Potta

Vanha potta on kaivettu esiin. Pitkään Eevet sitä tutkaili ja tuumi olisiko aika se puhdistaa ja antaa uusi elämä vanhalle tarveskalulle. Potta oli tullut tutuksi pienestä saakka. Mummun, Eevertin äidin äiti, käytti pottaa kaikki ne vuodet mitkä Eevert muisti. Ja taisi niitä vuosia olla vielä paljon enempikin.

Vanhassa Taavitsaisen talossa ei ollut kuin ulkohuussi navetan jatkeena pihan perällä. Yöllä tai huimilla talvipakkasilla sinne ei pikkuväki välittänyt mennä vaan talossa käytettiin sankoa ja pottaa. Nuoremmalle väelle oli laitettu yöastia yläkertaan vievien portaiden alla olevaan komeroon. Oli siellä vettä ja saippuaakin käsien pesuun ja aamu- sekä iltatoimia varten. Jonkun sortin sisävessa tai kylpyhuone jo silloin. Hyvin edistyksellinen ajatus vaikka se jo kaupunkilaistunutta Eevertiä kovasti naurattikin poikasena. Käydä nyt komerossa tarpeillaan !?! Ainainen kisa paikan siivoamisesta menossa kesät talvet.

Kukkapotta
Kukkapotta

Vanha mummu ei komerossa asioinut ja päiväseltään kävi huusissa oli keli mikä hyvänsä. Vanha mummuhan ei pakkasia pelännyt – kulki kesät talvet varpasillaan!? Suurin vaikuttaja taisi olla hankalat vaivasenluut, jotka eivät kengistä piitanneet.  Yöaikaan mummu sensijaan tyytyi pottaan. Sen paikka oli visusti makuukamarissa, sängyn alla ja aina samassa kohtaa.

Eevertin sänky taitaa olla mummun peruja, hieman kunnostettuna ja korjattuna. Vanha taitaja on sen aikanaan tehnyt. Mummon muistoksi Eevert asetteli potan sängyn viereen vähän niinkuin koristeeksi. Siinä istuskellessa ja tuumaillessa Eevert muistikin monta hauskaa tarinaa jotka liittyivät Taavitsaisen mummun pottaan.

Sängynaluspotta
Sängynaluspotta

Talon pihalla, aivan oven tuntumassa sijaitsi vanha pikkuinen sauna. Se sama sauna missä oli monet talon tärkeät hetket vietetty niin syntymässä kuin kuolemassakin. Siellä oli palvattu ja pantu sahtia. Tärkeä ja rakas paikka talolle. Saunan kyljessä kasvoi kylän komeimmat ja mehukkaimmat raparperit. Puska oli valtava ja varsia niin paljon, ettei yksi talo niitä pystynyt käyttämään mitenkään. Varsilla oli pituuttakin parhaimmillaan metrin verran, niin että pieni poika saattoi hyvin piiloutua raparperin lehtien alle. Ei niistä raparpereistä mummua lukuunottamatta talon oma väki niin piitannutkaan, vaikka mummu niistä loihti mitä herkullisimpia antimia. Oli tarjolla piirakkaa, kiisseliä ja simaakin. Säilöttynäkin ties miten monella tapaa. Naapurit ja kesälomalaiset kyllä kävivät mummun puskaa verottamassa ja herkkuja nauttimassa tarpeensa mukaan. Ja aina muistivat kehua kuinka hyviä, ihan parhaita maailmassa ne olivat. Veivät vielä lomansa jälkeen kotiin tuliaisiksikin maalaisherkkuja.

Mummun tapana oli tyhjentää potta aina aamulla samaan paikkaan. Saunan vierustalla olevalle nurkalle, juuri siihen missä raparperit kasvoivat. Hyvä lannoite – sanoi mummu, eikä suostunut tyhjentämään pottaansa lantalaan tai edes ulkohuussiin joka sijaitsi aivan muutaman askelen päässä saunasta. Nuorempi väki irvisteli ja kauhisteli moista ruokottomuutta kun keksivät mummun puuhat aamuyön tunteina. Mummut tuppaavat heräämään ennen muita ja ovat touhunneet jo tunteja ennen teinien heräämistä.

Eevertin raparperit
Eevertin raparperit

Eevertin omat raparperit näyttävät kovin aneemisilta ja kaipaisivat varmaan lannoitetta. Mummun oppeihin hän ei kuitenkaan ajatellut perustaa orastavaa viljelijän ja puutarhurin uraansa. Siispä potta saakoon jonkin muun tehtävän kuin missä on palvellut ikänsä.

