Isien mailla

Eevertin sukututkimus on edennyt siihen vaiheeseen, että oli lähdettävä ihan paikan päälle tutkailemaan missä varhaisemmat esi-isät ovat eläneet. Sukurakkaana Eevert ei suinkaan lähtenyt yksin matkaan vaan ympärille kerääntyi joukko samoilta seuduilta juuriansa tunnistavia seuraksi. Iloinen sukuretki oli pian kasassa ja erääänä varhaisena aamuna retkikunta pakkasi itsensä isoon linja-autoon ja suuntasi kohti Sortavalaa. Sortavala on pieni kaupunki Laatokan pohjoiskärjessä, jossa on ollut asutusta jo tuhansia vuosia sitten.

 

Majoitushotelli Ladoka

 

Hotelli Laatokka sijaitsi hyvällä paikalla ja oli paikallista tasoa. Tähtiluokituksesta Eevertillä ei ollut tiedossa, mutta kyllä siellä yönsä nukkui. Hieman alkuyön unta häiritsi kovaääninen karaoke hotellin ravintolassa, mutta sekin vaimeni puoliltä öin joka ilta.

Tottuneena matkailijana Eevert heti ensitöikseen kuljeskeli hotellin ympäristössä ja otti alueen haltuun. Sortavala ei ole kovin iso kaupunki joten ympäristöön oli pian sopivasti tutustuttu.

Sortavala on aikanaan ollut merkittävä koulu- ja opiskelijakaupunki. Opettaja- ja pappisseminaarit sävyttivät kaupunkia niin että siitä syntyi varsinainen karjalan henkinen keskus. Sortavala kuului itsenäiselle Suomelle vuodesta 1917 vuoteen 1940, jolloin se jäi Moskovan rauhassa Neuvostoliitolle. Vuonna 1941 suomalaiset palauttivat sen hallintaansa ja pitivät sitä vuoteen 1944. Vuoden 1947 Pariisin rauhassa kaupunki luovutettiin muun Karjalan mukana Neuvostoliitolle. Suomalaiset jättivät kotinsa toistamiseen ja kaupunkiin asutettiin muualta tuotuja perheitä valmiiksi kalustettuihin koteihin ja taloihin.

 

Katunäkymää

 

Monet rakennukset kaupungissa ovat päällisin puolin huonokuntoisia, osa jopa hylättyjä ja vain jääneet paikoilleen lahoamaan. Tämä hotellin lähistöllä oleva talo on sieltä paremmasta päästä.

Puutalojen lisäksi kaupungissa on kerrostaloja, jotka ovat hieman uudempaa tuotantoa kuin suomalaisrakenteiset alkuperäisemmät puurakennukset. Monet niistäkin ainakin ulkosivuiltaan kohentamisen tarpeessa.

 

Kauppatalon päädyssä mahtava mosaiikkityö Pietarin kalansaaliista

 

Kaupunkiin ja sukujuuriin tutusmisen ohella Eevert vietti päivän Laatokan Valamossa. Vanhassa luostarissa, jonka entisöimistyöt ovat hyvässä vauhdissa.

Valamoon pääsi sujuvasti Sortavalan satamasta kantosiipialuksella tunnissa. Alkuun matka taittui saarten suojassa, mutta tuo mahtava järvi avautui aavana melko pian rannasta lähdettyä. Valamon päässä seuruetta odotti oma opas joka asiantuntevasti ja lämmöllä kertoi saaren värikkäistä vaiheista. Munkit Herman ja Sergei perustivat ihan ensimmäisen luostarin Valamon saarelle perimätiedon mukaan 1100-luvulla. Saarella oli ollut jo aikaisemmin kalastajien uhripaikkoja.

 

Valamon opaskierroksella

 

Valamo syntyi pienenä erakkoluostarina, mutta nousi nopeasti Karjalan hengelliseksi keskukseksi. Pyhittäjä Sergei oli tuonut Valamoon Bysantin perinteen, askeesin ja kirkkolaulun ja –taiteen perusteet. Sergein kuoltua valtaosa hänen seuraajistaan oli karjalaisia, mutta 1400-luvulla luostariin alkoi tulla myös venäläisiä munkkeja. Luostari on aina ollut lähetystyön keskus ja siellä kilvoitelleet munkit ovatkin perustaneet lukuisia luostareita muualle. Tunnetuimpia näistä lienee Konevitsan luostari taidokkaine kuoroineen. Kirkon rakentajana Eevert varsin tarkasti tuki töitä ja työvaiheita aina kun vain mahdollista reippaalla kierroksella.

 

Kiireinen munkki

 

Tällähetkellä luostarissa työskentelee satakunta munkkia erilaisissa tehtävissä. Turismi on yksi merkittävä osa nykyistä toimintaa, sillä luostari on varsinainen pyhiinvaelluskohde monelle matkailijalle. Saarella käy päivittäin 2000 kävijää. Talvikuukaudet saari on kiinni vaikeiden järvi/meriolosuhteiden vuoksi. Saarelle ei silloin ole lainkaan liikennettä. Pahimmilla myrskyillä Laatokassa saattaa olla 6 metrisiä aaltoja, jotka tehokkaasti estävät vesikiikenteen.

 

Pääluostarin kirkko entisöitävänä

 

Valamon kaunis tunnuskirkko oli peitetty rakennustelineisiin ja piilossa tällä kertaa. Sisätiloihin sentään pääsi mutta siellä olevat kauniit yksityiskohdat ovat vain muistoissa, sillä sisällä ei kuvia saanut ottaa. Muissa kirkoissa ei kuvauskieltoa ollut joten joitakin rukousalttareita jäi muistikuvien lisäksi myös kotona tutkittavaksi.

