaiset roomalaiset käyneet tekemässä kivipiirroksia?

Tukkilasti

Helikopterikin ilmaantui tekemään huoltohommia. Polttopuita piti saada läheiselle tuvalle, minne ei tietä pitkin päässyt, vaikka oli lähellä.

Tupa

Käyhän se näinkin 🙂

Helikopteri

Tehtävä suoritettu ja kummastakin päästä miehet korjattu koneeseen.

Tekojärvi

Eevertkin päätti seurueineen palata laaksoon. Jossakin se on tuolla kaukana vuorten juurella.

Maastopäivä

Aamu aukesi selkeänä ja lämpimänä. Voisi olla hyvä päivä maastoutumiseen. Niinpä retkikunta ylös ja metsävaatteet päälle ja menoksi.

Läheinen luonnonsuojelualue/puisto antaa mainiot mahdollisuudet patikoida päivänmittaisia reittejä.

Alkumatka

Auto jäi tienvarren levikkeelle. Polut ovat hyvin merkittyjä ja usein matka määritellään aikana jonka keskiverto kulkija siihen käyttää. Eevert lisää siihen aina vähintään puolet lisää, niin pääsee suurinpiirtein omiin tarpeisiinsa kiinni 🙂

Polku

Polku risteili melko viistolla rinteellä. Matka eteni hitaasti, koska joka mutkan takaa avautui henkeäsalpaava näköala. Sitäpaitsi valokuvaaminen on mainio ja hyväksyttävä syy tasaannuttaa hengitystä 😀

Oltiin alueella missä mittasuhteet menevät sekaisin. Silmä ja aivot eivät kykene määrittelemään matkaa vastapäiselle vuorelle.

Lampi

Pian saavutimme ensimmäiset kohteet. Ylätasanteella oli kaksi kirkasvetistä lampea. Ei kovin syviä, joten vesi olisi ollut aivan uintilämpöistä. Rantoja tuli hieman tutkailtua, sillä voi olla että sieltä löytyy juuri se kivi mitä jossakin projektissa ehdottomasti tarvitaan.

Ohdakkeet

Monessa kohden ohdakkeet (cirsium spinosissimum) olivat estelemässä liian läheistä tutustumista veteen. Niitä tuli muutaman kunnon raapaisun uhallakin uhattua ja pian pääsi silittelemään rantakiviä ja arvuuttelemaan veden lämpötilaa.

San Pellegrino

Päiväretkelläkin pitää juoda riittävästi. Jokainen nousu nostaa sykettä ja tuo hien pintaan. Nousu on usein yhtäjaksoista tunnista toiseen, mikäli maisemille haluaa. Italian puolelta matkaan tarttui muutama pullollinen San Pellegrinoa – mikä sen sopivampaa juomaa pienelle pyhiinvaellukselle.

Rauniot

Polkua jatkoimme eteenpäin niin kauan kuin se nousi ylöspäin. Kärkikohdalta löysimme vanhan talon paikan jäänteet. Liekö paikalla ollut kulkijan tupa, vaiko siellä on ollut tunturimaja paimenille. Voi vain arvailla. Kauan siitä kuitenkin on. Joitakin hiiltyneitä laudankappaleita alueelta löytyi, joten voisi ajatella, että talo on palanut.

Pääteasema

Hienolla paikalla se on kuitenkin sijainnut.

Lähdimme laskeutumaan takaisin autoa kohden samaa polkua, jota olimme nousseet. Ja taas oli ihan erilaiset maisemat. Asiat muuttuvat kun katsantokantaa vaihtaa 😀

Janoinen lehmä

Alempana löytyi janoinen lehmä. Lehmiä on paljon ja monen kulkijan tai auton eteen ne tuppaavat. Niitä kunnioitetaan. sillä me olemme vain vieraina täällä.

Gulassi

Kulkijan voimaruokaa on kuuma ja hyvin maustettu gulassi. Tämä taisi olla jo neljäs annos. Joka paikassa on oma reseptinsä, joten vaikka söisi joka päivä niin ei söisi samaa ruokaa.

Lopulta keli muuttui ja sääennusteiden mukainen ukkosrintama lähestyi. Oli aika palata laaksoon.

Ylös vuorille kannattaa mennä niin ajoissa että kerkiää sieltä pois ennen pimeää. Pimeys tulee nopeasti. Tähän tietoon tukien Eevert totesi autossa, että tähän aikaan ei kukaan enää tule tätä tietä pitkin. Ja kuinka sitten kävikään.