Ehkä se säilyttää alkuperäisen tehtävänsä, mutta käyttäjiksi voisivat valikoitua se pienin väki joka Eevertiä ilahduttaa käydessään vanhassa sukutalossa vierailulla. Siispä potan paras paikka on kylpyhuone. Ja näyttää oikein hyvän sointuvan ranskalaisiin kalusteisiin vaikka onkin peräisin menneisyydestä.

Potan paikka
Potan paikka

Arabiaa

Raija Uosikkinen oli yksi Arabian pitkäaikaisimmista ja tuotteliaimmista koristesuunnittelijoista. Arabialla hän toimi vuosina 1947-1986. Aika monelle on tuttu hänen kädenjälkensä arkisista astioista, niiden takan ollut henkilö on sensijaan hyvinkin saattanut jäädä tuntemattomaksi. Raija Uosikkinen oli persoonaltaan hyvin vaatimaton eikä tuonut itseään esille erityisemmin.

Ensimmäiset kolme vuotta Arabialla hän toteutti ja maalasi koriste-esineitä, 12 seuraavaa hän uudisti Arabian koko koristesuunnittelua ja loput keskittyi omaan suunnitteluunsa. Viimeiset aiheet kuuluvat Kalevala-vuosilautasten sarjaan, jota valmistettiin 1976-99.

Äitini jäämistöstä minulle on jäänyt tehdasvierailussa jaettu pienoismalli varsinaisesta vuosilautasesta.

Vuosilautanen
Vuosilautanen 1986

Otin sen esille ja sommittelin Eevertin taloon. Vaikka lautanen onkin hieman paksuhko niin hyvin se asetui ruokapöydän taakse seinälle.

Seinäkoriste
Seinäkoriste

Nyt on sitten jotakin ihan aitoa saatu taloon. Kelpaa sitä isännän esitellä vierailleen.

Kylpyhuoneen peili

Eevert on ahkeroinut kylpyhuoneen parissa viikonlopun. Tilasta puuttuu yhtä ja toista. Suurin harmi on ollut kun peili on tyystin puuttunut pesualtaan yltä. Ja toki Eevert haluaa nähdä komean itsensä aamuisin hampaanpesun yhteydessä.

Sopivaa peiliä on katsastettu monesta paikasta. Yksi hyvä ehdokas jo olikin mutta sen pyöreä muoto ei tuntunut sopivalta juuri tähän tilaan. Talteen Eevert senkin peilin laittoin ja suunnittelee sen asentamista eteiseen. Viimein eteen sattui nelikulmainen perinteisempi malli. Siitä mies jo innostui ja ryhtyi hommiin tavanmukaisella tarmokkuudellaan.

Kylpyhuoneen pikkutavarat ovat lojuneet lattialla tai pakkilaatikoiden päällä. Nyt ne tärkeimmät saivat paikan pikkuiselta hyllyltä peilin alta. Hammasmuki, partavesi ja tekohampaat.

Kylpyhuoneen peili
Kylpyhuoneen peili

Peili on varsin tavanomainen vaikka kalusteisiin toki olisi sopinut  pröystäilevämpikin tyyli. Eevert arvostaa perusasioita, selkeitä linjoja ja ihan tavallista. Sellaisen keskellä on hyvä asua ja elää. Tilaa jää olla juuri sellainen kuin on kaikkine etuineen ja puutteineen. Mitä sitä enempää…


Kokonaisuutta
Kokonaisuutta

Hieman laajempaa kokonaiskuvaa tässä. Etualalla on vielä samankokoinen alue käytössä. Siihen syntyy Eevertin mukaan jonkinmoista kodinhoitotilaa. Pesukonetta tarvittaisiin, mutta siihenkin tehtävään Eevert mielellään valitsisi äidin vanhan pulsaattorikoneen… no täytyy Eevertin varmaan kiertää kirppareita moisen aarteen löytämiseksi. Valmistus lienee lopetettu jo vuosikymmeniä sitten.


Tekohampaat
Tekohampaat

Hammasproteesi on tärkeä apu silloin kun oma kalusto ei enää suoriudu tehtävästään. Hieno sana tuo hammasproteesi. Ennen ne olivat tekohampaat. Niitä ei enää kukaan käytä. Eevert muistaa lapsuudestaan kuinka suuressa suosiossa hampaiden laittaminen oli. Äidiltäänkin poistettin niin sairaat kuin terveetkin hampaat ja tehtiin kuvan mukainen yläleuan proteesi. Siellä se sitten hymyili yökaudet kylppärin hyllyllä pelottelemassa pieniä lapsia. Ja sitten vasta hirvittikin kun äiti kurillaan otti hampaat suustaan ja hampaattomalla suullaan irvisteli. Siihen aikaan oli oikein muotia hävittää omat hampaat. Nykyisellään onneksi pyritään säilyttämään omat hampaat niin pitkään kuin mahdollista.

