Avainsana-arkisto: eevert

Tohtorilassa

Eevertin kesäretki päättyi hassusti ja meni ihan jalka poikki kalliolla kiipeillessä nuorten poikien perässä. Eihän sitä vanhan miehen enää pitäisi ihan mahdottomasti mennä vipeltää. Vaan minkäs teet kun on mieleltään nuori ja seikkailunhaluinen!

Tarvitsi Eevert tohtorin apua ja niitä tulikin kaksin kappalein. Yleislääkäri Erik Eeper johti toimenpiteitä vankalla asiantuntemuksella ja luu- ja lumpiospesialisti tohtori Tixo Kiilto hoiti ansiokkaasti mikrokirurgian Eevertin polvissa. Muutaman päivän levon jälkeen mies pääsikin jo jaloittelemaan pihalle kepin kanssa.

Keppikävelyllä
Keppikävelyllä

Keppi on Eevertin talon kätköistä. Siellä onkin keppejä useampaan tarpeeseen. On isän ja äidin vanhaa, isoisän juhlakeppiä ja hauskaksi lahjaksi saatua kellokeppiäkin. Siihen on ruuvattu kiinni polkupyörän kello siltävaralta, että ihan kiirus sen kanssa pääsee tulemaan. Oli siis mistä valita.

Eevert huomasi paraimmaksi isän vanhan kepin.

Tämä ei tosin ollut se keppi minkä Eevert muistaa. Alkuperäiselle, rakkaalle ja käteensopivalle kävi hassusti isän kaupunkimatkallla. Isä istui linja-autoa odottelemassa kaikessa rauhassa penkillä pysäkin viesessä kun paikalle saapui hyvin vihainen nuori mies. Ei mies isälle vihainen ollut vaan tyttöystävälleen jonka kanssa oli juuri riidellyt. Miehen paha olo sitten purkautui isän keppiin. Nuorukainen nappasi vanhuksen kepin ja löi sen polveaan vasten kappaleiksi. Kyllä siinä hyvin palvelleen puukepin säleet lensivät ympäri pysäkkiä.

Tapahtumasta itsekin kauhistunut nuorukainen tuli välittömästi tunnontuskiin aiheuttamastaan vahingosta ja tahtoi toimittaa isälle uuden kepin. Se tietenkin oli enemmän kuin kohtuullista tässä tapauksessa. Muutaman päivän päästä nolo ja katuvainen nuorimies seisoi kotitalon ovella tuomassa kaunista ja kiiltävää, uutuuttaan hohtavaa kävelykeppiä korvaukseksi tihutyöstään.

Sellaisen kepin Eevert siis valitsi tuekseen.

Murheellisia uutisia Eevert kuunteli illalla radiosta. Eevert on aina arvostanut eri taiteen edustajia ja suru-uutinen liittyikin erääseen taidokkaan runoilijan kuolemaan. Hetken aikaa Eevert istui hiljaa ja mietti elämän arvaamattomuutta ja katoavaisuutta. Sanat ja muistot jäävät vaikka ihminen aikanaan jättääkin maallisen tomumajansa. Mistä lie käteen sattunutkin kirja, josta Eevert luki ihmisyyden ajatuksia, tuon taitavan miehen kynästä paperille jäljentyneitä lauseita…

Pieni laulu ihmisestä

Ihminen tarvitsee ihmistä

ollakseen ihminen ihmiselle,

ollakseen itse ihminen.

Lämpimin peitto on toisen iho,

toisen ilo on parasta ruokaa.

Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,

olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.

Ihminen tarvitsee ihmistä.

Ihminen ilman ihmistä

on vähemmän ihminen ihmisille,

vähemmän kuin ihminen voi olla.

Ihminen tarvitsee ihmistä.

(Tommy Tabermann, Maa, 1987)

Ilta hämärtyi hiljalleen ja pihakeinussa istui vaisu mies, kädessään vanha kulunut runokirja.

Vain ruohikossa tapahtui. Mansikan lehdet vapisivat ja heinät kahisivat. Pihalle saapui pieni siili. Katseli hetken mietiskelevää miestä ja jatkoi matkaansa ruokakuppiaan etsiskellen. Eevert oli pitänyt piikikkäästä ystävästään huolta kaikesta murheestaan huolimatta. Herkkupalat hiljaa rapisten hävisivät pikkuystävän suuhun. Kiitokseksi pieni siili vielä kiersi puutarhan.

