Avainsana-arkisto: kuparipannu

Tiskausta

Eevert on viihtynyt keittiössä kaiken päivää.

Pyyhkiellyt vähän sieltä ja täältä. Järjestellyt tavaroitaan takaisin oikeille paikoilleen. Kummasti ne vaan menevät epäjärjestykseen vaikka mies yksiksensä elelee. Moni kadoksissa ollut tavarakin on tullut löydettyä. Pitäsi varmaan useammin ryhtyä järjestelemään… tuumii mies itsekseen.

Yhtä kaikki. Nyt on tiskipöytää myöten tavarat paikoillaan ja pinnat puhtaana. Mikä ilo se onkaan kun saa kodin puhtaaksi. Tuoksuukin raikkaammalta, eikä vain? kyselee mies pikkukoira Tenholta. Tenho kääntelee päätään edes takaisin ja haukahtaa ymmärtäväisesti. Se on huomannut että niin kun tekee niin saa melko usein mukavan makupalan palkaksi.

 

Eevertin tiskikaappi
Eevertin tiskikaappi

 

Leikkuulaudatkin pestään ja laitetaan kuivumaan. Takimmainen on Eevertin omin käsin taituroima ja kaksi pienempää kalalautaa ovat Eijan ihanuuksia. Kaappi on koottu pahvista ja kahvitikuista. Ritilä on tulostuspaperia. Vuokat taitavat olla joulukonvehtirasioista peräisin.

Kaappi on varhaisempaa tuotantoa, mutta osui nyt kännykän linssiin sopivasti.

 

Rairuohot ovat jo kasvamassa ja tiputkin paikoillaan.

 

Tiput
Tiput

 

3.12.

Aamuhämärissä Eevert hiippailee keittiöönsä. Ensimmäiseksi hän menee pienen taskuradionsa luo ja vääntelee asemavalitsinta sinne tänne. Hieman huokaillen mies yrittää kerran jos toisenkin löytää kanavaa jota juuri nyt haluaisi kuunnella. Radiosta kuuluu vain rohinaa ja rahinaa…

 

Keittiössä

 

Kyllä sen nyt pitäisi jo toimia… olikohan se tämä kanava… vai oliko ne numerot nyt sitten näin päin…

 

Vanha taskuradio

 

Viimein kanava osuu kohdalle… ja mies huokaisee ja huomaa kuinka sydänkin pompahtaa ilosta.

Jouluradion avautuminen on Eevertille erityinen hetki. Mies nautii joulun ajan väreistä, tuoksuista, mauista ja sävelmistä. Jouluradion kautta saa kuulla niin paljon ja laajasti myös erilaista joulumusiikkia. Niinpä keittiön pieni taskuradio on jatkuvasti joulukanavalla. Tuttujen ja tuntemattomien sävelten siivittämänä kirjoitetaan kortit ja leivotaan herkut. Aina on hetki myös pysähtymiseen kun erityisen koskettava esitys täyttää pienen kodikkaan keittiön.

 

Jouluradio, klikkaa niin pääset kanavalle

 

Oikean kanavan löydyttyä mies siirtyy aamupuuron valmistamiseen. Tänä aamuna on vuorossa marjainen mannapuuro. Mannapuurosta Eevert on aina pitänyt ja varsinkin kun on saanut sekaan laittaa omin käsin keräämiä marjoja. Ihan jo puuron valmistumista odotellessa vesi herahtaa vanhan miehen kielelle.

 

Puuron keitossa

 

Puuro on pian valmista ja kahvikin kuumana pannussa. Tätä aamuhetkeä ei voita mikään!

 

Aamupuuro on valmis

 

Mitä musiikkia sinä kuulet nyt, kun Eevert nauttii aamiaistaan pienessä keittiössään.

 

________________________________

Valtaosa kalenterissa näkyvistä ruokatavaroista ja valmiista annoksista on ruokataitelija Jatan käsialaa.

 

 

Aamuhämärää

Niin se vain vilahti taas yksi viikonloppu, eikä aikomuksena ollutta mineilyyn uppoamista tapahtunut. Mikähän tässä odotuttaa ilmaantumistaan 😀

Sensijaan aamusella on mukavaa sytytellä taloon valot ja mietiskellä mitä siellä mahtaa tapahtua. Oikein kun kahvikupin takaa katselee niin melkein näkee varjojen vilahtavan ikkunoissa. Hyvä mielikuvitus.

 

Talo hämärässä

 

Aikaisen se on Suntiokin liikkeellä ja Kappelia päiväkuntoon laittamassa. Näinköhän herrat nautiskelevat yhteiset aamukahvit kun niin lähekkäin asustavat? Eevertin kahvipannusta riittää aina vieraille kupposet pikkuisessa keittiössä.

Vai onkohan niin että Suntio on peräti saanut kortteerin Eevertin yläkerrasta. Eipä olekkaan tullut ajatelluksi missä muualla Suntio liikkuu kuin Kappelissa.

 

Valoa ikkunoissa

 

Pöydänkulmalta kuvattuna väkisinkin kuvasta tulee kellertävä. No, sellainen talo on päivänvalossakin, mutta takana oleva seinä on valkoinen. Kappelin katto ei ole kunnolla paikoillaan kun valo vilkkuu räystään alta.

Oikein hyvää viikkoa kaikille kävijöille ja lämpimät kiitokset monista mieltä lämmittävistä kommenteista!

Kiitoksena Eevert ojentaa Sinulle kotipihastaan viimeisen kukkijan. Syksy saapuu.

 

Hehkuva krassi

 

 

 

Viinerikahvit

Eevertin kauppareissu on päättynyt hyvin. Matkaan on tarttunut oikein kunnon wienerpitko. Mitähän se Eevert oikein juhlistaa, koska tavanomaisten ostosten mukana ei yleensä leivonnaisia kotiin kulje. Toppakahvit tai munkkirinkulan saattaa kyllä kylän baarissa silloin tällöin nautiskella muiden kylän ukkojen kanssa.

Komealta näyttääkin Eevertin pitko.

