8.12. Toinen adventti

Kaiken aamua Eevert on touhunnut jotakin tärkeää. Sen näkee ilmeestä ja nenän asennosta. Jos Eevertillä olisi viikset niin ne taitaisivat vähän tuhista ja puhista juuri tällä hetkellä. Eevert on käynyt talon maakellarissa monta kertaa ja kantanut sieltä pieniä laatikoita. Laatikoissa on hyvin itämään lähteneitä kukkasipuleita.

Ne Eevert on varhain syksyllä laittanut joulua varten kasvamaan. Osan mies on jo aikaisemmin tuonut päivänvaloon saamaan pontta kasvuun. Komeita tulppaaneja ja hyasintteja onkin jo koristamassa Eevertin taloa.

Pienenä pojanjullina Eevert auttoi paikallista kukkakauppiasta aina jouluna. Ja joskus myös muina juhlapyhinä. Ennenvanhaan oli ihan tapana lähettää kukkatervehdyksiä kauniissa asetelmissa läheisille ja tuttaville. Monta monituista hyasinttipesää on syntynyt Eevertinkin käsistä koteihin iloa tuomaan. Lämpimiä muistoja on paljon kukkalähetin ajoista. Ja kyllä ne kukkien saajat aina osasivat muistaa myös juoksupoikaa pienellä hyvällä. Joskus sai jopa kolikon tai pari ja toisinaan vastaleivottua joulupullaa. Kaikki tuntuivat oikein hyviltä nuoren miehen sydänalassa.

Kukkashowsta ei mies ole luopunut, vaikka ei enää paikallisen kukkakauppiaan juoksupoikana toimikkaan.

Suntio

Enää Siinä touhussa ei tarvitse olla yötä myöten sormet mullassa. Nyt asetelmien tekemisestä saa nauttia ja luoda niitä kaikessa rauhassa ja miettiä erityisesti tervehdyksen saajaa. Pitkin joulukuuta Eevert käykin ystäviään tapaamassa ja viemässä kukkailoa.  Nytkin näyttää olevan jo useampikin istutus valmiina. Ensimmäiset kukat lähtevät kappeliin ilahduttamaan kävijöitä.

Nyt on kaunis havuketju punottu adventtikynttelikön ympärille.

Suntio ehti juuri laittamaan sen paikoilleen kun kirkkoväki saapui Kappeliin viettämään sunnuntain hetkeään.

Kappelin alttari

Kappelissa kaikuvat rakkaat ja tutut laulut. Jokin joulunajassa on sellaista joka herättää ihmisessä jonkin sellaisen osan eloon, joka on muuna vuoden aikana niin kovin piilossa.

Moni tunnistautuu syvimmiltään jouluihmiseksi, kunhan on riisunut siitä pois sen, mikä estää löytämästä joulun tärkeimmän lahjan. Eevert etsii itse sitä tuoksujen, värien, sävelien ja rauhan kautta.

Pöydän komistus
Pöydän komistus

Kaupunkien hälinässä on joskus vaikea herkistyä kuulemaan ja aistimaan sitä mikä kätkeytyy hiljaisuuteen ja rauhaan.

Eevertin sydän sykähtää juuri kaikille jouluajatuksille istahtaessaan takan ääreen.

Salissa

Mikä on taas miehen ollessa kun toppatoolissa istuskelee illan tullen ja tuoksuttelee joulukukkien tuoksua. Parhaiten nekin aistii juuri sinä päivänä kun on niitä istutellut ja odottelevat huomista pakettiin laittamista.

2 thoughts on “8.12. Toinen adventti”

  1. Hyvää toista adventtia Eevertille ja Taavitsaisen talon tontuille ja haltijoille ja muillekin asukkaille. (ps. mulle tulee Taavitsaisen talo-nimestä aina mieleen Taistelijan talo Ilomantsissa)

    1. Kiitos, samoin sinulle.
      Taistelijan talo olisikin oikein hyvä tutustumiskohde 🙂

Vastaa