Aarteita joka lähtöön

Yllätykset eivät tältä kesältä ihan pian lopukkaan!

Eeverttilään saapui postilähetys. Paketti oli kierrellyt hieman maailmaa, mutta löysi kuin löysikin perille ystävällisten apulaisten avittamana. Toivottavasti samoin käy eräälle toiselle taidelähetykselle mikä Norjassa on vielä matkalla oikealle omistajalleen.

 

Postilähetys

 

Eevertin taidelähetyksestä paljastui aarteistoa Kappeliin. Kaunis triptyykki – kolmiosainen maalaus jonka sivustoille saranoilla kiinnitetyt maalaukset voidaan kääntää keskimmäisen teoksen päälle. Näin taideteos säilyy suojassa ja sitä voi esimerkiksi pitää esillä vain tiettyinä aikoina.

Eevertin saaman triptyykin keskushahmona on Jumalansynnyttäjän ikoni. Jumalansynnyttäjä tai Jumalanäiti merkitsee, että Maria synnytti Kristus-Jumalan eikä vain Kristus-Ihmistä. Neitsyt Maria on Jumalan Pojan ja Sanan, Jeesuksen Kristuksen äiti.

 

Jumalansynnyttäjän ikoni

 

Sivustoilla olevat hahmot edustavat luultavasti pyhiä ihmisiä tai munkkeja. Eevertin tietämys ikonien pyhistä hahmoista on hieman vaillinainen vaikka niitä ahkerasti keräileekin taloonsa ja mielellään itsekseen hiljentyy katsellessaan kauniita teoksia ja tutkiessaan ikoneihin kätkettyjä viestejä ja kertomuksia silloin kun sellaisia eteen sattuu.

”Ikoneilla on tärkeä kulttuurimerkitys ja samalla ne ovat venäläisen kuvataiteen alku. Ikonissa ihmisen ruumiillisia tuntomerkkejä ei esitetä tavallisen muotokuvan tapaan, ei siis esitetä ihmisen maallisia kasvoja vaan hänen kirkastuneet, ikuiset kasvonsa, jolloin katoavan ruumiin aistillinen ulkonäkö jää pois. Ikoni ei myöskään esitä ongelmia, vaan se vastaa niihin. Niinpä ikonitaiteessa kärsimystä ei esitetä sen raadollisessa muodossa länsimaisen kuvausperinteen kaltaisesti, vaan kuvataan, kuinka kärsimykseen on suhtauduttava.Ikonin tarkoituksena on ohjata ihmisen kaikki tunteet ja ymmärrys kirkastumisen tielle. Ikonissa ja pyhän ihmisen elämäkerrassa yksilöllisyys ei ole tärkeää, vaan ihmisen nöyryys hänen saamansa kuorman kantajana.” (Oli pakko lainata koko teksti – ei tuota olisi omin sanoin osannut millään sanoa – linkin kautta koko tekstiin)

 

Pyhä Krisoforos

 

Ikonin takana on kuva Pyhästä Kristofoksesta joka on matkustavaisten suojelupyhimys. Mikä sen paremmin sopisikaan kansainvälisen seikkailijamme – Eevertin koti-kappeliin.

Pienen ikonin sivumaalaukset saa myös käännettyä kuten isompien esikuviensa.

 

Käännetyt luukut

 

Aikansa ihailtuaan Eevert lähti Kappelille mallailemaan työtä seinälle. Ja hyvin taitaisi asettua takaseinälle sivulattariksi piskuisen kirjahyllyn yläpuolelle. Tarvinnee vissiin käydä taas kylätimpurien puheilla.

 

Triptyykin mallailua

 

Kiitos Qaws ihanasta yllätyksestä reissultasi! Ja iso kiitos Ainolle, lähetyksen eteenpäin saattamisesta. Varsinaisia aarteita olette!

Eevert on jättäytynyt kaikista koti-Suomen markkinatouhuista pois ja oikeastaan vain ihaillut kanssaeläjiensä löytöjä ja kokemuksia markkinatouhuista. Sen verran miestä jäi harmittamaan, että päätti hieman päästä osalliseksi markkina-aarteista. Niinpä rohkeasti Eevert otti yhteyttä erääseen arvostamaansa tahoon ja tilasi itselleen kasan kesälukemista. Kaikki ovat ensimmäisestä sivusta viimeiseen saakka miehelle tuttuja ja jotkut jopa moneen kertaan luettuja. Pakkohan ne oli saada Taavitsaisen taloon! Niille ei vain varsinaisesti ole paikkaa, joten mies joutuu kirjahyllyn tekoon syksyn mittaan.

 

Tulevan kotikirjaston aarteistoa

 

Kirjat ovat Susannan käsialaa. Lämmin kiitos kirjoista, ne tulevat tarpeeseen!

10 thoughts on “Aarteita joka lähtöön”

  1. Kiva kun taideaarre tuli perille, toisin kuin Norjan paketti. Oletpa selvitellyt ikonin olemusta hyvin perehtyen. Se on kyllä todella kaunis.

  2. Niin on oikeaan osunut ikonin takaosan pyhimys; Krisoforos, kyllä Eevertti niin paljon matkaa maailmalla. Ihania matkakertomuksia saamme sitten nauttia ”tuliaisina”.
    Todella upea tämä ikoni. Aarre.

  3. Kauniin ikonin olet saanut. Minä olen yrittänyt myös haalia pieniä ikoneita aina, kun olen löytänyt, tarkoituksenani rakentaa ortodoksikirkko jonain päivänä.

  4. Kauniin kirkon olet rakentanut Mare! Vieläköhän sinne mahtuisi pieni harmooni? Erityisesti pidän liivatelehti-ikkunoista! Olen seurannut blogiasi jo aika kauan, mutta tämä kommentoinnin aloittaminen on minulla pitkä prosessi 😉

    1. Tervetuloa mukaan!
      Harmoonia mietiskelin ja vähän on tarvikettakin olemassa. Katsotaan syntyykö sinne ihan näkyvänä soitinta. Äänihän meillä siellä on kesän Porvoon reissujen jäljiltä. 😉

Vastaa