Viineri komistelee vadilla

 

Viineri tai hienommin Wiener on tanskalainen leivonnainen. Tai miten sen nyt ottaa. Kerrotaan, että vuoden 1850 tuntumassa Tanskassa oli laaja leipomotyöntekijöiden lakko. Silloin leipomoiden omistajat tuottivat vierastyövoimaa mm. Itävallasta turvaamaan tanskalaisten leivän tarvetta ja pitämään busineksen pystyssä lakosta huolimatta. Leipurit tekivät mitä osasivat, eli omassa maassaan perinteisiä Plundergebäck leivonnaisia. Niistä tuli pian suosittuja ja lakon päätyttyä moni tanskalaisleipuri kehitteli reseptiä lisää ja nykyisellään mielletäänkin viinerit melko tanskalaisiksi.

Niistä ajoista on kulunut jo kauan, ainakin 150 vuotta. Yhtäkaikki  – viinerit ovat säilyttäneet suosionsa makeina kahvikavereina.

Ja hyvät pannukahvit näytää Eevert keittäneenkin.

Kahvipöytä

 

Lapsuudestaan Eevert muistaa monta kaupunkireissua. Silloin pienen kylän poika sai suun makeaksi. Pitihän sitä reissussa vähän törsätäkin. Monia kertoja viinerikahvit tai silloin enempi viinerilimpat tuli nautittua Sääksmäen Viidennumerolla. Se oli varmaan sopivasti ajoreitillä koska usein tuli poikettua. Ostokset olivat aina samat ja viinerit maistuivat. Sattuipa kerran että kylän eräs emäntä oli mukana matkassa. Leivonnaishylly oli melko tyhjänä vilkkaan päivän päätteeksi. Kotiinviemisiä teki mieli, niinpä emäntä kahvit juotuaan palasi tiskille ja osoitti myyntihyllyä sanoen: ”Minä otan ne kaikki”

Tiskillä ehkä oli juuri niin monta pullaa ja viineriä kuin kotona oli odottajia. Siitä pitäen emäntää kehuttiin ökytalon emännäksi, kun kerran kauppoja tehdessään on valmis osatamaan kaikki mitä tarjolla on.

 

Näyttää Eevertin pöydällä olevan toki muutakin kuin viineriä.

 

Porkkanat

 

Porkkanoita Eevert mielellään järsii ja pureksii. Komeita ovatkin Eevertin porkkanat. Varmaan yhtä makoisiakin kuin leivonnaiset. Mikä on taas pyhäpäivää viettäessä. Aurinko paistaa ja talitintit laulaa yhä vain kirkkaammin ja kovempaa. On kevät.

 

Eikun pöytään. Tulkaahan kaveriksi! Kehottaa Eevert satunnaisia kävijöitäänkin. Mukava kun pistäydyit.

Kaffet valmiina

 

Viineri ja porkkanat tietenkin Eevertin luottoleipurin, Jatan myötävaikutuksella hankittuja.

 

 

Silakkamarkkinat

Perinteiseen tapaan niin Helsingissä kuin muuallakin valtakunnassa järjestetään  vuosisataisten perinteiden mukaisia silakkamarkkinoita. Markkinat ovat jääneet Eevertin mieliin jo poikavuosilta. Isoäiti, joka asui Helsingissä aivan torin tuntumassa kutsui kaukaisemmat sukulaiset vierailulle luokseen juuri silakkamarkkinoiden aikaan. Tori oli jännittävä paikka. Tuohon aikaan sinne oli kokoontunut täydessä lastissa olevia kalastajaveneitä vaikka kuinka kaukaa. Usein kuuli puhuttavan ruotsin kieltä. Silloin pienelle pojalle tuli tuntuma siitä että oltiin kaukana valtamerien takana tuntemattomassa satamassa. Eipä arvannut nuori mies silloin sitä kuinka maailman meret tulevat vielä kuljettamaan.

 

Satamaan
Satamaan tulossa

 

Veneet tulivat odottamaan satamapaikkaansa jo hieman ennen markkinoiden alkua. Silloin saattoi rannalta nähdä veneiden kokoontuneen kaupungin edustalle odottamaan lupaa rantautumiseen. Tulijoita oli paljon, sillä kalastajille markkinat ovat aina olleet syksyn yksi merkittävimmistä kauppatapahtumista. Monille saaristojen asukkaille markkinat olivat se ainoa kerta vuodessa kun kaupunkiin omista töistään pääsi.

 

Laiturilla
Laiturilla

 

Kun asettautuminen alkoi, oli laiturilla melkoinen vilske ja vilinä. Veneitä kiinnitetään ja paikkoja laitetaan valmiiksi asiakkaille. Ollaan ystävällisiä naapurivenekunnalle ja syrjäsilmin katsellaan kuinka montaa sorttia herkkua ja suolakalaa on toisilla tarjolla. Alkuun markkinoille tuli pääosin kalaa. Ajan myötä myös myytävät artikkelit ovat lisääntyneet ja tarkolle on tullut kaikkea satoa säilöttynä mitä mainioimpiin mausteliemiin. Ja saaristolaisleipä! Voiko parempaa ollakaan kuin siivu tuota vahvanmakuista leipää sipaisulla voita.

Isoäidin seurue liikkui tärkeän näköisenä venekunnalta toiselle ja maisteli kunkin antimia. Ensimmäisen päivän, toisen päivän ja ehkä kolmantena päivänä matroona sitten osti armolisesti suolakalatynnörin talven varalle. Pienenä poikana Eevert mietti, miksi niitä niin kovin tarvitsee maistella. Isompana miehenä hän jo oivalsi että se oli tapa seurustella, tavata niin saaristolaisia kuin kaupunkilaisiakin ja olla esillä.

Totuttuun tapaan Eevertkin on hankkiutunut markkinoille. Ja tehnyt osaltaan hankintoja ja tukenut saaristolaisten elinkeinoa. Eevertille riittää valintaa mainiosti yksi päivä. Maisteltua saa silloinkin tarpeeksi.

