Avainsana-arkisto: Tarina

Eevertin tarinoita

Hemulipolku

Paahteinen päivä kului ylhäällä vuorella. Naudersin kylän hissillä ylös ja päivän mittaan polkua pitkin alas. Reilu 15 km tuli Eevertille talsittavaa kaikkiaan. Aikaa kului huomattava määrä, sillä alppiniityt kuhisivat elämää jota oli pakko koettaa taltioida myöhempiä muisteluita varten.

Perhosia ja muita eläviä oli joka suunnassa ihasteltavana niin että miehen pää oli jo mennä pahasti pyörälle.

Perhonen
Perhonen

Perhosten perässä oli vaikea pysyä, sillä kovin arkoja ne olivat kun lähelle yritti. Muutama komeus jäi kuitenkin Eevertin kameraan talteen. Satojen kuvien joukossa oli muutama mihin perhonenkin oli ehtinyt jäämään mukaan. Muuten saalis oli melko mielenkiintoinen ja joku satunnainen tutkailija olisi kovasti miettinyt mitä mies oikein oli yrittänyt kuvata.

Heinäsirkka
Heinäsirkka

Helteisen rinteen täytti melkoinen sirinä. Heinäsirkkojen äänen Eevert vielä kuuli hyvin, mutta harvemmin niitä on oikeasti löytänyt maastosta. Tällä kertaa niitäkin tuntui tulevan vastaan vaikka kuinka paljon. Ne olivatkin rauhallisempia veijareita kuin perhoset ja antoivat kuvata itseään ihan rauhassa. Tämäkin kaveri, aikamoinen jööti, kökötti polulla aivan rauhassa minuuttikaupalla ja antoi miehen pyllistellä ympärillään. Evertistä usein näkyikin vain pyöreä takamus, kun muu seurue katsoi taaksepäin ihmetellen mikä miehellä kestää?

Hemulit ovat aina olleet Eevertin mieleen, ne ovat viisaita ja arvostavat luontoa sellaisena kuin se on. Pieni Hemuli heräsi Eevertinkin sydämessä. Rakkaus eläimiin näkyi hellässä juttelussa millä hän rauhoitteli kuvattaviaan koko session ajan.

Eväsleipä
Eväsleipä

Puolessavälissä rinnettä oli pieni kahvitupa (n. 2000m). Maalaistalon pihapiirissä oli muutama pöytä ja ystävällinen emäntä otti tilauksen vastaan. Eevert arvostaa perusasioita ja niinpä tilauksekseen tuli kahvi ja juustovoileipä. Eipä ollut valittamista emännän tuomasta juustotarjottimesta. Runsas ja ravitseva. Täällä ei juustot olekkaan ihan mitä tahansa lightejä, vaan rasvaprosentti on hyvinkin 50%. Näillä sitä taas jaksoi jatkaa ihmeellistä taivaltaan alas Naudersin kylään.

Alppilehmä
Alppilehmä

Lehmiä laiduntaa rinteillä monin paikoin. Eevert, maatalon poikana pitää lehmistä. Ja varsinkin nämä alppilehmät näyttävät niin kauniilta. Lehmillä on yleisesti isot kellot kaulassa ja kilkatus kuuluu pitkälle. Koti-Suomessa ja koti-tilalla kellokas oli johtajalehmä jonka perässä muut kulkivat iltaisin navetalle lypsettäväksi. Täällä kellot kuuluvat jokaisen kaulaan. Välillä ne ovat niin suuria että pitää ihmetellä miten eläimet jaksavat sellaista kaulassaan kantaa.

Lehmien lisäksi Eevert on löytänyt rinteiltä valtoimenaan vuohia ja lampaita. Kaikeksi yllätyksekseen myös hevosia. Nekin olivat irralaaan ilman aitausta isona laumana. Villihevosia? No ainakin olivat hyväkuntoisen ja huomattavan suitun näköisiä.

Villihevosia?
Villihevosia?

Varsin eläinrikkaan päivän päätti pitkospuilla lämmöstä nauttinut sammakko, joka onnistui säikyttämään Eevertin niin, että  mies oli pudota kosteikkoon pyllylleen. Sammakko hypähti juuri jalan alta ja hyvä niin sillä jos sen refleksit eivät olisi olleet kohdallaan niin huonosti olisi käynyt kaverille.

Samppi
Samppi

Helteinen päivä uuvutti miehen iltaa kohden ja hädin tuskin tuli käytyä pesulla ja syötyä päivällinen. Huoneesta kuuluu jo tasainen tuhina kun Eevert jo uneksii uusista seikkailuista.

Korkeuksia ja kappeleita

Aamu alkoi takkuisesti. Vuoristoilma on tehnyt tehtävänsä ja miehen uni on syvää, eikä sitä tunnu saavan riittävästi, vaikka kuinka monta tuntia nukkuisi.

Ei se ole ihme, että entisaikaan prinsessoja ja keisarinnoja (ja muutakin parempaa väkeä) lähetettiin vuoristoilmaan vahvistumaan ja lepäämään kaiken maailman suruista ja vaivoista. Kyllä täällä ne arkiset murheet ja huolet pian kaikkoavatkin.

