Avainsana-arkisto: Isä

Puiden pilkkomista

Kesän aikana on Eevertin metsästä kaadetut puut kuivuneet ja vähitellen niistä saa jo kelpo polttopuuta talon moniin tulipesiin. Talon tuntumassa on suuren suuri puukasa. Puukasan vierellä on hakkuupölkky. Vanha pölkky joka on monet monituiset kerrat saanut olla puunhakkaajan tukena työssään.

Aikanaan Taavitsaisen talossa oli vanha renki. Ahkera ja tunnollinen mies. Silloinen isäntä oli antanut ohjeen, että jos talon töitä ei ole tehtäväksi saakka niin silloin voi mennä puukasalle ja pilkkoa puita. Taavitsaisen talo oli pitäjän kuulu siitä, että vaikka millainen häverikki sattuisi niin polttopuut eivät talosta ainakaan kesken lopu. Välillä kasa ulottui katonharjalle saakka ja oli kooltaan hyvinkin kokonaisen rakennuksen kokoinen. Se oli rengin suuri ylpeyden aihe.

Hymyillen muistolleen Eevert tarttui kirveeseen joka taisi sekin olla isäin perintöä ties mistä saakka.

 

Pölkky
Pölkky

 

Kirves ei kaikkein terävin ollut, mutta hyvin se otti kiinni kuivaan puuhun. Ja ei siinä kauaa aikaa mennyt kun jo aimo kasa oli pikottuja ja pesävalmiita puita. Tenho-koira oli mukana touhussa ja kanniskeli klapeja suussaan takaisin kasalle jos sattuivat liian kauaksi lentelemään.

Lepuuttaakseen selkäänsä Eevert välilla kasasi sylyksen puita ja vei talon uunien ja pesien viereen valmiiksi. Syksyn tullen on hyvä pitää aina kuivaa puuta sisällä. Sen verran on ilma kylmentynyt että aamulla Eevert jo lämmitteli makuukamarinsa pönttöuuniakin. Pitkän lämpimän kesän jälkeen tulee sittenkin syksy ja talvi.

 

Sylillinen valmiina
Sylillinen valmiina

 

Syksyn iloja on puiden ritinä pesässä ja kynttilöiden lämpöinen valo tuvassa. Ne ovat niitä pieniä hyvän mielen asioita, joita taidetaan aivan liian vähän viljellä kiireisen elämän keskellä.

Puuhommissa sitä ei ole kiire minnekään.

 

Puutyömää
Puutyömaa

 

Monta sylillistä puita tulikin. Ihan taisi tulla miehelle hiki. On pilkkominen kuitenkin varsin ruumiillista työtä. Jaa – tässä ruumiissa taitaa nyt kyllä jo päivän työt tuntuakin, tuumii Eevert ja päättää viedä viimeiset puut suoraan saunaan. Saunassa puut päätyvät pesään ja pian siellä ritiseekin iloisesti. Työn päälle on hyvä hettäytyä leppoisiin löylyihin saunan lauteille.

 

Sauna
Sauna

 

Tästä sitä ei elämän ilot juuri pääse parantumaan. Hakkuupaikan siivottuaan Eevert huomaa saunan olevan juuri sopivan lämpöinen ja valmis ottamaan mukavasti rasittuneen miehen syleilyynsä.

_________________________________________

Kirves löytyi riisitikusta. Kirveen terä Kappelin harjan ylijäänyttä munakennomössöä. Viimeistely jää seuraavaan kertaan.

Kelottunut puu on pelastettu pihan leikkirakenteista joku vuosi sitten.

 

Iso-Mummun puut

Eevertin Muiston seuraavaksi nurkaksi on hahmottumassa Iso-Mummun kangaspuut tuvan nurkassa. Niillä mummu kutoi niin matot kuin liinavaatteetkin pitkän elämänsä aikana. Puut olivat kotitekoiset ja taisivat olla mummun isän tekosia alunperin.

Muisto on vielä keskeneräinen, mutta hieman piti mallailla jo paikoilleen. Puiden viereen tuli harva pärekori jossa on jo jonkinverran matonkuteita. Puiden vieressä muiston mukaan oli vanha perunakori. Pari sukkulaakin on ilmaantunut ja työ näyttää olevan kesken. Katsellaan ja muistellaan lisää. Sitähän Eevert tekee mielellään ja näyttää juuri saapastelevan kotiin kahvin keittoon. Hyvän kahvin kanssa sitä on rattoisampaa muistella 🙂

Muorin puut
Muorin puut

Ja verhojen kanssa:

Verhot ripustettuna
Verhot ripustettuna

Verhot ovat myös Isoäidin virkkaamat, mutta taitaa olla vain eri suvun matroona 🙂

Samasta tilasta kaksi aika erisävyistä kuvaa.

24.12. Jouluaatto

Niin se on vain pitkä jouluun valmistautumisen aika kulunut!

Paljon on ollut tekemistä ja monia muistoja virinnyt mieleen päivien mittaan. Monet turinatkin on tullut turistua Eevertin keittiön kahvipöydässä.

Vähitellen niin talo kuin pihapiirikin on valmiina talven juhlaan. Hiljalleen valo on levinnyt ja laajentunut joka puolella taloa. Jotakin mystistä ja kiehtovaa pimeyteen syntyvässä valossa on.

Lapsia ilahduttaakseen Eevert on verstaallaan valmistanut pienen lampaan ja joulukuusen pihamaalle lumiukon seuraksi. Lampaat ja joulut Eevertin mielessä yhdistyvät. Eevertin äiti keräsi lampaita. Niitä oli isoja ja pieniä, villaisia ja muovisia, itse tehtyjä tai ostettuja. Jouluisin syntyikin varsinainen lammaslauma joulukuusen alle. Siellä ne pitivät majaansa tai ainakin palautuivat sinne monien leikkien jälkeen.

