Avainsana-arkisto: Wipptal

Maailmalle miehen mieli

Niinkuin moni tietää – Eevertin on vaikea pysyä pitkiä aikoja paikallaan. Niinpä ystävämme otti siivet alleen ja lenteli Müncheniin. Valitsi autojonosta itselleen kirkuvan punaisen BMV minin. Pienen ja tyylikkään avoauton, jolla aikoo huristella lämpimässä ja aurinkoisessa kelissä vuorille ja takaisin.

 

Punainen auto
Punainen auto

 

Ensimmäiseksi Eevert otti suunnan kohteeseen missä ei ole aikaisemmin käynyt. Kotkanpesälle – Kallis kivilinna rakennettiin Martin Bormannin valvonnassa 1 834 metrin korkeuteen Kehlsteinvuoren huipulle. Vuorelle vievä tie oli aikanaan todella vaativa rakennusprosessi, sen oli noustava parin kilometrin matka lähes pystysuoraa seinämää. Se kuitenkin onnistuttiin rakentamaan kolmessatoista kuukaudessa huolimatta epäinhimillisistä olosuhteista ja vaatimuksista. Tie loppuu 124 metriä ennen huippua olevalle autojen kääntöpaikalle, viimeinen osuus noustaan vuoren sisällä kulkevalla hissillä. Kotkanpesän oli tarkoitus olla Hitlerin piilopaikka ja paikka vierailevien arvohenkilöiden viihdyttämiseen. Vaikka Kotkanpesä sijaitsi samalla vuorella kuin Hitlerin asuintalo Berghof, Hitler käytti sitä harvoin, sillä hän pelkäsi korkeita paikkoja. On arvioitu, että hän olisi käyttänyt huvimajaansa kymmenisen kertaa eikä enempää kuin puoli tuntia kerrallaan. (Wikipedia)

 

Eevert Kotkanpesällä
Eevert Kotkanpesällä

 

Saksalaisella järjestelmällisyydellä vuorelle saavuttiin viidellä peräkkäin kulkevalla bussilla. Taitavasti kuljettajat ohjasivat ajokkinsa varsin kapeaa tietä pitkin ylös. Ylhäällä tuli ensin varata itselleen paluuaika takaisin parkkialueille. Enintään aikaa vierailulla sai käyttää pari tuntia.

Paikka toimii nykyisin isona ravintolana. Eevert istahti ensimmäiseen näkemäänsä pöytään jolta avautui häkellyttävä maisema. Eikä suostunut siirtymään siitä ennenkuin pöytään oli kannettu kulhollinen paikallista gulassia ja olut.

 

Olusilla
Olusilla

 

Molemmat maistuivat oikein hyviltä. Vuorella oli paljon ihmisiä ja jatkuva virta niin hissillä bussien parkkiaueelta kivilinnaan kuin myös nousu ja paluukyydityksiin vuoren juurellekin.

 

Lepohetki
Lepohetki

 

Päivä oli kuuma ja moni heittäytyi rinteille loikoilemaan ja ihailemaan maisemia. Paikka on kieltämättä taidolla valittu ainakin maisemien osalta.

 

Näkymä alas järvelle
Näkymä alas järvelle

 

Königsee-järvi heijasteli mukavasti ylös ja kimalteli kutsuvasti. Eevertin päivä oli alkanut hyvin varhain aamulla, joten isompi kutsu taisi olla tutun majapaikan vällyihin. Illan mittaan Smirnin rinteiltä Eevert tavoittikin ystävällisen Herta-rouvan joka iloiten otti seikkailijamme vastaan.

Unta ei tarvinnut kauan houkutella. Kunhan pientä iltapalaa ja pehkuihin. Paksujen täkkien alla ei edes huoneen viileä ilma haitannut vaan tuuditti äkkiä miehen syvään uneen.

 

Aamun valjetessa mieli oli virkeä ja pää täynnä suunnitelmia. Aurinko paistoi edelleen, joten ei kun katto auki ja baanalle. Ensimmäinen nousu hissillä ja päivän viettäminen vuorilla oli hyvä suunnitelma. Hissi kuljetti Eevertin Kreutszjochille 2000 metriin. Siellä sitten mies kapuili reiluun 2200m ja kuvaili sen kun kereksi maisemia sinne tänne.

 

Viistoa rinnettä
Viistoa rinnettä

 

Vuori on helppo saavuttaa, joten väkeä riitti sielläkin vaikka ajoittain saikin nauttia hetkistä jolloin kuvitteli olevansa ainut ihminen vuorten juhlallisessa hiljaisuudessa.

Eevert rakastaa gulassia ja niinpä hän nautti toisen gulassinsa pienessä vuoristomajassa. Oikein makoisaa oli tämäkin keitto.

