23.12. Suutarin vieraat – tarinan jatko-osa

Vihdoin kiemurtelevan tien päässä näkyi kulkija. Pappa Panov painoi innoissaan kasvonsa huurteiseen ikkunaruutuun: ehkä se oli Jeesus. Mutta sitten hän vetäytyi pettyneenä takaisin. Kulkija oli tullut lähemmäs. Hän löntysti hitaasti tietä pitkin pysähtyen vähän väliä. Pappa Panov tunsi miehen. Se oli vanha kadunlakaisija, joka tuli kylälle joka viikko kärryineen ja luutineen.

Kylmä tie
ei ketään tiellä

Pappa Panovia harmitti. Oli hänellä parempaakin katsottavaa kuin vanha kadunlakaisija. Hänhän odotti Jumalaa, Kuningasta, Jeesusta. Hän kääntyi äkäisesti selin ikkunaan ja odotti, kunnes arveli ukon ehtineen ohi. Mutta kun hän taas kääntyi ikkunaan päin, kadunlakaisija olikin juuri hänen puotinsa kohdalla tien toisella puolella. Ukko oli pysäyttänyt kärrynsä ja hieroi käsiään ja tömisteli jalkojaan. Pappa Panovia alkoi säälittää. Miesparkaa näytti tosiaan palelevan. Ja ajatella, että hänen piti olla töissä joulupäivänäkin!

Pappa Panov naputti ikkunaruutuun, mutta ukko ei kuullut. Pappa Panov meni ovelle.

”Hei!” hän huusi. ”Hei, mies!” Kadunlakaisija vilkaisi säikähtyneenä ympärilleen. Ihmiset olivat usein hänelle ilkeitä, koska hänellä oli sellainen työ. Mutta pappa Panov näytti hymyilevän.

”Maistuisiko kuppi kahvia?” suutari kysyi. ”Sinähän näytät olevan ihan jäässä.” Kadunlakaisija jätti kärrynsä siltä seisomalta.

Kuppi kuumaa
Kuppi kuumaa

”Kyllähän se sopii”, hän sanoi ja astui pikku puotiin. ”Olet kovin ystävällinen, kovin ystävällinen.”

Pappa Panov hämmensi kahvipannua.

”Tämä on vähintä mitä voin tehdä”, hän sanoi olkansa yli. ”Onhan nyt sentään joulu.”

Ukko niiskautti nenäänsä. ”Tässä minun jouluni sitten onkin”, hän sanoi, otti kahvikupin, jota pappa Panov ojensi hänelle, ja laahusti hellan ääreen lämmittelemään. Hänen kosteat vaatteensa höyrysivät ja niistä lähti tunkkainen haju.

Pappa Panov palasi ikkunaan ja alkoi taas katsella oikealle ja vasemmalle.
”Vieraita tulossa, vai?” vanha kadunlakaisija murahti. ”Etten vain olisi tiellä?”

Pappa Panov pudisti päätään. ”Tuota noin… Oletko koskaan kuullut Jeesuksesta?”

”Ai siitä, joka on sama kuin Jumala?” ukko sanoi.

”Hän on tulossa tänään meille”, pappa Panov vastasi.

Ukko katsoi häntä ihmeissään ja pyyhki hitaasti nenäänsä takinhihaan.

Pappa Panov kertoi hänelle koko tarinan.

”Siksi minä nyt tässä tähyilen häntä”, hän lopetti.

Ikkuna
Ikkunastaan suutari tähyili kulkijoita

Kadunlakaisija laski mukinsa hellan reunalle ja pudisti synkän näköisenä päätään. ”No, toivottavasti sinua onnistaa”, hän sanoi ja lähti ovea kohti. ”Ja, tuota, kiitokset kahvista.” Ensimmäistä kertaa kadunlakaisija hymyili. Sitten hän meni kärryjensä luo ja lähti kiireesti eteenpäin.

Pappa Panov jäi seisomaan ovelle ja katselemaan hänen jälkeensä.

Hän tähyili oikealle ja vasemmalle. Talvipäivän aurinko paistoi kirkkaasti. Sen säteet lämmittivätkin sen verran, että huurre alkoi sulaa ikkunasta ja liukkailta mukulakiviltä.

Ihmisetkin olivat jo lähteneet liikkeelle. Muutama juopunut hoiperteli kotiin edellisen illan juhlista, perheitä kulki sukulaisten luo kylään hienoissa vaatteissaan. He nyökkäsivät ja hymyilivät pappa Panoville, joka seisoi puotinsa kynnyksellä.

”Hyvää joulua, pappa Panov!” he huusivat. Ja vanha suutari nyökkäili ja hymyili heille mutta ei pysäyttänyt heitä, koska tunsi heidät kaikki. Hän odotti vierasta.