 

Pihalammas

 

Lampaan myötä Eevertin ajatukset siirtyvät kauas lapsuuteen. Muistoihin ja mielikuviin siitä millaisin tunnoin silloin lapsi valmistautui tai odotti joulua.Vuodet olivat tuohon aikaan mahdottoman pitkiä. Joulun odotus myös. Tuntui kestävän vaikka kuinka kauan ennenkuin adventtikynttelikön kaikki kynttilät paloivat. Valon lisääntyminen oli kiehtovaa, sen peruja varmaan tänänkin päivänä Eevert virittelee valoja pimeyteen.

Taitaa ne kaikkein varhaisimmatkin joulumuistot liittyä juuri valoon. Isän mukana aseteltiin isoa vanhaa tallilyhtyä portin pieleen kulkijoille valoksi. Siinä oli jotakin juhlallista kun sen lyhdyn sai itse sinne kantaa tallin ylisiltä. Lyhty oli lähes kantajansa mittainen ja oli oikein kova työ kuljettaa sitä. Kunniatehtävästä ei vaan hevin kukaan luopunut, niin tärkeä se oli. Nooh, nyt on jo monta vuotta Eevert lyhtynsä itse kuljettanut portille.

 

Lyhty

 

Taisi olla ensimmäisiä joulukuusia lapsuuden perheessä sellainen kuusi, jolle ei löytynyt jalkaa ollenkaan. Liekö sellaista ollut olemassakaan – ainakaan valmiina kauppatavarana. Kekseliäs emäntä ratkaisi asian varsin luovasti miesväen ollessa poissa tai jopa välinpitämättömänä naisten hömpötyksiin. Emäntä sitoi kuuseen narun ja ripusti katossa olleen koukun varaan roikkumaan sopivalle korkeudelle. Hyvinhän se salissa niinkin seisoskeli. Kuusen oksille tehtiin muutama pipari roikkumaan. Kuusessa poltettiin oikeita kynttilöitä. Kävynmuotoisilla nipistimillä asetettiin oksaan kynttilän pidike johon itse kynttilä asetettiin.  Heiluva kuusi ja eläväiset kynttilänliekit eivät sopineet yhteen. Kesken joulukarkelon oli kuusi tulessa. Isoilta vahingoilta vältyttiin, mutta se joulu on jäänyt syvälle muistikuviin.

Seuraavaksi vuodeksi oli isäntä saanut kuuselle jalan aikaiseksi laudan palasista.

Kynttilöiden kanssa saa olla tarkkana. Yksin niitä ei saa jättää palamaan, vaan aina on vartija oltava paikalla. Eevertin hyvä muistisääntö kynttilöiden kanssa on: sen minkä sytytät, sen sammutat. Toimii myös kaapinoviin.

 

Kynttelikkö valmiina juhlaan

 

Jalat ja kuuset ovat vaihtuneet, mutta joka joulu on sentään kuusen alle kerääntynyt paketteja koristamaan ja ilahduttamaan talon asukkaita.

 

Kuusen säihkettä

 

Jouluaattoiltana on Kappelilla iltahetki. Sinne kylän väki kävelee lyhdyt käsissään. Varsinainen kiiltomatokävely se onkin huokailee Eevert salin ikkunoista katsellessaan. Eikä aikaakaan kun mies on ison lyhtynsä kanssa matkalla kuuntelemaan jouluevankeliumia tunnelmalliseen Kappeliin.

 

Kappelin jouluyö

 

Oli se hyvä että Jeesus-lapsi syntyi. Mitä olisi joulu ilman sanomaa ja sisältöä.

 

Yöllinen lyhty

 

Ja ruokaa! Joulu on siitä mukavaa aikaa että saa yölläkin syödä… ainakin vanhan kansan mukaan. Ja Eevert on aina arvostanut vanhoja viisauksia. Ei kun pöytään!

 

Yöllinen keittiö

 

Oikein hyvää jouluaattoa kaikille kyläläisille ja kaukaisemmillekin vieraille!

 

 

Isien mailla

Eevertin sukututkimus on edennyt siihen vaiheeseen, että oli lähdettävä ihan paikan päälle tutkailemaan missä varhaisemmat esi-isät ovat eläneet. Sukurakkaana Eevert ei suinkaan lähtenyt yksin matkaan vaan ympärille kerääntyi joukko samoilta seuduilta juuriansa tunnistavia seuraksi. Iloinen sukuretki oli pian kasassa ja erääänä varhaisena aamuna retkikunta pakkasi itsensä isoon linja-autoon ja suuntasi kohti Sortavalaa. Sortavala on pieni kaupunki Laatokan pohjoiskärjessä, jossa on ollut asutusta jo tuhansia vuosia sitten.

 

Majoitushotelli Ladoka

 

Hotelli Laatokka sijaitsi hyvällä paikalla ja oli paikallista tasoa. Tähtiluokituksesta Eevertillä ei ollut tiedossa, mutta kyllä siellä yönsä nukkui. Hieman alkuyön unta häiritsi kovaääninen karaoke hotellin ravintolassa, mutta sekin vaimeni puoliltä öin joka ilta.

Tottuneena matkailijana Eevert heti ensitöikseen kuljeskeli hotellin ympäristössä ja otti alueen haltuun. Sortavala ei ole kovin iso kaupunki joten ympäristöön oli pian sopivasti tutustuttu.

Sortavala on aikanaan ollut merkittävä koulu- ja opiskelijakaupunki. Opettaja- ja pappisseminaarit sävyttivät kaupunkia niin että siitä syntyi varsinainen karjalan henkinen keskus. Sortavala kuului itsenäiselle Suomelle vuodesta 1917 vuoteen 1940, jolloin se jäi Moskovan rauhassa Neuvostoliitolle. Vuonna 1941 suomalaiset palauttivat sen hallintaansa ja pitivät sitä vuoteen 1944. Vuoden 1947 Pariisin rauhassa kaupunki luovutettiin muun Karjalan mukana Neuvostoliitolle. Suomalaiset jättivät kotinsa toistamiseen ja kaupunkiin asutettiin muualta tuotuja perheitä valmiiksi kalustettuihin koteihin ja taloihin.