 

Markkinaostoksia
Markkinaostoksia

 

Eevertin matkaan on tarttunut säilykkeitä ja leipää kalojen ohella. Mainioita punajuuria ja saarisolaispikkelsiä. Pieniä maustekurkkujakin on löytynyt mukaan. Eevert pitää kovasti maustekurkuista ja onkin lähimarketissa tuttu näky kurkkutynnyrin luona.

Aikanaan Eevertin kotitalon pihapiirissä oli nuoria vetreitä mustaviinimarjapensaita. Saapuipa kerran taloon mies joka kyseli emännältä lupaa kerätä pensaan lehtiä syöpälääkkeeksi. No toki Taavitsaisen emäntä sellaiseen tarkoitukseen antoi pensaitansa riipiä. Jouluksi sitten emäntä vastaanotti keräystä tehneeltä mieheltä ainakin 20 litran tynnyrillisen – maustelurkkuja. Liemessä oli kaikkien hämmästykseksi mustaviinimarjapensaan lehtiä. ”Että semmoista syöpälääkettä” oli emäntä virkkonut ja hymyillyt omituiselle lehtienkerääjälle. Olisipa tuo niitä saanut ihan säilöntäänkin ilmaiseksi jos olisi pyytänyt.

 

Markkinaeväs
Markkinaeväs

 

Markkinoilla tuli maisteltua kaikenlaista. Kotiin päästyä maukas ja tuoksuva saaristolaisleipä ja reilut suolasilakat houkuttelivat vielä siinä määrin, että mies teki itselleen voileivän ja otti kaveriksi lasillisen raikasta maitoa.

Välipalansa Eevert nautti hiljakseen ja aivan kuin tunnustellakseen esiin pulpahtavia markkinamuistoja pienestä pojasta lähtien. Tuttua ja turvallista, taitaa olla jo monessa polvessa sillä on tainnut syysmarkkinoita vietetyn jo useampia vuosisatoja.

 

Keittiön rauha
Keittiön rauhaa

 

Hyvä on iltaa istuskella. Leivän päälle on hyvä keittää vielä kunnon kahvit.

_________________________________________________________________________

Satamakuvat ovat Fiskarsista Fiskars 1649 -näyttelystä. Kannattaa käväistä jos matka sinne päin vie. Näyttely esittelee ruukin historiaa ja pienoismallit havainnoillistavat raudan valmistuksen monet eri vaiheet. Taidokkaasti tehty. Lasin takaa kuvailin, joten epätarkkuutta ja heijastumia ei voi estää. Harmi 😉

Markkinatuliaiset yms. ovat sieltä täältä ja osa omiakin tuotoksia. Hovihankkijaltani Jatalta ainakin osa.

 

 

 

Kalamajan tuntumilla

Kalamajan edistyminen on varsin verkkaista. Tosin, eikös kalamajoilla ja erämaatuvilla ole tarkoituskin olla hieman verkkaisesti. Tuumaillen ja tuntumaa saaden niin ympäristöstä, raikkaista syyskeleistä kuin luonnon antimistakin.

Erämaajärven rannalla vesi liplattaa rauhallisesti ja keinuttaa rannassa kevyesti venettä. Vesi huuhteleen tasaisesti rantakiviä peittäen ja paljastaen ne. Aikaa myöten kivet ovat hioutuneet kauniiksi ja paljastaneet omat hentoiset väri ja kiviaines kerroksensa. Pienet, vaivaiset rantakasvitkin heilahtelevat ja heikkenevät lehtivarvat värisyttävät pensaiden lehtiä…

Lipaltusta veneen alla
Lipaltusta veneen alla

 

Näyttää olevan Eevert valmistautumassa kalaretkeen. Täällä on hyvä kalastella ja viedä tuliaisia kotipuoleen. Siellä emännät ovat iloissaan kun saavat tuoretta kalaa. Melkoisia taidonnäytteitä emäntien luomat kalaruuat ovatkin. Saattaapa eevertkin toisinaan saada kutsun ruokapöytään. Siitä on mies mielissään. Yksin talossa asustellessan on kuitenkin niin vähän tilaisuuksia ruokailla yhdessä toisten kanssa. On se perhe ja ystävät vain niin tärkeitä elämässä!

Poukama
Poukama

 

Pieneen kallioiden suojaamaan poukamaan Eevert on laittanut soutuveneelle paikan. Ranta on matala ja hiekkainen. Siitä on hyvä kuumempana päivänä pulahtaa ihan uimasilleenkin. Syyskeleillä ja kylmien vesien aikana kylpy on varsin raikas. Silloin saa kyllä olla varovainenkin. Vesissä kun tuppaa olemaan monen sortin pienentäjää miesväelle. Muistaapa Eevert kerran erään ukkomiehen joka uimareissullaan kadotti vihkisormuksensa. Siinäpä olikin emännälle selittämistä jälkeenpäin!

Kalaonnea
Kalaonnea

 

 

Eipä ollut Eevertin kalareissu tälläkään kertaa turha. Komean vonkaleen hän on tuonut mökkiin saakka. Mitähän hyvää siitä valmistuukaan? Mikä mahtaisi olla maailman paras vastapyydystetyn kalan ohje…

Sitäpä kannattaa miettiä… mitä ehdottaisit?

Kahvit täytyy keittää ennenkuin tuumasta ryhdytään minkäänlaiseen toimeen. Tuvassa onneksi on kaikki niihin puuhiin tarvittavat välineet. Siispä tulitukut käsiin ja virittelemaan tulta kaminaan.

Kamina
Kamina

 

Eikä aikaakaan kun tuli jo iloisesti ritisee majan kaminassa. Pian on hella kuuma ja saa kahvit aikaiseksi. Vanha vesiämpäri näyttää olevan hieman huonossa kunnossa, mutta palvelee vielä hyvin kun ei vettä kauan seisottele.

Särpimeksi tarvinnee vielä hakea vajan puolelta jotakin makoisaa.