Pihasiili
Pihasiili

Kesäleiri

Mitä olisi kesä ilman paahtavaa aurinkoa, paarmoja, hyttysiä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita? Nuotion tuoksua ja käristettyä makkaraa puhumattakaan nokipannukahvista omasta kuksasta.

Eevert on lähtenyt metsään hetkeksi ja saanut mukaansa noin 80 iloista kaveria. Metsässä asutaan ja teltassa nukutaan. Mukaan on usaltautunut moni ensikertalainenkin retkeilijä. Jännitystä riittää koko leirialueella.

Eevert on viettänyt erilaisilla leireillä kesiä vuosikaudet. Suurin osa niistä on koti-Suomessa mutta löytyypä muistoista mahtavia isoja leirejäkin muualla maailmassa. Silloin on iltanuotiopaikalle saattanut kokoontua 20 000 ihmistäkin. Oli se menoa se!

Parhaita leirihetkiä päivässä ovat kuitenkin aamut joihin saa herätä. Aurinko herättää ja kutittelee nenänpäätä. Silloin Eevert nousee  ja keittää kahvit itselleen. Sen nauttiminen kauniissa aamussa, ihan rauhassa lintujen mekastaessa puissa lammen rannalla on perin mukavaa. Ah, voisiko sitä ihminen muuta elämältään edes toivoa. Ja leiri vielä nukkuu… ja käki kukkuu…

Aaamukahvilla
Aamukahvilla leirirannassa

Tenho-koira on päässyt mukaan leirille. Se onkin innoissaan kaikista rapsuttelijoista ja leikittäjistä. Nyt ei ole kepinheittäjistä pulaa. Niitä löytyy joka puun ja pensaan takaa.

Vaan missä on isäntä? Eevertiä ei näy missään? Tuolla rantakalliolla vilahti jotakin… olisiko se ollut?

Aamuhetki
Aamuhetki laiturilla

Sieltähän se isäntä jo tuleekin, pahasti linkuttaen. Nyt on päässyt tapahtumaan onnettomuus!

Eevertin jalka on mennyt poikki kalliokiipeilyssä. Missä on leirin turvallisuusvastaava? Kyllä nyt pitäisi saada vähintäänkin ensiapua ja varmaan pikkuisen muutakin apua pikaisesti.

Ilta oli hurjaa kisailua nuotiopaikalla. Tunnelma tiivistyi tutunoloiseen mehiläispesän surinaan. Kaikella leirikansalla oli omat Vuvuzelat. Se on soitin jota kutsutaan myös stadiontorveksi. Vuvuzela on muovinen, noin metrin pituinen ja värikäs puhallin. Se on hyvin suosittu Etelä-Afrikassa jalkapallofanien keskuudessa. Se on huomattu myös täällä kotona näihin jalkapalloaikoihin. Vuvuzela oikeastaan symboloi maan urheilukulttuuria. Sen nimen alkuperä on hieman epäselvä, mutta arvellaan, että se pohjautuu zulun kielen sanaan joka tarkoittaa ”tuottaa ääntä”. Vuvu merkitsee kadunkielellä suihkua. Melkoinen äänisuihku niistä syntyykin.

Leiriläisten mukana kannettavat Vuvuzelat olivat ahkerassa käytössä.

Vuvuzelat lairillä
Vuvuzelat leirillä

Puhdetöitä

Iltapäivän ratoksi ryhdyin pyörittelemään helmiä. Mitähän kaikkea niistä voisi saada aikaan. Niin monissa blogeissa olin nähnyt vaikka miten hurmaavia tuotoksia helmiä yhdistelemällä. Ei auttanut kuin ryhtyä kokeilemaan liimatuubin kanssa.

Joskus ajattelin että kun kyseessä on vanhan miehen talo, niin en ainakaan sinne parfyymipulloja tee. Hienostipa tuossa komeilee muutama intialainen pötikkä mitä parhainta myskiä! Vai olisiko niihin sittenkin kätketty arvokkaita mausteita kaukaisilta rannoilta. Mene ja tiedä.