 

Vuorieläimiä
Vuorieläimiä

 

Vuorella on täälläpäin paljon eläimiä. Lehmät ja lampaat niitä tutuimpia. Tänään sattui kohdalle myös aasi, joka hinkui äänekkäästi vuoren rinteellä. Siitä ei Eevert kuvaa saanut, sillä taisi mies hämmentyä perinpohaisesti sen näkemisestä 🙂

 

Kukkaloistoa
Kukkaloistoa

 

Vuoret kukkivat parhaillaan. Aivan uskomaton väriloisto on rinteillä. Isompia ja pienempiä kukkia kilvan hehkuttavat olemassaoloaan. Moni alppikukka on myös rohtokasvi, joten saattaa olla että Eevert joku päivä kerää mukaansa kuivattavaksi mitä merkillisimpiä ihanuuksia. Rohtokukkia voi laittaa myös suolan sekaan ja näin saa vaikkapa vuorisuolaan yhdistettynä varsin armomirikasta vivahdetta kotiruokapöytään.

 

Näkymä laaksoon
Näkymä laaksoon

 

Pilvien kerääntyessä taivaanrantaan evert päätti viimein laskeutua alas ja suunnata takaisin kotimökkiinsä. Päivä oli antoisa ja rikas monella tapaa. On tämä maailma vain niin kaunis paikka!

 

 

Muurausta

Viimein on Eevert saanut muurauslaastia sekotelluiksi ja sopivasti tiiliä ja muuta merkittävää rakennustarviketta kootuksi. Kiukaan pohjalle Eevert on valanut vakaan pohjan, toisin kuin aikaisemmin mainittu Satu-setä.

Savusaunan kiukaassa poltetaan isoja puita ja pitkään. Sen vuoksi on hyvä keskittyä kiukaan rakentamiseen niin että siitä tulee turvallinen ja saunasta sen mukaisesti pitkäikäinen. Eevert on suunnitellut muuraavansa perinteisen holvikaarellisen kiukaan. Se onkin tarkkaa puuhaa.

Alkuun on tehtävä riittävästi muurauslaastia valmiiksi. Pohjan Eevert oli jo aikaisemmin valanut betonista. Nyt kuivuttuaan päälle voi ryhtyä muuraamaan varsinaista tulisijaa.

 

Muurauslaastis
Muurauslaastia

 

Betonivalun päälle Eevert asetteli isoja kivilaattoja. Laatat on vartavasten tuotu Alpeilta ja sopivat oikein hyvin saunatilaan.Kiukaan rakentaminen tulee tehdä huolella, sillä savusaunaa lämmitetään useita tunteja yhtämittaisesti. Materiaalit tulee olla varmasti tulen ja kuumuuden kestäviä.

 

Laattakiviä
Laattakiviä

 

Näille kiville sitä saa muutama kipinäkin singota kaikessa rauhassa, tuumailee Eevert ja lätkii lisää laastia kivien väliin.

 

Tulisijan kaari
Tulisijan muotti

 

Siitä se sitten alkaa. Jätetään mies muuraushommiin ja palataan myöhemmin raportoimaan lisää 🙂

 

 

 

Tiilet muurataan tarkasti rakennetun muotin päälle. Muotti asetetaan tiukasti tulitiilien väliin. Näin Eevert saa muurattua holvikaaren muotoisen kiukaan pohjan.

 

__________________________________________________________

Laastiämpäri on muovisuoja Siipan Miljoonahuoneesta. Laastilapio löytyi tuikkupurkin kuoresta. Laasti askartelumassaa. Tiilet balsaa ja laattakivet Alppien palasia joita tuli keräiltyä taskunpohjalle tulevia tarpeita varten 🙂

 

18.12.

Eevertin luo tulee nuoria vieraita. Kylän pojat ovat tulleet tervehtimään Eevertiä ja ihan asiaa tehden. Ennen asioiden hoitamista nuoret vieraat kuitenkin kestitään, niinkuin talossa on tapana. Pojat sattuivat paikalle juuri samaan aikaan kun Eevertin lettupannu kihisi kuumana hellalla. Liekö pojat haistaneet houkuttelevan tuoksun. Eevertin räiskäleet ovat kylän kuulut, sillä vastaavia ei taidokkainkaan emäntä ole saanut aikaiseksi. Ainakaan poikien mielestä.

 

Räiskäleet

 

Räiskäleiden lisäksi löytyi muutakin vasta tehtyä. Eevertillä oli ollut jo joulupaistosten päivä ja kätevissä käsissä oli syntynyeet jo ensimmäiset tortut ja pullat. Kun kerran töihin ryhdytään niin sitten ruukataan tehdä – Eevertin mielilausahduksia joka on jo monesti käynyt toteen toimeliaan miehen elämässä.

 

Nisua ja piparia

 

Suut täynnä pullaa pojat koettavat saada asiansa selvitettyä. Koululla olisi pian joulujuhlien aika ja tänä vuonna oli koulun historiallisista arkistolaatikoista kaivettu esiin vanhoja kuusijuhlan ohjelmistoja. Ne olivat sekä mielenkiintoisia että nykypoikien mielestä jopa hassunkurisia. Koululla oli yhteistuumin tultu siihen tulokseen että vanha ohjelma tehtäisiin niin prikulleen uusintana kuin vain mahdollista. Sellaisella asialla pojat liikkuivat.