Aamiaisen jälkeen Eevert suuntasi kulkunsa kohti Piztalerin laaksoa. Tyypilliseen tapaan matka oli katkonainen, koska piti vähän väliä pysähtyä katselemaan ja kuvailemaan maisemia ja tapahtumia. Eevertkin sai tähtäimeensä perhosen, joka pöristeli kukissa niityllä. Niittyjen kukkaloistoa onkin tullut ihasteltua tämän tästä.

Alppiperhonen
Alppiperhonen

Autoilun jälkeen (ajokorttikin mukana, eikä yhtään poliisia!) matka jatkui Pitztaler Gletscherbahnilla, vuoren sisällä junalla tai ”metrolla” jännittävän matkan kilometrin verran ylöspäin jäätikköasemalle, 2840 metriin. Asemalta oli jatkoyhteys vielä korkeammalle erilaisilla hisseillä ja kondoleilla. Näistä valtaosa oli suljettuna näin kesällä. Konevoimalla liikkuminen ei puuskuttanut miestä, mutta aina välillä pisti haukottelemaan makeasti ja hengähtämään syvästi.

Vuorimetro
Vuorimetro

Jäätikköasemalla Eevert pääsi jälleen tyydyttämään arkkitehtuurista intohimoaan hissiasemien ympäristössä. Jo aikaisemmin ovat tulleet tutuksi kappelit ja kirkot kotimaassa. Itävallassa ei varmaankaan ole yhtäkään kylää missä ei omaa pientä kappelia olisi. Ne ovat useimmiten kulkijoille avoimia hetken pysähtymiseen.  Kappeleita löytyy myös vuorilta lukuisia määriä.

Valkoisen valon kappeli
Valkoisen valon kappeli

Kirkollisen arkkitehtuurin sarja jatkuukin mielenkiintoisella Valkoisen valon kappelilla Piztalin jäätiköllä, noin 2800 metrin korkeudessa.  Uusmoderni, itävaltalaisesta rakennustyylistä huomattavasti poikkeava vuoristokappeli näyttää  paikanpäällä huonosti sopivan ympäristöönsä, mutta kuvien kautta huomattavasti paremmin. Kokoa kappelilla oli siinä 8m x 4m x 3m. Kappelissa on titaaniset ovet, joiden painoksi kerrotaan 2000kg. On siinä avaamista ja saattaa jäädä tekemättäkin osalta kulkijoista.

Jäätikkö jäi onneksi sen verran kauas, että Eevert ei sinne pääse.

Joskus vuosia sitten Eevert nuoruutensa innossa oli tutkimassa Norjassa Svartisen-jäätikköä.  Uhmapäissään meni niin lähelle, että pystyi koputtelemaan jäätikön pystysuoraa seinää.  Otettiin siinä valokuviakin todistusaineistoksi.

Vajaa viikko Eevertin vierailun jälkeen saatiin lukea lehdistä murheellisia uutisia hukkuneista turisteista. He olivat samassa paikassa silittelemässä jäätikköä, kun siitä lohkesi pala alla olevaan sulaan jäätikköjärveen. Siitä noussut aalto pyyhkäisi kulkijat hyiseen veteen ja kuolema korjasi hetkessä omansa.

Eevertin kunnioitus luontoa kohtaan nousi huomattavasti ja uhkarohkeat seikkailut ovat saaneet jäädä, harkinta ja arviointi ovat tulleet tilalle.

Maisemaa riittää katseltavaksi
Maisemaa riittää katseltavaksi

Kappelilta Eevert nousi vielä korkeammalle vuorella. Tälläkin kertaa konevoimaa apuna käyttäen. Hissi nosti kulkijat aina 3440 metrin korkeuksiin Piztaler Gletscheriin maisemia ihastelemaan. Ja kyllä tuntuikin siltä, että ollaan maailman katolla. Huikeita huippuja ympäriinsä. Henkeäsalpaavat näköalat. Ja sitä henkeä salpasi se ohut ilmakin aina välillä ja piti oikein huokaista syvään. Niin tuntuivat tekevän muutkin matkalaiset. Nekin hurjapäät jotka kävellen tulivat huipulle.

Ei ollut miehellä kiirettä alas. Alppiaurinkoa tuli nautittua runsain määrin ja makoisat eväät syötyä huippupaikalla. Eväät kuuluvatkin retkellä aina niihin tärkeimpiin asioihin.

Kuvaukset
Kuvaukset

Hieman uteliasta kiinnostusta herätti siippa kuvaamalla Eevertiä sieltä täältä.

Reilut pari kymmentä vuotta sitten samaa toimintaa ihmeteltiin esikoisen kanssa Ravadas könkäällä Lemmenjoella, kun eräs pariskunta kuvaili kahta nallea putouksella vähän joka kulmasta. Myöhemmin tuli hankituksi kirja (ja koko sarjakin vuosien saatossa) Otto-nallen seikkailuita lapsille. Liekö Eevertin kuljettaminen mukana samoja peruja ajatukseltaan.