Hopeakätkö
Isoäidin hopeakätkö

Eevert on varmaan löytänyt isoäidin kätkemät hopeat ullakon pölyisestä nurkasta. Hieman pölyiseltä ne kuvissa näyttävätkin.

Taskumatti
Isoisän taskumatti

Näyttää kätköstä löytyneen isoisän taskumattikin. Se on paljon maailmaa nähnyt sekin. Isoisä sanojensa mukaan kuljetti sillä hevoselle lääkettä metsä reissuilla. Kovin oli sairaita hevosia raskaissa metsähommissa kesät ja talvet läpi.

Talossa oli aina pidetty arvossa hevosia. Kaikki ne olivat työhevosia, tarkasti kullakin oma tehtävänsä. Talon vanha hevonen toimi myllyhevosena. Myllyn ja talon väliä Valko oli kulkenut vuosikausia kuljettaen niin omat kuin naapurinkin viljat jauhettavaksi. Monet reissut Valko teki ilman ohjastajaa, niin tuttu reitti myllyyn oli. Mylläri sitten lähetti aikanaan hevosen takaisin jauhokuorman kanssa. Mihinkään muualle vanha Valko ei suostunutkaan kulkemaan. Ja jos joku yritti niin aina se palasi tutulle reitilleen takaisin.

Sattuipa kerran, että talon ainoa tytär toi kosiomiehen taloon. Ehdokas ei vissiin ollut isännän mieleen, vaan tämä toimitti miehen pois ihan hevoskyydillä. Isäntä sanoi: ”Valjastan sinulle hevosen, sillä pääset kaupunkiin. Renki Ville tuo sen sieltä iltasella takaisin.”

Ja niin kosiomies lähti talosta kiitollisena isännälle, sillä matka kaupunkiin oli pitkä. Vanha hevonen vaan ei ollut samaa mieltä. Se vei kosijan kerta toisensa jälkeen myllylle, eikä suostunut juurikaan sen ohi menemään. Tuskailtuaan tunteja jukuripäisen hevosen kanssa mies palasi kiltisti taloon kärryillä istuen. Isäntä otti hevosensa vastaan ja sanoi: ”Kah, eikös siitä kosiomiehestä hevosen ajajaksi ollut!”  Nolo kosija lähti kaupunkia kohti kävellen.

Maljakot
Maljakot

Kauniin hopeisen maljakkoparinkin Eevert on saanut kiilloitetuksi. Liekö nämä peräisin niistä hämäläisistä häistä? Näyttävät kovin tutuilta vanhoista valokuvista. Ne vasta olivatkin häät! Niitä tanssattiin kolme päivää ja vielä vuosienkin päästä kylän vanhant tietäjät niistä salaperäisesti naureskellen puhuvat.

Lautasliinarenkaat
Lautasliinarenkaat

Kauniit lautasliinarenkaatkin on kiillotettu ja ensimmäiset liinat niihin valmiiksi pujotettu. Kyllä nyt kelpaa fiinimpiäkin vieraita taloon kutsua.

Pari hienoja hopeavatejakin on päässyt loistoonsa. Taitaa Eevert sittenkin varustautua suuriin Prinsessahäihin! Niin paljon on kiillotettu ja puunattu viimeaikoina talossa.

Hopeapitsivateja
Hopeapitsivateja

Pihapuuhia

Eevert on päässyt hommiin pihalle. Kauan hän on miettinyt pienen puutarhan laatimista talonsa kupeeseen. Maa on ollut kovin autio ja tyhjä… vai miten se nyt meni… vai oliko se että alussa oli suo, kuokka ja Eevert. No suossa talonpaikka ei kuitenkaan ole, mutta paljon saa tapahtua että pientä plänttiä voi puutarhaksi kutsua. Jostain on kuitenkin aloitettava!

Aita
Aita pihan ympärillä

Aita pitää ehdottomasti rakentaa. Jonkun aikaa Eevert on jo kierrellyt lähikyliä ja tutkaillut minkälaisia aitoja on talojen ympärille rakennettu. Lopulta Eevert katsoi nähneensä tarpeeksi ja suuntasi varastoonsa etsimään käypää lautatavaraa. Ja ei kun sirkkeli soimaan ja lautaa pätkimään sopiviksi. Siinä sai mies sahata päivän ja toisenkin.