Kyseisessä juhlassa oli Eevertin isoisä pitänyt juhlapuheen. Nyt olisi kovana toiveena saada Eevert koululle täyttämään puheenpitäjän paikka. Aikansa jutusteltuaan ja emmittyään ja kursailtuaan ja…. vaikka mitä koska Eeverthän on vaatimaton mies, vaikka pakko on myöntää että moinen kunniatehtävä kyllä hieman mukavalla tavalla hiveli vanhaa miestä.

Eipä siinä auttanut muu kuin suostua. Siitäpä keskustelua ja menneiden aikojen ihmettelyä virisikin. Eevert haki makuukamaristaan vanhan valokuva-albumin poikien katseltavaksi.

 

Makuukamari

 

Siinä oli kuvia juurikin siltä ajalta kun kylällä ei vielä kansakoulua ollut olemassa. Silloin oli koulua pidetty täällä Eeverttilässä salissa ja opettajatarneiti oli asunut ullakkohuoneessa. Lyhyt oli työmatka opettajalla silloin.

 

Albumin aarteita

 

Tuossa keskellä nyt on sitten se isoisä joka silloin on puhetta pitänyt – Alfreed. Ei taida olla isännän puheet enää tallella joten on kai itse sellaista ryhdyttävä joulujuhlaan tekemään.

Joulujuhlista ei Eevertin nuoruudessakaan juuri puhuttu, vaan niistä käytettiin useimmin nimitystä Kuusijuhla. Koulun päättymistä on aina juhlistettu ja niihin on tarkoin valmistauduttu, niinkuin pojat tiesivät kertoa. Vanhemmat on alusta alkaen kutsuttu mukaan. Keväällä kevätjuhlaan ja talvella kuusijuhlaan.

Koulujen kuusijuhlat ovat olleet uskonnollissävytteisiä, lapsenmielisiä ja leikkisiä juhlia. Seimikuvaelmakin oli vuodesta toiseen mukana juhlassa. Eevertkin sai olla useampana kertana paimenena mukana. Se jos mikä tuntui pienestä pojasta juhlalliselta. Ajatella, että ne paimenet saivat käydä tervehtimässä vastasyntynyttä vauvaa ensimmäisenä.

 

Kirkon kattomaalaus Itävallassa

 

Eevertin vanhempien kouluaikoina kuuset vähitellen yleistyivät koulussa. Koulun kautta ovat monet juhlatavat ja perinteet siirtyneet perheisiin.  Niin kuin koristeltu joulukuusi. Alkuun lahjoja ei niin paljon jaeltu, mutta kauniin joulukortin saattoi opettajalta saada jokainen oppilas. Myöhemmin kuusijuhlaan tuli joulupukkikin mukaan joulupussin jakamisen merkeissä. Joulupussista löytyi perinteisesti omena, pipari ja makeinen. Voi sitä iloa ja riemua kun oman pussinsa sai avata!

Monin paikoin joulupukki jakoi köyhempien perheiden lapsille myös kenkiä ja vaatteita käyttöön.

 

Rudolf Koivun joulupukki-kortti

 

Kuusijuhlaan valmistautumisen jännityksen Eevert muistaa vieläkin. Juhlan ohjelmia harjoiteltiin monta viikkoa. Se aivan kuin lisäsi jouluun valmistautumista. Kuusijuhlaan liittyi monesti hassujakin tapahtumia ja kommelluksia. Milloin jonkun pikkutontun housut putosivat kesken hurjimman tonttutanssin, milloin taas joulupukkina esiintyvän oppilaan hurjan pitkä parta sekaantui muiden esiintyjien vaatteisiin tai sitten opettaja unohti perinteisen puheensa konseptit kotiin ja joutui keksimään uuden puheen jännittävässä tilanteessa.

Kuusijuhlia tai paremminkin joulujuhlia vietetään lukukauden päätteeksi yhä edelleen. Monet tutut asiat niissä on vieläkin mukana.

Eevert hyvästelee pienet ystävänsä ja ryhtyy puheen kirjoittamiseen. Paljon niitä muistoja tulikin mieleen vanhojen valokuvien ja turinoinnin aikana. Lipaston laatikosta oli tipahtanut joko joukko vanhoja joulukortteja. Niitä Eevert selailee ja hiljaa lauleskelee kuusijuhlastakin tuttua virttä.