Vaellus

Vaeltelemaan pitkin maailman mantuja houkutti Eevertin mieli. Pohjolan tuntureita on tullut kolutuksi aina kun on kotimaahan päässyt. Nyt Eevert havitteli toisenlaisia kokemuksia. Reppu pakattiin huolellisesti ja kokemuksella. Esiin kaivettiin vanhat vaellustarvikkeet. Niitä soviteltiin ja passailtiin ja punnittiin sopisivatko suunniteltuihin olosuhteisiin. Ja mikä ettei! Eevert suuntasi tiensä seurueineen valloittamaan hieman korkeampia tuntureita aina Eurooppaan asti.

Alpeilla
Alpeilla

Vuoristovaellusta Eevert ei ollut vielä kokenut, mutta oli heti valmis ajatukseen kun sellaista hänelle tarjottiin. Niinpä odottava jännitys asettautui Eevertin sydänalaan jo hyvissä ajoin. Sehän se onkin monessa asiassa parasta, odottaminen ja toivominen. Ei silti, kyllä tällä kertaa myös itse toteuttaminen ja muistot ovat parasta laatua. Niin hivelevän kaunista korkealla vuoristossa on kauniina kesäpäivänä. Matkalla tuli nähtyä murmelikin. Hauska eläin joka kurkistelee vaeltajia kivien takaa ja sujahtaa pian piiloon jos huomaa tulleensa havaituksi. Murmeleiden osalta Eevert on enempi tutustunut murmelisalvaan, joka tehoaa lähes mihin tahansa vaivaan.

Alppikukkia
Hieman isompia alppikukkia

Vuoristo kukki juuri silloin. Käsittämätön määrä piskuistakin piskuisempia kukkia oli vuoren rinteet täynnä. Välillä matkanteosta ei meinannut tulla mitään kun niitä kaikkia piti taltioida kameran kanssa muistojen arkkuun. Sääkin oli suosiollinen.

Alppiaurinkoa riitti koko päiväksi ja parkkiintuneen merikarhunkin posket ja otsa punoitti huomiota herättävästi illan tullen. Vuorille mieli palajaa yhä uudelleen, ja uutta retkeäkin jo suunnitellaan ihan lähipäiviksi. Näinköhän vanhaa miestä vielä puraisee kunnon vaelluskärpänen.

Ettonet
Ettosten paikka

Mukava oli heittäytyä maittavan aterian jälkeen lepäämään ja lepuuttamaan silmiään sekä sieluaan. Maittavat eväät olivatkin. Serkun tyttären vävykokelas oli laatinut oikein makoisaa kuivalihaa evääksi. Hyvin tuntui peruseväät sopivan kaukaisemmillekin palkisille.

Kaukoputki
Kaukoputki miehen mieleen

Kiipeäminen vähähappisessa vuoristoilmassa ei ihan ollut Eevertin juttu. Puuskuttaminen oli noustessa hyvinkin voimakasta ja askeleet lyhyitä. Tasaisella tai samalla korkeuskäyrällä kuljettaessa vaiva ei enää haitannut. Eevertin vaellus osui 2500-2700m korkeuksiin. Mieleen muistui ystävänsä Veikka Gustafsson jonka tavoitteena on vallata kaikki 8000m vuoret. On siinä tekemistä jos hapen vähyyden huomaa jo huomattavasti alempana. Veikka valloittanut viisaasti vuorensa kuitenkin ilman lisähappea. Ei siinä viimeisinä päivinä kovin pitkää matkaa pääse eteenpäin.

Eevertin kokemuksiin vaellusten lisäksi kuului jännittäviä hetkiä paikallisen poliisin kanssa. Kohtelias poliisi pysäytti tiellä autoilevan miehen ja kysyi ajokorttia. Ja niinhän siinä kävi että mainittua oikeutta ei juuri sillä hetkellä löytynyt. Toisinaan Eevert on hieman boheemi ja hetken lapsi. Silloin hän voi elämästään lumoutuneena hukata kädestään kaiken ja unohtaa samointein sen minne minkäkin asian on laskenut. Niin nytkin. Onneksi seurueesta löytyi leidi joka omasi ajoluvan. Eevert ohjattiin kohteliaasti toiselle penkille. Muita seuraamuksia ajokortitta-ajosta ei tällä kertaa syntynyt. Auto lienee paikallisen poliisin valvonnassa edelleen. Leidi ajoi ensimmäisen kerran hikikarpaloiden sumentaessa näköä vinhoja serpentiiniteitä. Ja hauskaa hänellä tuppasi olemaan, vaikka välillä tuntui että tielle ei mahdu yhtäkään autoa, vaikka sitä kuljettiin molempiin suuntiin. Toiselta penkilä kuului hetken aikaa vaimeaa murinaa…

menopeli
Menopeli vuosien takaa

Tie vei Meranoon saakka ja sielläpä olikin miehellä ihasteltavaa ja harmitus poliisistakin vähitellen haihtui. Meranossa oli kymmenittäin toinen toistaan upeampia menopelejä esittelyssä, useimmissa kuljettajan vieressä myös asianmukaisesti hattuihin ja muihin vermeisiin pukeutuneita leidejä. Niitä kuvatessaan Eevert oitis sukelsi toiseen maailman aikaan ja viihtyi siellä hyvin. Kappale kauneinta autohistoriaa hiljalleen lipui hänen silmiensä editse.

