Meinaan tämä maailma on ihmeellinen.

Eevert on seurueineen taivaltanut metsäpoluilla, ajanut autolla ja ihmetellyt kaikkea näkemäänsä niin paljon että kirjailuihin ei ole illalla enää kovin ryhdytty. Muutama tuokiokuva nyt kuitenkin itsellekin talteen.

Pitztalista otettiin alkuun vuorijuna jäätikölle. Juna kulki vuoren sisällä

Jatko sitten tavallisemmalla hiihtohissillä.

Seurue on tunnetusti sellainen, että ylös on päästävä. Apua moneen menoon löytyy hiihtohisseistä jotka palvelevat kesäisin kulkijoita. Tällä suuntana lopulta 3440 metriin.

Kahdella hissillä ylimmälle tasolle ja sieltä olikin messevät näköalat vuorten huippujen ylle.

Hyvin heilahti parituntinen täydellisessä alppiauringossa.

Vaikka oltiin korkealla, niin siellä ei tuullut ja oli hyvin lämmintä.

Edessä aukeavaa jäätikköä oli myös mielenkiintoista tutkia. Näkyipä siellä kulkijoitakin. Kolme nuorta miestä oli jäätikköretkellä ja palasivat aikaan laaksoon samalla junalla.

Väliasemalla poikettiin kappelissa. Joskus aikaisemmin kun seurue on näillä seuduilla ollut, oli tämä ympäristö rakennustyömaana kun hiihtohissiä rakennettiin. Ensimmäiseksi sinne oli jo silloin rakennettu pieni kappeli. Kappeleita on ylipäätään jokapaikassa ja vähintään joka talolla omansa.

Kappelin tuntumasta löytyi taas mielenkiintoisia kasveja tutkittavaksi. Tämä on enemmän taideteos. Alttari yksinään painaa lähes tonnin ja koko rakennus 90 tonnia. Ja kun huomioi että 2800 metrin korkeudessa ei valkoista graniittia ole olemassa ja kaikki on tuotu muualta, niin hiki tulee jo ajatellessa.

Geum montanum eli tutummin vuorikellukka. Kukinnan jälkeen se laittaa itselleen komean tupeerauksen.

Seurue pääsi pian majapaikkaansa ja nukkumaan. Uni on tullut aikaisin ja sitä on riittänyt aamupäivän tunneille saakka. Mikä kumma siinä onkaan että se uni täällä maistuu.

Seuraavana päivänä oli suuntana Silvretta. Aurinko paistoi jälleen lähes pilvettömältä taivaalta, joten on hyvä syy siirtyä maisemille. Maksullinen alppitie johdatti läpi kiehtovien maisemien.

Kirkasvetisillä lammilla oli kalastajia. Perholla näämmä sieltä saa luvanvaraisesti kalastaa. Vesi oli niin kirkasta että kalat näki jo pitkältä.

Tie nousi ylöspäin ja pian saavutettiin Silvrettausee.

Seurue käveli järven ympäristössä. Ympäri pääsee polkua pitkin, mutta kokonaan se jäi tällä kertaa kiertämättä.

Siellä oli paljon lehmiä laiduntamassa.

Karjan kellot kuuluvat pitkälle. Kuvan laatu ei nyt ole tässä kovin hyvä, mutta asia tulee esille. Lehmiä oli kymmeniä laumoittain alueella.

Hellepäivänä on mukava myös hetken levähtää ja antaa auringon helliä kehoa.

Paluumatkalla kuullui alppitorven ääni.

Vaikutti siltä että tätä torvea ei käytetty turistien iloksi, sillä soittajan katse oli tiiviisti vuoren rinteellä eikä hän kiinnittänyt kulkijoihin mitään huomiota. Komeasti se soi ja ääni kantaa helposti viiden kilometrin päähän.

Matka jatkui alppitieta eteenpäin. Aina hyvissä kohdin oli mukava pysähtyä katselemaan ja kuvaamaan.

 

 

Aamu aukesi harmaana, mutta näytti valkenevan hiljalleen ja pilvet väistyivät eilisen jäljiltä. Autossa istumisen vastapainoksi oli hyvä suunnata metsään ja rinteille kävelemään.

