12.12.

Lauantaiaamu aukenee kirkkaana ja kauniina. Eevert kiskottelee ja venyttelee heti herättyään oikein kunnolla. Eilisen talkootyön jäljet tuntuvat kehossa mukavana kirisityksenä. Se on jotakin ihan muuta kuin vanhuuden kolotukset. Sellaista tervettä tunnetta, tuumailee Eevert.

Aamuposti
Aamuposti

Viimeisen aamukahvikupposen mies lukee salin tuolilla paikallislehteä lukien. Katsos vaan! Tänään kylälle tulee kirjastoauto.  Ja näyttää olevan viimeinen vuoro tänä vuonna. Vanhat lukemiset onkin jo luettu, joten on varmasti parasta käydä hakemassa lisää lukemista.

On se vain hyvä asia, että kirjasto tulee tänne kotikylään. Isolla kirkolla sellainen toki on, mutta harvemmin tulee sinne lähdettyä, ajattelee Eevert ääneen. Pikku-koira Tenho kallistelee päätään puolelta toiselle aivan kuin ymmärtääkseen Eevertin höpinät.

Kirjastoauton tuloon on vielä aikaa. Sen Eevert päättää käyttää ihan kotinurkissa. Viimepäivät ovat kuluneet monenmoisessa muussa mukavassa, joten tänään ihan kotitöitä.

Eteisen kaapissa on varmasti laatikoittain joulukoristeita, siispä sinne suuntaa mies toiveikkaana.

Eteisen löytöjä
Eteisen löytöjä

Oi, täällä on joululinnut! Aikanaan kansakoulussa niitä tehtiin ja tuotiin kotiin ilahduttamaan perhettä.

Ensiksi Eevert kaivaa esille ovikranssin ja asettaa sen ulko-oveen. Sisälle taloon voi jo laittaa vähän joulun tunnelmaa. Erilaisia joulukoristeita ja kuvia on Taavitsaisen talossa jo useammalta sukupolvelta. Riittää vain, että valitsee sopivia. Vaa se on toisinaan kovin vaikeaa! Ne kaikki ovat niin mukavia ja herättävät muistoja.

Ovikoriste
Ovikoriste

Jostakin eteisen kaapin kätköistä löytyi laatikko, joka vaikutti vieraalta. Eevert avasi laatikon ja huomasi, että siellä ei ole joulutavaroita. Mitä lie papereita ja mainoksia. Laatikko saa jäädä tällä kertaa huomiotta, sillä Eevert rientää laittamaan koristuksia näkyville.

Joululinnut
Joululinnut

Kirjastoauto on jo tulossa ja Eevert suuntaa kylätalolle hyvissä ajoin. Kylätalo on vanha kansakoulu, jonka pihaan hyvin mahtuu iso auto parkkiin siksi aikaa kun kylän väki käy vaihtamassa lukemistonsa.

Eevert palauttaa luetut kirjat ja siirtyy valitsemaan uutta lukemista. Valinnanvaraa on niin paljon, että ei oikein tiedä mitä ottaisi. Kiinnostava kirjasarja löytyykin. Hieman Eevert vilkuilee ympärilleen, olisiko muita lainaajia lähipiirissä. Nopeasti hän poimii pari kirjaa syliinsä.

Eräs kyläläinen lähestyy Eevertiä määrätietoisesti jo kauempaa tervehtien. Eevert lähes säikähtää ja hätäpäissään tempaisee hyllystä vielä yhden kirjan edellisten päälle.

Kirjat
Kirjat

Kuulumiset vaihdetaan ja erotessa kyläläinen huomaa Eevertin kirjat ja sanoo: Minäkin pidän vanhoista klassikoista. Ne ne ovat todellista kirjallisuuden aatelia!

Eevert valitsee vielä joitakin jo nuoruudesta tuttuja sarjakuvakirjoja ja siirtyy lainauskoneelle. Kaikki ne nykyisin ovat koneiden varassa. Eevertille lainauskoneen käyttäminen on helppoa ja sujuvaa. Näin säästyy kirjastoautonhoitajalle aikaa rupatella kävijöiden kanssa. Monet uutiset ja kuulumiset tulee kylien välillä päivitettyä auton käynnin yhteydessä.

Ovat nämä koneet vaan monesti ihan tarpeellisia vekottimia.

Kirjastoauton tuomiset
Kirjastoauton tuomiset

Kotona Eevert latoo kirjat pöydälle ja tarkastelee löytöjään. No, niitä klassikoitapa hyvinkin, naurahtaa Eevert jo itselleen ja huomaa hätäpäissään kirjapinon päälle napatun Sodan ja Rauhan tulleen myös kotiin asti. Ehkäpä se tulee myös luettua joulunpyhien aikana.

Mitä mahtaa olla eteiseen hylätyssä laatikossa? Millaista kirjallisuutta olisi ylipäätään mukava lukea? Ja miksi ihmeessä Eevert hätääntyi kirjastoautossa?

_______________________________________________

Kalenterissa on omia askartelujani sekä lukuisa määrä eri nukkekotitaiteilijoiden taidokkaita töitä. En erittele niitä erikseen. Jos ja kun löydät oman teoksesi kuvista, niin jätä siitä viesti yhteiseksi iloksi.

 

Vastaa