 

Katunäkymää

 

Monet rakennukset kaupungissa ovat päällisin puolin huonokuntoisia, osa jopa hylättyjä ja vain jääneet paikoilleen lahoamaan. Tämä hotellin lähistöllä oleva talo on sieltä paremmasta päästä.

Puutalojen lisäksi kaupungissa on kerrostaloja, jotka ovat hieman uudempaa tuotantoa kuin suomalaisrakenteiset alkuperäisemmät puurakennukset. Monet niistäkin ainakin ulkosivuiltaan kohentamisen tarpeessa.

 

Kauppatalon päädyssä mahtava mosaiikkityö Pietarin kalansaaliista

 

Kaupunkiin ja sukujuuriin tutusmisen ohella Eevert vietti päivän Laatokan Valamossa. Vanhassa luostarissa, jonka entisöimistyöt ovat hyvässä vauhdissa.

Valamoon pääsi sujuvasti Sortavalan satamasta kantosiipialuksella tunnissa. Alkuun matka taittui saarten suojassa, mutta tuo mahtava järvi avautui aavana melko pian rannasta lähdettyä. Valamon päässä seuruetta odotti oma opas joka asiantuntevasti ja lämmöllä kertoi saaren värikkäistä vaiheista. Munkit Herman ja Sergei perustivat ihan ensimmäisen luostarin Valamon saarelle perimätiedon mukaan 1100-luvulla. Saarella oli ollut jo aikaisemmin kalastajien uhripaikkoja.

 

Valamon opaskierroksella

 

Valamo syntyi pienenä erakkoluostarina, mutta nousi nopeasti Karjalan hengelliseksi keskukseksi. Pyhittäjä Sergei oli tuonut Valamoon Bysantin perinteen, askeesin ja kirkkolaulun ja –taiteen perusteet. Sergein kuoltua valtaosa hänen seuraajistaan oli karjalaisia, mutta 1400-luvulla luostariin alkoi tulla myös venäläisiä munkkeja. Luostari on aina ollut lähetystyön keskus ja siellä kilvoitelleet munkit ovatkin perustaneet lukuisia luostareita muualle. Tunnetuimpia näistä lienee Konevitsan luostari taidokkaine kuoroineen. Kirkon rakentajana Eevert varsin tarkasti tuki töitä ja työvaiheita aina kun vain mahdollista reippaalla kierroksella.

 

Kiireinen munkki

 

Tällähetkellä luostarissa työskentelee satakunta munkkia erilaisissa tehtävissä. Turismi on yksi merkittävä osa nykyistä toimintaa, sillä luostari on varsinainen pyhiinvaelluskohde monelle matkailijalle. Saarella käy päivittäin 2000 kävijää. Talvikuukaudet saari on kiinni vaikeiden järvi/meriolosuhteiden vuoksi. Saarelle ei silloin ole lainkaan liikennettä. Pahimmilla myrskyillä Laatokassa saattaa olla 6 metrisiä aaltoja, jotka tehokkaasti estävät vesikiikenteen.

 

Pääluostarin kirkko entisöitävänä

 

Valamon kaunis tunnuskirkko oli peitetty rakennustelineisiin ja piilossa tällä kertaa. Sisätiloihin sentään pääsi mutta siellä olevat kauniit yksityiskohdat ovat vain muistoissa, sillä sisällä ei kuvia saanut ottaa. Muissa kirkoissa ei kuvauskieltoa ollut joten joitakin rukousalttareita jäi muistikuvien lisäksi myös kotona tutkittavaksi.

 

Rukouskynttilät Yläsnousemuksen kirkosta

 

Luostarin toiminta loppui ilmapommitusten jälkeen 1940. Luostari evakuoitiin helmikuussa 1940 ja noin 200-henkinen veljestö löysi uuden kodin Heinäveden Papinniemestä. Tuhoisissa pommituksissa menehtyi osa luostarin väestä rakennuksien mukana. Evakuoinnin jälkeen veljestö ikääntyi ja pieneni merkittävästi.

Luostarin rakennukset olivat muussa käytössä lähes neuvostoajan loppuun, mm. sotilastukikohtana, ammuntaratana ja vanhainkotina, mutta 1989 ensimmäiset munkit aloittivat luostaritoiminnan uudelleen ja rakennukset luovutettiin Moskovan patriarkaatille. Sen jälkeen entisöitityöt ovat hiljalleen edenneet.

 

Uuden Jerusalemin skiitta

 

Saarella on kaikkiaan pääluostarin lisäksi on kaksitoista sivuluostaria eli skiittaa. Näistä suurin osa on jo entisöity tai työ on käynnissä. Pääluostarilta n. 6 km päässä on uuden Jerusalemin skiitta. Vuosien 2005-2008 aikana perusteellisesti sisältä kunnostettu kirkko valmistui alunperin v. 1906. Skiitan alueella toimi 1930-luvulla luostarin poikakoti.

Luostaripäivän jälkeen oli vuorossa kotiseutukierros. Eevertkin pääsi katsastamaan erään esi-isänsä kotitalon. Siellähän se oli pystyssä pienen hiekkatien päässä edelleen. Melkoisen tomera vahtikoira käski kuitenkin pysyä sopivan etäisyyden päässä talosta. Siispä muistelijoiden ryhmä kerääntyi hiekkatien päähän tarinoimaan ja esittelemään toisilleen alueen muita taloja ja toimipaikkoja.

 

Kotitalo

 

Kotitalon tuntumassa oli myös suomalainen hautausmaa. Se ei ehkä ihan vastannut käsitystä sellaisesta hautausmaasta jollaisilla olemme tottuneet vierailemaan yleensä. Hautausmaata suomalaiset kävijät välillä talkoillakin kunnostaa, mutta ilkivalta on vielä vuosienkin perästä tuhonnut paikkaa. Jokapuolella on kaatuneita kiviä ja pusikoitunutta villimetsää.

 

Suomalaisella hautausmaalla

 

Ympäristökierros kuljetti matkalaiset myös tunnetulle muistomerkille. Vuonna 2000 pystytettiin rautaristi talvisodan 1939-1940 uhrien muistoksi Petroskoin ja Suojärven teiden risteyskohtaan, Lemetin mottitaistelujen keskeiselle tapahtumapaikalle. Se on suomalaisten ja venäläisten veteraanijärjestöjen yhteishanke.