 

 

 

Mallipäätyjä

Reissussa sadepäivinä kierreltiin lukuisissa pikkukappeleissa ja kirkoissa kun emme päässeet maastoon. Itävällassa niitä on paljon. Tutkailin ja tiirailin sielläkin mm. penkkien päätyjä ja sitä kuinka ne oli laadittu. Oli siis tuollainen arkkitehtuurinen minisilmä matkassa 😀

Aikamoisia taideteoksia monet ovatkin. Kädentaitoa parhaimmillaan ja otaksuttavasti paikallisen kylätaitajan käsityötä. Kirkkoja ja kappeleita on joka kylässä ja vielä päälle joka suvulla omansa. Katsottava ei loppunut kesken.

Penkinpäätyjä on taltioituna melko paljon. Tässä jokunen esimerkki innoittajana omaan ”työstämiseen”.

 

 

 

 

 

Viimeinen selkeästi uudempaa tuotantoa.

 

Eevertin kappeli on suurinpiirtein samaa kokoluokkaa ”oikeassa elämässä” tämän pikkukappelin kanssa. Penkkejä tai istuimia kolme kummallakin puolella.

 

 

Ideoita ja ajatuksia edelleenrakentamiseen syntyi monia. Nyt ei tarvitse taas muuta kuin toteuttaa pienesti 😀

Kalalaudasta madonnaan

Eevert vastaanotti kesän aikana toisenkin yllättävän postilähetyksen Eijalta. Silloin piti jo huokailla hurjasti ja tasaannuttaa sykettä aikansa ennenkuin tokeni.

Aikaisemmin Eevert oli saanut lahjaksi mustan kalalaudan jolle mies keksi heti käyttöä. Vieno tyytyväinen viheltely vain kuului keittiössä kun mies ahkeroi uuden aarteensa kanssa.

Nyt kokoelma karttui valkoisella vastaavalla kalalaudalla!

 

Keittiössä tapahtuu

 

Keittiössä onkin hommat käynnissä. Näyttää olevan puutarhan antimia ainakin… (Valtaosa Jatan käsialaa) Mitähän Eevert mahtaa valmistella keittiössään?

Katsotaampa lautaa hieman lähempää.

Valkoinen ihme

 

Melkoisen taitavaa! Kalalaudassa on silmän kohdalla reikä mistä Eevert saa sen keittiön seinälle roikkumaan silloin kun ei käytä. Kutistemuoviasioissa Eija on saanut korkeimman arvosanan jo ajat sitten 🙂

 

Eevertin reissuitakin löytyi jotakin tuliaista. Melko vähän tällä kertaa sillä emme kierrelleet asutuskeskuksia ja kauppoja kovinkaan paljon.

Maria Valdrastin luostarikaupasta Suntiolle löytyi tuliaisina kappeliin sijoitettava madonna. Suntio myhäili tyytyväisenä saatuaan taideaarteen käsiinsä. Eevertin tarinoissa luostariretkeen viitattiin täällä KLIK.

 

Suntio ja madonna

 

Suntiota on muuten epäilty silmälasien ilmestymisen jälkeen Speden tai Juicen lähisukulaiseksi. Kumpaahan tuo lie…. Suntio on ollut melko vaitonainen taustoistaan.

Mainiot VaiMiccä-silmalasit Eijan käsialaa.

 

 

 

 

Jäähyväiset vuorille

Kaikki loppuu aikanaan. Eevertin retketkin vuoristossa ja on aika jättää jäähyväiset tältä kesältä. Viimeiset päivät kulkivat alhaalla laaksossa kuin jäähyväisiä jättäen.

Kauniita paikkoja löytyy alempaakin.

 

Järvikierroksella lähilaakossa

Vladimir Vysotskin mielenkiintoisia aiheeseensopivia tekstejä löytyi kun Eevert etsiskeli jäähyväisrunoa vuorille. Neuvostoliittolainen trubaduurilaulaja ei niin kovin tuttu ole monelle. Tunnetuin suomalainen käännös lienee Arja Saijonmaan esittämä Ystävän laulu. Kaunis sekin. Alkuperäinen esitys Vladimirilta.

Tällä kertaa Eevert pysähtyi tekstiin nimeltä Vuoren rinteellä, josta ei musiikkinäytettä löytynyt:

Vuoren rinteillä ei huutaa saa,
vaan vyöry seuraa liikkuvaa.
Soi jylinä kivien kuin suuret rummut.
Tien helpon toiset valitsee.
Ne kiertää esteet niin en tee,
vaan ylitän nuo vaaralliset kummut.

Ne jotka eivät riskeeraa,
ne mitään eivät nähdä saa.
Siel’ alhaalla on teitä arkaa monta.
Vaik’ kuinka silmää siristät,
niin tuskin sinä ymmärrät,
mikä kaunista on ja mikä arvotonta.

Ei täällä ruusut purppuroi,
et kimallusta nähdä voi.
On meretkin kuin suuret uima-altaat.
Vaan palaa liekki ikuinen
laella vuoren lasisen,
sen jonka vielä kerran sinä valtaat.

Mitä siitä jos mä tipunkin,
me kaikki kuollaan kuitenkin.
Parempi näin kuin kuolla liikaan viinaan.
Mun jälkeen toiset kiipeää.
Ne ylemmäksi yrittää.
Ne tottuu tähän alituiseen piinaan.