Viimein kasa oli valmis ja aitaelementtien sommittelu sekä kiinnittäminen oli käsillä. Lautamateriaali oli sekapuuta ja se kyllä näkyy lopputuloksessa. Eevertin mielestä eri materiaalit tuovat eloa aitaan ja antaa pienen pikantin sävyn muutenkin. Aita maalattiin valkoseksi niin sointuu sitten julkisivuunkin passelisti.

Piha
Eevertin aneeminen piha

Siinä se nyt on. Aidattu pikkupiha, eikä juuri muuta.

Pari kiveä ja pikkuinen vesiallas pihan perällä. Altaaseen Eevert suunnittelee laittavansa pienen suihkulähteen ja pari kalaa uiskentelemaan. Karppeja niiden täytyy olla, sillä karpit ovat lähellä Eevertin sydäntä monella tapaa. Aikanaan Aasiassa tuli seurusteltua useammankin karpin kanssa. Kesyt kalat antoivat silitellä itseään ja selkeästi kerjäsivät ruokaa kuin koirat konsanaan.

Iso kurpitsakin näyttää pihalla paistattelevan. Ei taida ihan hedelmätöntä maata sitten kuitenkaan olevan! Mitähän kaikkea sinne kesän aikana kasvaakaan! Onneksi Eevert on myös saanut komean kastelukannun, millä hoitaa orastavaa puutarhaansa. Kastelukannun ja kurpitsan Eevert sai ystävältään Minttulasta.

Aita syntyi jäätelötikuista sekä kahden erilaisen bamputabletin palasista. Päälle akryyliväriä. Monta ohutta kerrosta – aikaisemmin opittua viisautta. Uusiakin oppimiskokemuksiakin taas löytyi. On niin vaikeaa muistaa varoa liima-valumia ”takapuolella”. Aitaa tehdessä takapuolikin on etupuoli toisella puolella, joten harmittavaa sottaisuutta nyt sitten aidassa on. Lisäksi toinen bamputabletti oli tehty liimaamalla ”rimat” harsokankaan päälle. Liimaus oli tiukassa, joten kaikkea kangasta ei nyppimällä saanut pois. Ja toki langanpätkät näkyvät aidan rakosista, jos osaa katsoa. Ja minähän osaan.

Pihalla olevat kukkalaatikot syntyivät Neidon käsissä sunnuntai-iltapäivän ratoksi ja äidin iloksi. Kivet ovat kuivuneita viikunan kuoria harmaaksi maalattuna.

Tenho

Eevertin uskollinen ystävä on saanut nimekseen Tenho. Aivan lumoutunut Eevert onkin uuteen ystäväänsä. Tuohan pikkukoira kaivattua seuraa usein niin hiljaisiin päiviin. Viimeaikoina Eevert on kävellyt paljon Tenhon kanssa lähimetsissä ja tutustuttanut pikkukoiraa ympäristöön.

Tenho
Tenho-koira

Tenho nimenä on lähtöisin suomenkielen sanasta tenho, jonka synonyymejä olivat mm. viehätys tai lumo. Nimi on mahdollisesti ollut käytössä jo muinaissuomalaisilla, joten syvälle historian juurille halusi Eevert rakkaan kaverinsa johdattaa.

Aikaisemmin tenho saattoi tarkoitaa myös mystisten lappalaisten sitovaa taikuutta, jonka katsottiin lumoavan uhrinsa, ja siten hallitsevan heitä. Mitä lie vanhant shamaanit noitarummuillaan saaneetkaan aikaan!

Nykyaikaisessa kielenkäytössä lumo ja tenho onkin yhdistetty usein kauniiksi tai hyviksi koettujen asioiden aikaansaamaan hallitsevaan vaikutukseen.

Eevert on kovin kiinnostunut muinaissuomalaisten elämästä ja uskomuksista. Onpa hän viettänyt aikaansakin kaukana Suomen takametsissä paikallisten tarinoita kuunnellen. Tunti toisensa jälkeen Eevert on ammentanut ystävänsä Ilmarin pohjatonta tietoa pohjoisen elämän ikiaikaisista vaiheista nykypäivän paikannimien tutkimiseen.