 Saalista lisää
Lisäsaalista

 

Hyvät ovat olleet Eevertin saaliit myös muuten. Maukkaita ja iloja mustikoitakin saavillinen. Puhumattakaan puolukkatynnyristä! Jo äiti aikanaan piti huolta siitä, että talon väki pysyi puolukassa talven yli. Niistä sai kuulema palvon vitamiineja ja piti keripukin loitolla. Eevertin kalamajan tuntumassa kasvaakin tämmöinen hyvin varhainen lajike, kun ovat jo valmiina punakylkisinä ihanuuksina.

Saattaapa Eevert muistaa talon renkien oudon tavankin. Miesten oli tapana piilottaa kaupunkireissulla hankkimansa viinapullot marjatynnyriin. Se on jäänyt epäselväksi, menivätkö ne sinne emänniltä piiloon vai pysyivätkö esimerkiksi kylmempinä säilössään.

Piha
Piha

Hyvä on ollessa ja seuraillessa pihan tapahtumia. Lähistön eläimetkin piipahtelevat silloin tällöin mökillä. Eevertillä onkin tapana muistaa eläinystäviään ja jättää sopivaa apetta myös niille tarjolle aina lähtiessään.

 

Pyhäpäivän rauhaa

Eevert on herännyt aikaisin ja juonut aamukahvinsa pitkään ja rauhassa. Parhaimpia hetkiä ovatkin aamut silloin kun ei mikään elämässä velvoita mihinkään.

Aamuhämärissä on mukava hakea postilaatikosta päivän lehti. Keittää oikein iso pannullinen vahvaa kahvia ja syventyä lehteen. Toisinaan, näin talvella vielä Eevert sytyttelee aamuhiljaiseensa paljon kynttilöitä pöydälle. Välillä hän unohtuu katselemaan niiden palamista pitkiksikin ajoiksi. Vanha keittiön kello vain raksuttaa aikaa muuten hyvin hiljaisessa talossa.

Ulos vilkaistessa Eevert näkee aamun jo valkenevan. Lumiset puut erottuvat levollisina ja kauniina ikkunasta.

Lumipeite
Lumipeite oksilla

Aamun hetkiä Eevert ei koskaan kyllästy katselemaan. Valkeneva maisema kertoo elämän kiertokulusta. Niin monessa hetkessä hän on huomannut kuinka pimeintäkin yötä seuraa päivä. Joskus harmaa ja sateinen – toisinaan aurinkoinen ja lämpöinen. Siihen Eevert on luottanut niin monien elämän myrskyjensä keskelläkin. Se näkökulma onkin antanut toivoa ja rohkeutta moneen tilanteeseen elämän kuohuavalla merellä. Elämä kantaa ja kannattelee.

Tämä aamu valkenee hiljalleen ja mies aivan kuin nautiskelisi verkalleen avautuvasta maisemasta.

Tekeepä mieli lähteä hieman ulos. Keli näyttää hyvältä eikä tunnu tuulevankaan. Siispä ulkoiluvaatteet päälle ja lenkille. Tuttu reitti, mutta tänään niin kaunis. Valkoinen, vasta satanut lumi on pessyt maiseman.

Sulavesi
Sulavesi

Läheinen joen uomakin virtaa hiljalleen ja levollisena. Hyvä on hetki hengähtää virtaa katsellen. Rauha tuntuu olevan niin maisemassa kuin Eevertin sisimmässäkin.

Kävelyn jälkeen Eevert sytyttää takkaan tulen ja istahtaa sen ääreen. Tulen loimotus ja hiipuvan hiilloksen hehku ovat nekin asioita, joita ei mies väsy katsomaan alusta loppuun. Radiossa soi klassinen musiikki. Voisiko mies enempää päivältän toivoa.

Iltapäivän tunnelmia
Iltapäivän tunnelmia

Eevert kaivaa vanhan korttipakkanssa esiin ja aloittaa pasianssin. Monet pelit on näillä korteilla pelattu. Nuorempana käytiin tuttavaperheessa pokalla aina sunnuntaisin koko perheen voimalla. Silloin pelattiinkin oikein rahapelejä. Pennillä ja viisipennisillä. Aina oli kova kisa koota viikon aikana pokkarahat kasaan. Oli ne aikoja! Perheiden ajanviettoa yhdessä pelaillen. Mukavaahan se oli myös pienelle pojalle.

pelipöytä
Pelipöytä

Pyhäpäivän hiljaisina tunteina on pasianssi oikein mukavaa ajakulua. Ennen tuli pelattua enemmänkin ja yksi peli saattoi kestää päiväkausia. Onpa Eevert laittanut myös suun makeaksi. Jouluksi mies on varmaan saanut kasan konvehtirasioita, joita nyt on aika maistella. Ja hyvältä ne maistuvatkin. Ihan montaa sorttiakin on tänään tarjolla.

Muistoja palaa miehen mieleen näistäkin. Muistaapa hän kuinka kolli-vuosina leirillä oli topakka emäntä ohjaajana. Melkoinen läksytys tuli aina kun pojat keksivät yhtä ja toista huvitusta – tietenkin ainakin ihan pikkusen leirin sääntöjä vastaan. Ohjaaja ei kovin silkkihansikkain käsitellyt silloin. Vaan keksipä eräs pojista, että Geisha-patukka on erityisesti tiukan ohjaajan mieleen. Ninpä porukalla sellainen ostettiin ja vietiin anteeksi pyydellen, rauhan neuvottelut mielessä pihalla vartioivalle ohjaajalle. Ja niinhän siinä kävi, että Geishalla hoidettiin tiukempikin tilanne. Rauha palasi leiriin ja ohjaajakin jo hymyili vallattomille koltiaisille. Niin, maistuu se Geisha kyllä edelleen hyvälle Eevertinkin suussa.

Pasianssi
Pasianssi Klondike

Hyvällä mallilla näyttää Eevertin peli jo olevankin. Eiköhän se päätökseen saada vielä tämän päivän aikana. Huomenna onkin sitten jo toiset aatokset.