Hieman evästä ja juomaa mukaan. Juoman suhteen on huomattavasti parantamisen varaa, sillä kovin usein jää ottamatta mukaan eikä matkan varrelta saa hankituksi. Nyt on jokaisella nestettä riittävästi mukana.

Autolla vähän alkuun Fendelsiin joka jo itsessään oli hiihtohissin väliasemalla 1350 metrissä. Jatkoon siitä tuolihissillä 1865 metriin Sattelklauseen.

Osaa hirvitti, sillä eihän jalat ylettyneet tuolihissin jalkatukiinkaan.

Näkymät kyllä korvasivat jännityksen. Puiden takaa näyttäytyi pieni ihmemaa.

Sattelklausella on taas varattuna tekemistä lapsille vaikka kuinka.

Löytyipä ihan kunnonkokoinen ötökkähotellikin. Eevert tutki sitä tarkkaan, sillä kotona oleva on vain 15x15cm ja tämä ainakin kymmenkertainen loistohotelli.

Alkuun pientä nousua ja sykkeen kohottamista suuntana Fendler Alm, joka opasteiden mukaan saavutettaisiin alle tunnissa. Korkeuskäyrillä nousua vain 100m ja maanteitse 2km. Ei pitäisi olla paha, tuumi Eevert ja lähti reippaasti matkaan. Totuus ilmaantui kuitenkin jo muutaman kymmenen metrin jälkeen. Puuskutusta kuului riittämiin jokaista askelta kohden. On se nousu aina rankkaa.

Tiellä oli useita penkkejä kulkijoille. Kauniisti veistetyt meditaatiotuolit kauniin maiseman ääressä kutsui hetkeksi ihastelemaan maisemia.

Alm tuli lähes odotetussa ajassa näkyviin. Alkuun piti hieman ihastella karjaa, joka oli laiduntamassa rinteillä. Vieno kellojen kalkatus kantautui pitkältä.

Näkymä vastakkaiselle rinteelle oli kaunis. Hetkeksi seurue istahti almin terassille juomaan virkistäviä juomia. Alppimaitoa ei kukaan tälläkerralla halunnut vaan tyydyttiin Almdudleriin ja olueen.

Lopulta matka alas kohti autoa alkoi. Laskeutumista almilta autolle oli korkeuskäyrillä n. 600m ja tietä pitkin 6km. Ihan sopiva päivämatka, reilu 10 km tuli yhteensä. Kun on yhtämittaista nousua niin se ottaa hengen päälle ja lasku taas ruumiin rasitukseksi. Tulimme alas mountain cart -reittiä.

Hurjapäät laskettelivat mäkiautoilla alas. Sitä vielä koitetaan joku päivä suunnitteli Eevert innoissaan. Kaikilla ajajilla tuntui olevan kovin hauskaa moottorittomalla kulkupelillään.

Tienvarsi oli täynnänsä mansikoita. Niin makeita, että ei muistakaan koska on sellaisia syönyt. Paitsi edellisellä reissulla 😀

Kaikki loppuu aikanaan ja puolipäiväretki tuli käveltyä. Onnellisena seurue siirtyi asunnolle nauttimaan virkistävästä suihkusta ja maittavasta ruuasta.

Perinteiseen tapaansa Eevert huomasi, että Die Südtirol Classic Schenna,  vanhojen autojen tapahtuma  oli tälläkin kerralla samaan aikaan kuin miehen seikkailut Alpeilla.

Kotilaakson keli näytti sateisesta, mutta Italian puolella päivä paistoi. Ei muuta kuin retkikunta autoon ja matkaan.

Aamulla oli talon kissanpoikanen jo käynyt huhilemassa terassin oven takana. Mies oli innoissaan unohtanut pikkuystävänsä aamuraksut.

Kissa sai makupalansa ja seurue pääsi lähtemään kohti Dolomitteja.

Kapeilla teillä syntyy välillä säätöä kun isommat tai leveämmät kulkuneuvot eivät mahdu yhdessä ja yhtäaikaa kääntymään mutkassa. On kieltämättä mielenkiintoista seurata kuinka italialaiset asiaa ratkovat – onko bussilla etuajo-oikeus, vai kenties asuntoautolla. Molemmat kun eivät yhtäaikaa ja yhdessä mahdu ohittamaan toisiaan.

