Arabiaa

Raija Uosikkinen oli yksi Arabian pitkäaikaisimmista ja tuotteliaimmista koristesuunnittelijoista. Arabialla hän toimi vuosina 1947-1986. Aika monelle on tuttu hänen kädenjälkensä arkisista astioista, niiden takan ollut henkilö on sensijaan hyvinkin saattanut jäädä tuntemattomaksi. Raija Uosikkinen oli persoonaltaan hyvin vaatimaton eikä tuonut itseään esille erityisemmin.

Ensimmäiset kolme vuotta Arabialla hän toteutti ja maalasi koriste-esineitä, 12 seuraavaa hän uudisti Arabian koko koristesuunnittelua ja loput keskittyi omaan suunnitteluunsa. Viimeiset aiheet kuuluvat Kalevala-vuosilautasten sarjaan, jota valmistettiin 1976-99.

Äitini jäämistöstä minulle on jäänyt tehdasvierailussa jaettu pienoismalli varsinaisesta vuosilautasesta.

Vuosilautanen
Vuosilautanen 1986

Otin sen esille ja sommittelin Eevertin taloon. Vaikka lautanen onkin hieman paksuhko niin hyvin se asetui ruokapöydän taakse seinälle.

Seinäkoriste
Seinäkoriste

Nyt on sitten jotakin ihan aitoa saatu taloon. Kelpaa sitä isännän esitellä vierailleen.

7 thoughts on “Arabiaa”

  1. Todella hienosti istuu kokonaisuuteen ja Eevert näyttää varsin tyytyväiseltä uuteen seinan koristukseensa.

  2. Eevertistä paljastuu aina vaan uusia piirteitä. Todellinen esteetikko on tämä herra. Taulu on hieno ja sopii tosi hyvin paikalleen.

Vastaa