Kun eessäsi seinä on,
kun väsyt olet voimaton.
Ei tippumistas’ mikään saata estää.
Voit luottaa enään itsees’ vain
ja voimaan suurten unelmain.
Voit rukoilla vain, että köysi kestää.

Vaan sitten kun oot perillä
on jalkas’, kätes’ verillä,
polvet tutisee ja sydämesi juopuu.
Kun eessäs’ koko maailma on
oot onnellinen sanaton,
vaan kadehdit jo niitä jotka luopuu.

(Käännös Turkka Mali 1988)

Traktori ja vuori

 

 

Siipan laajempi matkakertomus Alppien kutsu löytyy klikkaamalla nimeä.

 

Sykettä elämään

Eevertin into patikoimiseen saattoi miehen valitsemaan itselleen haastetta vähintäänkin riittävästi vähäksi aikaa. Unelmissa ja suunnitelmissa oli tänäkin vuonna yöpyä vuorilla. Kotilaakson tuntumassa oli sopiva Innsbrucker Hütte kiivettäväksi. Matkaa laaksosta olisi kilometrin verran ylöspäin. Vuoren rinteellä se on paljon ja matkakin moninkertainen, sillä suoraviivaisesti sinne ei paljasjalkainen itävaltalainenkaan kapua. Polut ovat tiuhaa siksakkia alhaalta ylös.

 

Vuori ylitettäväksi

 

Tuostahan se suurinpiirtein menee… oikeasta alakulmasta vasempaan yläkulmaan ja melko paljon vielä ohikin. Ei kun mäkeen! Heti alusta alkaen vuori näytti voimansa. Tottumattomampi tasaisemman maan kulkija puhisi ja puuskutti heti alkumetreistä lähtien. Polku nousi alkuun metsän suojissa ja muistutti ehkä tutusti kotimetsien polkuja. Pian kasvillisuus väheni ja näkymät aukenivat.

 

Evästauko

 

Retkellä aina parasta ovat evästauot. Niin nytkin sillä nousu kesti pitkään ja pelkällä aamupalalla sitä ei millään jaksanut nousta. Onneksi Eevert oli varannut mukaansa kunnon evästä. Kuivalihaa kaukaa lapinmaasta hovihankkijan taidolla laatimaa maukasta poroa. Kyllä maistuikin hyvältä taukokivellä. Taukopaikalta oli vielä melkoinen huikoinen määränpäähän. Maisemia ihastellessa oli hyvä pitää pieniä sykettä tasaavia taukoja.

 

Korkeuksien lumoa

 

Eevert joutui taas kerran huomaamaan kuinka pieni ihmislapsi onkaan tässä maailmassa. Oman paikkansa ymmärtämisessä on jotakin pelottavaa mutta samalla niin turvallista. Jokaisella ja kaikella on paikkansa maailmassa – omankokoisensa ja omanlaisensa ja kaikkea sopivasti.

 

Viistossa maastossa

 

Mitä ylemmäs polku nousi sen reunempana se eteni. Siellä saattaisi jo heikompipäisiä hirvittää. Ja ihan joka kohdassa ei Eevertkään katsellut vuorta ylöspäin nenä vuoren puolella. Tarkkana sai askeleitaan katsella sillä maasto oli kuvan ulkopuolellekin juuri samanlaista silmän kantamattomiin.

 

Häämöttävä määränpää

 

Reilun neljän tunnin ylöspäin kapuamisen jälkeen määränpääkin tuli esille. Vielä sinne oli matkaa! Kolmikerroksinen iso rakennus keskellä ei mitään! Kuka ihme on keksinyt sellaisen rakentaa laaksojen yhtymäkohtaan? Polut ovat ikiaikaisia kulkureittejä. Paikalle ei tule tietä joten tänne pääsee vain kävelemällä sen kilometrin taivasta kohti, mikäli mielii paikalle. Rakennustarvikkeetkin on siis tuotu aivan jotenkin muuten kuin vaikka kuorma-autoilla.

 

Unipaikka

 

Nukkumaan pääsi ihan autiotupameiningillä, paitsi että siskonpetipaikka maksoi 9euroa/henkilö. Nousun aikana oli mekoinen hiki virrannut ja mieluusti mies hakeutui pesulle. Huttellä oli tietenkin kaikki mukavuudet kulkijoille. Keittiö joka laittoi ruokaa, vessat ja suihkut sekä jotakin juomapuoltakin oli valikoimissa riittävästi myös vaativamman kulkijan tarpeisiin.

Suihkuun mies mieli ensimmäisenä. Suiku toimi euron kolikolla ja sillä sai 30 sekunttia lämmintä vettä. Ovat täälläpäin tehokkaita pesijöitä. Puoli minuuttia riitti Eevertille hyvin.