😉 Ja löytyi se Eevertin ajokorttikin lopulta ihan juuri sieltä mistä pitikin.

Eevertin reppu on syntynyt isännän sormikkaasta. Harmi hänelle, sillä nyt siitä puuttuu keskisormi 😉

Kiikarit syntyivät helmistä ja makuualusta ohuesta pakkausmuovista. Eväsrinkelit ovat Tallinnasta Karnaluksista. Puukko ja tuppi helmi ja nahkaa. Kuksa peräisin korusta Suomen lapista. Köysi on ketjua Tallinnasta ja juomapullo helmiä. Hattu snapsipullon päältä.

Kesäleiri

Mitä olisi kesä ilman paahtavaa aurinkoa, paarmoja, hyttysiä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita? Nuotion tuoksua ja käristettyä makkaraa puhumattakaan nokipannukahvista omasta kuksasta.

Eevert on lähtenyt metsään hetkeksi ja saanut mukaansa noin 80 iloista kaveria. Metsässä asutaan ja teltassa nukutaan. Mukaan on usaltautunut moni ensikertalainenkin retkeilijä. Jännitystä riittää koko leirialueella.

Eevert on viettänyt erilaisilla leireillä kesiä vuosikaudet. Suurin osa niistä on koti-Suomessa mutta löytyypä muistoista mahtavia isoja leirejäkin muualla maailmassa. Silloin on iltanuotiopaikalle saattanut kokoontua 20 000 ihmistäkin. Oli se menoa se!

Parhaita leirihetkiä päivässä ovat kuitenkin aamut joihin saa herätä. Aurinko herättää ja kutittelee nenänpäätä. Silloin Eevert nousee  ja keittää kahvit itselleen. Sen nauttiminen kauniissa aamussa, ihan rauhassa lintujen mekastaessa puissa lammen rannalla on perin mukavaa. Ah, voisiko sitä ihminen muuta elämältään edes toivoa. Ja leiri vielä nukkuu… ja käki kukkuu…

Aaamukahvilla
Aamukahvilla leirirannassa

Tenho-koira on päässyt mukaan leirille. Se onkin innoissaan kaikista rapsuttelijoista ja leikittäjistä. Nyt ei ole kepinheittäjistä pulaa. Niitä löytyy joka puun ja pensaan takaa.

Vaan missä on isäntä? Eevertiä ei näy missään? Tuolla rantakalliolla vilahti jotakin… olisiko se ollut?

Aamuhetki
Aamuhetki laiturilla

Sieltähän se isäntä jo tuleekin, pahasti linkuttaen. Nyt on päässyt tapahtumaan onnettomuus!

Eevertin jalka on mennyt poikki kalliokiipeilyssä. Missä on leirin turvallisuusvastaava? Kyllä nyt pitäisi saada vähintäänkin ensiapua ja varmaan pikkuisen muutakin apua pikaisesti.

Ilta oli hurjaa kisailua nuotiopaikalla. Tunnelma tiivistyi tutunoloiseen mehiläispesän surinaan. Kaikella leirikansalla oli omat Vuvuzelat. Se on soitin jota kutsutaan myös stadiontorveksi. Vuvuzela on muovinen, noin metrin pituinen ja värikäs puhallin. Se on hyvin suosittu Etelä-Afrikassa jalkapallofanien keskuudessa. Se on huomattu myös täällä kotona näihin jalkapalloaikoihin. Vuvuzela oikeastaan symboloi maan urheilukulttuuria. Sen nimen alkuperä on hieman epäselvä, mutta arvellaan, että se pohjautuu zulun kielen sanaan joka tarkoittaa ”tuottaa ääntä”. Vuvu merkitsee kadunkielellä suihkua. Melkoinen äänisuihku niistä syntyykin.

Leiriläisten mukana kannettavat Vuvuzelat olivat ahkerassa käytössä.

Vuvuzelat lairillä
Vuvuzelat leirillä

Puhdetöitä

Iltapäivän ratoksi ryhdyin pyörittelemään helmiä. Mitähän kaikkea niistä voisi saada aikaan. Niin monissa blogeissa olin nähnyt vaikka miten hurmaavia tuotoksia helmiä yhdistelemällä. Ei auttanut kuin ryhtyä kokeilemaan liimatuubin kanssa.

Joskus ajattelin että kun kyseessä on vanhan miehen talo, niin en ainakaan sinne parfyymipulloja tee. Hienostipa tuossa komeilee muutama intialainen pötikkä mitä parhainta myskiä! Vai olisiko niihin sittenkin kätketty arvokkaita mausteita kaukaisilta rannoilta. Mene ja tiedä.

Hopeakätkö
Isoäidin hopeakätkö

Eevert on varmaan löytänyt isoäidin kätkemät hopeat ullakon pölyisestä nurkasta. Hieman pölyiseltä ne kuvissa näyttävätkin.