Ei mahdu

Mutkan (siis yhden niistä 30 silmukasta, jotka vievät vuorelle) kohdalla edessä oli yhtäkkiä melkoisen kokoinen rekka. Sen kanssa ei tosiaankaan päässyt sujuvasti ohi. Isomman oikeudella rekka vyöryi hitaasti eteenpäin ja pieni automme peruutti taaksepäin. Tiellä oli pieni levennys – puolen auton levyinen,  ja se riitti ohituspaikaksi. Rekka töräytti komeat tööttäykset kiitokseksi ja jatkoi matkaansa.

On se vain ihmeellinen

Meinaan tämä maailma on ihmeellinen.

Eevert on seurueineen taivaltanut metsäpoluilla, ajanut autolla ja ihmetellyt kaikkea näkemäänsä niin paljon että kirjailuihin ei ole illalla enää kovin ryhdytty. Muutama tuokiokuva nyt kuitenkin itsellekin talteen.

Pitztalista otettiin alkuun vuorijuna jäätikölle. Juna kulki vuoren sisällä

Juna

Jatko sitten tavallisemmalla hiihtohissillä.

Hissillä ylös

Seurue on tunnetusti sellainen, että ylös on päästävä. Apua moneen menoon löytyy hiihtohisseistä jotka palvelevat kesäisin kulkijoita. Tällä suuntana lopulta 3440 metriin.

3440 metrissä

Kahdella hissillä ylimmälle tasolle ja sieltä olikin messevät näköalat vuorten huippujen ylle.

Hyvin heilahti parituntinen täydellisessä alppiauringossa.

Päivän asento

Vaikka oltiin korkealla, niin siellä ei tuullut ja oli hyvin lämmintä.

Jäätikkö

Edessä aukeavaa jäätikköä oli myös mielenkiintoista tutkia. Näkyipä siellä kulkijoitakin. Kolme nuorta miestä oli jäätikköretkellä ja palasivat aikaan laaksoon samalla junalla.

Valkoisen valon kappeli

Väliasemalla poikettiin kappelissa. Joskus aikaisemmin kun seurue on näillä seuduilla ollut, oli tämä ympäristö rakennustyömaana kun hiihtohissiä rakennettiin. Ensimmäiseksi sinne oli jo silloin rakennettu pieni kappeli. Kappeleita on ylipäätään jokapaikassa ja vähintään joka talolla omansa.

Alttari

Kappelin tuntumasta löytyi taas mielenkiintoisia kasveja tutkittavaksi. Tämä on enemmän taideteos. Alttari yksinään painaa lähes tonnin ja koko rakennus 90 tonnia. Ja kun huomioi että 2800 metrin korkeudessa ei valkoista graniittia ole olemassa ja kaikki on tuotu muualta, niin hiki tulee jo ajatellessa.

Geum montamum

Geum montanum eli tutummin vuorikellukka. Kukinnan jälkeen se laittaa itselleen komean tupeerauksen.

Seurue pääsi pian majapaikkaansa ja nukkumaan. Uni on tullut aikaisin ja sitä on riittänyt aamupäivän tunneille saakka. Mikä kumma siinä onkaan että se uni täällä maistuu.

Suuntana Silvretta

Seuraavana päivänä oli suuntana Silvretta. Aurinko paistoi jälleen lähes pilvettömältä taivaalta, joten on hyvä syy siirtyä maisemille. Maksullinen alppitie johdatti läpi kiehtovien maisemien.

Kalastaja

Kirkasvetisillä lammilla oli kalastajia. Perholla näämmä sieltä saa luvanvaraisesti kalastaa. Vesi oli niin kirkasta että kalat näki jo pitkältä.

Tie nousi ylöspäin ja pian saavutettiin Silvrettausee.

Silvrettausee

Seurue käveli järven ympäristössä. Ympäri pääsee polkua pitkin, mutta kokonaan se jäi tällä kertaa kiertämättä.

Siellä oli paljon lehmiä laiduntamassa.

Karjan kellot kuuluvat pitkälle. Kuvan laatu ei nyt ole tässä kovin hyvä, mutta asia tulee esille. Lehmiä oli kymmeniä laumoittain alueella.