 

Rukouskynttilät Yläsnousemuksen kirkosta

 

Luostarin toiminta loppui ilmapommitusten jälkeen 1940. Luostari evakuoitiin helmikuussa 1940 ja noin 200-henkinen veljestö löysi uuden kodin Heinäveden Papinniemestä. Tuhoisissa pommituksissa menehtyi osa luostarin väestä rakennuksien mukana. Evakuoinnin jälkeen veljestö ikääntyi ja pieneni merkittävästi.

Luostarin rakennukset olivat muussa käytössä lähes neuvostoajan loppuun, mm. sotilastukikohtana, ammuntaratana ja vanhainkotina, mutta 1989 ensimmäiset munkit aloittivat luostaritoiminnan uudelleen ja rakennukset luovutettiin Moskovan patriarkaatille. Sen jälkeen entisöitityöt ovat hiljalleen edenneet.

 

Uuden Jerusalemin skiitta

 

Saarella on kaikkiaan pääluostarin lisäksi on kaksitoista sivuluostaria eli skiittaa. Näistä suurin osa on jo entisöity tai työ on käynnissä. Pääluostarilta n. 6 km päässä on uuden Jerusalemin skiitta. Vuosien 2005-2008 aikana perusteellisesti sisältä kunnostettu kirkko valmistui alunperin v. 1906. Skiitan alueella toimi 1930-luvulla luostarin poikakoti.

Luostaripäivän jälkeen oli vuorossa kotiseutukierros. Eevertkin pääsi katsastamaan erään esi-isänsä kotitalon. Siellähän se oli pystyssä pienen hiekkatien päässä edelleen. Melkoisen tomera vahtikoira käski kuitenkin pysyä sopivan etäisyyden päässä talosta. Siispä muistelijoiden ryhmä kerääntyi hiekkatien päähän tarinoimaan ja esittelemään toisilleen alueen muita taloja ja toimipaikkoja.

 

Kotitalo

 

Kotitalon tuntumassa oli myös suomalainen hautausmaa. Se ei ehkä ihan vastannut käsitystä sellaisesta hautausmaasta jollaisilla olemme tottuneet vierailemaan yleensä. Hautausmaata suomalaiset kävijät välillä talkoillakin kunnostaa, mutta ilkivalta on vielä vuosienkin perästä tuhonnut paikkaa. Jokapuolella on kaatuneita kiviä ja pusikoitunutta villimetsää.

 

Suomalaisella hautausmaalla

 

Ympäristökierros kuljetti matkalaiset myös tunnetulle muistomerkille. Vuonna 2000 pystytettiin rautaristi talvisodan 1939-1940 uhrien muistoksi Petroskoin ja Suojärven teiden risteyskohtaan, Lemetin mottitaistelujen keskeiselle tapahtumapaikalle. Se on suomalaisten ja venäläisten veteraanijärjestöjen yhteishanke.

 

Surunristi

 

Viisi metrinen risti kuvaa suomalaisen ja venäläisen äidin surua kaatuneista pojistaan. Ristin molemmilla puolilla on naishahmo kasvot upotettuna ristiin.

 

Surun ristin laatta

 

Ristin läheisyydessä nautittiin maittava välipala. Eevertin mielikaloja ovat sardiinit. Niillä sitä on monet tiukat paikat maailmalla hoidettu aikaisemminkin. Ja venäläiset suolakurkut… ja nämä taisivatkin olla ihan maustekurkkuja. Hyviä ja maittavia kaikki.

 

Kulkijan eväät

 

Matka jatkui kauniita maisemia katsellessa ja taidokkaan oppaamme Martti I Jaatisen kertomuksia kuunnellessa. Siinä olikin opasta ihan parhaimmasta päästä. On tainnut miehellä tulla tehdyksi yksi jos toinekin kirja ja opus sekä väitöskirja Sortavalan alueen kaikenkattavasta historiasta. Alueen todenperäisiä tarinoita voi lukea Martti Jaatisen kirjasta Kerrostalon kuolema.

 

Tuliaisiakin Eevert tietenkin toi tullessaan.

 

Tuliaiset

 

Laatokan Valamon tiiltä, Ruskealan kivilouhoksen valkoista marmoria sekä valetun kellon Valamosta. Näinköhän sitä pitää kellotapulia ryhtyä tuumailemaan, myhäilee Eevert kilkutellessaan kaunissointista kelloa kesäyössä.

______________________________________________

Kuvat Siippa ja Mare

 

 

 

9 vastausta artikkeliin ”Isien mailla”

    1. Eevertin matkakuvissa, tuossa oikealla on muutama enemmän. Arvelen niitä pian löytyvän myös Siipan kokoelmista.

  1. Hiano. Nytkö siis rakennat Eevertille kellotapulin?
    Sen jälkeen Eevertin pitää kyllä jo huomioida koiransa ja rakentaa sille koirankoppi ja agilityrata 😉

  2. Eevertti näyttää niin iloiselta matkallaan kotikonnuilleen! Matkasta jää varmaan monet muistot ja paljon tutkimusaineistoa talveen!

  3. Mukava matkakertomus jälleen. Samoilla paikoilla olen minäkin matkannut joitakin vuosia sitten. Surllisen näköisiä siellä ovat monet aikaisemmin kauniitakin olleet rakennukset.

Vastaa