Tietä päästiin lopulta eteenpäin ja sopiville kuvausapajille. Keli oli hyvä ja aurinko porotti jopa pistävän kuumasti odotellessa ralliin osallistuvia autoja.

Lopulta autoja tuli enemmän. Liekö ruokailu venynyt vai jäivätkö autot odottamaan ohikiitävän sadekuuron väistymistä, odotusaika tuntui Eevertistä tosi pitkältä.

Karabinierit olivat mukana kahden auton voimin.

Toinen toistaan komeampia menopelejä kulki ohitse huimaavassa maisemassa. Dolomiitit antoivat näille autoille ansaitsemansa taustan ja ympäristön. Kuljettajat olivat pukeutuneet myös asianmukaisesti.

Lopulta Eevert oli saanut riittämiin ihailla oldtimereita ja oli aika laittaa oman auton nokka kohti kotilaaksoa. Uudet sadepilvet olivat myös uhkaamassa tapahtumaa. Siispä autoon ja paluumatkalle.

Pitkään ajoimme vastaan samaa reittiä rallin kanssa ja useita autoja tuli vielä nähdyksi – tosin sateisen tuulilasin läpi.

Kotilaaksossa oli satanut ennusteiden mukaan koko päivän. Kaikkialla oli märkää ja raikasta. Sateen mukana maisemaan tulivat myös monet harmaan sävyt. Melko kiehtovaa, tuumi Eevert ja napsi kuvia sateisesta maisemasta.

Kotikylään saavuttaessa vielä viimeisiä pilviä vaelteli laaksossa muistuttamassa sadepäivästä. Jonkun ajan kuluttua nekin olivat haihtuneet.

Dolomiiteiltä Eevert tunnisti myös kauniin kukan joka kasvoi käytännössä kivien seassa. Papaver aurantiacum on unikon sukuinen karuilla ja kuivilla seuduilla kasvava keltainen tai oranssi kukka.

Kaunista katseltavaa.

Aamulla Eevert suunnitteli citypäivää läheiseen Landekin kaupunkiin. Matkan varrella hän päätti seurueineen pikaisesti käydä katsomassa Serfausin kylässä olevan matkailukeskuksen.

Kylää lähestyttäessä huomasi kuinka sinne vaelsi perheitä sankoin joukoin. Mitä kummaa täällä tapahtuu ihmetteli Eevert, joka ei ollut vielä koko reissulla nähnyt niin paljon ihmisiä kuin nyt täällä.

Matka omalla autolla tyssäsi kylän lähelle. Sinne ei saanut ajaa omalla autolla muut kuin paikalliset asukkaat (1200 henkilöä) sekä mahdollisesti hotellissa asuvat henkilöt. Siispä auto parkkiin ja tutkimaan autotonta kylää.

Ensimmäisenä vastaan tuli metro. Todellakin! Pienessä alppikylässä on ihan oikea metro – Dorfbahn. Metrolinja on hieman yli kilometrin mittainen ja siinä on neljä asemaa. Matkustaminen ei maksa mitään.

Sitähän täytyy kokeilla, tuumi Eevert ja painui maan alle odottamaan seuraavaa junaa.

Jännittävä kokemus, sillä metrossa ei ollut ollenkaan raiteita. Jonkinlaisen ilmatyynyn päällä liukui ja vaijeriköysi veti vaunua betonitunnelissa päästä toiseen.

Viimeinen pysäkki oli hiihtohissin lähtöasemalla. Ja tietäähän sen, että jos sellainen vastaan tulee niin suuri kiusaus on päästä ylös. Niinpä tässäkin tarinassa kävi niin että lippu ylimmälle hissiasemalla oli pian hankittu ja auronkoisessa säässä seurue siirtyi kondolin kuljetettavaksi.

Ylhäällä oli juhlalliset näkymät. Niitä ihastellessa unohti kaikki mailman murheet. Näkyvyyttä oli joka suuntaan käsittämätön määrä. Näin ylhäällä mittasuhteet menevät sekaisin. Vaikka oltiin reippaasti yli 2000 metrissä niin oli tosi lämmintä.

