Jotain ihan muuta…

No niin, tänään piti tehdä jotakin ihan muuta, mutta sitten iski inspiraatio ja kaikki muu saa silloin jäädä. Mahdatko tunnistaa tunteen?

Minulta pääsi… ei laulu (se on Siipalla parhaillaan hukassa ja on uppoutunut CD-maahan)… vaan lyhty. Eevertin piha on kaivannut ulkovaloa jo pitkään ja nyt jostain syystä piti sellaista ryhtyä suunittelemaan ihan vain intuition pohjalta.

Ensin kaivettiin kaapin kätköistä materiaalia. Säästeliäänä ihmisenä olin säästänyt myös kesäisen lattiaremontin jäljeltä vanhat lattialankut. Lankut olin liimannut mustalle kartongille. Seikka joka ei haitannut minua ollenkaan isnpiraation kehittymisvaiheessa.

 

Materiaalia
Materiaalia löytyi

 

Siispä toimeen. Vanhat lankut ovat lastunauhaa. Ajatuksissani oikein sopivat semmoiseen hieman sirompaan lyhtymalliin. Joskus aikaisemmin olin tehnyt myös lyhdyn ja ihan ohjeen mukaan. Siitä tuli aivan liian pieni ja on päätynyt Kalamajalle tunnelmanluojaksi. Se kun edustaa hieman pienempää mittakaavaa.

Nyt siis isompi. Ihan reilusti isompi – siintää mielessä.

Lankkuaineksen lisäksi muutamia askastelutikkuja ja Miljoonahuoneen kätköistä neppien aihioita lisäksi ja jotain muuta pientä. Ja liimaa tietenkin.

 

Liimauksia
Liimauksia

 

Vuoden takaiselta Lontoon reissulta oli tullut kotiin kynttilöitä. Olin niistä suunnitellut jotakin kivaa pöytäkynttilää Eevertille. No se yritys ei silloin tuottanut kuin pari juotoksistaan irronnutta sähkökynttilän-raatoa. Siispä hylkäsin toivottomuuden puuskassa kynttilät laatikon uumeniin. Nyt kaivoin vielä jäljellä olevan ehjän esille. Josko hieman rouvimmassa työssä sitä voisin ilokseni käyttää.

Kynttilä mahtui hyvin nepparien reijistä ja näyttää pysyvän tukevasti paikoillaan kun on painavampi jalusta kuin aikaisemmissa kokeiluissani.

Rimoja liimailin yhteen ja ryhdyin palasista koostamaan unelmieni lyhtyä.

 

Valmis lyhty
Valmis lyhty

 

Niinhän se valmistui.  Laitoin vielä liivatteesta kolmelle sivulle lasit. Yhden jätin auki huoltotöitä varten. Ihan passeli on, mutta se mikä silmääni nyt iskee on nuo lattialankut. Ne kun oli mustalle kartongille liimatut. Ja näkyyhän se kartonki tietenkin reunoissa. Täytynee keksiä jotakin niitä peittämään 🙂

Muutoin olen tyytyväinen tallilyhtyyn. Kyllä sillä kelpaa valoa näytellä mustista reunoista huolimatta.

 

Ja jos nyt sitten palaisi siihen mitä oli tekemässä. Aamupäivä kun vierähti tässä ”ihan jossain muussa”.

 

9 thoughts on “Jotain ihan muuta…”

  1. pitkästä pitkästä aikaa vierailulla blogimaailmassa ja pitihän se heti rynnätä katsomaan uutta tallilyhtyä mikä on tosi tosi upea! taitaa olla ensimmäinen sellainen johon tulee ihka oikea valokin.

  2. No nyt Eevertti on varustautunut kunnolla tulevaan kaamokseen. (Vaikka ei siellä sitä olekaan) Mutta mene ja tiedä Eevertin maailmasta onko siellä kaamos.

  3. Tuosta ”kaamoksesta” olen ajatelut, että täällä sitä vasta onkin. Pimeetä, harmaata ja lohdutonta…

    Mutka pohjoisessa opetti kaamoksesta jotain ihan muuta. Kaunista kun mitä, enkä tiennyt kuinka paljon sävyjä voikaan sisältyä valottomuuteen. Huumaavaa ja maagista 😉
    Ei ihme, että pohjolaan on vuosisatojen saatossa liitetty niin paljon maagisuutta ja taijanomaisuutta. Tai mitä se nyt sitten olisi..

Vastaa