Inarinsaamelaisen paikkatietämyksen mestari on kerännyt vuosikymmenten ajan saamelaista paikannimistöä. Nimi toimii muistina paikalle ja  nimistö ilmentää monella tavalla paikan luonnon ja käytön erityispiirteitä sekä ihmisten suhdetta elinympäristöönsä. Saamelaisista paikannimistä on tehty paljon mukaelmasuomennoksia, jotka ovat muuttaneet alkuperäisen nimen merkitystä. Ilmari on tutkinut ja etsinyt alkuperäiset muodot esiin ja kirjoittanut ne tateen jälkipolville. Ilmarin työ on saatu viimein kirjaksi ja teos ”Itä-Inarin paikannimistö” julkaistiin  1.6 Siidassa.

Inarinsaamea Eevert osaa kuunnella sujuvasti ymmärtämättä paljoakaan, mutta onneksi ystävä hallitsee myös täydellisen suomenkielen. Inarinsaamea puhuvia on hyvin vähän ja siksi onkin tärkeää tehdä työtä, että kieli säilyy. Ilmari-ystävä on ollut vankasti mukana inarinsaamelaisten lehtien ja kirjojen julkaisuissa sekä kielipesä-toiminnassa. On siinä tullut tarina poikineen kansanperinnettä. Mahtavia ovat pohjolan tietäjät. Kiitollisena Eevert kaikkia niitä hetkiä muistelee.

Tenho nimen ehdottaja oli Minttu. Laitahan osoitetta tulemaan vaikkapa postiin mare.kinanen (a) kinanen.fi, niin saat pikku yllätyksen piakkoin.

Kympin naisia!

Eevert pakkasi aamutuimaan sitä ja tätä autoonsa ja suuntasi iloiseen urheilutapahtumaan. Eevert ei enää itse jaksa kauheasti urheilla eikä juostakkaan. Eikä varsinkaan enää ihmeemmin naisten perässä. Sen sijaan hän mielellään keskittyy kannustamaan ja antaa naisten juosta ohi.

Naisten kympin reitin varrellle Eevert rakensi yhdessä ystäviensä  kanssa kannustuspisteen kaikille juoksijoille. Ja kyllä siellä taputettiin ja huudettiin ja hyvää mieltä jaettiin. Kympin naisia taisi olla tänä vuonna kaikkiaan 18 500.

Kympin poliisi
Kympin poliisi tuli ensimmäisenä paikalle

Naisten Kymppi on Suomen Urheiluliiton omistama tapahtuma ja tapahtuman tuotto käytetään lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen tukemiseen. Naisten Kympin yhteydessä juostaan myös koululaisten ja opiskelijoiden Tyttöjen Kymppi.

Osa tyttöjen osallistumismaksusta lahjoitetaan vuosittain jollekin hyväntekeväisyys- kohteelle. Tänä vuonna kohteena on Tyttöjen Talo, joka on avoin paikka kaikille 12- 28-vuotiaille tytöille ja naisille. Talo tarjoaa monimuotoista toimintaa erilaisissa harraste- ja keskusteluryhmissä sekä vapaata yhdessäoloa. Tyttöjen Talon tavoitteena on tukea tyttöjä ja naisia, jotta heistä kasvaisi omannäköisiään, voimaantuneita naisia.

Tyttöjen Talo sijaitsee  osoitteessa Toinen Linja 3.

Ensimmäisiä juoksijoita
Ensimmäisiä juoksijoita

Puolisen tuntia alun jälkeen saapuivat ensimmäiset juoksijat komean poliisin perässä. Siitä alkoi Eevertin taputus ja kämmeniä tuli lyötyä yhteen koko tapahtuman ajan. Kyllä siinä oli kämmenet puuduksissa nopeasti!

Jonakin vuonna Eevert muistaa pitäneensä kannustuskojuaan aivan frakkipukuisen valiokuntaneuvos Arajaärven vieressä. Silloin taisi olla Tarja juoksemassa, vaan nyt ei ehtinyt huomaamaan kaikkia.

Monet kyllä ohi juostessaan huutelivat tervehdyksiään Eevertille ja sekös miehen sydäntä lämmitti. Taisi hän muutaman lämpimän halauksenkin saada päiväänsä ilahduttamaan.