 

Surunristi

 

Viisi metrinen risti kuvaa suomalaisen ja venäläisen äidin surua kaatuneista pojistaan. Ristin molemmilla puolilla on naishahmo kasvot upotettuna ristiin.

 

Surun ristin laatta

 

Ristin läheisyydessä nautittiin maittava välipala. Eevertin mielikaloja ovat sardiinit. Niillä sitä on monet tiukat paikat maailmalla hoidettu aikaisemminkin. Ja venäläiset suolakurkut… ja nämä taisivatkin olla ihan maustekurkkuja. Hyviä ja maittavia kaikki.

 

Kulkijan eväät

 

Matka jatkui kauniita maisemia katsellessa ja taidokkaan oppaamme Martti I Jaatisen kertomuksia kuunnellessa. Siinä olikin opasta ihan parhaimmasta päästä. On tainnut miehellä tulla tehdyksi yksi jos toinekin kirja ja opus sekä väitöskirja Sortavalan alueen kaikenkattavasta historiasta. Alueen todenperäisiä tarinoita voi lukea Martti Jaatisen kirjasta Kerrostalon kuolema.

 

Tuliaisiakin Eevert tietenkin toi tullessaan.

 

Tuliaiset

 

Laatokan Valamon tiiltä, Ruskealan kivilouhoksen valkoista marmoria sekä valetun kellon Valamosta. Näinköhän sitä pitää kellotapulia ryhtyä tuumailemaan, myhäilee Eevert kilkutellessaan kaunissointista kelloa kesäyössä.

______________________________________________

Kuvat Siippa ja Mare

 

 

 

Hyvää isänpäivää

Tänään vietetään isänpäivää ja se toki näkyy Eeverttilässäkin, vaikka Eevert ei isä itse olekkaan.

 

Isejä ja isoisejä Eevert voi kohdata enää muistoissa. Aika on jättänyt jo monista merkittävästä suvun tai elämän miehistä. Muistoja löytyy sensijaan mielestä paljon ja uusia tai unohtuneita hän kohtaa selatessaan vanhaa valokuvakansiota.

 

Valokuvia ja kotiseutumuistoja
Valokuvia ja kotiseutumuistoja

 

Kansiossa on kuvia Eevertin oman elämän ja suvun historian varrelta. Osa kuvista on niin vanhoja, että Eevertin oma muisti ei riitä kertomaan ketä kaikkia kuvassa edes on.

 

Anttilan pihassa
Anttilan pihassa


Eräässä kuvassa on talonväki tullut pihamaalle parhaimpiinsa pukeutuneena. Talon lapset – neljä komeaa poikaa – on puettu oikein merimiesvaatteisiin. Kuvaan on päässeet niin talolliset, kuin talossa työskentelevätkin ihmiset. Mistä tapahtumasta on kyse, siihen eivät Eevertin tiedot yllä. Kylälle on jokatapauksessa tullut valokuvaaja ihan kaupungista saakka ja hänen taitojaan on ansiokaasti käytetty. Kuvan takana on isoäidin kauniilla käsialalla taltioitu vuosiluku 1920.

 

Saimi ja Kustaa
Saimi ja Kustaa

 

Samassa valokuvakansiossa on myös muita kuvia. Vanha hääkuva. Siinä komeilevat Saimi ja Kustaa. Samainen isäntäpari löytyy pihakuvasta ja lapsetkin ovat tässä välissä syntyneet. Niin ne vuodet vierivät.

Valokuvia katsellessa vierähtää tovi jos toinenkin. Mielessään Eevert kertaa suvun miesten asioita ja kohtaloita. Paljon niihin tarinoihin kätkeytyykin. Vähitellen valokuviin uppoutunut mies huomaa olevansa nälkäinen.

Mitäs sitten muuta kuin juhlapäivän ruokaa valmistamaan. Ylpeänä isistään ja esi-isistään sekä elämänsä merkittävistä miehistä, Eevert juhlistaa kunnon kattauksella salissa. Saliin sitä ennenkin merkittävät vieraat ohjattiin kahvia ryystämään juurikin tuossa talossa missä Saimi piti tarkkaa komentoa.

Kaappien uumenista Eevert on etsinyt esiin isoäidin juhla-lautaset. Puhdistanut ne huolella ja kattanut oikein kauniisti, omaan tyyiinsä päivällispöydän.

 

Kattausta
Isänpäiväkattaus

 

Mainiot ovatkin miehen antimet. Paistia ja perunoita sekä raikasta salaattia. Ja jälkiruuaksi on ihan letun paistanut. Näyttää olla päällä itsetekemää mansikkahilloakin. Kyllä nyt jo ennen ruokailua vanhan miehen suu napsaa ja vesi herahtaa kielelle. Mikäpä sen parempi aperitiivi 😉

 

Hyvän ruuan päälle tarvitaan pienet unoset. Niinpä ystävämme siirtyykin makuukamariin ja tuttuun sänkyynsä.

 

Sänkykamari
Sänkykamari

 

Eevertin silmä osuu seinällä olevaan vanhaan valokuvaan. Taitaa olla samoita ajoilta kuin aikaisemmin tutkimansa kuvat. Eevert ottaa kuvan seinältä ja katsoo sitä. Kuvassa on Eevertin elämässä hyvin merkittävä mies. Kasvatti-isäksi voisi kutsua tuota pientä poikaa, josta aikanaan varttui mies josta tuli Eevertille niin tärkeä.

 

Georg Kalervo
Georg Kalervo

 

Jaa-a, jos oikein tarkasti katsoo, niin ei taida olla tämä tomera mies kovin ilahtunut kaiken maailman valokuvaajista ja tälläytymisestä kuvaa varten 🙂 Kukankin ovat vielä tuupanneet käteen. Kuvan kanssa Eevertillä on oikein hauskaa.