Pitipä hampaisiin laittaa joskus oikein näkyvää hienouttakin. Eevertin  kasvatti-isälläkin oli kulmahampaasta tehty ihan oikea kultahammas. Sillä kelpaili hymyillä paremmissakin piireissä ja näyttää, että kyllä sitä tavallinenkin duunari aina muutaman kultahampaan saa vilautettua tarpeen mukaan keskustelukumppanille. Taidettiin sitä alkuun käydä ihan perhekunnittainkin ihmettelemässä ja miestä jututettiin vain jotta nähtäisiin, että oliko sillä oikeasti…

Vaan on niitä muitakin kuuluisia hymyjä luotu tekohampailla.


Washingtonin hymy
Washingtonin hymy

Gerorge Washington (Yhdysvaltain perustaja ja sen ensimmäinen presidentti 1700-luvun lopulta) menetti hampaansa hyvin nuorena ilmeisesti erilaisten sairauksien hoitoon liittyvien elohopeaa sisältäneiden lääkeaineiden johdannaisena.

Washingtonin hampaat olivat oikeita hampaita, usein eläinperäisiä jotka oli muokattu sopiviksi. Mielenkiintoiseksi hänen käyttämänsä purukaluston teki se että niihin oli viritetty pieni jousi joka piti hampaiston auki. On siinä ollut leukaperillä hommaa kun on pitänyt aktiivisesti pitää suuta kiinni, varsinkin kun oli niin tärkeässä hommassa ettei voinut vaan kulkea hölmönä suu auki 😉


Valmistusvaihetta
Valmistusvaihetta

Käytössäni olevat työvälineet ja materiaalit ovat kovin vaatimattomat. Niinpä joskus sitä ihan ihmettelee uskoaan kun ryhtyy Erikeeperillä tekemään liitoksia joilla ei ehkä ole mahdollisuuksia edes kestää. Pienen lasihyllyn leikkelin mattoveitsellä valokuvahehyksen ”lasista”, se sujui ihan hyvin. Tarttumispintaa oli peiliin melko vähän. Reunalistaksi leikkelin tuikkupurkista pienen nauhan jonka laitoin ympäri taakse saakka. Ja hyvin tiedän että tuikkupurkin materiaali ei ole kovin herkästi liimautuvaa. Silti käytin edelleen Erikeeperiä. Työn jatkuessa, jatkuessa, jatkuessa, jatkuessa ja työvaiheiden toistuessa yhä uudelleen olin vähitellen myös itse hyvin liimassa. Mieleenkään ei tullut vaihtaa työhön käytettäviä materiaaleja mihinkään tai edes suunnittelemaan toisenlaista menetelmää. Siitäkään huolimatta että selvästi tiedosti että hölmön hommaahan se tämäkin on. Vaan sainpas pysymään ja hyllykin on hyvin pysynyt paikoillaan tavararoidenkin kanssa.

Eikä mennyt kuin päivä. Kolmen osan yhteenliittämiseen.

Tunnustus

Tunnustus

Anneve on antanut minulle tunnustuksen. Sellaista en olekkaan aikaisemmin saanut ja olen kovin otettu muistamisesta. Hyvän palautteen saaminen aina kannustaa eteenpäin niin työssä kuin harrastuksessakin.

Sivupalkissani olevat kaikki blogit ja nukkekodit ovat varmasti ansainneet tunnustuksen mitä moninaisimmista ominaisuuksistaan. Minulle ne kaikki ovat olleet opettajia, suuntaa antavia, idean synnyttäjiä, kannustajia ja ihastusta herättäviä oman orastavan harrastukseni alkuvaiheilla. Välillä lumoutuneena ja sanattomana olen niitä tutkaillut iltakaudet.

Jos jonkin erityisesti haluan tuoda esiin, niin nykyisellään hiljaisempi Potinperä on ollut blogi, jonka innoittamana olen ryhtynyt varsinaisiin toimiin talon rakennuksessa ja myös bloginpitoon osana harrastusta. Potinperässä on hyvät kuvaukset eri työvaiheista ihan alkumetreiltä saakka. Monessa kohdin palasin sivuille tutkimaan miten siellä oli pulmat ratkaistu.