Juuri kun pappa Panov oli aikeissa sulkea oven ja mennä sisään, hän huomasi jotakin. Varjossa seinän vierellä kulki kompuroiden nuori nainen vauva sylissään. Nainen oli hyvin laiha ja väsyneen näköinen ja hänen vaatteensa olivat kuluneet.

Pappa Panov katseli naista. Tämä oli jo melkein mennyt ohi, kun pappa Panov huusi:

”Hei, ettekö haluaisi tulla vähän lämmittelemään?” Nainen vilkaisi häntä säikähtäneen näköisenä kuin olisi aikonut lähteä juoksemaan karkuun. Mutta sitten hän näki, miten vanhan suutarin silmät tuikkivat silmälasien takana.

Takan lämpöä
Takan lämmössä

”Olette hyvin ystävällinen”, hän sanoi astuessaan suutarin ohi tämän pikku puotiin.

”Enpä nyt tiedä”, pappa Panov sanoi olkapäitään kohauttaen. ”Te vain näytitte niin viluiselta. Onko teillä vielä pitkäkin matka?”

”Naapurikylään asti”, nainen vastasi. ”Viitisen kilometriä. Olen asunut myllyllä, mutta minulla ei ole enää rahaa vuokranmaksuun. Olen menossa serkkuni luo pyytämään, että saisin asua heillä. Minulla kun ei ole miestä.”

Pappa Panov meni naisen luo hellan ääreen. ”Ettekö huolisi leipää ja keittoa kanssani?” hän kysyi. Mutta nainen pudisti ylpeästi päätään.

Papan tarjoomukset
Papan tarjoomukset

”No, ainakin vähän lämmintä maitoa lapselle”, suutari sanoi ja otti lapsen äidin sylistä. ”Ei tarvitse huolestua”, hän lisäsi silmät tuikkien, ”on minullakin ollut pieniä lapsia.” Hän lämmitti maitoa kattilassa ja alkoi syöttää sitä lapselle. Lapsi jokelsi ja potkiskeli hänen sylissään.

”Oi-joi!” pappa Panov sanoi päätään pudistaen, ”pikku raukalla ei ole kenkiä.”

”Kun ei ole varaa sellaisiin”, nuori nainen sanoi katkerana.

Silloin pappa Panovin mieleen tuli ajatus. Hän työnsi sen pois, mutta se tuli uudestaan. Niin hän haki laatikon korkean hyllynsä päältä. Pienen pienet kengät, jotka hän oli tehnyt kauan, kauan sitten, olivat vauvalle juuri sopivat. Kuin hänelle tehdyt!

”Tässä näin, saatte nämä”, suutari sanoi lempeästi.

Nuori nainen riemastui. ”Miten voin kiittää teitä kylliksi!” hän huudahti.

Mutta pappa Panov ei kuullut. Hän katseli huolestuneena ikkunasta ulos. Ettei vain Jeesus ollut kulkenut ohi sillä aikaa, kun hän ruokki lasta!

”Onko jokin hätänä?” nuori nainen kysyi ystävällisesti.

”Oletteko kuullut Jeesuksesta, joka syntyi jouluna?” vanha suutari kysyi.

Nainen nyökkäsi.

”Hän on tulossa meille tänään”, pappa Panov sanoi. ”Niin hän lupasi.” Ja  hän kertoi naiselle koko unensa – jos se yleensä oli uni.

Nuori nainen kuunteli epäuskoisen näköisenä. Kun vanha suutari oli päässyt loppuun, nainen taputti ystävällisesti hänen kättään. ”Toivottavasti unenne toteutuu”, hän sanoi. ”Sen te kyllä ansaitsisitte, kun olette ollut niin hyvä minulle ja lapselleni.”

Sen sanottuaan hän lähti.

Kynttilät valaisevat illalla
Kynttilät valaisevat illalla

Pappa Panov sulki oven hänen jälkeensä. Sitten hän keitti itselleen kaalikeittoa ja asettui taas ikkunan ääreen odottamaan.

Tunnit kuluivat. Ihmisiä tuli ja meni. Pappa Panov katsoi tarkasti jokaista ohikulkijaa. Mutta Jeesusta ei vain tullut.

Pappa Panovia alkoi pelottaa. Jospa Jeesus olikin tullut, mutta hän ei ollut tuntenut tätä. Jospa Jeesus oli kulkenut nopeasti ohi sillä aikaa, kun pappa Panov oli käväissyt kohentamassa tulta tai laittamassa keittoa. Vanha suutari ei voinut enää istua aloillaan. Hän meni pikku puotinsa ovelle katsomaan vielä kerran.