Paikalla oli monikymmenpäinen lehmälauma laiduntamassa ja pitämässä huolta laskettelurinteiden kunnosta kesäaikana. Tyytyväisiltä ne näyttivät paistatellessaan alppiauringossa,

Monin paikoin eläimet olivat asettuneet rinnakkain kyljet vastatuksin niin, että päät olivat eri suuntiin. Näin itikat ja kärpäset haittasivat vähiten, sillä yksi kylki oli rauhassa ja kaverin häntä huiskutti ne silmistä pois. Miten niin lehmä olisi yksinkertainen eläin?

Ylhäällä kulki kävelyteitä ristiinrastiin ja niitä pitkin Eevert teki oikein hyvän lenkin.

Ylös saakka mentiin kahdella eri hissillä. Eevert päätti alas tullessaan poiketa tutkimaan mitä alemmalla tasolla tapahtui.

Siellä oli varsinainen lasten touhupaikka. Monenlaista aktiviteettia oli tarjolla köysiradoista, vesiväylistä, labyrinteista, kiipeilystä jne. mitä mielikuvituksellisimpia asioita joita lapset tykkäävät tehdä. Touhuja katsellessa tuli hyvälle mielelle 🙂

Paikka oli kuin suurensuuri puuhamaa, mutta ilman pääsymaksuja tai mitään mekaanista. Suurinta mekaniikkaa edusti paikalleen kiinnitetyt polkupyörät joilla sai jonkin liikkumaan. Kuvassa keskellä se pyöritti vesialtaassa olevia veneitä ympäri. Niissä oli mukava ajella ja isä sai sopivasti liikuntaa.

Eläimiä oli paljon. Kanoja, kilejä, poneja… niiden lehmien lisäksi.

Löytyipä paikalta yksi harvinaisempi tuttavuuskin.

Niille oli tehty aitaus jossa asustivat. Täytyy vain ihmetellä että miten ne siinä pysyivät, koska murmelit ovat mestareita luolastojen rakentelussa.

Eevert on tutustunut kovasti Alppien kukkiin ja kasveihin. Päivän kukka on crepis aurea eli kultakeltto. Erilaisia kelttoja löytyy koti-Suomestakin, mutta tätä sävyä ei taida luonnosta löytyä.

Päivä vierähti nopeasti. Hissillä alas ja sitten ihan kävellen kylän läpi autolle. Kaunis paikka ja vaikka oli ihan turistikohde, niin erittäin suositeltava koko perheen paikka viettää kesäpäiviä. Jos kaiken tutkisi niin päivä ei riitä millään. Täällä lisätietoja KLIK

Pian oli auto näkyvissä ja ajomatka alas laaksoon. Matkalla oli vielä pysähdyttävä, sillä häkellyttävä näkymä oli taltioitava.

Vuoren yli pyyhkäisi sadekuuro jonka ansiosta kaunis tai kauniit sateenkaaret täyttivät laakson.

Ja sitten kotiin. Ai, se kaupunkipäivä? No, se siirtyi nyt toiseen kertaan 😀

 

 

Kesäinen retki kauan kaivattuihin maisemiin ajoittui heinäkuun alkuun.

Eevert lensi seurueineen Muncheniin josta vuokrasi auton. Melko ärhäkkä menopeli, MINI John Cooper Works -malli, josta erityisesti kuljettaja riemastui. Avoauto on mitä sopivin aurinkoisiin alppiteihin. Hevosvoimia riittävästi. Tutkinnan perusteella 261. Pitäisi riittää.

Lähestyttäessä Itävallan rajaa vuoret ilmoittivat itsestään kaukana taivaanrannalla. Siellä ne olivat yhä edelleen odottamassa. Voi mitä onnea!

Ensimmäinen taukopaikka oli Fernpassissa. Pientä tuntumaa tulevaan saatiin näköalapaikalta. Tämä näkymä lienee melko monen kulkijan lomakuvissa mukana. Osaako joku sanoa, onko etualalla oleva putkikasvi mahdollisesti jättiputki? Näitä kasveja on noussut tuolle paikalle niin kauan kuin muistan siellä kulkeneeni ja oli hyvinkin pidempi kuin keskimittaiset ihmiset.