Lepotauko

Hellepäivänä on mukava myös hetken levähtää ja antaa auringon helliä kehoa.

Paluumatkalla kuullui alppitorven ääni.

Vaikutti siltä että tätä torvea ei käytetty turistien iloksi, sillä soittajan katse oli tiiviisti vuoren rinteellä eikä hän kiinnittänyt kulkijoihin mitään huomiota. Komeasti se soi ja ääni kantaa helposti viiden kilometrin päähän.

Kotimatkalla

Matka jatkui alppitieta eteenpäin. Aina hyvissä kohdin oli mukava pysähtyä katselemaan ja kuvaamaan.

 

 

Pieni metsäkävely

Aamu aukesi harmaana, mutta näytti valkenevan hiljalleen ja pilvet väistyivät eilisen jäljiltä. Autossa istumisen vastapainoksi oli hyvä suunnata metsään ja rinteille kävelemään.

Hieman evästä ja juomaa mukaan. Juoman suhteen on huomattavasti parantamisen varaa, sillä kovin usein jää ottamatta mukaan eikä matkan varrelta saa hankituksi. Nyt on jokaisella nestettä riittävästi mukana.

Autolla vähän alkuun Fendelsiin joka jo itsessään oli hiihtohissin väliasemalla 1350 metrissä. Jatkoon siitä tuolihissillä 1865 metriin Sattelklauseen.

Tuolihississä

Osaa hirvitti, sillä eihän jalat ylettyneet tuolihissin jalkatukiinkaan.

Hissin näkymiä

Näkymät kyllä korvasivat jännityksen. Puiden takaa näyttäytyi pieni ihmemaa.

Sattelklause

Sattelklausella on taas varattuna tekemistä lapsille vaikka kuinka.

Ötökkähotelli

Löytyipä ihan kunnonkokoinen ötökkähotellikin. Eevert tutki sitä tarkkaan, sillä kotona oleva on vain 15x15cm ja tämä ainakin kymmenkertainen loistohotelli.

Suunta selvä

Alkuun pientä nousua ja sykkeen kohottamista suuntana Fendler Alm, joka opasteiden mukaan saavutettaisiin alle tunnissa. Korkeuskäyrillä nousua vain 100m ja maanteitse 2km. Ei pitäisi olla paha, tuumi Eevert ja lähti reippaasti matkaan. Totuus ilmaantui kuitenkin jo muutaman kymmenen metrin jälkeen. Puuskutusta kuului riittämiin jokaista askelta kohden. On se nousu aina rankkaa.

Mietiskelytuolit

Tiellä oli useita penkkejä kulkijoille. Kauniisti veistetyt meditaatiotuolit kauniin maiseman ääressä kutsui hetkeksi ihastelemaan maisemia.

Almilla

Alm tuli lähes odotetussa ajassa näkyviin. Alkuun piti hieman ihastella karjaa, joka oli laiduntamassa rinteillä. Vieno kellojen kalkatus kantautui pitkältä.

Näkymä laaksoon

Näkymä vastakkaiselle rinteelle oli kaunis. Hetkeksi seurue istahti almin terassille juomaan virkistäviä juomia. Alppimaitoa ei kukaan tälläkerralla halunnut vaan tyydyttiin Almdudleriin ja olueen.

Alaspäin

Lopulta matka alas kohti autoa alkoi. Laskeutumista almilta autolle oli korkeuskäyrillä n. 600m ja tietä pitkin 6km. Ihan sopiva päivämatka, reilu 10 km tuli yhteensä. Kun on yhtämittaista nousua niin se ottaa hengen päälle ja lasku taas ruumiin rasitukseksi. Tulimme alas mountain cart -reittiä.

Mountain cart

Hurjapäät laskettelivat mäkiautoilla alas. Sitä vielä koitetaan joku päivä suunnitteli Eevert innoissaan. Kaikilla ajajilla tuntui olevan kovin hauskaa moottorittomalla kulkupelillään.

Mansikat

Tienvarsi oli täynnänsä mansikoita. Niin makeita, että ei muistakaan koska on sellaisia syönyt. Paitsi edellisellä reissulla 😀

Kukka

Kaikki loppuu aikanaan ja puolipäiväretki tuli käveltyä. Onnellisena seurue siirtyi asunnolle nauttimaan virkistävästä suihkusta ja maittavasta ruuasta.

