2.12. Kynttilän valaminen

Tänään Eevert tekee kynttilöitä. Koko edeltävän vuoden hän on valmistautunut tähän päivään. Eevert kokoaa mielellään vuoden aikana kynttilän pätkiä talteen ja joulun alla sitten sulattaa ne ja tekee uusia kynttilöitä. Usein keräämällä hän onkin saanut riittävästi kynttilämassaa joulukynttilöitä varten.

Kynttilän valaminen on tarkkaa puuhaa ja ihan varmuuden vuoksi Tenho koirakin on ohjattu muualle taloon. Pienet vilistävät tassut ja heiluvat hännät eivät ollenkaan sovi polttavan kuuman sulan kynttilänmassan kanssa samaan huoneeseen.

Kynttilän valaminen
Kynttilän valaminen

Eevert valmistaa kynttilöitä ensin kastamalla. Puuvillalankaa on kiinnitetty kastamiskapulaan ja ne hiljalleen upotetaan massaan ja nostetaan hetkeksi kuivumaan. Samaa toistetaan niin kauan kunnes kynttilät ovat sopivan paksuisia.

Kynttilämassaa kattilassa
Kuumaa kynttilämassaa kattilassa

Pitkät kynttilät Eevert tekee ensin. Sen jälkeen lopun massan voi laittaa muotteihin joihin on valmiiksi asetettu sydänlanka paikoileen. Niistä tulee pöytä- ja lyhtykynttilöitä pitkäksi aikaa.

Kynttilöiden valmistaminen on mukavaa puuhaa, kunhan muistaa olla varovainen. Tärkein sääntö on että aina mukaan tarvitaan aikuinen. Kuumaa massaa on tarkoin vartioitava kuumennettaessa ettei se pääse syttymään tuleen. Jos niin hassusti kävisi niin jokainenhan muistaa että silloin sammutukseen tarvitaan jotakin tukahduttavaa. Kansi tai sammutuspeite onkin syytä varata ihan lähelle.

Valmiita kynttilöitä
Valmiita kynttilöitä

Kyllä tulikin mainio kasa kynttilöitä.

Mitähän Eevert oikein tekee noin isolla määrällä kynttilöitä?

Eevertin joulukalenteriin ja sen kulkuun voit osallistua. Kirjoita kommenttiosioon arvelusi kysymyksestä tai ajatuksiasi siitä miten Eevertin joulupuuhat jatkuisivat tästä eteenpäin. Jouluna, 25.12.2010 kaikkien tarinanjatkajien kesken arvotaan Eevertin huolella valmistama joulupaketti.

4 thoughts on “2.12. Kynttilän valaminen”

  1. Eevertillä on katossaan iso kärrynpyörästä tehty kynttiläkruunu, joulun alla Eevert koristelee kärssynpyörän havunoksilla ja punaisilla silkkinauhoilla. Jouluaattona ja joulunpyhinä Eevert asettelee kynttilät kauniisti havujen väliin palamaan. Kynttiläkruunua pitää kuitenkin niin tarkkaan vahtia, ettei sitä kynttilöiden polttamiseen käytetä juuri muulloin kuin jouluna.
    Loput kynttilät palavat lyhdyissä kuistilla, pihalle rakennetuissa jäälyhdyissä sekä tietenkin adventtikynttelikössä..

  2. Eevert laittaa kynttiöitä myös tallilyhtyihin ja vie niitä jouluna pihaan metsän eläimille. Eevert huolehtii myös niiden joulun tunnelmasta. Myös herkut Eevert valmistaa; talikakkusia siemenillä ja omenen lohkoilla, omenia, porkkanoita, viljaa..
    Myös joulusauna saunotaan kynttilän valossa.

  3. Eevertti laittaa kynttilät tai osan niistä jäälyhtyihin Mökillä saunasta avannolle johtavaa polkua valaisemaan. Joulusaunasta on sitten tunnelmallista köpötellä avantoon…

  4. Ja aina pitää ystäviä myös muistaa, omatekoisilla korteilla ja kynttilöillä. Niitä oikein jo tiedetään odottaa …. :O)

Vastaa