24.12.

Jouluaattoaamu on Eevertin talossa verkkainen. Radiosta kuuluu joululauluja ja niitä tuntuu kuuntelevan kaikki talon asukkaat. On levollista ja rauhallista.

Eevert nostaa pöytään riisipuuroa. Se on saanut hautua rauhassa läpi yön. Eevertin puuron kruunaa aito vanilija, kerma ja voi. Joulupuurossa pitää olla energiaa sillä ruoka on vasta illalla, selittää Eevert itselleen ja saa näin hyväksynnän kaikelle hyvälle mikä konkretisoituu puurossa. Ja hyvältä se toki maistuukin kanelilisän kanssa. No, ehkä hieman sokeria vielä…

Joulupuuro
Joulupuuro

Aamiaisen jälkeen Eevert käy laittamassa vanhan savusaunan kuntoon. Saunan lämmitys on kokopäiväinen tapahtuma. Ja tarkkana pitää olla, sillä monesta savusaunasta on tuli päässyt karkaamaan jos sitä ei kokoajan vartioi.

Savusauna
Savusauna

Saunan lämmittämisessä on tunnelmaa. Siellä pitää pesän kohennuksen lisäksi jutella saunatontulle, jotta sitten illalla saa pehmeät löylyt. Eevert pitää kotitontuista ja muistaa aina ottaa ne huomioon. Savusaunatonttu varsinkin on yksi talon vanhimmista tontuista.

Hyvin palaa
Hyvin palaa

Jo aikanaan isoisä sille jutteli kun Eevert oli pieni poika. Silloin hän yritti tihrustaa mustien seinien ja lauteiden suuntaan nähdäkseen tontun. Kovin vikkelä se silloin oli, sillä vaikka isoisä yritti kovin näyttää missä tonttu oli, niin Eevert ei koskaan ehtinyt sitä nähdä.

Joulurauhan aikaan
Joulurauhan aikaan

Puolenpäivän aikaan julistetaan Joulurauha Suomen Turusta. Se on sellainen tapahtuma jolloin kaikki aaton puuhat hetkeksi taukoavat. Radio on auki ja Eevert on istunut saliin glögimukin ja pipareiden kanssa. Perinteistä kannattaa pitää kiinni, tuumii Eevert ja asettuu hartaana kuuntelemaan kuinka kaupunkilaisten on hyvä viettää joulua. Ennenaikaa on ollut niin paljon remuamista ja riitaa jouluna että on tuommoinenkin säädös pitänyt turkulaisille asettaa. Jaa, no samaa menoa se kai on ollut muuallakin maassa. Joka tapauksessa se on hyvä muistutus siitä, että ollaan rauhan juhlaa viettämässä ja sitä on syytä kunnioittaa.

Miehet
Miehet

Eevert on tapansa mukaan kutsunut kylän yksinäiset miehet viettämään joulua Taavitsaisen taloon. Yhdessä aattoiltaa on mukava viettää. Joulu on vahva perhejuhla meillä Suomessa. Kaikilla ei ole perhettä lähellä tai sitä ei ehkä ole olemassakaan. Jossakin muualla maailmassa joulu on yhteisön juhlaa, jolloin käydään paljon kylässä tai juhlitaan muuten yhdessä kaduilla ja toreilla. Ihan niinkuin eilen täällä omalla kylällä, juttelee Eevert itsekseen.

Saunakynttilä
Saunakynttilä

Alkuun miehet saunovat antaumuksella kynttilänvalossa ja muistelevat mennyttä aikaa. Miehet ovat kutakuinkin saman ikäisiä kylän miehiä, joten puhuttavaa ja muistoja riittää lapsuudesta saakka. Monet kommellukset palautetaan mieleen saunan lauteilla ja melkoinen naurunremakka kuuluu pitkälle saunan ulkopuolelle.

Pienet pyörähdykset lumihangessa saavat veret liikkeelle saunomisen lomassa. Pesujen jälkeen on oikein hyvä ja raukea olla. Hieman jo hiukoo montaa saunojaa.

Kattaus
Kattaus

Eevertin keittiössä on syntynyt pientä purtavaa päivälliseksi. Miehet ovat tuoneet myös tullessaan jotakin omaa ja kun kaikki laitetaan yhteen, niin päivällisellä on mitä mainioin joulupöytä perinteisine herkkuineen.

Jouluruokaa
Jouluruokaa

Löytyy laatikoita jokaiseen makuun, rosollit ja sillisalaatit sekä lasimestarin sillit.

Kinkkua
Kinkkua

Kinkku on komea ja testimaistettu useaan kertaan. Graavit kalatkin löytyvät lautaselta. Palan painikkeeksi vielä glögiä ja joululeivonnaisia. Voisiko paremmin enää olla!

