Penkillä

Suntio on Kappelilla ahkeroinut niin taitavasti, että ruoho jo viheriöi ja linnut laulelevat puissa: jo melkein kevät on!

Rakennuspuuhat ovai kaikkinensa hieman hitaahkossa vaiheessa, joten on hyvää aikaa kurkistella Suntion puuhia. Eevertin taannoin Lontoosta saamastaan paketista löytyi juuri sopiva penkki Kappelille. Siinä seinän vierustalla, auringon puolella on hyvä kesäpäivänä istuskella ja nauttia elämästään.

Suntio päätti heti kokeilla kuinka aamulehden lukeminen sujuu uudella penkillä.

 

Suntion lehdenluku
Suntion lehdenluku

 

Penkin jalat ovat kauniisti koristellut ja sopivat tyyliltään kirkkopuiston pissaavan pojan kanssa yhteen. Hieman kun aika tuo omaa patinaansa penkkiin niin istuvuus maisemaan on oivallinen. Penkki on painava. Sitä ei yksi Suntio millään siirrä paikasta toiseen. Joten saattaa jäädä myös vallattomalta ja keppostelevalta nuorisolta rauhaan. Metallinen penkki sopii mainiosti kirkkotarhaan.

 

Penkki paikoilaan
Penkki paikoilaan

 

Mahtuisi tähän kaverikin, tuumii Suntio hyvillä mielin. On se Eevert kovin ajattelevainen kun tilasi tämmöisen penkin levähdyspaikaksi. Monesti päivät Kappelilla ovat pitkiä. Suntion tapana on tulla aamuvarhaisella tarkastamaan että kaikki on kunnossa satunnaisten vierailijoiden käyntejä varten. Aina on pienessä Kappelissakin yhtä jos toista huolehdittavaa.

Tänä aamuna puutarhassa on puhjennut kukkaan kauniit ruusut.

 

Ruusupuu
Ruusupuu

 

Kukkiva ruusupuu on myös peräisin Eevertin Lontoon-paketista. Mikä paremmin voisikaan sopia vanhan Kappelin ovenpieleen kuin herkän heleä ruusupuu. Tätä on hoidettava tarkoin ja rakkaudella, huokailee Suntio asetellessaan ruukkua paikoilleen. Kylminä öinä se on vietävä vielä näin keväällä suojaan.

Jostakin muistin syövereistä mieleen muistuu vanha kansanlaulun tapainen ruususta. Niinpä Suntio avaa äänensä ja luikauttaa laulun kauniisti akustoivassa kappelissa. Melkein sitä luulisi että Pepe Willberg olisi saapunut Kappeliin konsertoimaan 🙂

 

 

Hyvää sunnuntaipäivää kaikille!

 

 

 

 

5 thoughts on “Penkillä”

  1. Ihan jo ehti Eevertin ja Suntion seíkkauluja kaivata! On todella herkkä ruusu ja mahdottoman upea penkki, siinä kelpaa Suntion istua. Oletko ihanitse tehnyt Suntion neuletakin?

  2. Suntio on Lundby- tai Caroline’s home -nukke alkuperäisessä asussaan. En tiedä nuken alkuperää enkä edes mahdollista vuotta milloin sitä olisi myyty – ei varmaan ihan viime vuosina koska en ole pystynyt jäljittämään tai edes varmistamaan sarjaa. Se tuli työkaverin työkaverin kautta ja oleskeli pitkään työhuoneessani samaan sarjaan kuuluneen nuoren miehen kanssa. Kappelin valmistuttua talon näköisesti Suntio asettui oviaukolle ja on siitä pitäen pysytellyt Kappelin lähistöllä. Eikä kuulema puhettakaan että palaisi takaisin työpaikan hyllyn reunalle. En siis ole tehnyt nykelle mitään. En varmaan osaisikaan 🙂

  3. Kylläpä on jo kesäistä kappelin puistossa. Kaunis on penkki ja aivan ihastuttava ruusu. Siitä leijuu varmaa ihana tuoksu.

  4. Kylläpä on jo kesäistä kappelin puistossa. Kaunis on penkki ja aivan ihastuttava ruusu. Siitä leijuu varmaa ihana tuoksu.

  5. Olipas taas mukava viettää tuokio suntion seurassa. Hyvä oli penkillä istua ja haistella herkkää ruusun tuoksua. Kiitos. :O)

Vastaa