Saunan kiuas

Saunan tulisijan rakentamiseen on käytetty aikaa. Ajatuksissa se siinsi ensimmäisenä ja ilmeisesti valmistui viimeisenä. Johtotähtenä oli ehdottomasti puulämmitteinen kiuas. Leppeät löylyt houkuttelivat eikä Eevert muutenkaan halunnut sijoittaa vanhaan taloon sähkökiuasta. Eevert tuntee myös mielihyvää ja rentoutumista jo pelkästään saunan lämmittämisestä ja tulien sytyttämisestä – on sitten kyse kiukaasta, takasta tai liedestä. Puiden ritinä ja palamisen mukana etenevä lämpö tuo Eevertille kotoisan olon. Eevert on kova saunomaan. Jo lapsena hän viihtyi saunassa. Erityisiä herkkujakin liittyy saunaan ja saunomiseen. Moni ajattelee kiuasmakkaraa, mikä on hyvää sekin. Eevertin lapsuuden herkkuihin kuuluivat saunassa nautittavat kylmät tai jäiset asiat. Ensimmäisiä löytöjä taisivat olla pakastetut karviaiset, mansikat, puolukat ja muut sormin naposteltavat marjat. Ja mikä parhainta… saunan lauteilla nautittu Suomen Eskimon vanilijapuikko. Niin täyteläistä ja niin vanilijaista… vieläkin herahtaa Eevertin suuhun maku jo pelkästä ajatuksesta! Sisaren lapset Eevertin innostamana nauttivat saunassa pirtelön. Hauskaa ja hyvää sekin oli.

Kiuas
Saunan nurkassa valmiina

Sauna on hämyisyytensä vuoksi vaikea kuvattava. Hämyiseen saunaan on tulossa vielä pikkuvalo ja tietenkin lauteet. Hämyiseksi se taitaa jäädä senkin jälkeen. Pesuhuoneeseen on suunnitteilla muuripata ja vesiletku kylmää vettä varten. Saunaan ei Eevert halua ylellisyyksiä. Sellaisista saa halutessaan sitten nauttia muissa talon pesutiloissa. Kiukaan pesässä on puut valmiina ja valo takana kertoo saunan lämpiämisestä.

Kiukaan tarvikkeet
Kiukaan rakennusaineet

Kiuas syntyi pahvista, tuikkukynttilän kuoresta, rautalangasta, maalista ja sinappituubista. Oikeita kiuaskiviä on ehkä joku päivä tulossa. Nyt kiukaalla löylyjä antavat massakivet, joiden pällä on kotikiukaan alta poimittuja palasia. Kivi oli toistaiseksi vielä lohkeamaton. Kunhan lumet sulavat ja pääsee ulos hakkaamaan, niin ehkä löydän itsestäni vielä pienen kivimiehen! Kuka tietää. Kiukaan luukkuihin oli pakko yrittää väännellä kierteiset nupit niinkuin monessa oikeassakin luukussa. Luukut eivät aukea. Saranaosasto on vielä hukassa. Luukun koristeina ääriviivakuvat, samoin kuin kiukaan ”merkkinä”. Pelti pitää vielä laittaa, ettei tule savut sisään.

Hormin rakentaminen tuotti ongelmia, sillä mikään luonnostaan kauniisti taipuva materiaali ei osunut kohdalle tai oli liian pieni halkaisijaltaan. Siispä tuubi-metallista vääntelemään. Minä en saanut sitä kovin sileäksi vaikka kuinka silittelin ja hinkuttelin. Hyvä ja sopiva kuitenkin. Kyllä sillä Eevert saa monet hyvät löylyt.

2 thoughts on “Saunan kiuas”

  1. Kiitos, kyllä sillä makeat löylyt saa aikaiseksi. Sitten vain lauteita rakentelemaan…

Vastaa