Potinperän Jaska on tyypiltään kiehtova ja uskon että Eevertillä ja hänellä olisi paljon turinoitavaa jos tapaisivat. Jaskan huumori ja elävästi kirjoitettu tarina vei mennessään ensimmäisestä kirjoituksesta alkaen. Potinperä on varhaisinnoittajani ja ansaitsee varmasti tunnustuksen koskettavuudellaan.

Nuoret näppäräsormiset taiteilijat ovat myös ilahduttaneet taidoillaan. Lähetän tunnustuksen erityisesti myös  Even näppärille näpeille, Nukkekoti Minttulaan, Miniminttulle ja Pinjan puuhasteluille. Muut nimeltä mainitsemattomat nuoret harrastajat voivat myös poimia tunnustuksen tästä itselleen hienon harrastuksen ylläpitämisen vuoksi.

Lämpimästi kiittäen ja kaikille lukijoille hyvää syksyä toivotellen.

Mare ja Eevert

Tiskikaappi

Keittiö on ollut vaiheessa jo pitkään. Kesällä, mukavassa helteessä aloittelin tiskikaapin tekoa. Alku sujui joustavasti ja hyvin. Piankos sitä yhden tiskikaaapin väsää. Niinhän sitä helposti luulee. Kaappi jäi kesken ja keskeneräisenä pysyi ainakin kuukauden verran.

allaskaappi
Allaskaappi alussa

Kaappia valmistin pahvista, balsasta, imupillistä ja jonkin laitteen pakkaussuojasta. Hana on pala lasten metallista rannerengasta ja sekoittajat helmiä. Maalasin kyhäelmän ruskealla itsesekoitetulla akryylivärillä sekä alumiinin värisellä pienoismalli-maalilla.

Kaappiin syntyivät myös ovet, jotka vähemmän onnistuneesti saranoin vanhalla silmälasikotelon saranalla. Saranointi on vielä meko kokeiluvaiheessa. Ovet siis ovat kiinni ihan kauniisti, mutta ei mitenkään köykäisesti avattavissa. Vaatii varmaan vielä lisää harjoittelua.

Kuivausteline
Kuivausteline

Tiskiallas kaipasi tietysti myös kuivauskaapin yläpuolelleen. Siispä toimiin. Kaappiin suunnitelman mukaan tulisi ritilähyllyjä ja yksi tavallinen hylly. Kauniit sulavaliikkeiset ovet uusilla saranoilla sekä valo.

Ritilähyllyt syntyivätkin melko helposti. Materiaalina tavallista akvarellipaperia ja apulaisina mattoveitsi sekä viivotin. Paperia viiltelin millin-parin välein tasalevyisin viilloin. Poistin joka toisen ja sain oikein tyylikkään palasen jota muotoilemalla hiukan sain ulkonäöltään varsin lautastelineen oloisen.

Samalla menetelmällä kuppihylly. Osat maalasin valkoisella ja liimasin hammastikusta reunalistat molempiin.

Kuivauskaappi
Kuivauskaappi

Laatoitukseen käytin apuna pieniä liimatyynyjä, jotka ilmeisesti kuuluvat enempi korttiaskartelun materiaaleihin. Tein aikaisemmin kaakeleita kylpyhuoneeseen ja niiden työstäminen oli niin pitkällistä huvia että mietin kevyempää vaihtoehtoa. Lisäksi lattialaatat voivat olla isompia kuin tiskialtaan seinusta. Kaakeli-tyynyt ovat n. 5mmX5mm  kooltaan. Kiinnitin laatat turhan kevyeen ja taipuisaan materiaaliin, sillä jatkotyöstämistä odotellessa ne olivat kaareutuneet aika ikävästi. Sain siis kiinnittää taakse jämäkämmän balsa-palasen suoristamaan kiemuroita. Pulloharjakin on heti löytänyt paikkansa. Se muokkaantui pienestä hammasväliharjasta. Patasuti (näkyy alla olevassa kuvassa) on jonkin sipulipussin kiinnityspää.

Keittiö
Keittiö

Kuivauskaappi sai myös suunnitellun valon. Siihen avuksi tuli muovinen kiinnitysalusta kertakäyttöisille silmätippapulloille. Se oli juuri sopivan mittainen kaapin alle. Kiinnitysalusta/suikale avautui ja sisälle laitoin suikaleen paperia tasoittamaan värin.