Taskumatti
Isoisän taskumatti

Näyttää kätköstä löytyneen isoisän taskumattikin. Se on paljon maailmaa nähnyt sekin. Isoisä sanojensa mukaan kuljetti sillä hevoselle lääkettä metsä reissuilla. Kovin oli sairaita hevosia raskaissa metsähommissa kesät ja talvet läpi.

Talossa oli aina pidetty arvossa hevosia. Kaikki ne olivat työhevosia, tarkasti kullakin oma tehtävänsä. Talon vanha hevonen toimi myllyhevosena. Myllyn ja talon väliä Valko oli kulkenut vuosikausia kuljettaen niin omat kuin naapurinkin viljat jauhettavaksi. Monet reissut Valko teki ilman ohjastajaa, niin tuttu reitti myllyyn oli. Mylläri sitten lähetti aikanaan hevosen takaisin jauhokuorman kanssa. Mihinkään muualle vanha Valko ei suostunutkaan kulkemaan. Ja jos joku yritti niin aina se palasi tutulle reitilleen takaisin.

Sattuipa kerran, että talon ainoa tytär toi kosiomiehen taloon. Ehdokas ei vissiin ollut isännän mieleen, vaan tämä toimitti miehen pois ihan hevoskyydillä. Isäntä sanoi: ”Valjastan sinulle hevosen, sillä pääset kaupunkiin. Renki Ville tuo sen sieltä iltasella takaisin.”

Ja niin kosiomies lähti talosta kiitollisena isännälle, sillä matka kaupunkiin oli pitkä. Vanha hevonen vaan ei ollut samaa mieltä. Se vei kosijan kerta toisensa jälkeen myllylle, eikä suostunut juurikaan sen ohi menemään. Tuskailtuaan tunteja jukuripäisen hevosen kanssa mies palasi kiltisti taloon kärryillä istuen. Isäntä otti hevosensa vastaan ja sanoi: ”Kah, eikös siitä kosiomiehestä hevosen ajajaksi ollut!”  Nolo kosija lähti kaupunkia kohti kävellen.

Maljakot
Maljakot

Kauniin hopeisen maljakkoparinkin Eevert on saanut kiilloitetuksi. Liekö nämä peräisin niistä hämäläisistä häistä? Näyttävät kovin tutuilta vanhoista valokuvista. Ne vasta olivatkin häät! Niitä tanssattiin kolme päivää ja vielä vuosienkin päästä kylän vanhant tietäjät niistä salaperäisesti naureskellen puhuvat.

Lautasliinarenkaat
Lautasliinarenkaat

Kauniit lautasliinarenkaatkin on kiillotettu ja ensimmäiset liinat niihin valmiiksi pujotettu. Kyllä nyt kelpaa fiinimpiäkin vieraita taloon kutsua.

Pari hienoja hopeavatejakin on päässyt loistoonsa. Taitaa Eevert sittenkin varustautua suuriin Prinsessahäihin! Niin paljon on kiillotettu ja puunattu viimeaikoina talossa.

Hopeapitsivateja
Hopeapitsivateja

Pihapuuhia

Eevert on päässyt hommiin pihalle. Kauan hän on miettinyt pienen puutarhan laatimista talonsa kupeeseen. Maa on ollut kovin autio ja tyhjä… vai miten se nyt meni… vai oliko se että alussa oli suo, kuokka ja Eevert. No suossa talonpaikka ei kuitenkaan ole, mutta paljon saa tapahtua että pientä plänttiä voi puutarhaksi kutsua. Jostain on kuitenkin aloitettava!

Aita
Aita pihan ympärillä

Aita pitää ehdottomasti rakentaa. Jonkun aikaa Eevert on jo kierrellyt lähikyliä ja tutkaillut minkälaisia aitoja on talojen ympärille rakennettu. Lopulta Eevert katsoi nähneensä tarpeeksi ja suuntasi varastoonsa etsimään käypää lautatavaraa. Ja ei kun sirkkeli soimaan ja lautaa pätkimään sopiviksi. Siinä sai mies sahata päivän ja toisenkin.

Viimein kasa oli valmis ja aitaelementtien sommittelu sekä kiinnittäminen oli käsillä. Lautamateriaali oli sekapuuta ja se kyllä näkyy lopputuloksessa. Eevertin mielestä eri materiaalit tuovat eloa aitaan ja antaa pienen pikantin sävyn muutenkin. Aita maalattiin valkoseksi niin sointuu sitten julkisivuunkin passelisti.

Piha
Eevertin aneeminen piha

Siinä se nyt on. Aidattu pikkupiha, eikä juuri muuta.

Pari kiveä ja pikkuinen vesiallas pihan perällä. Altaaseen Eevert suunnittelee laittavansa pienen suihkulähteen ja pari kalaa uiskentelemaan. Karppeja niiden täytyy olla, sillä karpit ovat lähellä Eevertin sydäntä monella tapaa. Aikanaan Aasiassa tuli seurusteltua useammankin karpin kanssa. Kesyt kalat antoivat silitellä itseään ja selkeästi kerjäsivät ruokaa kuin koirat konsanaan.

