Pikku-Heidi

Eevertin päivät kuluvat sukkelaan ihmetellessä kaunista maailmaa ja sulatellessa kaikkea kokemaansa. Viehättävä emäntä Herta lähti eräänä päivänä opastamaan Eevertiä vuorille. Suuntana oli pikkuinen vuorisotomaja ja läheisen vuore huiputus. Retki oli jo monet kerrat siirtynyt koska vuorilla oli pilvistä ja sateista, vaikka laaksossa olikin oikein hyvä keli. Oikeastaan retki oli siirtynyt jo vuodella, sillä Eevertin retkikohteisiin se kuului jo vuosi sitten.

Alkuun siirryttiin autolla hieman ylemmäs. Se tuntui oikein hyvältä sillä yksityistä ja kapeaa, jyrkästi nousevaa tietä kävellen astellen saattaisi tulla hiki.

 

Hevoset
Hevoset

 

Auto pysäköitiin pienen mökin tuntumaan. Ensimmäisenä tervehtimään tulivat ystävälliset ja uskomattoman kauniit hevoset. Niiden kanssa seurustellessa kului useampi hetki, sillä vieraat kulkijat täytyi tarkoin tarkistella joka puolelata. Hevosten seurana oli lehmiä, vasikoita, poneja ja aasi.
Melkein kuin olisi taas eläintarhassa käynyt.

 

Laitumet
Laitumet

 

Laitumilla olisi viihtynyt pidempäänkin. Niin kauniit maisemat sieltä aukenivat. Sieltäkin löytyi vuorimaja, joka oli emäntämme hallinnassa. Se ei kuitenkaan ollut pääkohteemme tänään.

 

Majalla
Majalla

 

Matka jatkui jalkaisin kohti huippua. Joka oli ihan tuossa vieressä. Niin täällä monesti näyttää, että tuossahan se… tuumi Eevert mielessään ja huomasi pian huomautuksensa olevan taas totta. Matkaa rinteellä noustavaksi tuli aivan tarpeeksi vaikka autolla huristettiinkin alkumatka.

 

Rinnettä pitkin ylös
Rinnettä pitkin ylös

 

Pian silmissä jo siinteli pikkuinen talo suhteellisen jyrkässä rinteessä. Miten ihmeessä se onkin pysynyt paikoillaan talvet ja kaikki. Hieman korkeammalla sijaitsi myös huippu jonne olimme suuntaamassa. Niin tällä kuin useimmilla muillakin huipuilla on risti. Suunta oli siis selvästi näkyvillä jo alkumatkasta.

 

Pikku-Heidin mökki
Pikku-Heidin mökki

 

Hiljalleen matkan varrella ollut pikkumökki läheni. Se oli kuin suora poiminta Eevertin äidin kertomien Pikku-Heidi kertomusten päätapahtumapaikoista. Vuoriniittyjä ja isoisän pikkuinen maja jossa Heidi vietti aikaansa pienenä tyttönä.

 

 

Pikku-Heidin mökillä
Pikku-Heidin mökillä

 

Täältä sitä on hyvä maailman menoa tutkiskella. Rauhaa ja hiljaisuutta riitti. Vuorilla on aina hiljaista – jos ei lasketa mukaan karjan kelloja ja visertäviä lintuja.

Unelmissaan Eevert jäi majaan viettämään päiviä. Suunnitteli jo laskeutuvansa majan toiselle lavetille lepäämään.

 

Päiväunet
Päiväunet

 

Vähintäänkin päiväunille oli asettauduttava… niin houkutteleva peti siellä odotti kauniisti sijattuna.

 

Keittiö
Keittiö

 

Pieni tulisija oli mökissä ja siinä sitä somasti kahvit keittäisi ja vaikka pienen sopan. Puita ei juuri tällä korkeudella ollut, joten ne joutuu kulija tuomaan mukanaan.

Huippua kohti
Huippua kohti

 

Majalta suunnistettiin huipulle. Ottenspizin 2200m korkeuteen oli selvä suunta. Harjannetta pitkin ylös. Mitä pidemmälle pääsi niin sitä enemmän askel painoi. Eevertkin joutui jo useamman kerran pyyhkimään hikeä matkan varrella.

Lopulta huippu saavutettin ja eväät syötiin asianmukaisella hartaudella. Huipulla oleminen pistää ihmisen hiljaiseksi. Kovin on pieni ihminen tässä maailmassa.

 

Pöytä
Pöytä

 

Huipulla oli pöytä. Emäntä Herta kertoi, että siellä pidetään vuosittain messu ja pöytä toimii alttaripöytänä. Eevertille jäi epäselväksi mistä messusta on kysymys ja kuinka laajasti kylän väkeä siihen osallistuu. Itävalta on hyvin katolinen tai uskonnollinen maa ja se näkyy myös arjen keskellä. Peltotilkkujen varrella ja teiden vieriltä löytyy pieniä kappeleita tai muistotauluja risteineen.

 

Huippusnapsit
Huippusnapsit

 

Leivän ja viinin sijasta huipun pöydälle asetettiin snapsilasit ja pullo. Täälläpäin on tapana ottaa pienet isäntäväen snapsit huiputellessa. Ja hyvältä tämä aprikoositömssy maisui Eevertinkin suussa.

Hetken aikaa etsittiin alppiruusua, mutta se ei tälläkertaa kulkijoille paljastanut kasvupaikkaansa. Seuraavalla kerralla sitten.

Aikansa nautittuaan maisemista alkoi laskeutuminen, joka tälläkin kertaa osoittautui kuitenkin nousua vaikeammaksi.

 

Hattu päähän
Hattu päähän

 

Paluumatkalla poikettiin uudelleen majalla ja istuttiin vielä hetki puhdasta ilmaa haistellen. Mökin hyvästelyt olivat hellät ja se jätti varmasti jälkensä Eevertin mieleen.

 

Herta-rouva ja Eevert
Herta-rouva ja Eevert

 

Lämmin kiitos Herta-rouvalle hyvästä opastuksesta ja mahdollisuudesta nähdä jotakin aitoa ja koskettavaa.

Pieni kooste vielä tuvasta kaikille kävijöille.

 

Tupa edestä ja takaa
Tupa edestä ja takaa

 

 

One thought on “Pikku-Heidi”

  1. Hui, hienoa kavuta huipulle ja käydä tällaisella majalla! Tosielämässä jäisi kyllä kiipeämättä.
    Voi vain kokea häivähdyksen siitä tunteesta mitä se olisi olla tuolla – kyllä ihminen on pieni.

Vastaa