Ja sitten rupesi syntymään ongelmaa…

Kaappi kaiketi tarvitsisi ovet. Vaan sitten olisi hankala katsoa mitä kaapissa on pistämättä koko kyökkiä kerralla sekaisin. Mallatessani kalustetta paikoilleen keräsin ehkä noin kymmenen kertaa ruokailuvälineet lattialta.

Niin.. voisihan kaapin jättää hieman auki… ja siitä sitten näkisi millainen se on sisältä. Juu, ja ei muuten voi.

Voin tässä 1:1 elämässä ihan fyysisestikin pahoin kun kaappien ovet jätetään raolleen tai auki käytön jälkeen. Miten ihmeessä sietäisin sellaista pikkutalossa. Voi apua! Kaappi on ainakin toistaiseksi sitten ilman ovia ja täytyy vain toivoa että Eevert pitää sen verran siistiä keittiössään, että kaappi pysyy kauniisti järjestyksessä.

Jotakin siellä onkin jo kuivumassa. On tainnut herra olla leivontatuulella. Näyttää kakkumuoteilta!

Kakkuvuoat
Kakkuvuoat

Kakkuvuokat saivat alkunsa lentokoneen tarjoiluista. Kesällä reissulta palatessa (siinä ennenkokemattomassa business-luokassa vaellusvaatteissa hieltä haisten) kahvin kanssa tuotiin kaksi mainiota konvehtia kauniissa rasiassa. Konvehtien muotithan saivat jo heti koneessa uuden merkityksen ja nyt ne saivat vielä kuparisen värin kylkiinsä. Kyllä kelpaa niillä kakkuja paistaa. Hieman kuhmuisia ovat, mutta kaipa ne ovat vanhojakin ja paljon palvelleet 😉

Iltapala?
Iltapala?

Kaiken hommaamisen päätteeksi täytyy nauttia hieman iltapalaa. Mainiot letut (Jatan) näyttää olevan odottamassa. Tuoksusta päätellen myös talon omaa reikäleipää, jonka juuri on reilusti yli satavuotias. Eevert on siitä pitänyt hyvää huolta saadessaan isoäitinsä peruina tuon mainion taikinajuuren.

Leivät ovat Neidon käsialaa. Hedelmät omia kokeilujani ja maukkaat munkit sain keväällä voittona. Ja pöydällä tuopissa siis ne aterimet, joita olen koko päivän puuhastellessani keräillyt pitkin lattiaa (niin nukkekodin kuin 1:1 kodinkin) monta monituista kertaa. Pahaksi onneksi myös toinen jalkalasi meni rikki. Harmi.

Tästä on hyvä jatkaa…

Ansa

Mikä kumman vilske on käynyt Eevertin ruokavarastolla. Ja mitä kumman purua ja mujua on siellä täällä. Hiiret ovat tainneet viettää elonkorjuujuhliaan ja jättäneet jälkensä korjaamatta.

Sellaista menoa ei järjestykseen ja siisteyteen omistautunut Eevert voi ymmärtää. Hiiret on saatava kuriin! Ennenvanhaan kotitalossa kissat hoitivat hiirien säännöstelyn ja olivatkin ahkeria työläisiä. Ei muista Eevert erityisemmin kenenkään huokailleen kotihiiristä. Navettakissat eivät paljon meteliä pitäneet, mutta sisäkissojen saaliita piti välillä ihailla ja kehuskella saalistajaa. Saivat kiinni, mutta eivät ymmärtäneet nauttia ravinnoksi vaan odottivat tomaattisardiinipurkkiaan. Hiiret olivat vain asetettuina kauniisiin riveihin oven eteen. Urbaaneja kissoja jo silloin!

Nuorena jungmannina sen sijaan hiiristä oli paljonkin vaivaa. Laivalla niitä saattoi joskus vilistä jaloissa isojakin määriä. Silloin oli loukuttaminen tarpeen. Nuorimpana Eevert sai sen tehtävän osakeen. Hentomielinen nuorukainen olikin kovan paikan edessä. Hiiret olivat kauniita ja suloisia, mutta laivan äreä kokki ei niitä hyväksynyt kaapeissaan. Eevert sai kasan tavallisia hiirenloukkuja.  Niissä oli voimakkaasti jousitettu tanko, joka laukesi hiiren päälle murskaten sen niskan tai selkärangan, kun hiiri tarttuu kiinni ansassa olevaan syöttiin. Hiiri jäi kiinni pyydykseen eikä vaeltanut kuolemaan piiloonsa. Syötiksi kokki antoi palan juustoa,  lihaa tai leivänpalan. Mitä milloinkin oli tarjolla korjattuaan miehistön ruokatarvikkeet talteen.