Nousun jälkeen olikin jo kova nälkä. Heti kun keittiö avasi ovensa oli Eevertkin tilaamassa talon keittoa.

 

Keittoa

 

Ei aavistustakaan mitä siinä oli, paitsi ohraryynejä. Hyvää se jokatapauksessa oli ja katosi sukkelaan nälkäisen miehen vatsalaukkua lämmittämään. Keiton jälkeen oli vielä tarjolla perinteinen snitzel perunoineen.

 

Leikettä kulkijalle

 

Talo oli täynnä kulkijoita. Patikoijia ja maastopyöräilijöitä. Yllättävän korkealle niilläkin pääsee. Eevertin petikavereina olikin pari reipasta nuortamiestä jotka olivat pyöräilemässä vuorilla.

Talo hiljeni nopeasti ruokailun jälkeen ja ennen ilta-yhdeksää oli jo suurin osa unten mailla. Jokunen myöhäinen vaeltaja vielä saapui. Vuorilla tulee pimeä nopeasti, joten on hyvä varata aina riittävästi aikaa taipaleeseensa.

 

Aamu aukesi usvaisena tai paremminkin pilvisenä. Aamiaisen (leipää, voinappi ja juustokuutio sekä marmelaadia) jälkeen oli Eevertkin valmiina laskuun vuorelta.

 

Pilvinen aamu

 

Kämppäkaveripojat olivat jo lähteneet aikaisemmin laskeutumaan samaa polkua mitä Eevertkin oli suunnitellut. Pian matkaanlähdön jälkeen aurinkokin näyttäytyi ja muutti päivän kirkkaaksi. Vuorilla säätilat vaihtuvat nopeasti. Ensimmäiset vuorelle nousijatkin näyttävät olevan jo tulossa vaikka kello on ehkä hieman yli 8 aamulla.

 

Maastopyöräilyä

 

Sieltä tulivatkin yökaverit pyörät olalla takaisin. Olivat todenneet reitin liian vaikeaksi pyörälle ja palasivat alkuun ja lähtivät toista Eevertin nousemaa polkua pitkin laskeutumaan. Toivottavasti pääsivät turvallisesti alas asti.

 

Maisemilla

 

Paluureitti olikin hyvin tiukkaa siksakkia jyrkkää rinnettä suurinpiirtein kohtisuoraa alas. Maisemia riitti vielä katseltavaksi.

 

Kulkijan penkki

 

Hyville taukopaikoille on laitettu kulkijoille penkkejä misssä istahtaa. Hyvä onkin välillä lepuutella jalkoja, sillä laskeutuminen käy ruumiin päälle. Nouseminen on enempi hengen rasitusta sykkeen ja puuskutuksen perusteella määriteltynä. Neljän ja puolen tunnin nousussa Eevertin keskisyke oli 129 ja palatessa 109.

Nuo mainiot miehet hassuissa hatuissaan

Tänään olikin jännittävä päivä heti aamusta alkaen. Laakson kaikkien kylien pataljoonat eli ”suojeluskunnat” esittäytyivät perinteisin menoin. Aamusta alkaen marssivat osastot soittokuntineen pitkin kylän pääkatua. Torvisoittokuntien tasokkaat sävelmät kaikuivat talojen seinistä komeasti. Mukana kulkueessa oli niin miehiä kuin naisia ja lapsiakin.

 

Marssi läpi kylän

 

Joukkoja oli niin paljon että Eevert ei laskuissa ihan mukana tahtonut pysyä. Aikanaan kulkue loppui ja utelias mies tietenkin seurasi joukkoja muiden katselijoiden mukana. Vähitellen kaikki osastot olivat kerääntyneet urheilukentälle. Jokaisella oli oma paikka ja hienoissa riveissä aloitettiin kenttäosuus.

 

Kenttämessu

 

Kaikkien löydettyä paikkansa kentällä kutsuttiin kylien liput eteen juhlan alkamisen merkiksi.

Tapahtuman aluksi oli kenttämessu, jonka toimitti paikallinen pappi. Hieman vihreää viittaa vilkahtaakin kuvan oikeassa reunassa. Papin apuna oli katoliseen tapaan muutama kuoripoika ja -tyttö.  Messussa oli rento meininki ja osa juhlakaluistakin hiippaili kentän huoltorakennuksen taakse. Osa väestä piti omia porinaryhmiään, kulkueissa mukana olleet nassakkanaiset kiertelivät viileässä kelissä lämmikettä tarjoilemassa sitä tarvitseville.

 

Nassakkatyttö

 

Kenttämessu, puheet ja ansioituneiden pataljoonalaisten palkitseminen kesti kaikkiaan kolmisen tuntia. Hyvin jaksoivat niin aikuiset kuin lapsetkin perinteisen juhlan alusta loppuun. Huolto toimi kentällä loistavasti. Kylien nuoriso kierteli jakamassa vesipulloja niin paraatilaisille kuin yleisöllekin. Hyvin meni kaupaksi, sillä seisoskeleminen paikallaan on raskasta. Virvoke on paikallaan vaikka olisikin viileä keli.