Glögipannu
Glögipannu

Myöhään illalla Eevert ottaa kuusen alta paketin. Paketti on osoitettu Suntiolle ja on tullut Salmenkylän Salmelta ja Auvolta. Eevert sai kirjeen Salmelta aikaisemmin syksyllä. Kirjeessä Salme kertoo tekemästään löydöstä, jonka arvelee sopivan Kappelin kokoelmiin.  Eevert lupasi toimittaa teoksen perille ja näin jouluna se on oikein kohdillaan.

Iso paketti
Iso paketti

Suntio ottaa paketin vastaan. Hän aukaisee pakettia viivytellen niin paljon, että muut miehet ovat jo valmiita auttamaan Suntiota. Paketista paljastuu ensimmäisenä Salmen kirje. Sen Suntio lukee kaikille ääneen.

Kirje
Kirje

Suntio jatkaa paketin tutkimista ja mitä ihmettä! Sieltä paljastuu pieni pronssinen enkelipatsas. Onpa kaunis, ihastelee Suntio. Miehet liittyvät ihastelijoiden kuoroon. Patsaan täytyy olla vanha, jos Salmen iso iso vanhemmat Alex ja Fiona asuttivat pappilaa silloin.

Patsas
Patsas

Tämä asennetaan Kappeliin heti pyhien jälkeen, päättää Suntio.

Ilta jatkuu lahjojen merkeissä, sillä kuin taikaiskusta, jokaiselle miehelle löytyy lahja jota vuorollaan päästään ihastelemaan.

Kuusi
Kuusi

Antelias pukki olikin.

Eevert sai vaikka kuinka paljon kaikkea hyvää ja ihastusta herävää tarviketta.

Kikka oli laittanut pakettiin partavettä. Tämä se tulee tarpeeseen, onkin edellinen jo ihan lopussa, innostuu Eevert.

Mennen partavettä
Mennen partavettä

Joulunajan ajankulua löytyy myös paketista.

Puuhaa
Puuhaa

Aikuisten värityskirja ja värit ja Lang Langin CD, nyt kuluvat pyhät mukavan rattoisasti 🙂

Muistiinpanotarvikkeet
Muistiinpanotarvikkeet

Muistiinpanovälineitä tarvitaan aina! Kyllä onkin komeat kynät, miehet oikein porukalla ihmettelevät kauniita kirjoittimia. Pari mukavaa sisustuskirjainta läytyy vielä runsaasta paketista.

Vanha perheraamattu
Vanha perheraamattu

Eevertin pakeiteissa on yksi erityisen suuri ja painava. Se on tullut Merjalta Nonnan talosta. Sieltä paljastuu vanha perheraamattu. Komea metallikantinen kirja herättää sekin ihmetystä miesten kesken ja alkaa suunnaton arvuuttelu sen alkuperästä ja vaiheista tässä maailmassa.

Rintarossi
Rintarossi

Paketeista ei meinaa tulla loppua ollenkaan. Vielä on Eijalta saapunut paketti jossa on viehättävä talonaihio jonka voi kiinnittää vaikka puvun rintapieleen.

Eevert on kovin herkistynyt kaikesta saamastaan hyvästä ja tuntee suurta kiitollisuutta kaikkia ystäviään kohtaan.

Päivä on hiljalleen muuttumassa yöksi. Osa miehistä palaa kotiinsa, osa jää Eeverttilään yövieraaksi. Pian ovat talon touhut vaimenneet ja tyytyväinen tuhina täyttää talon.

Vain Tenho-koira vielä kiertää tilukset ja tarkistaa että myös tontut ovat jo vetäytyneet levolle.

Valokeilassa
Valokeilassa

Mikä jouluaatossa on sinun mielestäsi parasta? Mistä joulumieli syntyy? Mistä haluat tänään kiittää?

________________________________________________

Kalenterissa on omia askartelujani sekä lukuisa määrä eri nukkekotitaiteilijoiden taidokkaita töitä. En erittele niitä erikseen. Jos ja kun löydät oman teoksesi kuvista, niin jätä siitä viesti yhteiseksi iloksi.

Joulupöydän antimista kinkku, HK:n maksapasteija ja porkkana- ja lanttulaatikko ovat omia töitäni. Muut herkut ovat Taina Toropaisen käsialaa.

4 thoughts on “24.12.”

  1. ”Joulu joulu tullut on…” Ystävien kanssa on leppoisaa nauttia joulun ilosta ja rauhasta! Hyvää Joulua!

  2. Hyvää Joulua sinulle ja Eevertille, ja kiitos taas mukavasta Kalenterista jota sai seurata joulun lähestyessä.

Vastaa käyttäjälle Anne Peruuta vastaus