Eevertin loukkuihin jäikin hiiriä. Kova paikka oli niiden poistaminen loukusta. Kyyneliään nieleskellen Eevert niitä irroitteli ja hävitti. Niin kauniisti ne katselivat mustilla pikkuruisilla silmillään aivan kuin olisivat anelleet apua, vaikka se oli jo liian myöhäistä.

Oli aivan vähällä ettei Eevertin ura merikarhuna loppunut heti alkuunsa. Kamala tehtävä se oli, puistattaa vieläkin vanhaa miestä.

hiiri
Hiiri ja loukku

Hurja laite on kaivettu esiin ja juustopalakin asetettu paikoilleen. Vielä ei ole Eevert hennonnut virittää ansaa…

Suloisen pikkuhiiren ja loukun Eevertille toi tuliaisina ystävä, jonka silmät ovat avautuneet miniatyyrimaailmaan ihan vaan ohikulkumatkalla jostakin jonnekin. Sellaista se on elämä…

Eevert kiittää ja vie molemmat, hiiren ja loukun keittiöönsä vähintäänkin varoittavaksi esimerkiksi pikkutuholaisille. Eevert on tainnut jo ristiä pikkuhiiren Väinöksi. Väinö-hiiri taitaa saada herkkujuustopalansa ihan vaan huomaamatta penkin jalan juureen 😉

Tosin Eevertillä on hoivavaistonsa vuoksi tullut välillä ongelmia. Ihana pikku siilikin pihassa on kerrennyt jo tuomaan kaikki 20 ystäväänsäkin ruokavadin ääreen. Kuinkahan käy pikkuhiiren kanssa?

Tiesitkö muuten, että hiirenloukun perinteisen mallin ja konekiväärin keksijä ovat sama henkilö.

Maxim Hiram
Maxim Hiram, loukkumestari

Nimipäivät

Voi miten mahtavaa.

Eevert on saanut kirjeen juuri sopivasti nimipäivänään. Ystävä Savonmaalta on muistanut kauniisti galligrafioidulla lähetyksellä. Eevertin sydän aivan sykähti ja moneen kertaan tarkasteli niin korttia kuin tauluakin sieltä täältä. Pikkuinen taulu päätyy Eevertin makuuhuoneeseen muistuttamaan ystävyyden merkityksestä.

Kuinka voikaan jonkun kädessä kirjoitusvälineet taipua noin kauniisti. Kuorikin kuin koru. Aivan upea.

Nimipäiväpostia
Nimipäiväpostia

Kun kerran on ihan posti tuonut tervehdyksiä niin täytyyhän pöytäkin pistää koreaksi. Kakkua, kahvia ja karamelliä. Olkaapa hyvät ja käykää pöytään!

Kakkukahvit
Kakkukahvit

Uusi aika

Elämässä on välillä vastoinkäymisiä. Olen syvästi järkyttyneenä joutunut luopumaan vanhasta ja uskollisesta Sony-kamerastani jonka olin perinyt mieheni käytön jäljiltä vuosia sitten. Yhteinen matkamme on ollut sopuisa ja tapahtumarikas. Eräänä aamuna se ei enää herännyt vaikka kuinka napsutteli ja lataili. Hiljaa ja vaivihkaa se oli väistynyt muistojen galleriaan.

Oli siis aika suunnata eteenpäin. Aika pian olin valmis luomaan uuden suhteen. Melkein kuin julkkikset. Siisä toimeen ja miehen ammattitaitoon luottaen katsastamaan kameroita. Lopulta kotiin kannettiin Canon, johon ilokseni sopii myös kaikki valokuvausta harrastavan mieheni hienoudet… Mitähän tästä vielä syntyy?!

Canon
Uusi kamera

Kuvaa klikkaamalla saat lisätietoja.

Ensimmäisiä kuviakin on jo kokeiltu ja ihan tyytyväinen tuloksiin.

Karppiallas
Eevertin karppiallas

Eevertin lempikaloja ovat karpit kaikin tavoin. Sellaisten kanssa on matkoilla seurusteltu ja niitä ruokittu, eikä karppi ollenkaan huonolta maistu suussakaan. Melkoinen karppi Eevert tuntee välillä olevansa itsekin.

Iltakynttilä
Iltakynttilä

Syksyisten iltojen iloiksi Eevertilläkin on tapana sytytellä kynttilöitä. Ja kesän jälkeen ne tuntuvatkin oikein lämmittäviltä ja tunnelmallisilta.