Vanhoja autoja

Perinteiseen tapaansa Eevert huomasi, että Die Südtirol Classic Schenna,  vanhojen autojen tapahtuma  oli tälläkin kerralla samaan aikaan kuin miehen seikkailut Alpeilla.

Kotilaakson keli näytti sateisesta, mutta Italian puolella päivä paistoi. Ei muuta kuin retkikunta autoon ja matkaan.

Aamulla oli talon kissanpoikanen jo käynyt huhilemassa terassin oven takana. Mies oli innoissaan unohtanut pikkuystävänsä aamuraksut.

Kissanpoika

Kissa sai makupalansa ja seurue pääsi lähtemään kohti Dolomitteja.

Pientä säätöä

Kapeilla teillä syntyy välillä säätöä kun isommat tai leveämmät kulkuneuvot eivät mahdu yhdessä ja yhtäaikaa kääntymään mutkassa. On kieltämättä mielenkiintoista seurata kuinka italialaiset asiaa ratkovat – onko bussilla etuajo-oikeus, vai kenties asuntoautolla. Molemmat kun eivät yhtäaikaa ja yhdessä mahdu ohittamaan toisiaan.

Ensimmäsiä kisaajia

Tietä päästiin lopulta eteenpäin ja sopiville kuvausapajille. Keli oli hyvä ja aurinko porotti jopa pistävän kuumasti odotellessa ralliin osallistuvia autoja.

Karabinieri

Lopulta autoja tuli enemmän. Liekö ruokailu venynyt vai jäivätkö autot odottamaan ohikiitävän sadekuuron väistymistä, odotusaika tuntui Eevertistä tosi pitkältä.

Karabinierit olivat mukana kahden auton voimin.

Maisemaa ja autoja

Toinen toistaan komeampia menopelejä kulki ohitse huimaavassa maisemassa. Dolomiitit antoivat näille autoille ansaitsemansa taustan ja ympäristön. Kuljettajat olivat pukeutuneet myös asianmukaisesti.

Auto

Lopulta Eevert oli saanut riittämiin ihailla oldtimereita ja oli aika laittaa oman auton nokka kohti kotilaaksoa. Uudet sadepilvet olivat myös uhkaamassa tapahtumaa. Siispä autoon ja paluumatkalle.

Märkä auto

Pitkään ajoimme vastaan samaa reittiä rallin kanssa ja useita autoja tuli vielä nähdyksi – tosin sateisen tuulilasin läpi.

Melko märkää

Kotilaaksossa oli satanut ennusteiden mukaan koko päivän. Kaikkialla oli märkää ja raikasta. Sateen mukana maisemaan tulivat myös monet harmaan sävyt. Melko kiehtovaa, tuumi Eevert ja napsi kuvia sateisesta maisemasta.

Pilvi

Kotikylään saavuttaessa vielä viimeisiä pilviä vaelteli laaksossa muistuttamassa sadepäivästä. Jonkun ajan kuluttua nekin olivat haihtuneet.

Alppi unikko

Dolomiiteiltä Eevert tunnisti myös kauniin kukan joka kasvoi käytännössä kivien seassa. Papaver aurantiacum on unikon sukuinen karuilla ja kuivilla seuduilla kasvava keltainen tai oranssi kukka.

Kaunista katseltavaa.

Kaupunkipäivä tai jotain ihan muuta

Aamulla Eevert suunnitteli citypäivää läheiseen Landekin kaupunkiin. Matkan varrella hän päätti seurueineen pikaisesti käydä katsomassa Serfausin kylässä olevan matkailukeskuksen.

Kylää lähestyttäessä huomasi kuinka sinne vaelsi perheitä sankoin joukoin. Mitä kummaa täällä tapahtuu ihmetteli Eevert, joka ei ollut vielä koko reissulla nähnyt niin paljon ihmisiä kuin nyt täällä.

Matka omalla autolla tyssäsi kylän lähelle. Sinne ei saanut ajaa omalla autolla muut kuin paikalliset asukkaat (1200 henkilöä) sekä mahdollisesti hotellissa asuvat henkilöt. Siispä auto parkkiin ja tutkimaan autotonta kylää.

Ensimmäisenä vastaan tuli metro. Todellakin! Pienessä alppikylässä on ihan oikea metro – Dorfbahn. Metrolinja on hieman yli kilometrin mittainen ja siinä on neljä asemaa. Matkustaminen ei maksa mitään.

