23.12. Pappa Panov – tarinan alkuosa

Huomenna on jouluaatto.

Joulun aikoihin Eevertin mieleen palaa aina uudelleen ja uudelleen vanha Leo Tostoin kertomus. Pappa Panovin erikoinen jouluvieras. Tai suomennetulla nimellä Suutari Martti. Tunnetko sinä kertomuksen? Eevertin kätköissä on kirja jos toinenkin rakkaasta kertomuksesta eri versioissaan. Onpa Eevert aikanaan näytelmäkerhossa (Ihan totta! On Eevertilla esiintymisenkin vikaa ollut elämänsä rikastuttajana) päässyt sekä esittämään että ohjaamaan rakasta kertomusta.

Pappa Panov
Pappa Panovin erikoinen vieras

Pappa Panovin erikoinen vieras (Leo Tolstoin tarinan mukaan kertonut Mig Holder)

Kauan sitten eli vanha suutari pienessä kylässä kaukana Venäjänmaalla. Niin kauan siitä on ja niin kaukana se paikka, että juuri ja juuri sinne muisti jaksaa kantaa ja mielikuvitus lentää.

Suutarin nimi oli Panov. Vaikka ei häntä kukaan Panoviksi sanonut, eikä herra Panoviksi eikä suutari Panoviksikaan. Hänet tunnettiin kylällä pappa Panovin nimellä, sillä kaikki pitivät hänestä kovasti.

Pappa Panov ei ollut mikään rikas mies. Yksi ainoa pieni huone kyläraitin varressa oli koko hänen maallinen omaisuutensa. Siinä hän eleli, nukkui ja teki kenkiä.

Suutari Martti
Suutari Martti

Mutta ei pappa Panov köyhäkään ollut. Hänellä oli suutarinvälineensä, kaunis, valurautainen hella keittämistä ja käsien lämmittelyä varten, iso korituoli jossa istua ja torkkua, hyvä, tukea sänky ja tilkkutäkki ja pieni öljylamppu antamaan valoa illan tullen. Ja niin monet ihmiset tarvitsivat uusia kenkiä tai paikkoja, pohjia ja korkoja entisiinsä, että pappa Panovilla oli aina rahaa leipään, kahviin ja kaaliin. Sillä kaalikeitto oli hänen herkkuaan.

Niin pappa Panov eleli elämäänsä tyytyväisenä – enimmäkseen. Tavallisesti hänen silmänsä tuikkivat pienten, pyöreiden silmälasien takana ja hän lauleli, vihelteli ja tervehti iloisesti ohikulkijoita.

Mutta tänään pappa  Panov seisoi surullisena pikku puotinsa ikkunan ääressä. Hän ajatteli vaimoaan, joka oli kuollut jo monta vuotta sitten, ja lapsiaan, jotka olivat kasvaneet aikuisiksi ja muuttaneet pois. Oli jouluaatto ja kaikki muut viettivät joulua perheensä kanssa. Pappa Panov katseli kyläraitille. Ikkunoissa loistivat kynttilät, lamput ja joulukuusten valot. Hän katseli toiseen suuntaan. Sieltä kuului leikkivien lasten naurua ja huutoja. Pikku puodin oven- ja ikkunanraoista hiipivät sisään hyvien jouluruokien tuoksut.

”Jaa-a, jaa-a”, pappa Panov sanoi sivellen pitkiä, harmaita viiksiään ja nyökytellen hiljaa päätään.

”Jaa-a, jaa-a”; eikä hänellä ollut ketään, joka olisi saanut hänen silmänsä taas tuikkimaan pienten, pyöreiden silmälasien takana.

Pappa Panov huokaisi syvään. Sitten hän sytytti hitaasti öljylamppunsa, meni korkean hyllyn luo ja otti siltä vanhan, ruskeakantisen kirjan.

Hän pyyhkäisi penkiltä nahanpaloja syrjään, pani kahvipannun tulelle ja istui isoon korituoliinsa lukemaan. Hän luki ääneen seuraten sormellaan riviä. Hän ei ollut koskaan käynyt koulua, eikä hän osannut lukea kovin hyvin.

Raamattu
Joulukeromus

Hän luki joulukertomusta ­– siitä, miten pieni Jeesus-lapsi syntyi, ei lämpimään taloon vaan talliin, koska majatalossa ei ollut tilaa hänen äidilleen ja isälleen”

Jaa-a, jaa-a”, pappa Panov sanoi sivellen pitkiä viiksiään. ”Jos he olisivat tulleet tänne, olisin antanut heidän nukkua omassa sängyssäni ja peitellyt pikku vauvan tilkkutäkin alle. Olisi niin mukava saada seuraa ja leikkiä pienen lapsen kanssa.”

Pappa Panov nousi kohentamaan  tulta. Ulkona oli tullut sumuista. Hän käänsi lampun sydäntä korkeammalle, kaatoi itselleen mukillisen kahvia ja palasi kirjan ääreen.

Hän luki rikkaista miehistä, jotka matkustivat autiomaan halki tuomaan Jeesus-lapselle ihmeellisiä lahjoja – kultaa ja hyväntuoksuisia aineita.

