Pariisin matka

Vanhassa sukutalossa oli iso halli juuri eteisen vieressä. Hallia ei oltu koskaan juuri käytetty muuhun kuin äidin mattopuiden sijoituspaikaksi. Siinä olikin äidin hyvä kutoa räsymattoja ja joskus ihan hienoja liinojakin. Kangaspuut ovat aikaa sitten siirretty pois ja tila on ollut kutakuinkin tyhjillään. Eevert on suunnitellut sinne tuovansa muutamia matkaan tarttuneita veistoksia ja muuta suurikokoisempaa muistoa.

Halli tarvitsee täyden remontin. Aikanaan Eevert on nähnyt kauniita lattiakaakeleita ja koristeleikkauksin koristeltuja lattioita Pariisissa. Sinne Eevert nyt haluaisi mennä ideoita etsimään. Siispä kaivamaan Pariisin karttaa ja tekemään matkasuunnitelmia. Mielessä läikkyvät kauniit moniväriset lattiakaakelit.

Kartta
Pariisin kartta

Pariisissa Eevert kävi usein lomillaan. Siellä oli hyviä ystäviä joita tapaamaan Eevert mielellään meni. Eräällä kerralla sattui hassu tapaus. Eevert oli silloin liikkeellä asuntoautolla ja oli kutsunut ystävänsä iltaa viettämään. Ilta vaihtui yöksi ja he päättivät kaikki jäädä nukkumaan Eevertin luo. Ennen yöpuulle vetäytymistä he kävivät läheisessä suihku- ja wc-rakennuksessa pesulla. Ystävät palasivat autolle, mutta Eevertiä ei kuulunut. Raskaan päivän jälkeen uni tuli nopeasti. Eevert sensijaan kamppaili lukkiutuneen suihkun oven kanssa lähes aamuyölle, koska kukaan ei kuullut avunhuutoja. Kokemus puistattaa Eevertiä vieläkin ja sen jälkeen hän onkin yöpynyt aina hotellissa ja tarkistanut lukkojen toimivuuden ennenkuin lukitsee itseään mihinkään tilaan.

Vastaa