Kannustusteksti
Kannustusta paperille

Käsien puuduttua Eevertin ystävä kirjoitti kannustuksia paperille kaikkien iloksi ja ihmeteltäväksi. Melkoisia herkkujakin oli tarjolla juoksijoille. Niin virkeinä ja reippaina asemapaikalta ohi mentiin että Eevert ei voinut kuin ihailla osallistujia. Pääsipä hän haastattelemaankin muutamia ja sai huomata, että ympäri Suomea oli tapahtumaan tultu viettämään hauskaa päivää. Kaukaisimmat Ivalosta saakka. Hyvä Ivalon ja Saariselän naiset!

Hyvä oli juoksukeli
Hyvä oli juoksukeli

Tunnelmaa ja donitseja

Taannoiset Tallinnan tuliaiset pääsivät hyvin käyttöön kun taloon ryhdyttiin suunnittelemaan kynttilänjalkoja. Korunosista ja helmistä valmistui useampikin sarja eri tilanteisiin sopivia jalkoja. Muutamaa helmeä ja muuta pientä osaa tumpuloitiinkin sitten päivän verran, että saatiin kasaan. Uskomattoman paljon sitä saa hukutettua aikaa näpertelyyn ja muutaman helmen pujotteluun. Vaan nyt on Eevert tyytyväinen kun on kunnon jalat niin takan päälle kuin ruokapöydällekin.

Kynttilät olen taiteillut jo aikaisemmin syntymäpäiväkunttilöistä. Donitsit ovat ”jotakin” mitä myytiin pusseittain Karnaluksissa. Nappeja ne eivät vissin kuitenkaan oleole, helmiä ehkä paremmin…

Kynttilöistä ja tunnelmasta Eevert pitää. Mikä on sen mukavampaa ja rauhoittavampaa kuin sytytellä kynttilöitä syyspimeään iltaan. Ja katsella takan loimotusta samalla.

Kynttilänjalat
Kynttilöitä ja donitseja

Mistä lie Eevertin mieleen palautunut kaunis runo:

Sytytän sinulle kynttilän,

keskelle hämäryyttä,

sytytän kynttilän loistamaan

iloa, ystävyyttä

Sytytän sinulle kynttilän,
hauras on lempeä valo,
kuitenkin loisteessa liekin sen
väreilee koko talo.

Sytytän sinulle kynttilän,
näetkö viestini hennon?
Kuuletko lauluni saapuvan,
siivillä tähdenlennon?

Ja mikä olisikaan parempaa kuin hyvässä seurassa nautitut donitsit vaikkapa teen kanssa. Donitsit ovat herkkua joiden pariin Eevert on palannut merilläkin. Eipä ollut sellaista satamaa missä hän ei olisi käynyt etsiskelemässä paikallisia versioita vastaavasta leivonnaisesta.

Vaan eipä ole äidin aikanaan valmistamat munkit löytäneet voittajaansa vaikka paljon on elämän aikana maisteltu herkullisia pikkurinkuloita.

Sukukokousta suunnittelemassa

Eevert suunnitelee sukukokousta tulevana kesänä. Suku on hajaantunut eripuolille Suomea, joten on tärkeää miettiä tarkkaan sopiva paikka missä viettää ikimuistoisia hetkiä toisten kanssa. Edellisestä tapaamisestakin on kulunut jo tovi. On aika laskea lapset kuulla kuulumiset ihan porukalla.

Siispä tuumasta toiseen ja nikkarin verstaasta pihalle.

Eevert suuntasi reissunsa Savoon katsastamaan paikkoja. Matkallaan Eevert pysähtyi ihastelemaan kanavaa. Taipaleen kanava Varkaudessa on Suomen ensimmäinen kanava jossa oli sulkuportit. Vanha kanava on jo museoituna vieressä, mutta uusi kanava (60-luvulta) palvelee edelleen kulkijoita 24h/vrk.

Taipaleen kananva
Eevert Taipaleen kanavalla

Kuinka kaunis onkaan suvinen päivä Suomen maassa! Mielenkiinnolla Eevert katseli kuinka pieni moottorivene pääsi kanavan kautta matkaamaan eteenpäin. Valtavat vesimassat täyttivät 120m pitkän kanava-altaan muutamassa minuutissa. Muistipa Eevert nuorena kollina meloneensa monen kanavan läpikin. Saattoi olla vaikka kuinka helteinen päivä niin silti kanavan uumenissa oli melkoinen vilu.