”Jaa-a, jaa-a”, pappa Panov huokaisi. ”Jos Jeesus tulisi tänne, ei minulla olisi hänelle mitään annettavaa.” Mutta sitten hänen kasvoilleen levisi hymy ja hänen silmänsä alkoivat tuikkia pienten, pyöreiden silmälasien takana. Hän nousi, meni taas korkean hyllyn luo ja otti siltä pölyttyneen, narulla sidotun laatikon. Hän avasi sen ja kaivoi paperin sisästä parin pienenpieniä kenkiä. Pappa Panov seisoi hiljaa pikku kenkä kummassakin kädessään. Ne olivat parhaat kengät, mitä hän ikinä oli tehnyt.

”Nämä minä antaisin Jeesukselle”, hän mutisi. Sitten hän pakkasi kengät hellästi takaisin laatikkoon ja köpitti taas isoon korituoliinsa. Hän huokaisi syvään ja jatkoi lukemista.

Huoneen lämpökö sen sai aikaan vai myöhäinen ilta, en tiedä, mutta ennen pitkää pappa Panovin luiseva sormi liukui pois kirjan sivulta, hänen silmälasinsa valuivat alas nenältä ja hän nukahti.

Ulkona sumu sakeni. Ikkunan ohi lipui hämäriä hahmoja. Vanha suutari nukkui ja kuorsasi hiljaa.

Äkkiä huoneessa kuului ääni: ”Pappa, pappa Panov!” Vanha mies säpsähti. Hänen harmaat viiksensä alkoivat täristä. ”Kuka siellä?” hän huusi tiirustellen ympärilleen. Hän ei nähnyt oikein hyvin ilman silmälaseja, mutta huoneessa ei näyttänyt olevan ketään.

”Pappa Panov”, ääni puhui taas. ”Toivoit, että olisit nähnyt minut, että olisin tullut sinun pikku puotiisi ja olisit saanut antaa minulle lahjan. Pidäpä huomenna silmällä kyläraittia aamun koitosta iltahämärään, minä tulen. Ole tarkkana, sillä en aio sanoa, kuka olen.”

Sitten oli taas hiljaista, Pappa Panov hieroi silmiään ja oikaisi äkkiä selkänsä. Hellan hiillos oli hiipunut ja lamppu oli sammunut kokonaan, mutta ulkona soivat kirkon kellot. Joulu oli tullut.

”Se oli Jeesus”, vanha mies sanoi ja siveli mietteliäästi viiksiään. ”Vai olikohan se unta? No, oli mitä oli, huomenna odotan häntä kylään. Mutta mistä minä tunnen hänet? Eihän hän aina ollut vauva; hänestä kasvoi aikamies, kuningas. Sanovat, että hän oli Jumala itse.”

Vanha mies nyökytteli päätään. ”Jaa-a, jaa-a”, hän tuumi. ”Minun onkin katsottava tarkasti.”

Sinä iltana pappa Panov ei mennyt sänkyyn. Hän jäi istumaan korituoliin ikkunan ääreen huomatakseen varmasti aamulla heti ensimmäisen kulkijan. Auringon säteet kipusivat hiljalleen kukkulan yli ja alkoivat valaista pitkää mukulakiviraittia.

Tiellä ei näkynyt vielä ketään.

Pannu kuumana
Pannu kuumana

”Minäpä keitän hyvät joulukahvit”, pappa Panov sanoi iloisesti. Hän sytytti hellaan tulen ja keitti ison pannullisen höyryävää kahvia. Mutta koko ajan hän piti silmällä ikkunaa.

Mitä arvelet, saiko Pappa Panov, suutari Martti tai Eevert Taavitsainen odotettuja jouluvieraita?

Eevertin joulukalenteriin ja sen kulkuun voit osallistua. Kirjoita kommenttiosioon arvelusi kysymyksestä tai ajatuksiasi siitä miten Eevertin joulupuuhat jatkuisivat tästä eteenpäin. Jouluna, 25.12.2010 kaikkien tarinanjatkajien kesken arvotaan Eevertin huolella valmistama joulupaketti.

Kertomuksen jatko ilmestyy myöhemmin.

5 vastausta artikkeliin ”23.12. Pappa Panov – tarinan alkuosa”

  1. olipa ihan ja koskettava tarina, ihan kyynel tuli silmään kun tätä luin. ei ihme että se on eevertin lemipkertomuksia. mutta eiköhä sieltä joku vieras tullu pappa panovale. ja pappa panov taisi ryhytyä jakamnaan joulun iloa ja lahjoja lapsille ????

    mistä muuten olet löytänyt noin pienen raamatun?

  2. Raamattu on kotoisin Minimaailmasta. Samalla reissulla hankittu kuin koko talopakettikin. Klikkaamalla sivun sanaryöpystä kohtaa Raamattu, päätyy esittelykohtaan helmikuulle 2010 kun selaa kirjoitusta alaspäin.

    Raamattu hämmästytti itseäni sekä sisällöllään että luettavuudellaan. Koko taitaa olla hieman isompi kuin 1:12, mutta eikös ne vanhat perhe Raamatut sellaisia olleetkin.

  3. Täytyykin käydä sitten uudemman kerran katselemassa valikoimia. Ovat vaan niin viehkoja.

  4. Eevert on sitten ihana! Voisin vaikka kosia… Ja kiitos sulle näistä hienoista joulunodotushetkistä, mun kadonnut joulumieleni palasi sun ja Eevertin myötä. Lämpöistä joulua teille molemmille!

Vastaa