 

Veteraanit oikealta – Plakaatissa: 70- vuotta jäsenenä omassa pataljoonassaan!

 

 

Miesten kantamat tussarit olivat oikeita ja niillä myös ammuttiin useampaan otteeseen kunnialaukauksia samoin kuin läheiseltä kukkulalta tykinlaukauksia. Ilmassa oli vahvasti isänmaallista tunnelmaa!

Pitkä juhla päättyi ja oli aika marssia eteenpäin. Eevertin kotikylän Schmirnin joukkue kiinnosti erityisesti.

 

Kotikylän joukkoa

 

Komppaniat poistuivat hyvässä järjestyksessä kentältä. Ja Eevert tietenkin jonon jatkona nenä samaan suuntaan kuin muullakin väellä. Aamujuhlallisuudet olivatkin vain osa suurempaa juhlaa. Kylän laululavan tuntumaan oli pystytetty iso juhlateltta jonne istumapaikkojakin oli saatu varmaan pari tuhatta. Kaikki kansa kokoontui teltalle jatkamaan juhlaa. Kotisuomessa mennään messun jälkeen kirkkokahveille, mutta täällä mentiinkin suoraan kirkkokaljalle.

 

Juhlateltta

 

Torvisoitto jatkui teltalla ja pian oli tunnelma katossa – sanan mukaisesti. Juhlaväki nautti tehokkaasti valmistellun lounaan perhekunnittain iloisissa merkeissä. Juhla on mitä suuremmassa määrin sosiaalinen, sukupolvet ylittävä, kylien yhtenäisyyttä korostava kotiseututapahtuma. Oli ilo olla mukana.

Eevertkin sai osansa maukkaasta tarjoilusta perus-itävaltalaiseen tyyliin. Puolikas kana, iso sämpylä ja tuoppi olutta. Sillä sitä jaksaa varmasti koko päivän!

 

Eevertin eväät

 

Melko mutkattomia olivat muutkin telttakeittiön juhla-ateriat. Eevertin matkaseuralainen nautti hapankaalia ja makkaraa.

 

Hapankaalia ja makkaraa

 

Hienoa sulkahattua ja komeaa pukua Eevert hieman jäi kaipaamaan. Olisihan se mukava omalla kotikylälläkin hieman marssia juhlapäivinä ilahduttaen vähintäänkin naisväkeä.

 

Nuo mainiot miehet hassuissa hatuissaan

 

Sadepäivän ratoksi

Sateet tuntuvat vaivaavan tämän kesän reissaamista niin koti-Suomessa kuin muuallakin. Aamu alkoi Eevertin kesämaisemissakin märkänä ja pilvisenä. Niin pilvisenä että mies itse oli siinä pilvessä joka satoi. Hauska tunne.

Maastoon ei arvannut tässä kelissä lähteä, mutta kulttuuria pääsi hyvin harrastamaan automatkailemalla solissa. Onneksi tie oli jo jotenkin tuttu sillä näkyvyys tyssäsi hieman auton konepellin etupuolelle. Täällä eivät kaikki käytä valoja, joten melko yllättäen saattoi vaikka rekka tupsahtaa tielle.

 

Näkyvyys heikko

 

Kappelirakentajana Eevertiä tietenkin kiinnostivat kaikki ne lukuisat kappelit ja kirkot mitä näillä seudulla on. Joka mutkassa saisikin pysähtyä sillä joka talolla on oma kotikappeli olemassa aivan tien tuntumassa.

 

Pikkukappeli sateessa ja pilvessä

 

Kirkkotaidetta oli riittämiin näiden solien kirkoissa. Kirkot olivat kauttaaltaan suurempia kuin aikaisemmin koluttujen laaksojen kirkot. Lähes tuomiokirkko kokoa. Lisäksi kirkoissa oli runsaasti esillä esim kulkueissa käytettäviä kannettavia patsaita/kuvia ja isoja viirejä, joita kantamaan ei ihan pikkutalonpoika pääsekkään.

 

Juhlava kirkko

 

Sisäkuvaa yhdestä näistä isommista kirkoista. Ei kyllä enää tietoakaan siitä että minkä kylän kirkkon on kyseessä. Sisältä ne kaikki noudattivat samaa linjaa. Yksi runsas pää-alttari ja vähintään kaksi sivualttaria. Maalaukset olivat taidokkaita ja niitä oli paljon. Kertomuksia maalauksissa vaikka kuinka paljon. Osa Raamatun tuttuja vaiheita ja osa paavin tai muiden kirkkoruhtinaiden merkittäviä elämänkohtia.

Kirkkotaiteessa tälläkertaa Eevert keskittyi hieman yleisestä poikkeavampaan esitykseen. Mitä lie siunauskappelin nurkassa katafalkin vieressä istuva Kristus pohdiskella osmankäämi kädessään? Jos joku tietää niin valaiskoon ihmeessä Eevertiä.

