3. Adventti

Viikot vierivät eteenpäin ja tänään Eevert on herännyt jo kolmanteen Adventti sunnuntaihin.

Aamutoimiin kuuluu, että makuukamari laitetaan päiväkuntoon. Pian on heteka sijattu ja aamutohvelit laitettu ojennukseen.

Makuukamari
Makuukamari

Keittiössä Eevert sytyttää ensitöikseen kolmannen kynttilän pöydälle. Valo on jo oikein kirkas ja sen tuikkeessa voi hyvin keittää kahvit ja valmistella aamiaisen.

Kolme kynttilää
Kolme kynttilää

Totutussa järjestyksessä Eevert valmistaa aamiaisensa. Ensin kahvivettä kiehumaan ja sen jälkeen katsomaan kaapista millä eväillä olisi hyvä aloittaa päivä. Aamiainen taitaa olla joka aamu aika samanlainen, huomaa Eevert katsellessaan kaappinsa antimia.

Aamiainen
Aamiainen

Ei taida sillä olla niin väliä. Kahvi ja voileipä maistuu miehelle hyvin vaikka joka aamu.

Näillä sitä jaksaa pitkälle päivään, tuumii Eevert ja kurkistaa samalla  ikkunasta joko näkyy Kappelilla valot. Ikkunoista loistaa valonkajo ja niinpä mies siistii keittiön ja valmistautuu lähtemään. Eevert suuntaa reippain askelin Suntion kaveriksi valmistelemaan päivän kappelihetkeä.

Suntio sytyttää jo kolmannen, rakkauden kynttilän loistamaan pieneen Kappeliin.

Kynttilä ja rakkaus ajatuksissamme liittyvät usein romanttiseen rakkauteen. Rakastavaiset viihtyvät kynttilänvalon ääressä ja keskittyvät toisiinsa. Rakkautta ja rakastavaa mieltä meidän on hyvä osoittaa omaa läheisintä elämäämme laajemmalle.

Suntio ja kolme kynttilää
Suntio ja kolme kynttilää

Suntio sanoo vakuuttavasti Raamatun sanoin: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

Rakkaus, johon kynttilä viittaa liittyy erityisesti Jumalan rakkauteen meitä ihmisiä kohtaan. Se alkaa siitä, että Jumalan Poika, Jeesus, syntyy ihmiseksi maailmaan. Siihen rakkauteen meitä adventti valmistaa tänäkin sunnuntaina.

Kuusi
Kuusi

Kappelin kuusi on saanut muutaman helisevän kulkusen oksilleen.

Niihin kirkkokansan katse kiinnittyy kun alkaa tuttu virsi. Suntio virittää virren alkuun. Virteen on helppo liittyä mukaan sillä sanat ovat tuttuja jo kansakoulun alaluokilta huomaa vieraampikin kirkkovieras.

Tunnelma Kappelissa on oikein harras ja levollinen. Moni kirkkovieras jää vielä istumaan toviksi ennenkuin poistuu päivän muihin puuhiin. On se vaan hienoa, että tällä kylällä on oma hiljentymisen paikka.

Kappelin alttari
Kappelin alttari

Oikein hyvää kolmatta Adventtia kaikille lukijoille.

Miten sinä hiljennyt tai hengähdät hetkeksi? Mikä antaa sinulle voimia ja rohkaisua elämässä? Ja miksi ihmeessä rakastamani You Tuben monet virret on poistettu tai tausta muutettu siniseksi tai punaiseksi vaikka ääni kuuluu?

___________________________________________

Kalenterissa on omia askartelujani sekä lukuisa määrä eri nukkekotitaiteilijoiden taidokkaita töitä. En erittele niitä erikseen. Jos ja kun löydät oman teoksesi kuvista, niin jätä siitä viesti yhteiseksi iloksi.

6 thoughts on “3. Adventti”

  1. Hyvää kolmatta adventtia myös Eevertille ja ”äidilleen”.
    Kipaisenpa tästä minäkin sytyttämään kolme adventtikynttilää palamaan. Ja sitten santsikuppi kahvetta, Kultaistuksen keittämää…

  2. Hyvää kolmatta adventtia myös sinulle ja Eevertille.
    Samanlaisia taitavat meidän useimpien aamiaiset olla vuodesta toiseen, mutta kunhan vatsa on tyytyväinen niin hyvä niin.

  3. Hyvää kolmatta adventtia Eevertille ja sinulle!
    Eevert on kyllä reipas ja täsmaällinen mies toimissaan.

  4. Hyvää adventin aikaa kaikille! Kävin tänään Tyrvännön kirkossa laulamassa joululauluja. Se antaa aina tunteen tulevasta, hiljentymisen joulun odottamiseen sekä lähimmäisten muistamiseen.

  5. Oikein ihanaa joulun odotusta! Joululauluista tämän joulun ehdoton suosikkini on Taivas sylissäni… esittää sen sitten Suvi Teräsniska tai Katri-Helena… Kumpainenkin ”versio” aivan upeita!

Vastaa