Kyllä ne vain ovat miehet tärkeitä, niin pienten poikien kuin tyttöjenkin elämässä.

Kiitollisena kaikille isille, isoisille, esi-isille, kasvatti-isille sekä kaikille niille miehille, jotka ottavat isän roolin silloin kun sellainen muuten puuttuu, Eevert laskeutuu päiväunilleen.

Hyvää isänpäivää kaikille miehille!

 

__________________________________________________________________________

Ministelyinnostus uuden skannerin ja valokuvakansion kanssa tuotti mukavaa tulosta Eevertin taloon.

 

Valokuvia
Valokuvia

 

Valokuvakehykset syntyivät soljesta ja tyttären talvitakin napista. Samaa pyöreää sarjaa tulee varmaan lisääkin. Valokuvakansio on vanhempi tekele ja siihen on taltioitu kuvia nukketalon tarinoiden mukaan. Vielä mahtuu lisääkin.

 

Longchamp Tulip
Longchamp Tulip-sarjan ruokalautaset

 

Lautasia olen koittanut tehdä pullonkorkintiivisteisiin moneen otteeseen. Mitään mainittavaa tulosta en ole saanut aikaisemmin. Nyt olin tyytyväinen aikaansaannokseeni ja niinpä Eevert sai puoli tusinaa arvostettua lautas-sarjaa käyttöönsä.

Nämä syntyvät muuten kohtalaisen vahingossa.

 

Ateriat kaikki Jatan käsialaa ja kaikki kuvat tällä kertaa Siipan ottamia omalla kalustollaan. Yhteinen harrastaminen on sitten mukavaa 🙂

 

 

 

 

Retkipäivä

Helteinen kesäpäivä houkutteli Eevertin ulos.

Pienimuotoinen kotimaanmatkailu on aina miehelle mieleen. Monet paikat onkin tullut kolutuksi. Lapsuus ja nuoruusvuosina perheen kanssa pakattiin elämä kasseihin ja muistoihin syöpyneen Sopu-kupoliteltan kanssa tehtiin yksi jos toinenkin kesäreissu. Autoa perheellä ei ollut joten linja-autot, lättähatut ja sisävesilaivat palvelivat retkeläisiä erinomaisesti. Oli ne aikoja ne!

Nyt Eevert otti auton käyttöönsä ja ajeli kesäteitä hieman sinne ja tänne. Pysähtyi kun kohtasi mielenkiintoisen paikan ja ihasteli jälleen kerran eteen avautuvaa historian ja kulttuurin tulvaa.

Inkoon kirkolla
Inkoon kirkonmäellä

Ensimmäinen pysähdys oli Inkoossa. Inkoo on miehelle nuorukaisajoilta hyvinkin tuttu, sillä Eevertin kesätyöt osuivat Inkoon saaristoon. Merenkulun alkeita hän sai silloin opetella aivan aakkosista, kun nuori mies laitettiin ison moottoriveneen ohjaimiin hoitamaan saarelaisten tarpeita. Liekö merikipinä silloin jättänyt jo kauaskantoiset vaikuttimet?

Inkosssa Eevert suuntasi tiensä vanhaan komeaan kirkkoon. Kirkko on hyvin vanha, ensimmäiset osat siitä ulottuvat 1200-luvulle saakka. Jo kirkkoa katsellessa hiljenee. Mitä kaikkea nuo muurit ovatkaan saaneet kokea ja elää vuosisatojen saatossa. Pieni on ihmisen taival sen rinnalla. Kellotapulin paanukatto oli korjauksen alla, mutta muuten niin kirkko kuin ympäristökin arvonsamukaisessa kunnossa.

Kirkkolaiva
Kirkkolaiva

 

Inkoon keskiaikainen harmaakivikirkko on omistettu merenkulkijoiden suojeluspyhimykselle, Pyhälle Nikolaukselle. Kirkon kattoon onkin kiinnitetty yksi Suomen 200 kirkkolaivasta tai votiivilaivasta. Sen keula osoittaa alttarille ja on merkkinä siitä että seurakunta kulkee kohti valoa. Laiva on kuva seurakunnasta, joka on matkalla. Nykyään laiva symboloi myös kirkkojen yhteysliikettä eli ekumeniaa.

Laivojen pienoismallit on lahjoitettu kirkkoon usein kiitokseksi onnistuneesta merimatkasta tai merihädässä saadusta avusta. Niiden äärellä muistetaan hukkuneita ja rukoillaan matkoilla olevien puolesta.
.
Kuvaa klikkaamalla pääset tutustumaan juuri tämän laivan esikuvan tarinaan.
.
Kuolemantanssin jatkoa
Kuolemantanssi

Kirkon kalleuksiin kuuluu mm 1400-luvun lopun seinämaalaukset. Harvinanen seinämaalaus, Kuolemantanssi, kuvaa mustan surman tuhoja. Maalaus onkin Suomen ainoa säilynyt aiheeseen liittyvä kuvaelma.

 

Kuolemantanssi
Kuolemantanssin jatkoa

 

Kuolemantanssi koostuu ruumiillistuneesta kuolemasta, joka johtaa rivissä tanssivia hahmoja hautaan. Usein hautaan matkalla olevassa kulkueessa esiintyy kaikenlaisia ihmisiä – kuninkaita, paaveja, munkkeja, nuoria, maatyöläisiä yms. Se on symbolinen kuva siitä, että kuolemassa kaikki ovat samanarvoisia.

 

Kirkkotarha
Seesteinen kirkkotarha

Inkoosta kesäretki jatkui Mustion kartanolle. Sinne liittyy myös muutamia nuorukaisaikaisia muistoja. Olipa nuori Eevert melontaretkellä toisten nuorukaisten kanssa pitkin Mustionjokea. Kuuma kesäpäivä oli sekin. Aivan kartanon tuntumassa kanotoijat osuivat pienelle lammentyyppiselle joen osuudelle. Eräs asukas huomautti ensimmäisille melojille harvinaisista vaaleanpunaisista lumpeista, jotka ovat rauhoitettuja. Retkikunta lupasi mennä niiden kolmen kukan ohi varovasti ja kunnioittaen. Viimeinen meloja ei tätä kuullut. Päästyämme seuraavalle pysähtymispaikalle nuorukainen esittelikin kädessään olevaa lummetta, joka oli ollut erilainen ja jonka poimi muille nähtäväksi.  Rauhoitettuja lumpeita oli siis yksi vähemmän. Nolotti.