Ohi kulki kaikenlaista väkeä, lapsia ja vanhoja miehiä, kerjäläisiä ja mummoja, iloisia ja happamia ihmisiä; toisille hän nyökkäsi, toisille hän hymyili, ja kerjäläisille hän antoi rahaa tai leipää.

Mutta Jeesusta ei vain tullut.

Hämärän tullen pappa Panov alkoi masentua. Ulkona nousi taas harmaa joulukuun sumu, ja pian hän ei erottanut enää edes niiden muutamien ihmisten hahmoja, jotka kulkivat hänen ikkunansa ohi.

Surullisena vanha suutari sytytti öljylamppunsa, lisäsi hiiliä tuleen ja laittoi itselleen vähän illallista.

Syötyään hän istui väsyneenä isoon korituoliin ja otti kirjansa esille. Mutta hänen sydämensä oli niin raskas ja silmänsä niin väsyneet, ettei hän saanut sanoista selvää.

”Se oli sittenkin vain uni”, hän sanoi surullisena itsekseen. ”Minä niin halusin uskoa siihen. Minä niin toivoin, että hän olisi tullut.”

Kaksi isoa kyyneltä nousi hänen silmiinsä silmälasien takana ja sumensi hänen näkönsä.

Äiti ja lapsi
Äiti ja lapsi

Silloin hänestä näytti, kuin huoneeseen olisi tullut joku. Kyyneltensä läpi pappa Panov oli näkevinään, miten pienen puodin läpi kulki ihmisiä pitkänä jonona. Siinä oli kadunlakaisija ja äiti lapsena kanssa – kaikki ihmiset, jotka hän oli sinä päivänä nähnyt ja joille hän oli puhunut.

Kulkiessaan hänen ohitseen he jokainen kuiskasivat:

”Etkö nähnyt minua? Etkö nähnyt minua, pappa Panov?”

”Kuka sinä olet?” vanha suutari huudahti kompuroiden ylös tuolistaan. ”Kuka sinä oikein olet? Sano!”

Hän kuuli saman äänen kuin edellisenä iltanakin. Mutta mistä se tuli, sitä hän ei osannut sanoa.

Minun oli nälkä ja te annoitte minulle syödä, minun oli jano ja te anoitte minulle juoda, minun oli kylmä ja te kutsuitte minut sisään. Ne ihmiset joita tänään autoit – koko ajan kun autoit heitä, autoit minua!”

Sitten oli taas hiljaista.

Vanhan miehen kyyneleet kuivuivat. Huoneessa ei näkynyt ketään.

”Jaa-a, jaa-a”, pappa Panov tuumi sivellen pitkiä, harmaita viiksiään. ”Hän tuli sittenkin!”

Vanha suutari nyökytteli miettiväisesti päätään. Sitten hymy levisi hänen kasvoilleen ja tuike syttyi taas hänen silmiinsä pienten, pyöreiden silmälasien taa.

Sellainen oli Eevertin rakkain joulusatu. Mitä ajattelet Pappa Panovista tai Suutari Martista ja hänen joulustaan?

Mitä sinä antaisit lahjaksi?

Eevertin joulukalenteriin ja sen kulkuun voit osallistua. Kirjoita kommenttiosioon arvelusi kysymyksestä tai ajatuksiasi siitä miten Eevertin joulupuuhat jatkuisivat tästä eteenpäin. Jouluna, 25.12.2010 kaikkien tarinanjatkajien kesken arvotaan Eevertin huolella valmistama joulupaketti.

5 vastausta artikkeliin ”23.12. Suutarin vieraat – tarinan jatko-osa”

  1. Olipa jännittävä kertomus… ja antoi ajattelemisen aihetta. Hyvää aatonaattoiltaa!

  2. Hei! Sain takan aika valmiiksi.Pitää vielä kattoa mitä sille tekee kun Wanha Paju on valmis. Siitä on kuva blogissani.
    Rauhallista joulua sinulle ja hauskaa uutta vuotta 2011!!

  3. Sattuipas hauskasti just viime torstaina esittettiin tämä vanhemman väen adventtijuhlassa. Se oli vain muutettu suomalaiseen muotoon, suutari JUSSIN JOULU. Meillä oli kertoja ja pantomiimina esitettiin kadunlakasijaa ja äitiä. Minä esitin tuota suutari Jussia. Se sai hyvän vastaanoton, aina yhtä puhutteleva Tolstoin kertomus.Hienosti olit kuvitanut tuon sadun :O)) Rauhaisaa ja siunattua joulua teillekin sinne Eevertin kanssa. :O))
    Harmi että tää loppuu :O(

  4. Satu pappa Panovista oli minulle aivan uusi. Tänään kuulin vähän joulurauhan julistuksen jälkeen Toivontuottajien Jouluradiosta laulettuna tarinan Suutarista, piti oikein hartaudella kuunnella.

Vastaa