Pelikortit ovat Lontoon reissulta, ei vain voinut niitä sinne jättää. Pikkuista kortti pakkaa kiertelin useampaan kertaan.Tuttu ajatus mielessäni – tuonhan voi itsekin tehdä. Ei , ei voi, en edes yritä. Ja ei kun palaamaan messupöydälle, missä niitä oli. 😉

Pelin rakentaminen pöydällä sensijaan olikin pidempiaikainen ja paljon vaikeampi juttu kuin niiden hankinta. Pikkuruiset kortit ovat kooltaan siinä 3mm x 6mm ja melkoisen liukkaat. Tärisevillä käsillä tuhosin monta pöytää ennenkuin sain ne kohdalleen. Harkitsin jo niiden liimaamista, mutta sentään luovuin hankkeesta. Eihän sitä tiedä mitä seuraavaksi pelaisi.

London by night
London by night

Maukkaat suklaat ovat voitto Eeven näppäristä näpeistä. Olen konvehteja ihaillut jo blogissa (varmaan useammassakin joulun aikoihin) aikaisemmin, mutta nyt ihan käsiin tuotuina ne ovat aivan uskomattoman taidokkaita pieniä ihmeitä. Lämmin kiitos Evelle ihastuttavasta yllätyksestä! Ja voi olla varma, että niistä kaikista Eevert pitää.

Lontoon ystävät, jotka ovat päässeet niitä myös maistelemaan, lähettävätkin tässä ihan ”kortilla” erityisen lämpimät kiitokset Evelle!

Kavereita Lontoosta
Ystävät Lontoosta

23.12. Pappa Panov – tarinan alkuosa

Huomenna on jouluaatto.

Joulun aikoihin Eevertin mieleen palaa aina uudelleen ja uudelleen vanha Leo Tostoin kertomus. Pappa Panovin erikoinen jouluvieras. Tai suomennetulla nimellä Suutari Martti. Tunnetko sinä kertomuksen? Eevertin kätköissä on kirja jos toinenkin rakkaasta kertomuksesta eri versioissaan. Onpa Eevert aikanaan näytelmäkerhossa (Ihan totta! On Eevertilla esiintymisenkin vikaa ollut elämänsä rikastuttajana) päässyt sekä esittämään että ohjaamaan rakasta kertomusta.

Pappa Panov
Pappa Panovin erikoinen vieras

Pappa Panovin erikoinen vieras (Leo Tolstoin tarinan mukaan kertonut Mig Holder)

Kauan sitten eli vanha suutari pienessä kylässä kaukana Venäjänmaalla. Niin kauan siitä on ja niin kaukana se paikka, että juuri ja juuri sinne muisti jaksaa kantaa ja mielikuvitus lentää.

Suutarin nimi oli Panov. Vaikka ei häntä kukaan Panoviksi sanonut, eikä herra Panoviksi eikä suutari Panoviksikaan. Hänet tunnettiin kylällä pappa Panovin nimellä, sillä kaikki pitivät hänestä kovasti.

Pappa Panov ei ollut mikään rikas mies. Yksi ainoa pieni huone kyläraitin varressa oli koko hänen maallinen omaisuutensa. Siinä hän eleli, nukkui ja teki kenkiä.

Suutari Martti
Suutari Martti

Mutta ei pappa Panov köyhäkään ollut. Hänellä oli suutarinvälineensä, kaunis, valurautainen hella keittämistä ja käsien lämmittelyä varten, iso korituoli jossa istua ja torkkua, hyvä, tukea sänky ja tilkkutäkki ja pieni öljylamppu antamaan valoa illan tullen. Ja niin monet ihmiset tarvitsivat uusia kenkiä tai paikkoja, pohjia ja korkoja entisiinsä, että pappa Panovilla oli aina rahaa leipään, kahviin ja kaaliin. Sillä kaalikeitto oli hänen herkkuaan.

Niin pappa Panov eleli elämäänsä tyytyväisenä – enimmäkseen. Tavallisesti hänen silmänsä tuikkivat pienten, pyöreiden silmälasien takana ja hän lauleli, vihelteli ja tervehti iloisesti ohikulkijoita.

Mutta tänään pappa  Panov seisoi surullisena pikku puotinsa ikkunan ääressä. Hän ajatteli vaimoaan, joka oli kuollut jo monta vuotta sitten, ja lapsiaan, jotka olivat kasvaneet aikuisiksi ja muuttaneet pois. Oli jouluaatto ja kaikki muut viettivät joulua perheensä kanssa. Pappa Panov katseli kyläraitille. Ikkunoissa loistivat kynttilät, lamput ja joulukuusten valot. Hän katseli toiseen suuntaan. Sieltä kuului leikkivien lasten naurua ja huutoja. Pikku puodin oven- ja ikkunanraoista hiipivät sisään hyvien jouluruokien tuoksut.

”Jaa-a, jaa-a”, pappa Panov sanoi sivellen pitkiä, harmaita viiksiään ja nyökytellen hiljaa päätään.

”Jaa-a, jaa-a”; eikä hänellä ollut ketään, joka olisi saanut hänen silmänsä taas tuikkimaan pienten, pyöreiden silmälasien takana.

Pappa Panov huokaisi syvään. Sitten hän sytytti hitaasti öljylamppunsa, meni korkean hyllyn luo ja otti siltä vanhan, ruskeakantisen kirjan.

Hän pyyhkäisi penkiltä nahanpaloja syrjään, pani kahvipannun tulelle ja istui isoon korituoliinsa lukemaan. Hän luki ääneen seuraten sormellaan riviä. Hän ei ollut koskaan käynyt koulua, eikä hän osannut lukea kovin hyvin.

Raamattu
Joulukeromus

Hän luki joulukertomusta ­– siitä, miten pieni Jeesus-lapsi syntyi, ei lämpimään taloon vaan talliin, koska majatalossa ei ollut tilaa hänen äidilleen ja isälleen”

Jaa-a, jaa-a”, pappa Panov sanoi sivellen pitkiä viiksiään. ”Jos he olisivat tulleet tänne, olisin antanut heidän nukkua omassa sängyssäni ja peitellyt pikku vauvan tilkkutäkin alle. Olisi niin mukava saada seuraa ja leikkiä pienen lapsen kanssa.”

