Avainsana-arkisto: Tarina

Eevertin tarinoita

Kuparipannu

Eevert piteli kädessään vanhaa kuparipannua. Jo jonkin aikaa hän oli puhdistanut sitä vanhan ohjeen mukaan. Äiti oli aikanaan opettanut että vanhat kupariastiat tulevat hohtavan kiiltäviksi kun hankaa niitä ruokasoodaan kastetulla sitruunalla. Mistä liekin moinen ohje tullut Eevertin muistiin juuri nyt. Vanha hoito-ohje toimi moitteettomasti ja Jaakko enon vanha pannu lähti oitis elämään uutta elämää!

Kuparipannu
Jaakko-enon kahvipannu

Jaakko oli aikanaan kova kahvin juoja. Niin kovasti piti kahvista, että hankki sitä varten kuparisen kahvipannun ihan ulkomailta saakka. Kuparipannua kävivät kylän akat joukolla ihastelemassa ja tietenkin kahvia vonkaamassa. Jaakko-eno eleli itsekseen joten kylän naisten vierailut olivat hyvinkin mieleen. Tämän pannun ympärillä on moni juoru siirtynyt eteenpäin. Voi niitä muistoja! Eevertti poikasena istuskeli usein tuvan nurkassa, varjossa, kuuntelemassa aikuisten tarinoita. Taisi kahviin joskus lorahtaa hieman tuimempaakin kermaa joukkoon ja silloin ne salaisimmat tarinat saivat siivet allensa.

Ystävän lahja uuteen taloon

Eevert istui kaikessa rauhassa miettimässä maailman menoa. Pohdinnan ja lehden lukemisen keskeytti Eevertin eteen tuotu paketti. Paketti oli lahja ystävältä ja oli melkoinen yllätys Eevertille. Paketin osoitelapussa luki selvästi, että se oli tarkoitettu uuteen taloon. Eevert ei ollut hankkeestaan kuitenkaan monelle kertonut, joten yllätys oli sitä suurempi. Mitä paketti pitikään sisällään? Varovasti Eevert sen aukaisi ja jo ennenkuin se oli auki niin hurmaavat tuoksut kutittelivat nenää. Hymyillen hän otti purkin kerrallaan käteensä ja nuuhkaisi aromeja nautinnollisesti.

Purkit
Makuja ja mausteita

Vanha ystävä savonmaalta, Riipisen talosta oli muistanut Eevertiä ja lähettänyt tervetuliaislahjan kotiinpaluun johdosta. Miten hyvältä tuntuikaan olla tervetullut kotiseuduille takaisin. Paketin myötä Eevert ryhtyikin miettimään mitä muuta keittiöön tarvittaisiin.

Vanhan kaapin löytöjä

Kannuja
Kannuja moneen käyttöön

Tutkiessaan vanhaa perintökaappia pihan varastossa Eevert löysi hyllyn perältä mitä hienointa aasialaista posliinia. Ja niin ehjiä ja kiiltäväpintaisia kun pahimman pölyn pyyhkäisi kyljestä pois. Isoäidin kätköissä näämmä oli vielä tällaisiakin aarteita. Eevert muisteli isoäiti Saimiinan kertoneen veljestään Vilhelmistä, joka oli maailmaa kiertämässä ja lähetti aina joskus paketin kotipuoleenkin. Vilhelmin paketeissa oli aina mukana pitkä seikkailuntäyteinen kirje matkan vaiheista. Sellaisesta paketista lienee peräisin nämäkin kannut. Vilhelmin paketit olivat aina odtettuja, sillä aina niistä löytyi jotakin myös pihan lapsille. Maailman ihmeet sellaisella pienellä kylällä olivat yleensä pitkään puheenaiheena. Kannut päätti Eevert huolellisesti puhdistaa ja varovaisesti siirtää odottamaan paikkaansa uudessa kodissa.

Paanukatto

Eevertin suvun vanhat parrat taisivat hyvin paanukattojen tekemisen. Sellainen on Eevertinkin talossa ja se pitää ehdottomasti huolellisesti entisöidä ja korjata. Paanukaton tuoksu hiipii vieläkin iltaisin Eevertin uniin ja tuo muistoja ajalta jolloin vielä poikasena kirmaili tutussa pihapiirissä. Tervan tuoksu on kulkenut Eevertin elämässä aina. Laivat, joilla seilattiin olivat poikkeuksetta puulaivoja. Aikanaan ne kulkivat maailmaa ristiin rastiin eikä kotona käyty vuosiin. Tervan tuoksu toi kuitenkin aina Eevertille kotoisen olon.

Eevertin talon kattoon käytettiin mukavasti levittyvää Osmo color läpikuultavaa puuvahaa, 3168 Antiikkitammea. Tervan tuoksuakin saadaan myöhemmin sipaisemalla aitoa Nellimiläistä hautatervaa reunapaanujen alle.

Paanukatto
Paanukatto

Eevert Taavitsainen

Eevert Taavitsainen on vanha merikapteeni. Viimevuosina Eevert on suunnitellut palaavansa koti-Suomeen vanhuuttaan viettämään. Maailman meriä ja kolkkia on nähty riittävästi yhden miehen osalle. Sopiva paikkakin viimein löytyi kun vanha sukutila olisi jäämässä kylmilleen. Se Eevertti päätti pelastaa ja rakentaa sitä nyt itselleen sopivaksi. Talon pitäisi palvella arkisissa askareissa ja sinne tulisi mahtua kaikki Eevertin muistot ja aarteet rikkaan elämänsä varrelta. Puutalo sen olla pitäisi, ja sauna siellä tulisi olla, ja puusepän vertas..

Merikarhun eläkepäivät turvattu

Tämä on tarina merikapteeni Eevert Taavitsaisen talosta, sen rakentamisesta ja vanhan merikapteenin elämästä. Tarina muodostuu pikkuhiljaa talon valmistuessa. Talopaketti hankittiin uudenvuoden aattona 31.12.2009  ja varsinainen rakentaminen alkoi uuden vuoden 2010 alkaessa.

Voit seurata näillä sivuilla talon valmistumista ja sen vaiheita rakentamisen alkamisesta lähtien.

Nukkekoti on Maren pitkäaikainen haave, joka nyt saa konkreettisen muodon. Nukkekoti ei ole koskaan valmis vaan se elää tarinan mukana.

Tervetuloa merikapteeni Eevert Taavitsaisen taloon!