Eevert ja Valamon kirkko
Eevert ja Valamon kirkko

Tulevan sukukokouksen kohteeksi on valittu Valamon luostari. Siispä paikkaa lähti katsastamaan useamman henkilön edustusjoukko ja yhteistuumin havaittiin, että se sopii tarkoitukseen oikein hyvin.

Valamon luostari viettää tänä vuonna Heinävedellä toimimisensa 70-vuotisjuhlavuotta. Vuonna 1977 valmistunut luostarin Kristuksen kirkastumisen pääkirkko rakennettiin Laatokan Valamon muistokirkoksi luostarin ystävien lahjoituksilla ja Suomen valtion tuella. Tänä vuonna kirkon ikonostaasi on uudistettu ja sitähän Eevertin oli poikettava katsomaan tarkemmin.

Valamon uusi ikonostaasi
Valamon uusi ikonostaasi

Kauniin ikonostaasin on lahjoittanut nimettömänä pysynyt suomalainen luostarin ystävä. Uusi ikonostaasi edustaa vanhavenäläistä tyyliä ja sen koristeaiheet ovat peräisin Laatokan Valamon vanhojen kirkkojen ikonostaaseista.
Se on valmistettu Keski-Venäjällä, Kurskin alueella, missä toimii Shigrin Pyhän Kolminaisuuden ortodoksisen veljestön puutyöverstaat. Ikonostaasin veistäminen aloitettiin viime syksynä ja se toimitettiin valmiina Uuteen Valamoon maaliskuun alussa. Aika tuoreeltaan pääsi Eevertkin sitä ihastelemaan.

Pentti Saarikosken hautapaikka
Pentti Saarikosken hautapaikka

Valamon hautausmaallakin poikettiin ja sieltä Eevert löysi kirjailija Pentti Saarikosken hautapaikan. Värikkään ja vaiherikkaan elämän viettänyt Saarikoski oli useita jaksoja hiljentymässä Valamossa. Hänen toiveena oli tulla haudatuksi rakastamalleen paikalle, mistä hän oli useaan otteeseen luonut katseitaan luostarialueelle hautausmaakukkulan näköalapaikalta.

”Minä rakastan sinua, niinkuin vierasta maata
kalliota ja siltaa, niinkuin yksinäistä iltaa,
joka tuoksuu kirjoilta
minä kävelen sinua kohti maailmassa
ilmakehien alla, kahden valon välistä
minun ajatukseni, joka on veistetty ja sinua
(Pentti Saarikoski)

Haudalle Eevert jätti oman kynänsä, niinkuin kirjailijan haudalle on vuosien saatoissa ollut tapana jättää.

Kosken kuohuja
Eevert kanavan rannalla

Kotimatkalla oli aikaa katsastaa lisää kanavia. Mikä lie Eevertiä kanavarakenteissa kiinnostanut. Valamosta lähdettäessä oli ihan pakko poiketa vielä Karvion kanavaa ja viereistä koskea ihastelemaan. Karvion kanava kuuluu Heinäveden reittiin ja yhdistää Kallaveden ja Haukiveden. Kanavan liepeillä oli useita kalastajia heittämässä perhojaan. Siimat kimaltelivat kauniisti auringossa. Varsinaista saalista ei näkynyt, mutta se lieneekin monelle toisarvoinen asia.

Mikä oli miehen nauttiessa kulttuurimaisemista!

Lisää Eevertin matkakuvia löydät täältä.

Pyyhkeitä

Savonmaan ystävän paketista löytyi Eevertin taloon kaivattuja pyyhkeitä. Tekstiilipuoli on vielä aivan alkutekijöissään kaikin puolin. Vuodenvaihteen muuton yhteydessä tuli hukattua kaikki tilkut nurkista ja saman kyydin saivat vanhat vaatteet.