Pappa Panov nousi kohentamaan  tulta. Ulkona oli tullut sumuista. Hän käänsi lampun sydäntä korkeammalle, kaatoi itselleen mukillisen kahvia ja palasi kirjan ääreen.

Hän luki rikkaista miehistä, jotka matkustivat autiomaan halki tuomaan Jeesus-lapselle ihmeellisiä lahjoja – kultaa ja hyväntuoksuisia aineita.

”Jaa-a, jaa-a”, pappa Panov huokaisi. ”Jos Jeesus tulisi tänne, ei minulla olisi hänelle mitään annettavaa.” Mutta sitten hänen kasvoilleen levisi hymy ja hänen silmänsä alkoivat tuikkia pienten, pyöreiden silmälasien takana. Hän nousi, meni taas korkean hyllyn luo ja otti siltä pölyttyneen, narulla sidotun laatikon. Hän avasi sen ja kaivoi paperin sisästä parin pienenpieniä kenkiä. Pappa Panov seisoi hiljaa pikku kenkä kummassakin kädessään. Ne olivat parhaat kengät, mitä hän ikinä oli tehnyt.

”Nämä minä antaisin Jeesukselle”, hän mutisi. Sitten hän pakkasi kengät hellästi takaisin laatikkoon ja köpitti taas isoon korituoliinsa. Hän huokaisi syvään ja jatkoi lukemista.

Huoneen lämpökö sen sai aikaan vai myöhäinen ilta, en tiedä, mutta ennen pitkää pappa Panovin luiseva sormi liukui pois kirjan sivulta, hänen silmälasinsa valuivat alas nenältä ja hän nukahti.

Ulkona sumu sakeni. Ikkunan ohi lipui hämäriä hahmoja. Vanha suutari nukkui ja kuorsasi hiljaa.

Äkkiä huoneessa kuului ääni: ”Pappa, pappa Panov!” Vanha mies säpsähti. Hänen harmaat viiksensä alkoivat täristä. ”Kuka siellä?” hän huusi tiirustellen ympärilleen. Hän ei nähnyt oikein hyvin ilman silmälaseja, mutta huoneessa ei näyttänyt olevan ketään.

”Pappa Panov”, ääni puhui taas. ”Toivoit, että olisit nähnyt minut, että olisin tullut sinun pikku puotiisi ja olisit saanut antaa minulle lahjan. Pidäpä huomenna silmällä kyläraittia aamun koitosta iltahämärään, minä tulen. Ole tarkkana, sillä en aio sanoa, kuka olen.”

Sitten oli taas hiljaista, Pappa Panov hieroi silmiään ja oikaisi äkkiä selkänsä. Hellan hiillos oli hiipunut ja lamppu oli sammunut kokonaan, mutta ulkona soivat kirkon kellot. Joulu oli tullut.

”Se oli Jeesus”, vanha mies sanoi ja siveli mietteliäästi viiksiään. ”Vai olikohan se unta? No, oli mitä oli, huomenna odotan häntä kylään. Mutta mistä minä tunnen hänet? Eihän hän aina ollut vauva; hänestä kasvoi aikamies, kuningas. Sanovat, että hän oli Jumala itse.”

Vanha mies nyökytteli päätään. ”Jaa-a, jaa-a”, hän tuumi. ”Minun onkin katsottava tarkasti.”

Sinä iltana pappa Panov ei mennyt sänkyyn. Hän jäi istumaan korituoliin ikkunan ääreen huomatakseen varmasti aamulla heti ensimmäisen kulkijan. Auringon säteet kipusivat hiljalleen kukkulan yli ja alkoivat valaista pitkää mukulakiviraittia.

Tiellä ei näkynyt vielä ketään.

Pannu kuumana
Pannu kuumana

”Minäpä keitän hyvät joulukahvit”, pappa Panov sanoi iloisesti. Hän sytytti hellaan tulen ja keitti ison pannullisen höyryävää kahvia. Mutta koko ajan hän piti silmällä ikkunaa.

Mitä arvelet, saiko Pappa Panov, suutari Martti tai Eevert Taavitsainen odotettuja jouluvieraita?

Eevertin joulukalenteriin ja sen kulkuun voit osallistua. Kirjoita kommenttiosioon arvelusi kysymyksestä tai ajatuksiasi siitä miten Eevertin joulupuuhat jatkuisivat tästä eteenpäin. Jouluna, 25.12.2010 kaikkien tarinanjatkajien kesken arvotaan Eevertin huolella valmistama joulupaketti.

Kertomuksen jatko ilmestyy myöhemmin.

Pyhäpäivän aivoituksia

Jahas, mitenkäs tässä nyt näin kävi…

Joku aika sitten selaillessani blogeja aikani kuluksi, silmiini osui kiva ohje sytykeruusuista. Ajattelin ehdottomasti kokeilla sellaisten tekemistä, vaikka en tarkalleen tiennytkään mihin niitä käyttäisin. Munakennolaatikko meni sitten viikolla visusti talteen ja tänään oli aika ottaa se esille ja ryhtyä työhön.

Ruusuja tuumiessani ja työhön ryhtymistä suunnitellessani, ajatukseni karkailivat minne sattui.

Eevert kaipasi taloonsa kulhoja, savikulhoja, jollaisiin äiti tapasi laittaa viiliä. Joulukin tulossa ja sellaisia varmasti kaivattaisiin joulupöydässä. Ihan jo perinteenkin takia.

Savikuppeja
Savikuppeja

No niitäpä syntyikin kennosta vielä ennen ruusujen tekemistä. Ruusuihinhan ei varsinaisesti kennon kaikkia osia tarvita ollenkaan. Muutama savikippo siis ihan hyvin voitiin valmistaa ensin. Maalauksetkin näyttivät heti tutuilta. Niinhän niissä viilikupeissa olikin. Vain valkoisia raitoja yksi tai kaksi. Melko vapaastivedettyjä ja ties missä kotipajassa valmistettuja. Käden jäljen tulikin tulla esiin.

