Metsäretki

Eevert suunnisti aamulla seurueineen metsään tavoitteena saada korillinen herkullisia sieniä tuomisiksi. Eväät reppuun ja reppu selkään. Päivä oli kaunis ja aurinkoinen. Sävyltään säteet jo aavistuksen syksyisiä vaikka elokuun puolta vieleä eletään.

Metsässä oli mukava astella pehmeillä sammalilla ja havunneulasten päällystämilla poluilla. Ilmaa nuuhkien Eevert keskittyi kaikkien aistien hurmaavaan sinfoniaan että unohti täysin ympäristönsä. Niinpä hetken kuluttua hän havaitsi että seuruetta ei näkynyt eikä kuulunut missään. Onneksi oli tuttu metsä ja kaikilla selvä määränpää. Nuotiopaikka.

Lopulta sinne kokoontiuvat kaikki seurueen jäsenet. Tuli nuotioon ja odottelemaan hiilloksen valmistumista.

Nuotio syttyy
Nuotio syttyy

 Puiden syttyessä oli hyvää aikaa puhdetöille. Niinpä odotellessa syntyi mainio ja käyttäjäystävällisesti muotoiltu makkarapuikko.

Puhdetyö
Puhdetyö

Pian oli aika ottaa eväitä esille. Nälkäkin oli jo parin tunnin samoilun jälkeen. Ja vaikka ei olisi ollutkaan niin kaikki aina maistuu mahtavalle ulkona.

Eväät
Eevertin eväät levällään

 Makkaratkin päätyivät tulipaikan ritilälle paistumaan.

IMG_6148
Tulipaikalla

 Kaunis päivä oli houkutellut paljon retkeilijöitä ulos. Moni kävi uimassa samalla kun täydensi energiavarastojaan. Lintujen laulu ja ampiaisten pörinä olivat päällimmäisiä ääniä. Luonnon keskellä oli levollista vaikka väkeä olikin paljon liikkeellä.

Sienet jäivät tälle kertaa löytämättä. Täytyy poiketa uudemman kerran syksyn aikana.

No, toisaalta eväiden syöminen taitaa olla aina se paras hetki retkellä kuin retkellä ja se oli täydellistä 🙂

One thought on “Metsäretki”

  1. Hienossa säässä retkeilittekin. Nyt tulee ainkain täällä vettä kaatamalla, eikä tee ulos mieli. Metsäretkellä olimme mekin viikonloppuna, vähän poimimme mustikoita ja sitten se paras osuus eli eväät! ai ai kun kahvi ja sämpylä maistuivat.

Vastaa