7.12.

Joku on joskus sanonut, että Joulu on tunnetila tai mielentila.

Joskus se voi tuntua olevan kaukana. Parasta on silloin palauttaa mieleen mitä hyvää elämässä on ja kuinka olen tullut elämän kanssa iloisesti yllätetyksi.

Lahjoja?

Joulu ei ole aina kosketeltavia ja näkyviä lahjoja. Se voi olla sitä, että hyväksyn toisen, annan hänelle aikaa ja olen ystävällinen tai  sitä, että kohtelen itseäni hyvin ja ajattelen itsestäni arvostavasti.

Joulun alla voisi joka päivä kirjoittaa jollekin läheiselleen pienen viestin, jossa on jokin asia tai luontainen ominaisuus toisessa, jota arvostaa ja mistä haluaa kiittää. Voisi kokeilla millainen vaikutus sellaisella hyvän kertomisella on.

Tai voi pitää päiväkirjaa, jossa kertoo itselleen, mistä tänään iloitsin, mitä osasin ja mikä minussa tänään oli parasta ja hyvää.

Eevert rapsuttaa korvallistaan, niinkuin hänellä on tapana kun jotakin oikein pohdituttaa. Samalla hän kävelee kirjoituspöytänsä ääreen ja ottaa esille kynän ja paperia.

Mistä sinä huomaat olevasi joulumielellä?

Kenelle tänään annat hyvää ja arvostavaa palautetta?

Miten kehut itseäsi itsellesi tänään?

____________________________

Kalenterissa on omia askartelujani ja koko joukko eri nukkekotitaiteilijoiden töitä. Jos tunnistat omasi niin jätä viesti kommenttikenttään 🙂

Vastaa