Siispä takaisin tutkailemaan niitä ruusuja…

Kakkuvuokia
Kakkuvuokia

Ennen ruusujen repimistä silmiin osui vielä pari aivan välttämätöntä keittiökapinetta. Kakkuvuokia ei koskaan ole liikaa! Siispä pari, ehkä kolme… vai olisiko sittenkin vielä useampi löytänyt tiensä tekijän käsiin. Piti kokeilla syntyisikö näin, vai ehkä jos kokeilisi tuota väriä. Tai josko Eevertillä olisi sittenkin ihan joulun väreissä omat kivat vuokat. Hmmm..

Vuokien jälkeen ehkä sitten niitä ruusuja…

Tapas astiat
Tapas astiat

No kas, kennostosta aivan selvästi huuteli vielä kasa Tapas-astioita. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka tulisi vieraita joille olisi kiva laittaa pikkupurtavia ja naposteltavia kauniisti pöydälle ja vielä yhtenäisiin astioihin. Siispä toimeen ja alkuperäisen ajatuksen työntämistä sivuun vielä kerran. Ja tämä saisi olla sitten se viimeinen, koska nytkin on jo aikaa käytetty tuhottoman kauan.

Kasarit
Kasarit

Jaa, mutta tarvitsiskohan Eevert myös pari kasaria keittiöönsä. Ihan vaan arkikäyttöön. Hienoja ja kiiltäväkylkisiä kuparisia kattiloita miehellä onkin. Vaan eihän niitä arvaa arkena käyttää, ihan juhla-aikoina vaan. Ja juuri tuollainen punainen sisältä emaloitu kasari on kyllä niin tutun näköinenkin, että ihan kuin mummon peruja olisi! Liekö ihan Sarpanevan mallistoa?

Siispä kasarit kyllä tulisivat hyvään tarpeeseen. Jos vielä hieman näpertelen niitä ja sitten ihan varmasti ryhdyn ruusupuuhiin.

Kennoastiat
Kennoastiat

No niin, lopultakaan ei ole häivähdystäkään yhdestäkään ruususta. Lähes kaikki munakennoaines päätyi astioihin ja ruusuihin jäi vain sitä silppua mitä tarvitaan kyllä niiden valmistamiseen. Siispä täytyy nauttia lisää munia ja ajatella asia uudemman kerran.

On ehkä varminta lopettaa askartelut tältä viikonlopulta ja tehdä jotakin muuta…

Puurokuppi
Puurokuppi

Eevert olikin kerkee mies, niinkuin yleensäkin. Meni ja teki itselleen melkoisen riisipuuroannoksen ja vielä ihan uuteen saviastiaan. Kyllä sitä kelpaa nyt maistella uusista kupeista illan mittaan.

Saa varmaan vieraatkin maistaa maukasta puuroa jos tupaan sattuvat tulemaan. Että tervetuloa vaan!

Sauna
Saunan lämmitystä

Päivän uurastuksen jälkeen on hyvä lämmittää sauna. Se onkin Eevertin mielipuuhia ja sauna lämpiää usein. Eevertin sauna on saanut myös muutamia ralleja lattialle. Ne ovatkin mukavia jalan alla. Vanha isoisänaikuinen kivilattia toki on hyvä sekin, mutta ajoittain vilpoinen.

Saunan puurallit
Saunan puurallit

Mikä on ollessa. Massu täynnä puuroa, lämpiävän saunan tuoksua ilmassa ja rauhaisa pyhäilta.

Ensi viikon Eevert saunoo varmasti joka päivä, sillä Kuortaneelle mies lähtee verestämään syksyn kuntoutuksen toista jaksoa. Kuinkahan vetreenä sieltä palanneekaan takaisin taloonsa.

Munakennoastiat syntyivät Virike-kanan munien munakennosta, akryyliväreistä ja askartelulakasta. Puuro valmistui kuskuseista ja liimasta sekä maaleista. Yritin vielä päälle Fimon uunissa koketettavaa ”ainetta” (en taida tietää sille oikeaa nimeä?), mutta se muutti puuron keltaiseksi. Maalasin sitten uudelleen vaaleammaksi. Kauha puupalanen.

Saunan rallit kahvitikuista. Olin viikolla kurssilla ja tuli taas juotua kahvia. Ja kävi hupaisasti niinkin, että sain myös kurssikavereilta kahvitikkuja… jos vaikka minulla olisi niille käyttöä. Kiitos ♡

Rapuja ja puutarhaa

Eevertin kesä on ollut meneoa ja meinikiä. Paikoillaan ei juuri ole oltu, joten viimeviikkojen hiljaisuus on ollut tervetullutta. Lämmintä on riittänyt ja mikä autuus onkaan ollut vain olla hetken aikaa. Aikansa kutakin, niinpä on Taavitsaisen talossakin päästy hieman ulkotöihin. Pitkään ne ovat odotuttaneetkin.

Puutarha
Puutarha

Talon seinustalle on noussut kaunis ruusumuratti. Se onkin aivan uusi lajike ja kokeilunhaluisena Eevert oitis ryhtyi sen kasvattamista kokeilemaan. Myyjätärneiti jostain syystä kyseli kassalla, että jokos sitä joulua tehdään… Ei nyt sentään ihan vielä. Kummasti köynnös virkisti talon sivuseinää (eikä nyt sitten huomata, että sähköistyselementit on ihan unohdettu peittää kuvasta ;)). Seinissä ei ole ikkuna-aukkoja, joten aika tylsän näköiset tyhjillään ovat olleetkin. Olisihan ikkunoita voinut itse lisätä valmiiseen talopakettiinkin. Ei vain tullut mieleen tai ei uskaltanut säätää liikaa.

Neidon kanssa on joskus aikaa sitten rakennettu kukkalaatikoita pihaan. Nekin saivat odotettua täydennystä kukkivista tulppaaneista.