Mustion linna
Mustion linna

Mustion kartanon historia ulottuu 1600-luvulle. Nykyinen päärakennus rakennettiin 1783-1792. Kertomusten mukaan kartano on Suomen ensimmäinen talo johon on rakennettu kaksoislasi-ikkunat. Edistyksellinen paikka. Kartanon on alkujaan ollut yksitysasunto. On siellä ollut tilaa lasten juosta ja leikkiä!

Jokaisessa kunnon kartanossa ja linnassa on oma kummitus. Niin Mustiossakin! Moni kertoo nähneensä linnan kolmannen kerroksen ikkunoissa liikkuvan naisen, vaikka siellä ei olisi todistettavasti ketään kulkenutkaan.

Kerrotaan, että 1700-luvulla oli vanhempi romaninainen yrittänyt saada kartanosta suojaa ja peseytymispaikan kylmänä ja sateisena yönä. Sitä ei oltu naiselle annettu, joten romaninainen kirosi kartanon. Siellä hän siis edelleen kuljeskeli ja aneli kovalta kartanonherralta yösijaa ja suojaa.

Porejuoma
Porejuoma

Helteinen päivä ohjasi Eevertin jokirantaan ja porejuomalle. Kyllä olikin virkistävä paikka ja palvelussakaan ei ollut huomauttamisen sanaa. Siellä olisi viihtynyt pidempäänkin.

Kaunis ympäristö houkutteli kuitenkin miehen vielä kiertelemään puistossa. Siellä olikin paljon nähtävää ja koettavaa. Oli patsaspolkua ja lummepolkua (eivät kukkineet, joten väriä ei tiedä..)

Silta
Silta

Kaunis puusilta johdatteli kulkijan eräälle alueen useista huvimajoista. Hyvä olikin välillä vähän pysähdellä ja tuumailla elämän autuutta, joutilasta oloa ja mahdollisuutta vain olla ja katsella kaikkea kaunista.

Patsastelua
Patsastelua

Miehen mieleistä kauneutta löytyikin jokapaikasta.

__________________________________________________________________________

Siipalla on jo melkoinen kokoelma kuvaajakuvia! Minun puuhasteluni jaksaa jatkuvasti huvittaa ja innoittaa. Keskityin kirkossa niin tarkasti pikkumiehen kanssa kuvailemiseen, että sain tähän artikkeliin lainata Siipalta itse sisäkuvat maalauksesta ja laivasta sekä seesteisen kirkkotarhan 😉

Kuvaaja työssään
Kuvaaja työssään

Enkä kelpuuttanut yhtäkään sisäkuvaa yleiseen jakoon. Että semmosta jälkeä tällä kertaa.

 

Peltikannu

Eevertin ystävä kaukaa Savonmaalta on muistanut ilahduttavalla lahjalla. Mistä lie löytänytkin peltisen kastelukannun ja juuri sellaisen mitä mies on kaipaillut niin puutarhaansa kuin sisälle taloonkin käyttötarvikkeeksi. Lämmin kiitos Pirjolle!

Vanhat läkkipeltiset tarveskalut ovat aina viehättäneet Eevertiä. Niissä on sitä käsityön makua ja näköä. Taitoa joka nykyisellän on vain harvojen tekijöiden käsissä. Vanhan talon uumenista on toki löytynyt paljon erilaisia entisaikojen astioita ja vateja. Peltistä kastelukannua ei vielä ole tullut vastaan. Iloisena Eevert kulkeekin talossaan kannu kädessään kastellen vähiä kukkiaan. Sopiihan se kannu siihenkin oikein hyvin.

Eevertin kannu
Eevertin läkkipeltikastelukannu

Aikanaan oli Eevertin isällä tapana sekoittaa tarkasti kesän kasvimaan lannoitteet. Jo varhain keväällä sekoitettiin hieman sitä ja vähän tätä ja sekoitettiin hyvin. Viikon levättyään lannoitevesi hellästi sekoitetiin ja lisättiin vielä jotakin erityisen tärkeää ainesosaa. Ja voi kauhistus sitä hajua! Se kantautui hyvällä tuulella naapuritaloon saakka. Samaa ohjelmaa toistettiin viikkotolkulla. Lopulta kun kasvimaallakin oli jo kasteltavaa, isän kannusta laimennettiin toiseen kannuun sopiva määrä eliksiiriä. Ja kyllä täytyy myöntää, että kasvimaa kukoistikin paremmin kuin Eevertillä itsellään koskaan. Naapureista nyt puhumattakaan. Oli Taavitsaisen talon ryytimaa kylällä ihan yleinen ihastelun aihe siihen aikaan.

Kannun haistelija
Kannun haistelija

Tenhokin on tullut keittiön nuuhkimaan kannua. Kovin kannu herättää pikkukoiran mielenkiinnon. Voisiko sittenkin se edes hieman tuoksua kanakakalle? Taisi se olla vanhan isännän lannoiteliemen pääasiallinen perusaine vaikka ei Kekkilästä koskaan puhuttukaan. Voihan olla että tuote oli omasta kanalasta talteen laitettu. Taisi äitikin keräillä entisaikaan hevosen pallerot talteen jos tiellä sellainen kasa vastaan tuli.

Peltisen kastelukannun menneisyys on pitkä. Toissa vuosisadalla muuan Edward Winkler päätti perustaa Peltisepäntehtaan Helsingin Yrjönkadulle ja tuottaa Suomessa tarvittavaa kippoa ja kappoa kaikenlaisiin tarpeisiin. Edward Winklerin Peltisepäntehdas toimi vuosina 1893-1958. Alkuun hän pyöritti tehdästään omin voimin ja aikaa myöten omien poikiensa kanssa. Tehdas menestyi hyvin ja ulkomailta tuotujen tarvikkeiden määrä väheni. Sensijaan Winkler tuotti läkkipeltiä samoilta toimittajilta kuin ennen valmiit astiat.

