Iso-Mummun puut

Eevertin Muiston seuraavaksi nurkaksi on hahmottumassa Iso-Mummun kangaspuut tuvan nurkassa. Niillä mummu kutoi niin matot kuin liinavaatteetkin pitkän elämänsä aikana. Puut olivat kotitekoiset ja taisivat olla mummun isän tekosia alunperin.

Muisto on vielä keskeneräinen, mutta hieman piti mallailla jo paikoilleen. Puiden viereen tuli harva pärekori jossa on jo jonkinverran matonkuteita. Puiden vieressä muiston mukaan oli vanha perunakori. Pari sukkulaakin on ilmaantunut ja työ näyttää olevan kesken. Katsellaan ja muistellaan lisää. Sitähän Eevert tekee mielellään ja näyttää juuri saapastelevan kotiin kahvin keittoon. Hyvän kahvin kanssa sitä on rattoisampaa muistella 🙂

Muorin puut
Muorin puut

Ja verhojen kanssa:

Verhot ripustettuna
Verhot ripustettuna

Verhot ovat myös Isoäidin virkkaamat, mutta taitaa olla vain eri suvun matroona 🙂

Samasta tilasta kaksi aika erisävyistä kuvaa.

4 thoughts on “Iso-Mummun puut”

  1. Upeat! On noissa ollut melkoinen suunnittelu, mittailu, leikkely ja kasaaminen, mutta on sitten hieno työn tuloskin.

Vastaa