Asennushommia

Eevert on pitkästä aikaa päässyt käsiksi oman talon keskeneräisiin töihin. Tämmöisenä lumituiskuisena päivänä on hyvä aika perehtyä sisätöihin. Ulkona tuiskuttaa näillä näkymin vielä pitkään, joten mies ei enshätään ajatellut lähteä pihatöihin. Sadelkoon kaiken lumen ensin ja sitten voi lähteä avaamaan kulkuteitä. Näyttää kylällä olevan muuallakin hiljaista.

Saunassa on ollut kohentamisen puutetta siitä asti kun Eevert tuli taloaan isännöimään. Vesi on ollut pitkään kantovettä. Taloon on kuitenkin vedetty vesiputket, mutta ne eivät ole yltäneet vanhalle saunalle saakka. Siispä askaroimaan vetoja. Pian onkin auttava vesipiste saatu saunan pesuhuoneen puolelle. Letkusta sitä on mukava lorottaa vettä säällä kuin säällä.

 

Letku ja hana
Letku ja hana

 

Letku ja hana ovat ostotavaraa, mutta ei ole saatu liitettyä. Ämpäri on Eevertin varhaisempaa tuotantoa ja on itsensä kylän läkkisepän opastuksella itse tehtyä tarviketta. Hyvin ovat ämpärit palvelleet vaikka aika lommoilla jo alkavat olla.

 

Vesipisteen kokeilua
Vesipisteen kokeilua

 

Eevert kokeilee hanan toimivuutta moneen kertaan. Ja varmaan syytä onkin, sillä saunan lattia näyttää kaipaavan pesua. Melkoinen pölykerros on päässyt kerääntymään lattialle. Ja ymmärtäähän sen kun on ollut vain lakaisun varassa. Nyt on toiset keinot käytössä. Eevert kaivaa esiin pesusangon ja rätin ja on pian kontillaan pesemässä saunan lattiaa.

 

Kunttiläteline
Kunttiläteline

 

Pesutilan valaistus on ollut pienten kynttilöiden varassa. Hämyistä saunassa toki saa olla, mutta hieman enemmän valoa jo vanhan miehen silmät kaipasivat. Ratkaisu löytyi kynttilätelineestä jonka Eevert oli tilannut Kappelin varustuksiin, mutta sinne se oli auttamattomasti liian iso. Iso se on päätaloonkin, mutta hieman piilotettuna palvelee tehtävässään. Kynttilä toimii paristoilla. Kuinkahan Eevert muistaisi sen aina sammuttaa saunasta poistuessaan???

 

Steariinikynttilä
Steariinikynttilä

 

Vanha ja perinteisempi steariinikynttilä saa jäädä saunaan edelleen. Onhan se luonnon valo välillä niin tunnelmallista, että voi tulla ikävä jos sellaiset poistaa saunasta.

 

Pesupenkki
Pesupenkki

 

Nopeaan tahtiin pieni sauna tulee siivotuksi. Puhdas pyyhe on valmiina penkillä ja sauna tuoksuu puhtalle. Taitaa tulla tästä viimaisesta ja lumisesta päivästä hyvä saunapäivä, tuumii Eevert ja katsastelee jo puita valmiiksi tulipesien viereen.

 

Lauteet
Lauteet

 

Lauteetkin tulee samalla pestyksi. Uusi kynttilävalo helpottaa huomattavasti hämärän saunan kuvattavuutta. Joskus asiat ovat pienestä kiinni.

Kuin huomaamatta Eevert on sytyttänyt tulen saunan kiukaan alle. Maailman parhaimpiin ääniin ja tuoksuihin kuuluu Eevertin mielestä ehdottomasti kiukaassa palavan puun ritinä ja savuinen, pihkainen tuoksu joka puista lähtee. Pian on leppeä löylyhuone valmis vastaanottamaan kylpijän. Ulkona tuiskuttaa. Sauna ikkunasta on hyvä katsella ulkona avautuvaa maisemaa niin kylmällä kuin kesälämpimilläkin.

 

Puiden ritinää parhaimmillaan
Puiden ritinää parhaimmillaan

 

 

2 thoughts on “Asennushommia”

  1. Voi kun pääsisi tuonne saunomaan! On niin oikean saunan tunnelma ja kikki varusteet niin kuin pitää. Hylly on hieno ja pesutarpeet ihan viimeisen päälle.

  2. Ihana sauna! Tuli ihan kesän kaipuu. Että pääsis taas maalle saunomaan. Millään taikasanoilla saisi itsensä pienennettyä, että pääsis Eevertin saunan saunomaan 🙂

Vastaa