Silloin ei taloprojektista ollut vielä mitään tietoa! Joskus asiat muuttuvat nopeasti 😉

Pyyhkeitä
Pyyhkeitä

Saamistaan pyyhkeistä jontui Eevertin  mieleen kokemuksia kolliaikojen pomosta. Hänellä riitti jos jonkinlaista vanhaa fraasia liitettäväksi mihin tahansa seikkaan ja tapahtumaan ihan vaan tavallisessa arjessa. Yksi yleisimmin kuulluista (viikoittain tai jopa päivittäin) taisi liittyä pyhkeisiin. ”Elämä on pyyhkiny karkeemmal pyyhkeel” tai ”ei ollut ku rohdinta tarjolla” tai ”heitetään vaan pyyhettä kehään” jne. jotakin vastaavaia eri versioissaan. Vanha pomo taisi olla ajoittain hieman rasittavakin toistellessaan samoja lauseita jotka väki helposti oppi ulkoa ja tiesi odottaa.

Eevertin pyyhkeet ovat kuitenkin pehmoista puuvillaa ja löytävät paikkansa kylpyhuoneesta.

Suolaa ja pippuria

Vanha ystävä Savonmaalta on muistanut Eevertiä paketilla. Paketista löytyi suola- ja pippurimylly! Sellaisia ei taloudessa vielä ollutkaan. Eevert suurella mielihyvällä heti marssi keittiöön ja ruuanlaittoon.

Vanhana merenkävijänä Eevert osaa arvostaa mausteita.  Jo ammoisina aikoina merenkulkijoiden mukana ovat erilaiset mausteetkin löytäneet tiensä uusiin maihin.

Suolaa ja pippuria
Suolaa ja pippuria

Eurooppaan pippuri tuli Aleksanteri Suuren aikoihin muutama sata vuota ennen Kristusta.

Alunperin sitä pidettiin lääkkeenä niin kuin muitakin yrttejä, mutta sen kauppa-arvo huomattiin kuitenkin pian ja Roomassa sille määrättiin tulli jo 176 jKr.

Pian pippuria käytettiin rahana, niinkuin aikoinaan suomessa oravannahkoja! Sitä varastoitiin rikkauden ja yleisen vaurauden merkiksi. Pippuria käytettiin lahjuksina sodassa ja sillä aivan yleisesti maksettiin myös vuokria maasta. Melkoinen marja se on ollutkin!

Tarinan mukaan mausteiden käyttö alkoi sattumalta kun luolamies kääri lihakimpaleen läheisestä pensaasta ottamiinsa lehtiin ja yllätyksekseen huomasi niiden parantavan lihan makua. Sama vaikutus oli myös joillakin pähkinöillä, siemenillä, marjoilla ja jopa puiden kuorillakin. Monet tämän päivän keksinnöt ovat vahinkoja. Eevertiä erityisesti kiinnostaisi kuinka paukkujyvät on keksitty ja mitä silloin oikein tapahtui?

Alunperin mausteita käytettiin pääasiassa peittämään ruoan epämiellyttävää tai pilaantunutta makua. Keskiajan lopulla niitä käytettiin myös ruoan säilöntään, ja niillä olikin merkittävää arvoa Euroopassa, sillä siihen saakka suolaaminen oli ollut ainoa laajaan käyttöön sopiva ruoan säilöntämenetelmä.

Mausteiden käytöllä oli myös eräänlaista statusarvoa, sillä mausteet olivat hyvin kalliita ja niitä pystyivät hankkimaan vain harvat. Kourallinen kardemummaa saattoi maksaa köyhän miehen vuosipalkan verran ja monia orjia saatettiin ostaa ja myydä muutamalla kourallisella pippureita. Voimakkaiden mausteiden käyttöä saatettiin pitää myös pöyhkeyden ja oman varallisuutensa osoittamisena. Eevert rakastaa chiliä ja vahvoja makuja, mutta ei pöyhkeilyä missään muodossa. Eikä taida mies olla erityisen varakaskaan.

Historiaa tutkiessaan Eevertin mieleen on jäänyt joitakin mielenkiintoisia ja nykykäsitysten mukaan hassujakin asioita. Vuoden 1200 tuntumassa monet pienet kylät laskivat kirjanpitonsa pippureissa tai että mausteet olivat niin arvokkaita, että satamatyöntekijöiden taskut ommeltiin kiinni ettei arvokasta materiaalia eksyisi vääriin paikkoihin.

Niin tai näin, Eevert maustaa ruokansa yrtein ja voimakkain pippurein ja nauttii elämästään.