 

Pohtiva Kristus

 

Itävalta on katolinen maa ja madonna-hamot ovat tyypillisiä niin ovien vierustoilla, talojen seinillä kuin kirkoissakin. Eräästä kyläkirkosta löytyi kuitenkin hieman poikkeava taulu jossa esiintyi Kristus-lapsi. Tässä hän viihtyi Josefin sylissä. Kaunis taulu joka herätti miettimään montaa asiaa. Aikanaan opettajat eräässä koulussa hieman kyselivät että miksi ihmeessä Josefia ei tuotu enemmän esille. Siinä on oiva esimerkki ihan tavallisesta miehestä – duunarista vain – jonka elämä oli erityisen merkittävää. Riemuviestiä monelle miehenalulle. Ei tarvitse olla ruhtinas,rikas tai erityisen viisas – elämässä on arvoja ja aareita arvaamattomia talletettuna jokaisen polulle löydettäväksi ja elämää rikastuttavaksi.

 

Josef ja Kristus

 

Monissa kirkoissa on rukouskynttilöille paikka ja tavaksi on tullut sytyttää kynttilä aina kun se on mahdollista.

 

Rukouskynttilät

 

Päivän mittaan sääkin selkeni, mutta kello oli jo niin paljon että ei ollut enää riittävästi aikaa lähteä maastoon. Täällä pimeys tulee nopeasti, eikä valaitusta juuri ole missään.  Siispä auton nokka koti kotia. Kotimatkalla huomasi kuinka paljon maisema muuttuu sään mukaan. Sitä ei aina arvaakaan mitä pilven tai sumun takaa voikaan paljastua kuivemmalla kelillä.

 

Aurinkoisempi pikkukappeli

 

Huomenna näyttäisi olevan poutaa 😉

 

Pouta Etana

Vanhoja autoja ja tyylikkäitä ukkoja

Eevertin tie vei tänään automatkalle yli vuorten Italian puolelle Schennaan. Paikka on kaunis pieni kaupunki pohjois-Italiassa korkealla rinteellä. Alas laaksoon on vielä monta mutkaa 😉 Näissä maisemissa Eevert on aikaisemminkin seikkaillut, joten oli aivan kuin olisi kotiin tullut.

 

Kaupunkinäkymä

 

Schennaan miehen toi vanhat autot. Vuosittainen classikko autojen katselmus osui sopivasti Eevertin lomamatkan keskelle. Nautinnollista on katsella kiilloitettuja ja viimesen päälle puunattuja autoja kauniissa auringonpaisteessa. Aurinkoa riitti melkein koko katselmuksen ajan. Lämpötilakin viihtyi 30 asteen tuntumassa.

 

Autoja riitttää

 

Klassikkoautoja oli pienen kaupungin kujilla pian satakunta jonossa. Jokainen tarkistettiin katoksen alla ja varmistettiin kunto ennen seuraavan päivän koitosta.

 

Autoja katsellessa tuli tietenkin myös nälkä ja kulinaristisuuteen taipuvainen matkalaisemme suuntasi varmasti kulmakunnan parhaaseen ravintolaan. Aluksi ihan vain näkymän vuoksi. Laakso on täynnä viini- ja omenatarhoja. Lupasivat esitteessä että täällä paistaa aurinko 2000 tuntia 300 päivänä vuodessa.

 

Terassinäkymä

 

Eevert tilasi kuumana päivänä salaatin houkuttelevalta ruokalistalta. Munakoisoa, kesäkupitsaa ja mozzarellajuustoa. Maistui oikein makoisalle.

 

Maistuva salaatti

 

Kauniin päivän kunniaksi maistui vielä jäätelökin. Ja sen kohdalla Eevertinkin piti hieman huokaista, sillä niin suurta annosta ei mies muistanut aikaisemmin edes nähneensä. Hyvin se vain katosi maljasta sekin 😉

 

Valtaisa jäätelö

 

Pian oli kotimatkan aika. Tie Schennaan oli tullut yli vuorten ja sisältänyt lukemattoman määrän mutkia. Eevert ei millään muotoa kärsi matkapahoinvoinnista, mutta tullessa hiipi pienoinen etova olo miehen sisuskaluihin. Jonkin aikaa perille päästyäkin tie keinui alla ja sydän väpätti kiivaana. Siispä paluumatka samaa tietä vaati jo aimo annoksen sisukkuutta. Tie on näkymiltään kaunis ja nousi korkeimmillaan 2000 metrin paremmalle puolelle.

 

Mutkainen ja kapea tie

 

Tulomatkalla oli ollut ihan pakko pysähtyä kuvan majataloon kaville. Palatessa sitä vain ihailtiin ja vilkutettiin ohimentäessä. Oli jo kiire kotiin ja kaipuu mukavasti nukuttavaan majapaikan sänkyyn.