Rauhaisaa syysiltaa kaikille lukijoille!

Käkikello

Eevertin lapsuuden kotiin hankittiin kello. Ja siihen maailman aikaan sen piti tietenkin olla käkikello. Pitkään sitä tutkittiin ja mallailtiin kaupassa ennen ostopäätöksen tekemistä. Taidettiin käydä katsomassakin useampana päivänä. Viimein kaupat solmittiin kellokauppian kanssa ja kello sai uudet ylpeät omistajat.

Kotona kello sai kunniapaikan silloisen hyvin pienen kodin ainoan huoneen seinältä. Kello raksutti kotoisasti ja aina tasalta ja puolelta se kukahti. Kukkumisen lisäksi kello löi. Aikamoinen meteli olikin kun kello ilmoitti ajan kulumisesta. Yötä päivää. Muutamia öitä Eevertilläkin meni niin että puolen tunnin välein oli asennossa sängyn vieressä kun pelästyi kellon meteliä.

Yölliset heräämiset vähitellen kiukuttivat Eevertiä ja eräänä päivänä hän saikin kuningasajatuksen. Kellolle oli tehtävä jotakin. Heti kun äiti poistui päivän puuhiin kotoa Eevert kävi kellon kimppuun. Kellon takaosa avautui helposti ja perehtyminen kellosepän puuhiin alkoi. Pihdit löysivät paikkansa poikasen käsistä ja ne sai kuin saikin sopivasti ujutettua kellon sisään. Vedettiin hieman sinne ja väännettiin jonkun verran tänne ja pian olikin ärsyttävä kellon vasara saatu pois paikoiltaan. ”Ihanaa” -ajatteli Eevert, nyt se ei enää lyö, kukku vain somasti. Kello kasaan ja takaisin seinälle ja yöt ovat taas nukuttavissa.

Eevert lähti ulos ja kotiin palatessa muu väki ihmetteli mikä käelle on tullut. Kello ei lyönyt, käki kyllä kukkui mutta se tuntui olevan melkoisen vilustunut. Kähisi vain. Epäilykset suuntautuivat pian Eevertiin, joka oli tunnetusti ollut käkikellovastainen. ”Korjatessaan” kelloa oli Eevert osunut myös palkeisiin jonka liikkeestä kukunta syntyy. Puhki mennyt palje sai käen vinkumaan ilkeästi. Keuhkotautiseksi käeksi sitä ryhdyttiin kutsumaan. Kello kävi kuitenkin tarkasti ja sai kähistä kukkuunsa useita vuosikymmeniä.

Käkikello
Sääkello

Eevertin talo kaipasi muistorikasta kelloa ja sellainen sinne tulikin. Harmi vain että tämä malli ei sitten varsinainen käkikello olllutkaan vaan samaan aikakauteen liittynyt sääkello. Sellaisenkin Eevert muistaa lapsuudestaan säätalona. Säätalo oli pöydällä ja ilmanvaihteluiden mukaan sieltä tuli ulos ukko tai akka. Ja akka tietenkin silloin kun oli huono ilma tulossa.

Eevertin kello on syntynyt sveitsiläisestä matkamuistosta johon on lisätty ketjut ja punnukset varmistamaan kellon kulku.

Se alkuperäinenkin kello on olemassa ja ollut seinälläkin vuosia. Tosin se ei ole juuri käynyt samoista syistä kuin Eevertin muistoissa. Kurkkukipuisen käenkään ääni ei ole herttainen. Lisäksi vanhemmiten käki pyrki hyppäämään aina lattialle luukun avauduttua. Toisinaan luukun sulkeminen salvalla piti käen aisoissa. Viimeistään klo 12 lyönnin aikana se jo renkutti luukkunsa auki ja hyppäsi ulos 🙂 Melkoinen kello.

Se alkuperäinen kello oli hyvinkin erilainen ja liitinkin siitä muistojen vuoksi kuvan vielä tähän alle. Kattorakenteen toinen lehti on mennyt rikki, mutta muuten kello on edelleen ulkopuolelta ehjä, ehkä maalaukset hieman haalistuneet verrattuna tähän kellokaupan mallikelloon…

Käkikello
Käkikello

Maan kuulu pitokokki

Eevertin elämään on tullut vaikutteita niin hämeestä, pohjanmaalta kuin karjalastakin. Nautinnonhaluisena ihmisenä hän on varsinkin ruuan kanssa poiminut parhaat päältä ja nauttii suunnattomasti erilaisista perinneruuista.