Tehtaan laajetessa, myös työvoimaa tarvittiin lisää. Työntekijöitä oli enimmillään 10-15. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Winkler käytti työvoimana etupäässä venäläisiä, joita hän piti hyvinä työntekijöinä ja jotka voi palkata pienemmin kustannuksin kuin suomalaiset. Yhteensä heitä ehti olla Winklerin palveluksessa kolmisenkymmentä. ”Halpatyövoimaa” on ilmeisesti ollut maailman sivu käytössä.

Kastelukannujen valmistus aloitettiin 1910-luvulla erään puutarhurin pyynnöstä. Edward Winkler epäili aluksi niiden menekkiä, koska niitä ei voitu valmistaa halvalla, mutta hinnasta huolimatta niistä tuli varsin kysyttyjä ja niitä myytiin ammattipuutarhureille eri puolilla maata. Kastelukannusta tuli nopeasti Winklerin tehtaan tunnetuin tuote, suorastaan tavaramerkki. Yksi Winklerin pojista jatkoi kastelukannujen valmistusta vielä vuosia tehtaan lopettamisen jälkeen.

Winkler
Winkler ja liikekumppanit
Edward Winkler (kuvassa keskellä)
kahden saksalaisen liikekumppaninsa
kanssa puutarhassaan 1910-luvulla.
Huomaa kastelukannu etualalla.
Kuvaaja tuntematon. Kuva Museoviraston sivulta. Klikkaa kuvaa niin pääset sinne tutkimaan lisää.

Kylpyhuoneen peili

Eevert on ahkeroinut kylpyhuoneen parissa viikonlopun. Tilasta puuttuu yhtä ja toista. Suurin harmi on ollut kun peili on tyystin puuttunut pesualtaan yltä. Ja toki Eevert haluaa nähdä komean itsensä aamuisin hampaanpesun yhteydessä.

Sopivaa peiliä on katsastettu monesta paikasta. Yksi hyvä ehdokas jo olikin mutta sen pyöreä muoto ei tuntunut sopivalta juuri tähän tilaan. Talteen Eevert senkin peilin laittoin ja suunnittelee sen asentamista eteiseen. Viimein eteen sattui nelikulmainen perinteisempi malli. Siitä mies jo innostui ja ryhtyi hommiin tavanmukaisella tarmokkuudellaan.

Kylpyhuoneen pikkutavarat ovat lojuneet lattialla tai pakkilaatikoiden päällä. Nyt ne tärkeimmät saivat paikan pikkuiselta hyllyltä peilin alta. Hammasmuki, partavesi ja tekohampaat.

Kylpyhuoneen peili
Kylpyhuoneen peili

Peili on varsin tavanomainen vaikka kalusteisiin toki olisi sopinut  pröystäilevämpikin tyyli. Eevert arvostaa perusasioita, selkeitä linjoja ja ihan tavallista. Sellaisen keskellä on hyvä asua ja elää. Tilaa jää olla juuri sellainen kuin on kaikkine etuineen ja puutteineen. Mitä sitä enempää…


Kokonaisuutta
Kokonaisuutta

Hieman laajempaa kokonaiskuvaa tässä. Etualalla on vielä samankokoinen alue käytössä. Siihen syntyy Eevertin mukaan jonkinmoista kodinhoitotilaa. Pesukonetta tarvittaisiin, mutta siihenkin tehtävään Eevert mielellään valitsisi äidin vanhan pulsaattorikoneen… no täytyy Eevertin varmaan kiertää kirppareita moisen aarteen löytämiseksi. Valmistus lienee lopetettu jo vuosikymmeniä sitten.


Tekohampaat
Tekohampaat

Hammasproteesi on tärkeä apu silloin kun oma kalusto ei enää suoriudu tehtävästään. Hieno sana tuo hammasproteesi. Ennen ne olivat tekohampaat. Niitä ei enää kukaan käytä. Eevert muistaa lapsuudestaan kuinka suuressa suosiossa hampaiden laittaminen oli. Äidiltäänkin poistettin niin sairaat kuin terveetkin hampaat ja tehtiin kuvan mukainen yläleuan proteesi. Siellä se sitten hymyili yökaudet kylppärin hyllyllä pelottelemassa pieniä lapsia. Ja sitten vasta hirvittikin kun äiti kurillaan otti hampaat suustaan ja hampaattomalla suullaan irvisteli. Siihen aikaan oli oikein muotia hävittää omat hampaat. Nykyisellään onneksi pyritään säilyttämään omat hampaat niin pitkään kuin mahdollista.

Pitipä hampaisiin laittaa joskus oikein näkyvää hienouttakin. Eevertin  kasvatti-isälläkin oli kulmahampaasta tehty ihan oikea kultahammas. Sillä kelpaili hymyillä paremmissakin piireissä ja näyttää, että kyllä sitä tavallinenkin duunari aina muutaman kultahampaan saa vilautettua tarpeen mukaan keskustelukumppanille. Taidettiin sitä alkuun käydä ihan perhekunnittainkin ihmettelemässä ja miestä jututettiin vain jotta nähtäisiin, että oliko sillä oikeasti…

Vaan on niitä muitakin kuuluisia hymyjä luotu tekohampailla.


Washingtonin hymy
Washingtonin hymy

Gerorge Washington (Yhdysvaltain perustaja ja sen ensimmäinen presidentti 1700-luvun lopulta) menetti hampaansa hyvin nuorena ilmeisesti erilaisten sairauksien hoitoon liittyvien elohopeaa sisältäneiden lääkeaineiden johdannaisena.