Olimme suuntaamassa majapaikkaamme vasta illaksi, joten oli hyvää aikaa kierrellä lähistön kohteissa. Yksi tunnetuimmista kohteista on Reschensee, jonka tunnusmerkkinä on kirkontorni joka on jäänyt tekojärven alle jääneestä Graunin kylästä näkyviin. Tuttu asia myös suomalaisille se kun tekojärven tieltä raivataan kokonaisia kyliä.

Eevert halusi ehdottomasti kuvaan yhdessä kirkontornin kanssa. Hän oli hyvin varustautunut matkaan ja asetteli uuden huivin ja lippalakin tarkasti ylleen. Kiitos Mimma lahjasta 🙂

Järveltä Eevert suuntasi kohti Karlesjochia, 3120 m korkeaa huippua Italian ja Itävallan rajamaita. Hissillä pääsi hyvin ylös.

Korkeutta oli niin paljon, että heikompia hirvitti ja oli parasta kulkea varovasti ja käsillä maasta tukea ottaen.

Vaan Eevertin päätä ei pienet korkeudet heittele. Reippaasti hän astui suojakaiteelle ja tutki maisemia sieltä käsin.  Taustalla olevassa laaksossa hän hetki sitten poseerasi kirkontornin kanssa.

Kas, paikalle olevaan maisemienihailupenkkiin oli tehty kaiverrus joskus aikaisemmin. Kukaan seurueesta ei tunnustanut että olisi ollut asialla. Hyvin merkitty kuitenkin.

Majapaikka löytyi Kaunertalin laakosta Vergötschen nimisestä pienestä kylästä. Emme olekaan aikaisemmin olleet majoituksessa laaksossa, vaan aina vuoren rinteillä. Huoneisto on kahden makuuhuoneen ja wc/kylpyhuoneiden sekä keittiön kattava. Kaksi pariskuntaa mahtuisi tähän hyvin. Pieni terassi vuorten suojassa on myös olemassa.

Harmiksemme naapuritontille rakennetaan pientä taloa, joka hieman himmentää näkymiä kortteerissa. Ainoa rakennushanke koko laaksossa! Tosin olemme varmasti paljon vuorilla ja metsissä, joten haitanneeko tuo mitään.

Seuraavana päivänä retkikunta suunnisti Italian puolelle Dolomiiteille. Parhaillaan on menossa I Suoni Delle Dolomiti  tapahtuma

Eri paikoissa on tarjolla laadukkaita konsertteja. Evertiä ja seuruetta kiinnosti erityisesti nuoren 14v.  jazz-taiteilijan Joey Alexsanderin  konsertti Passo di Lavizassa.

Flyygeli oli kuljetettu pellon reunaan. Ulkoilmakonsertti avoin ja maksuton tapahtuma. Paikalla oli satoja kuuntelijoita. Tapahtumaa ei oltu mitenkään kaupallistettu. Helteisenä päivänä juomakioski olisi menestynyt hyvin.

Ääninäyte Instagramissa KLIK

Majapaikassa asustaa kissaperhe. Siihen mieluusti tutustuttaisiin lähemminkin, mutta toistaiseksi ei ole päästy paiskaamaan tassua. Melko arkaa porukkaa. Eevert on hankkinut paikallisesta marketista hieman kissanruokaa ja koittaa sillä saada lähempää tuttavuutta aikaiseksi.

Seuraavan päivän kohteena oli läheisen vuoren rinteellä sijaitseva Naturpark Kaunergrat. 

Sen näköalatasanteelta oli huimat näköalat kahteen laaksoon.

Melko muikeaksi näkymät vetivät. Sadepäiväksi oikein sopiva kelikin. Liekö Itävallan sääennustajat samasta opinahjosta kuin kotisuomen vastaavat?

Ajettuamme alas näköalapaikalta eteen tuli hissi Riffelseelle. Sinnehän oli noustava ja melko muhkeat näkymät oli sieltäkin 2232 metrin korkeudesta.  Korkeammallekin olisi päässyt, mutta Eevert tuumi, että yhdelle päivälle on nyt riittävästi noustu. Jäätikköretket sitten toisena kertana.

Sen verran korkealla jo oltiin, että askel hidastui ja syke nousi vähentyneen hapen vuoksi. Se ei elämää haitannut, vaan oli hyvä syy istahtaa huilauspenkille ihailemaan maisemia ja lesottamaan kavereille upeata paikkaa.

On taas miehen hyvä olla.