Vesiallas
Kulkijan vesiallas

Puutarhan nurkassa on pieni lammikko. Aivan kuivunut se on näin kuuman kesän jäljiltä. Joskus ehkä siihen saadaan vettä ja pari karppia uiskentelemaan. Sensijaan kaivattua raikkautta tuo matkoilta tuttu kulkijoiden vesiallas. Sellainen mukavasti solisee nyt puutarhassa ja saa siitä kukkien kasteluvedenkin kätevästi. Tuollaisesta sitä on Eevert monet kerrat matkoillaan saanut kaivattua raikasta vettä. Ja varmasti ovat mineraalit sun muut kivennäiset olleet luonnonmukaisessa järjestyksessä.

Hummeri
Hummeri ja asianmukaiset juomat

Vaan mitä se Eevert mahtaa nyt valmistaa kaiken touhunsa keskellä. Nythän on ravustusaika parhaimmillaan ja sellainen näyttää olevan Eevertilläkin tarjolla. Tai ei tuo taida rapu olla, paremminkin hummeri. Ei taida mies luottaa lähivesien antiin…

Aikanaan pojankollina Eevert kävi aina kesäisin ravussa. Ne oli lapselle mieluisia retkiä. Yötämyöten oltiin metsässä ja laavulla nukuttiin. Silloin sai valvoa niin myöhään kuin halusi. Parasta rapuretkissä oli se että sai olla aikuisten kanssa kokoajan. Siitä on jäänyt mukavat muistot. On se vaan niin tärkeää olla yhdessä; aikuiset ja lapset. Nykyisin helposti harrastellaan omissa porukoissa ja hyvin vähän on aikaa ihan vaan yhdessä olla.

Ravustus oli jännittävää ja tekemistä riitti koko yön ajaksi. Rapuretkelle valmistauduttiin jo hyvissä ajoin tarkistamalla, että pyydyksiin tarvittavat välineet olivat hyvässä kunnossa ja eväitä riittävästi.

Rapuja on pyydettiin käsin, rapukepeillä eli köpeillä, haaveilla sekä varsinaisilla rapumerroilla. Ne olivat kalastajalangasta solmittuja, mutta nykyisin taitaa saada hankituksi käteviä muovimertojakin joiden huoltaminen on paljon helpompaa.

Tavallisin ravunsyötti oli kala. Vanhat miehet kertoivat karvat nostattavia tarinoita erilaisista syöteistä. Merroissa oli kuulema käytetty syötteinä kissan, kanan, sammakon, oravan, vasikan ja jopa lampaan lihaa. Aina piti laskea reissun jälkeen talon kissat, mutta onneksi ne olivat vain kiusoittelevia tarinoita -vaikka taitaa niissä perää ollakin. Rapu kun on kaikkiruokainen.

Lapsuuden rapuretkillä syötteinä oli aikaisemmin päivällä katiskasta saatuja oman veden kaloja.

Rapu on hämäräeläin ja se lähtee liikkeelle vasta myöhään. Merrat lasketiin illalla ja aika-ajoin käytiin niitä katsomassa. Merrat pärjäsivät hyvin aamuunkin saakka, mutta eihän se olisi niin kiehtovaa ollut.

Keppejä käytettäessä kuljettiin vähän väliä tarkistamassa onko kepillä keihästetyn ja pohjaan kiinni isketyn syötin ympärille tullut rapuja ja poimitiin ne sitten käsin pois. Rohkeimmat lapsetkin saivat niitä joskus poimia. Tärkeä väline oli taskulamppu. Rapu jäykistyy paikoilleen valossa ja on helppo poimia. Tosin jos sählää ja säätää, niin karkuunhan se peruuttaa. Niinpä lapsia sai kullakin kierroksella olla mukana vain yksi. Kukin vuorotellen niin pitkään kuin jaksoi.

Ravustaessa, niinkuin kalastaessakaan ei saanut pitää meteliä, vaan se oli hiljaista puuhaa. Se lisäsi kummasti kutkuttavan jännittävää mystisyyttä pimeässä metsässä nuotion loimussa, taskulamppujen valokeilojen hiljalleen liikkuessa vesirajassa.

Nuotiokahvit
Nuotiokahvit

Nokipannukahvit maistuu aina niin hyvälle. Ja palavaa nuotiota niinkuin hiipuvaa hiillostakin jaksaa katsoa viimeiseen valontuikahdukseen saakka. Niin rentouttavaa ja rauhoittavaa ajan viettämistä. Tässä Mattisj:n kuvassa on tunnelma kohdallaan. Olen kuvaa katsellut hetken jos toisenkin. Mielessäni kuulen tulen äänet, palavan puun ja kahvin tuoksut.

Rapuöinä sai kahviakin juoda niin paljon kuin halusi. Pannu keikkui tikunnokassa kokoajan ja siitä ei böönat loppuneet koskaan. Aika summppia taisi aamuyöllä jo olla. Eväissä oli usein mukana myös vastaleivottua pullaa jota sipustettiin kahvin sekaan runsaalla sokerilla höystettynä. Ei tainnut olla hammaslääkäriliiton suosittelema välipala.

Saattaapa alkuillasta metsästä löytää muutakin hyvää ja maukasta. Jos sattui mainiot marjamaat samaan metsään, niin saattoipa eväisiin tulla laitetuksi piimää ja talkkunaa. Ja kas kuinka ravitseva ja maukas retkieväs syntyi helposti!

Mustikat kuksassa
Mustikat kuksassa

Nämä maittavat marjat keräsi tytär, jonka saaliiksi taisi tulla enempi siikoja kuin rapuja. Yhtäkaikki metsässä on hyvä olla hyvässä seurassa ja kauniissa maisemissa, ihan mihin aikaan tahansa. Sellaisilla muistoilla sitä pääsee monen arjen synkemmän hetken yli.

Köynnös, ruusut ja tulppaanit Sinellistä, oluset Doloresilta, hummeri Tiimarista, puutarhan pöytä linssinsuojarasiasta, puutarhakalusteet Lahden markkinoilta, kukkalaatikot tulitikuista, tillit ja puut sekä kukkalaatikoiden vihreät Tiimarin poistolaarista löydettyä ”jotakin”, pihan vesiallas löytö Livignosta puolivalmiina lelukaupasta (vesi on lakkaa ja vesinoro lakattua siimaa).