Uudet kuviot

Pientä taukoa on blogissa ja myös Eevertin elämässä ollut. 1:1 koti piti saattaa uuteen paikkaan ja siinä oli niin paljon hommaa että pikkukoti/kodit saivat olla aivan oman onnensa nojassa.

Silloin lähti

Osan taloista kuljetin omalla autolla jo aikaisemmin uuteen kohteeseen, mutta kestävämmät jäivät muuttomiesten hoteisiin.

Paikallaan

Eevertin päätalo ja kappeli pääsivät avarammille paikoille näkyviin. Valoa tulee tupaan vaikka kuinka, sillä isoja ikkunoita on joka puolella.

Ilta-aurinko

Ilta-aurinko varsinkin hellii Eevertin kotia.

Kirkkotarha

Kirkkotarhakin on niin siisti ja puhdas. Pitänee saattaa uutta kasvustoa hiljalleen. Kasvit ovat olleet pitkälti luonnosta kerättyjä ja kuivattuja, joten ne päätyivät muuttoroskiin. Kappeli kärsi hieman siirtelystä, vaikka itse sen kuljetinkin. Yksi ikkuna pitää kiinnittää uudelleen. Ikkuna on kyllä ehjä mutta irronnut kiinnityksistään.

Iltavalaistus

Syysiltojen kaunistus 🙂 Jostakin syystä pidän valaistuista pikkutaloista.

Hommahuone

Vanhassa kodissa minulla oli verstashuone. Kylmätila, mutta aivan ihana kesähommapaikka. Nyt kävi niin hassusti, että minä sain sisälle ihan oman huoneen käyttööni. Ullakon kalusteet sinne tulivat ja vielä se taitaa tuoksua ullakolle. Kaipa tuo aikaa myöten haihtuu. Muut pienet talot pääsivät myös näkyville. Ensimmäisiä hommia uudessa hommahuoneessa näyttää olevan taimikasvatus.

Kaunishan tuo huone ei ole, mutta ei kai tarviikkaan 😀

Taloja

Näin hyvin näkee että joka talo tai roomboxi ovat kaikki aivan eri kokoluokkaa.

Apila

Keskeneräinen Apila-navettakin pääsi vielä mukaan. Olin varma että se repeää liitoksistaan muutossa ja joudun hylkäämään sen. No ei, hyvin kesti ja kun pääsi valoisampaan paikkaan ja silmänkorkeudelle, niin kyllähän se on tehtävä loppuun.

Karja

Karja pääsi ensimmäiseksi omille paikoilleen, kun paljastuivat laatikoista. Tyytyväisiä ovat.

Aurinko paistaa ja kevät on parhaimmillaan.

6 thoughts on “Uudet kuviot”

  1. Onnea uuteen kotiin! Muutossa on aina kova urakka, mutta onneksi Eevertin tavarat säilyivät suht ehjänä. Minun hommahuone on aika samanlainen kuin sinulla. Tällä hetkellä en meinaa sisään mahtua. Daalian juuret ottavat siellä aurinkoa.

  2. Kiitos Piikko 🙂
    Siitä iloitsen myös, että on valoisa paikka minne taimia ja muita kasvatuskokeiluja voi laittaa.

  3. Onnea uuteen kotiin sekä sinulle itsellesi että Eevertille. Hommahuoneesikin on niin järjestyksessä että! Minulla on vain pari isoa kaappia, joista sitten otan esille tarvittavat materiaalit. Paras työpaikka on keittiön pöytä!!!??? Onneksi kotiväki ymmärtää ja suhtautuu lämpimästi harrastukseeni. Onnea vielä kaikkiin koteihin!

    1. Kiitos Kati. Malli on tuttu minullekin 🙂 Jonkun vuoden on nyt tuo oma soppi olemassa ja käytössä. Tällä hetkellä aika yrttilänä vielä. Pian saa taimet ulos.

    1. Kiitos Eija. Vielä se on aika yrttilä, mutta kai jo pian saa taimet parvekkeelle, niin pääsee koeponnistamaan huoneen.

Vastaa