Sitähän täytyy kokeilla, tuumi Eevert ja painui maan alle odottamaan seuraavaa junaa.

Jännittävä kokemus, sillä metrossa ei ollut ollenkaan raiteita. Jonkinlaisen ilmatyynyn päällä liukui ja vaijeriköysi veti vaunua betonitunnelissa päästä toiseen.

Metrovaunu

Viimeinen pysäkki oli hiihtohissin lähtöasemalla. Ja tietäähän sen, että jos sellainen vastaan tulee niin suuri kiusaus on päästä ylös. Niinpä tässäkin tarinassa kävi niin että lippu ylimmälle hissiasemalla oli pian hankittu ja auronkoisessa säässä seurue siirtyi kondolin kuljetettavaksi.

Yläasemalla

Ylhäällä oli juhlalliset näkymät. Niitä ihastellessa unohti kaikki mailman murheet. Näkyvyyttä oli joka suuntaan käsittämätön määrä. Näin ylhäällä mittasuhteet menevät sekaisin. Vaikka oltiin reippaasti yli 2000 metrissä niin oli tosi lämmintä.

Lehmä

Paikalla oli monikymmenpäinen lehmälauma laiduntamassa ja pitämässä huolta laskettelurinteiden kunnosta kesäaikana. Tyytyväisiltä ne näyttivät paistatellessaan alppiauringossa,

Parityöskentelyä

Monin paikoin eläimet olivat asettuneet rinnakkain kyljet vastatuksin niin, että päät olivat eri suuntiin. Näin itikat ja kärpäset haittasivat vähiten, sillä yksi kylki oli rauhassa ja kaverin häntä huiskutti ne silmistä pois. Miten niin lehmä olisi yksinkertainen eläin?

Rinne

Ylhäällä kulki kävelyteitä ristiinrastiin ja niitä pitkin Eevert teki oikein hyvän lenkin.

Ylös saakka mentiin kahdella eri hissillä. Eevert päätti alas tullessaan poiketa tutkimaan mitä alemmalla tasolla tapahtui.

Siellä oli varsinainen lasten touhupaikka. Monenlaista aktiviteettia oli tarjolla köysiradoista, vesiväylistä, labyrinteista, kiipeilystä jne. mitä mielikuvituksellisimpia asioita joita lapset tykkäävät tehdä. Touhuja katsellessa tuli hyvälle mielelle 🙂

Seikkailupaikka

Paikka oli kuin suurensuuri puuhamaa, mutta ilman pääsymaksuja tai mitään mekaanista. Suurinta mekaniikkaa edusti paikalleen kiinnitetyt polkupyörät joilla sai jonkin liikkumaan. Kuvassa keskellä se pyöritti vesialtaassa olevia veneitä ympäri. Niissä oli mukava ajella ja isä sai sopivasti liikuntaa.

Kana

Eläimiä oli paljon. Kanoja, kilejä, poneja… niiden lehmien lisäksi.

Löytyipä paikalta yksi harvinaisempi tuttavuuskin.

Murmeli

Niille oli tehty aitaus jossa asustivat. Täytyy vain ihmetellä että miten ne siinä pysyivät, koska murmelit ovat mestareita luolastojen rakentelussa.

Päivän kukka

Eevert on tutustunut kovasti Alppien kukkiin ja kasveihin. Päivän kukka on crepis aurea eli kultakeltto. Erilaisia kelttoja löytyy koti-Suomestakin, mutta tätä sävyä ei taida luonnosta löytyä.

Päivä vierähti nopeasti. Hissillä alas ja sitten ihan kävellen kylän läpi autolle. Kaunis paikka ja vaikka oli ihan turistikohde, niin erittäin suositeltava koko perheen paikka viettää kesäpäiviä. Jos kaiken tutkisi niin päivä ei riitä millään. Täällä lisätietoja KLIK

Pian oli auto näkyvissä ja ajomatka alas laaksoon. Matkalla oli vielä pysähdyttävä, sillä häkellyttävä näkymä oli taltioitava.

Sateenkaari

Vuoren yli pyyhkäisi sadekuuro jonka ansiosta kaunis tai kauniit sateenkaaret täyttivät laakson.

Ja sitten kotiin. Ai, se kaupunkipäivä? No, se siirtyi nyt toiseen kertaan 😀