Washingtonin hampaat olivat oikeita hampaita, usein eläinperäisiä jotka oli muokattu sopiviksi. Mielenkiintoiseksi hänen käyttämänsä purukaluston teki se että niihin oli viritetty pieni jousi joka piti hampaiston auki. On siinä ollut leukaperillä hommaa kun on pitänyt aktiivisesti pitää suuta kiinni, varsinkin kun oli niin tärkeässä hommassa ettei voinut vaan kulkea hölmönä suu auki 😉


Valmistusvaihetta
Valmistusvaihetta

Käytössäni olevat työvälineet ja materiaalit ovat kovin vaatimattomat. Niinpä joskus sitä ihan ihmettelee uskoaan kun ryhtyy Erikeeperillä tekemään liitoksia joilla ei ehkä ole mahdollisuuksia edes kestää. Pienen lasihyllyn leikkelin mattoveitsellä valokuvahehyksen ”lasista”, se sujui ihan hyvin. Tarttumispintaa oli peiliin melko vähän. Reunalistaksi leikkelin tuikkupurkista pienen nauhan jonka laitoin ympäri taakse saakka. Ja hyvin tiedän että tuikkupurkin materiaali ei ole kovin herkästi liimautuvaa. Silti käytin edelleen Erikeeperiä. Työn jatkuessa, jatkuessa, jatkuessa, jatkuessa ja työvaiheiden toistuessa yhä uudelleen olin vähitellen myös itse hyvin liimassa. Mieleenkään ei tullut vaihtaa työhön käytettäviä materiaaleja mihinkään tai edes suunnittelemaan toisenlaista menetelmää. Siitäkään huolimatta että selvästi tiedosti että hölmön hommaahan se tämäkin on. Vaan sainpas pysymään ja hyllykin on hyvin pysynyt paikoillaan tavararoidenkin kanssa.

Eikä mennyt kuin päivä. Kolmen osan yhteenliittämiseen.

Tohtorilassa

Eevertin kesäretki päättyi hassusti ja meni ihan jalka poikki kalliolla kiipeillessä nuorten poikien perässä. Eihän sitä vanhan miehen enää pitäisi ihan mahdottomasti mennä vipeltää. Vaan minkäs teet kun on mieleltään nuori ja seikkailunhaluinen!

Tarvitsi Eevert tohtorin apua ja niitä tulikin kaksin kappalein. Yleislääkäri Erik Eeper johti toimenpiteitä vankalla asiantuntemuksella ja luu- ja lumpiospesialisti tohtori Tixo Kiilto hoiti ansiokkaasti mikrokirurgian Eevertin polvissa. Muutaman päivän levon jälkeen mies pääsikin jo jaloittelemaan pihalle kepin kanssa.

Keppikävelyllä
Keppikävelyllä

Keppi on Eevertin talon kätköistä. Siellä onkin keppejä useampaan tarpeeseen. On isän ja äidin vanhaa, isoisän juhlakeppiä ja hauskaksi lahjaksi saatua kellokeppiäkin. Siihen on ruuvattu kiinni polkupyörän kello siltävaralta, että ihan kiirus sen kanssa pääsee tulemaan. Oli siis mistä valita.

Eevert huomasi paraimmaksi isän vanhan kepin.

Tämä ei tosin ollut se keppi minkä Eevert muistaa. Alkuperäiselle, rakkaalle ja käteensopivalle kävi hassusti isän kaupunkimatkallla. Isä istui linja-autoa odottelemassa kaikessa rauhassa penkillä pysäkin viesessä kun paikalle saapui hyvin vihainen nuori mies. Ei mies isälle vihainen ollut vaan tyttöystävälleen jonka kanssa oli juuri riidellyt. Miehen paha olo sitten purkautui isän keppiin. Nuorukainen nappasi vanhuksen kepin ja löi sen polveaan vasten kappaleiksi. Kyllä siinä hyvin palvelleen puukepin säleet lensivät ympäri pysäkkiä.

Tapahtumasta itsekin kauhistunut nuorukainen tuli välittömästi tunnontuskiin aiheuttamastaan vahingosta ja tahtoi toimittaa isälle uuden kepin. Se tietenkin oli enemmän kuin kohtuullista tässä tapauksessa. Muutaman päivän päästä nolo ja katuvainen nuorimies seisoi kotitalon ovella tuomassa kaunista ja kiiltävää, uutuuttaan hohtavaa kävelykeppiä korvaukseksi tihutyöstään.

Sellaisen kepin Eevert siis valitsi tuekseen.

Murheellisia uutisia Eevert kuunteli illalla radiosta. Eevert on aina arvostanut eri taiteen edustajia ja suru-uutinen liittyikin erääseen taidokkaan runoilijan kuolemaan. Hetken aikaa Eevert istui hiljaa ja mietti elämän arvaamattomuutta ja katoavaisuutta. Sanat ja muistot jäävät vaikka ihminen aikanaan jättääkin maallisen tomumajansa. Mistä lie käteen sattunutkin kirja, josta Eevert luki ihmisyyden ajatuksia, tuon taitavan miehen kynästä paperille jäljentyneitä lauseita…

Pieni laulu ihmisestä

Ihminen tarvitsee ihmistä

ollakseen ihminen ihmiselle,

ollakseen itse ihminen.

Lämpimin peitto on toisen iho,

toisen ilo on parasta ruokaa.

Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,

olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.

Ihminen tarvitsee ihmistä.

Ihminen ilman ihmistä

on vähemmän ihminen ihmisille,

vähemmän kuin ihminen voi olla.

Ihminen tarvitsee ihmistä.

(Tommy Tabermann, Maa, 1987)

Ilta hämärtyi hiljalleen ja pihakeinussa istui vaisu mies, kädessään vanha kulunut runokirja.

Vain ruohikossa tapahtui. Mansikan lehdet vapisivat ja heinät kahisivat. Pihalle saapui pieni siili. Katseli hetken mietiskelevää miestä ja jatkoi matkaansa ruokakuppiaan etsiskellen. Eevert oli pitänyt piikikkäästä ystävästään huolta kaikesta murheestaan huolimatta. Herkkupalat hiljaa rapisten hävisivät pikkuystävän suuhun. Kiitokseksi pieni siili vielä kiersi puutarhan.

Pihasiili
Pihasiili