Iso kurpitsakin näyttää pihalla paistattelevan. Ei taida ihan hedelmätöntä maata sitten kuitenkaan olevan! Mitähän kaikkea sinne kesän aikana kasvaakaan! Onneksi Eevert on myös saanut komean kastelukannun, millä hoitaa orastavaa puutarhaansa. Kastelukannun ja kurpitsan Eevert sai ystävältään Minttulasta.

Aita syntyi jäätelötikuista sekä kahden erilaisen bamputabletin palasista. Päälle akryyliväriä. Monta ohutta kerrosta – aikaisemmin opittua viisautta. Uusiakin oppimiskokemuksiakin taas löytyi. On niin vaikeaa muistaa varoa liima-valumia ”takapuolella”. Aitaa tehdessä takapuolikin on etupuoli toisella puolella, joten harmittavaa sottaisuutta nyt sitten aidassa on. Lisäksi toinen bamputabletti oli tehty liimaamalla ”rimat” harsokankaan päälle. Liimaus oli tiukassa, joten kaikkea kangasta ei nyppimällä saanut pois. Ja toki langanpätkät näkyvät aidan rakosista, jos osaa katsoa. Ja minähän osaan.

Pihalla olevat kukkalaatikot syntyivät Neidon käsissä sunnuntai-iltapäivän ratoksi ja äidin iloksi. Kivet ovat kuivuneita viikunan kuoria harmaaksi maalattuna.

Tenho

Eevertin uskollinen ystävä on saanut nimekseen Tenho. Aivan lumoutunut Eevert onkin uuteen ystäväänsä. Tuohan pikkukoira kaivattua seuraa usein niin hiljaisiin päiviin. Viimeaikoina Eevert on kävellyt paljon Tenhon kanssa lähimetsissä ja tutustuttanut pikkukoiraa ympäristöön.

Tenho
Tenho-koira

Tenho nimenä on lähtöisin suomenkielen sanasta tenho, jonka synonyymejä olivat mm. viehätys tai lumo. Nimi on mahdollisesti ollut käytössä jo muinaissuomalaisilla, joten syvälle historian juurille halusi Eevert rakkaan kaverinsa johdattaa.

Aikaisemmin tenho saattoi tarkoitaa myös mystisten lappalaisten sitovaa taikuutta, jonka katsottiin lumoavan uhrinsa, ja siten hallitsevan heitä. Mitä lie vanhant shamaanit noitarummuillaan saaneetkaan aikaan!

Nykyaikaisessa kielenkäytössä lumo ja tenho onkin yhdistetty usein kauniiksi tai hyviksi koettujen asioiden aikaansaamaan hallitsevaan vaikutukseen.

Eevert on kovin kiinnostunut muinaissuomalaisten elämästä ja uskomuksista. Onpa hän viettänyt aikaansakin kaukana Suomen takametsissä paikallisten tarinoita kuunnellen. Tunti toisensa jälkeen Eevert on ammentanut ystävänsä Ilmarin pohjatonta tietoa pohjoisen elämän ikiaikaisista vaiheista nykypäivän paikannimien tutkimiseen.

Inarinsaamelaisen paikkatietämyksen mestari on kerännyt vuosikymmenten ajan saamelaista paikannimistöä. Nimi toimii muistina paikalle ja  nimistö ilmentää monella tavalla paikan luonnon ja käytön erityispiirteitä sekä ihmisten suhdetta elinympäristöönsä. Saamelaisista paikannimistä on tehty paljon mukaelmasuomennoksia, jotka ovat muuttaneet alkuperäisen nimen merkitystä. Ilmari on tutkinut ja etsinyt alkuperäiset muodot esiin ja kirjoittanut ne tateen jälkipolville. Ilmarin työ on saatu viimein kirjaksi ja teos ”Itä-Inarin paikannimistö” julkaistiin  1.6 Siidassa.

Inarinsaamea Eevert osaa kuunnella sujuvasti ymmärtämättä paljoakaan, mutta onneksi ystävä hallitsee myös täydellisen suomenkielen. Inarinsaamea puhuvia on hyvin vähän ja siksi onkin tärkeää tehdä työtä, että kieli säilyy. Ilmari-ystävä on ollut vankasti mukana inarinsaamelaisten lehtien ja kirjojen julkaisuissa sekä kielipesä-toiminnassa. On siinä tullut tarina poikineen kansanperinnettä. Mahtavia ovat pohjolan tietäjät. Kiitollisena Eevert kaikkia niitä hetkiä muistelee.

Tenho nimen ehdottaja oli Minttu. Laitahan osoitetta tulemaan vaikkapa postiin mare.kinanen (a) kinanen.fi, niin saat pikku yllätyksen piakkoin.

Kympin naisia!

Eevert pakkasi aamutuimaan sitä ja tätä autoonsa ja suuntasi iloiseen urheilutapahtumaan. Eevert ei enää itse jaksa kauheasti urheilla eikä juostakkaan. Eikä varsinkaan enää ihmeemmin naisten perässä. Sen sijaan hän mielellään keskittyy kannustamaan ja antaa naisten juosta ohi.