Lapsuudesta tutuinta on hämeen sydänmailla iäksi mieleen syöpyneet maut ja tuoksut äidin ja isoäidin keittiöistä. Hämäläinen ruokaperinne on saanut vaikutteita niin idästä kuin lännestäkin. Hämettä halkovat vanhat kulkureitit; Hämeen härkätie ja Ylinen Viipurintie, joiden kautta ruokakulttuurin uusia tuulia kulkeutui kotiseuduille. Kertomusten mukaan 1700-luvun lopulla Hämeen Härkätietä pitkin kulki markkinakärryissä Turusta Hämeeseen erilaisia hedelmiä: sitruunoita, kuivattuja päärynöitä, rusinoita ja omenoita. Ne olivat alkuun herrojen herkkua, mutta pian kulkivat myös hyvin edistyksellisen isoisän isän matkoilta kotikylälle ja talonväen maisteltaviksi. Ja kyllä niitä ihmeteltiin ja irvisteltiin.

Hämeenlinna oli 1800-luvun alusta 1910-luvulle saakka merkittävä venäläinen varuskuntakaupunki, joten venäläiset ruuat tulivat tutuiksi myös Eevertin kasvuympäristössä. Ruokaperinnettä synnyttivät ja opettivat pitäjän kuulut pitokokit. Näitä taidokkaita emäntiä haettiin apuun, niin juhliin kuin kinkereihinkin komentamaan keittiöväkeä.

Jatan herkut
Jatan herkut

Eevert on viimein saanut kosketuksen maan kuulun pitokokin, Jatan käden jälkiin. Ja kyllä herkulliselta näyttääkin. Kyllä näillä eväillä kelpaa juhlia vaativammassakin seurassa. Niin makoisia ovat, että hädin tuskin mies malttaa pysyä ruokakaapilta erossa. Eevertin viettämät viikot Kuortaneella hemmottelivat myös makunystyröitä siinä määrin, että kotiin päästyä Jatan herkut erityisesti ilahduttivat.

Pitokokkien mukana yleistyivät myös monet kovin tutut ruokalajit. Alkuun pitopöytien uusista hienoista ruokalajeista useat polveutuivat säätyläisten juhlaruoista, joita olivat mm. laatikot ja rosolli. Aluksi rosolliin käytettiin perunoita, hienonnettua sipulia ja suolasilakoita. Vasta myöhemmin siinä alettiin käyttää myös punajuurta, porkkanaa, suolakurkkua, omenaa, silliä, suolaa ja valkopippuria. Eevertin omassa rosollissa onkin peruna korvattu omenalla.

Sahdin tekoa
Sahdin valmistusta

Sahti on erityisen hämäläinen juoma. Sitä voidaan pitää yhdenlaisena oluena. Sahdin erottaa oluesta kuitenkin se, että sitä ei suodateta. Hämäläinen sahti tehdään yleensä ohrasta ja ruismaltaasta. Aiemmin lähes jokaisella talolla oli oma sahtireseptinsä.

Eevertin äiti taisi myös talon tyttärenä sahdin valmistuksen. Muistaapa Eevert poikavuosiltaan kuinka äiti teki maakuntajuomaa kaupunkioloissa kylpyhuoneessa vanhaa pulsaattoripesukonetta apuna käyttäen. Keinot on monet siinäkin lajissa. Varsin laajaa tuotantoa sillä valmistusmenetelmällä ei sitten tullut tehdyksi kutenkaan.

Imellytetty perunalaatikko
Imellytetty perunalaatikko

Hämeen maaperä on otollinen perunanviljelylle. Erityisesti Lopen hiekkamailla kasvanut peruna on kuuluisa kautta maan. Niinpä hämäläiseen pitopöytään kuuluvatkin olennaisena osana erilaiset laatikot. Maakunnassa on syöty etenkin lanttu-, maksa- ja perunalooraa jo sata vuotta. Imelletty perunalaatikko eli tuuvinki on valmistettu ruuaksi monin paikoin lauantaina ja sunnuntaina. Imellytetyn laatikon valmistuksen Eevertkin taitaa hyvin. Toisinaan se on vieraalle ollut outo ruoka ja ompa joku joskus kysäissytkin: ”Onkos sun perunat päässy paleltumaan kun on niin vetistä ja makeaa tämä loora?”

Parhaimmilaan Eevertin mielestä perunalaatikko onkin vasta uunista tulleena, lähes juoksevana puurona maukkaan lihan kanssa.

Merikapteenin talon lokikirja