Naisten kympin reitin varrellle Eevert rakensi yhdessä ystäviensä  kanssa kannustuspisteen kaikille juoksijoille. Ja kyllä siellä taputettiin ja huudettiin ja hyvää mieltä jaettiin. Kympin naisia taisi olla tänä vuonna kaikkiaan 18 500.

Kympin poliisi
Kympin poliisi tuli ensimmäisenä paikalle

Naisten Kymppi on Suomen Urheiluliiton omistama tapahtuma ja tapahtuman tuotto käytetään lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen tukemiseen. Naisten Kympin yhteydessä juostaan myös koululaisten ja opiskelijoiden Tyttöjen Kymppi.

Osa tyttöjen osallistumismaksusta lahjoitetaan vuosittain jollekin hyväntekeväisyys- kohteelle. Tänä vuonna kohteena on Tyttöjen Talo, joka on avoin paikka kaikille 12- 28-vuotiaille tytöille ja naisille. Talo tarjoaa monimuotoista toimintaa erilaisissa harraste- ja keskusteluryhmissä sekä vapaata yhdessäoloa. Tyttöjen Talon tavoitteena on tukea tyttöjä ja naisia, jotta heistä kasvaisi omannäköisiään, voimaantuneita naisia.

Tyttöjen Talo sijaitsee  osoitteessa Toinen Linja 3.

Ensimmäisiä juoksijoita
Ensimmäisiä juoksijoita

Puolisen tuntia alun jälkeen saapuivat ensimmäiset juoksijat komean poliisin perässä. Siitä alkoi Eevertin taputus ja kämmeniä tuli lyötyä yhteen koko tapahtuman ajan. Kyllä siinä oli kämmenet puuduksissa nopeasti!

Jonakin vuonna Eevert muistaa pitäneensä kannustuskojuaan aivan frakkipukuisen valiokuntaneuvos Arajaärven vieressä. Silloin taisi olla Tarja juoksemassa, vaan nyt ei ehtinyt huomaamaan kaikkia.

Monet kyllä ohi juostessaan huutelivat tervehdyksiään Eevertille ja sekös miehen sydäntä lämmitti. Taisi hän muutaman lämpimän halauksenkin saada päiväänsä ilahduttamaan.

Kannustusteksti
Kannustusta paperille

Käsien puuduttua Eevertin ystävä kirjoitti kannustuksia paperille kaikkien iloksi ja ihmeteltäväksi. Melkoisia herkkujakin oli tarjolla juoksijoille. Niin virkeinä ja reippaina asemapaikalta ohi mentiin että Eevert ei voinut kuin ihailla osallistujia. Pääsipä hän haastattelemaankin muutamia ja sai huomata, että ympäri Suomea oli tapahtumaan tultu viettämään hauskaa päivää. Kaukaisimmat Ivalosta saakka. Hyvä Ivalon ja Saariselän naiset!

Hyvä oli juoksukeli
Hyvä oli juoksukeli

Tunnelmaa ja donitseja

Taannoiset Tallinnan tuliaiset pääsivät hyvin käyttöön kun taloon ryhdyttiin suunnittelemaan kynttilänjalkoja. Korunosista ja helmistä valmistui useampikin sarja eri tilanteisiin sopivia jalkoja. Muutamaa helmeä ja muuta pientä osaa tumpuloitiinkin sitten päivän verran, että saatiin kasaan. Uskomattoman paljon sitä saa hukutettua aikaa näpertelyyn ja muutaman helmen pujotteluun. Vaan nyt on Eevert tyytyväinen kun on kunnon jalat niin takan päälle kuin ruokapöydällekin.

Kynttilät olen taiteillut jo aikaisemmin syntymäpäiväkunttilöistä. Donitsit ovat ”jotakin” mitä myytiin pusseittain Karnaluksissa. Nappeja ne eivät vissin kuitenkaan oleole, helmiä ehkä paremmin…

Kynttilöistä ja tunnelmasta Eevert pitää. Mikä on sen mukavampaa ja rauhoittavampaa kuin sytytellä kynttilöitä syyspimeään iltaan. Ja katsella takan loimotusta samalla.

Kynttilänjalat
Kynttilöitä ja donitseja

Mistä lie Eevertin mieleen palautunut kaunis runo:

Sytytän sinulle kynttilän,

keskelle hämäryyttä,

sytytän kynttilän loistamaan

iloa, ystävyyttä

Sytytän sinulle kynttilän,
hauras on lempeä valo,
kuitenkin loisteessa liekin sen
väreilee koko talo.

Sytytän sinulle kynttilän,
näetkö viestini hennon?
Kuuletko lauluni saapuvan,
siivillä tähdenlennon?

Ja mikä olisikaan parempaa kuin hyvässä seurassa nautitut donitsit vaikkapa teen kanssa. Donitsit ovat herkkua joiden pariin Eevert on palannut merilläkin. Eipä ollut sellaista satamaa missä hän ei olisi käynyt etsiskelemässä paikallisia versioita vastaavasta leivonnaisesta.

Vaan eipä ole äidin aikanaan valmistamat munkit löytäneet voittajaansa vaikka paljon on elämän aikana maisteltu herkullisia pikkurinkuloita.

Sukukokousta suunnittelemassa

Eevert suunnitelee sukukokousta tulevana kesänä. Suku on hajaantunut eripuolille Suomea, joten on tärkeää miettiä tarkkaan sopiva paikka missä viettää ikimuistoisia hetkiä toisten kanssa. Edellisestä tapaamisestakin on kulunut jo tovi. On aika laskea lapset kuulla kuulumiset ihan porukalla.

Siispä tuumasta toiseen ja nikkarin verstaasta pihalle.

Eevert suuntasi reissunsa Savoon katsastamaan paikkoja. Matkallaan Eevert pysähtyi ihastelemaan kanavaa. Taipaleen kanava Varkaudessa on Suomen ensimmäinen kanava jossa oli sulkuportit. Vanha kanava on jo museoituna vieressä, mutta uusi kanava (60-luvulta) palvelee edelleen kulkijoita 24h/vrk.

Taipaleen kananva
Eevert Taipaleen kanavalla

Kuinka kaunis onkaan suvinen päivä Suomen maassa! Mielenkiinnolla Eevert katseli kuinka pieni moottorivene pääsi kanavan kautta matkaamaan eteenpäin. Valtavat vesimassat täyttivät 120m pitkän kanava-altaan muutamassa minuutissa. Muistipa Eevert nuorena kollina meloneensa monen kanavan läpikin. Saattoi olla vaikka kuinka helteinen päivä niin silti kanavan uumenissa oli melkoinen vilu.

Eevert ja Valamon kirkko
Eevert ja Valamon kirkko

Tulevan sukukokouksen kohteeksi on valittu Valamon luostari. Siispä paikkaa lähti katsastamaan useamman henkilön edustusjoukko ja yhteistuumin havaittiin, että se sopii tarkoitukseen oikein hyvin.

Valamon luostari viettää tänä vuonna Heinävedellä toimimisensa 70-vuotisjuhlavuotta. Vuonna 1977 valmistunut luostarin Kristuksen kirkastumisen pääkirkko rakennettiin Laatokan Valamon muistokirkoksi luostarin ystävien lahjoituksilla ja Suomen valtion tuella. Tänä vuonna kirkon ikonostaasi on uudistettu ja sitähän Eevertin oli poikettava katsomaan tarkemmin.

Valamon uusi ikonostaasi
Valamon uusi ikonostaasi

Kauniin ikonostaasin on lahjoittanut nimettömänä pysynyt suomalainen luostarin ystävä. Uusi ikonostaasi edustaa vanhavenäläistä tyyliä ja sen koristeaiheet ovat peräisin Laatokan Valamon vanhojen kirkkojen ikonostaaseista.
Se on valmistettu Keski-Venäjällä, Kurskin alueella, missä toimii Shigrin Pyhän Kolminaisuuden ortodoksisen veljestön puutyöverstaat. Ikonostaasin veistäminen aloitettiin viime syksynä ja se toimitettiin valmiina Uuteen Valamoon maaliskuun alussa. Aika tuoreeltaan pääsi Eevertkin sitä ihastelemaan.

Pentti Saarikosken hautapaikka
Pentti Saarikosken hautapaikka

Valamon hautausmaallakin poikettiin ja sieltä Eevert löysi kirjailija Pentti Saarikosken hautapaikan. Värikkään ja vaiherikkaan elämän viettänyt Saarikoski oli useita jaksoja hiljentymässä Valamossa. Hänen toiveena oli tulla haudatuksi rakastamalleen paikalle, mistä hän oli useaan otteeseen luonut katseitaan luostarialueelle hautausmaakukkulan näköalapaikalta.

”Minä rakastan sinua, niinkuin vierasta maata
kalliota ja siltaa, niinkuin yksinäistä iltaa,
joka tuoksuu kirjoilta
minä kävelen sinua kohti maailmassa
ilmakehien alla, kahden valon välistä
minun ajatukseni, joka on veistetty ja sinua
(Pentti Saarikoski)

Haudalle Eevert jätti oman kynänsä, niinkuin kirjailijan haudalle on vuosien saatoissa ollut tapana jättää.

Kosken kuohuja
Eevert kanavan rannalla

Kotimatkalla oli aikaa katsastaa lisää kanavia. Mikä lie Eevertiä kanavarakenteissa kiinnostanut. Valamosta lähdettäessä oli ihan pakko poiketa vielä Karvion kanavaa ja viereistä koskea ihastelemaan. Karvion kanava kuuluu Heinäveden reittiin ja yhdistää Kallaveden ja Haukiveden. Kanavan liepeillä oli useita kalastajia heittämässä perhojaan. Siimat kimaltelivat kauniisti auringossa. Varsinaista saalista ei näkynyt, mutta se lieneekin monelle toisarvoinen asia.

Mikä oli miehen nauttiessa kulttuurimaisemista!

Lisää Eevertin matkakuvia löydät täältä.