Avainsana-arkisto: Wipptal

Kappelin talvea

Kappelilla on alkuvuotena ollut hieman kunnostustöiden tarvetta. Niipä Suntio on apulaistensa kanssa tehnyt pientä pintaremonttia niin Kappelissa kuin kirkkotarhassakin.

Vesiränni
Vesiränni

Kappeli on sähköistetty jälkikäteen eli sellaista mahdollisuutta ei ole rakennusvaiheessa otettu huomioon että jossakin kulkisi sähköjohtoja. Ja läpiviennit – mitä ne ovat?  Johdot ovat olleet Kappelin takana valtoimenaan, tosin piilossa katseilta.

Nyt piuhat piilotettiin isolta osaltaan vesiränniin, joka syntyi kardemummaputkilon halkaistusta puolikkaasta. Maastoon saa piilotettua loput piuhat hyvin.

Hautakivineistämö
Hautakivineistämö

Hautakiviveistämöllä syntyi kaksi läheisten kiveä uuteen muotoon. Kiviaines on Alppien liusketta, jota sai hyvin työstettyä saksilla ja hiekkapaperilla. Suntio ihmetteli suureen ääneen, että miten ihmeessä ne Alpit pysyvät kasassa kun huippujen kiviaines on tuota luokkaa.

Kivi paikoillaan
Kivi paikoillaan

Hyvin asettui kivi paikoilleen vanhemman muistomerkin viereen.

Isovanhempien muistomerkki
Isovanhempien muistomerkki

Menneiden sukupolvien muistomerkki on sekin kuin ikänsä paikoillaan ollut.

Illan himmetessä
Illan himmetessä

Illalla paloivat kynttilät koko kirkkotarhassa.

Huurretta kanervissa
Huurretta kanervissa

Aamulla oli kova pakkanen. Kanervat huurtuivat jopa sisätiloissa. Ja lunta satoi koko pienen kappelin ympäristön täyteen.

Talvitarha
Talvikirkkotarha

Puhdas valkea lumi on aina kaunista.

Kappelinäkymä
Kappelinäkymä

Pikkuinen kirkkotarha sai paljon uutta ilmettä muistomerkkien vaihtamisen kautta.

Pöydällä
Pöydällä

Kuvaus ja remontoimisajaksi Kappeli pääsi avoimempaan tilaan keittiön pöydälle. Normaalisti se on kirjahyllyssä ja näkymät voivat olla huomattavasti suppeammat.

Lahjaveistos
Lahjaveistos

Suntio sai joululahjaksi kauniin enkeliveistoksen, joka pääsi paikoilleen Kappeliin Hyvän Paimenen reliefin viereen. Lämmin kiitos Annelle 🙂

 

Kesämuistoja

Tänään Eevert on järjestellyt vanhoja valokuvia. Iso nippu viime kesän kuvista on vielä tallentamatta kansioihin. Niitä katsellessa on vierähtänyt tovi jos toinenkin. Monenlaisia muistoja palautuu mieleen aivan kuin olisivat vasta tapahtuneita asioita.

Varsin mielenkiintoinen paikka oli suuren putouksen juurella ollut vesimylly Wipptalin laakossa.

 

Mylly
Mylly

 

Rakennus oli pystytetty putoukesta lähtevän joen alajuoksulle. Vesi virtasi kourua pitkin myllyyn ja pyöritti isoja kiviä joiden pyöriessä jyvät hieroutuivat mitä hienommaksi jauhoksi.

 

Myllärin tilat
Myllärin tilat

 

Vanhassa myllyssä valmistettiin jauhoja edelleen näytösluontoisesti kerran viikossa kesäaikaan. Melkoinen kolina kuului kun kivet hankautuivat toisiaan vasten veden voimasta. Melkein on aikanaan mylläri tarvinnut kunnon kuulosuojaimet. Koski ja putous piti jo itsessään niin kovaa meteliä saati sitten taidolla rakennetun myllyn osat.

 

Virta
Virta

 

Vesi virtasi hurjana myös myllyrakennuksen alla, sillä kourua pitkin ei suinkaan kaikkea vettä juoksutettu. Vedessä on paljon voimaa ja eri tehtäville on ollut erilaisia rakennelmia.

 

Vesiratas
Vesiratas

 

Iso vesiratas pyöri rauhalliseen tahtiinsa myllyrakennuksen sivulla.

 

Putous
Putous

 

Putouksen luona moni muukin vierailija kävi nauttimassa viilentävästä suihkusta.

Sellainen kesämuisto. Pitkät ajat Eevert istui muistoissaan arvoituksellinen hymy huulillaan.

 

Nukkekotilehti

Joku aika sitten oli minimaailmassa Suomen ihanin nukkekoti-blogi 2012 kisa menossa. Suureksi hämmästyksekseni sijoittui Eevert Taavitsaisen talo kolmannelle sijalle. Lämmin kiitos kaikille silloin blogia muistaneille lukijoille.

Arvomerkki on näkyvillä sivun oikeassa laidassa muistutuksena kaikista Eevertin ystävistä ja kannustajista.

 

Nukkekotilehti
Nukkekotilehti

 

Nukkekotilehti on vuoden 2013 aikana julkaissut kisassa sijoittuneiden blogien taustoja ja esittelyjä. Nyt viikolla ilmestyneessä lehdessä oli mukana myös Eevertin juttu.

Lehteä voi tilata Facebookin nukkekotikirppiksen tai Nukkekotiyhdistyksen kautta. Yleisimmin lehti on nukkekotiyhdistyksen jäsenlehti ja tulee jäsenistölle kotiin. Kannattaa tutkia ja liittyä mukaan jos/kun tuntee kutsumusta tämän rikkaan harrastuksen pariin ja sen kautta yhteisöllisyyteen niin koti- kuin ulkomaillakin.

Kiitos toimitukselle kauniista taitosta ja runsaasti lukemista sekä ihailemista sisältävälle lehdelle. Lehti on huomattavan laadukas ja sitä esittelee mielellään läheisilleen ja ystävilleen joita tapaa arjessa. Lehden sivumäärä on viimeaikoina ollut kunnioitusta herättävä. Sisältö laajasti miniatyyrimaailmaa valottava kaikkine juttuineen ja ohjeineen mitä sen kautta on saanut kokeiltavakseen. Jos vielä kehun niin painotyö on myös laadukasta kaikinpuolin. Joko lähdit liittymään yhdistykseen?

Tässä poimintaa lehdestä Eevertin osalta:

 

Artikkelin alku
Artikkelin alku

 

Artikkeli jatkuu
Artikkeli jatkuu

 

Toinen aukeama
Toinen aukeama

 

Jutun loppu
Jutun loppu

 

Hopeaa

Eevertin pöydällä on kimalteleva pullo. Aika-ajoin mies käy sitä heiluttelemassa ja saa siten pullossa olevat hiutaleet leijumaan. Niin kauniisti ne välkehtivät syysauringossa.

Pullo on muisto kesäisiltä vuorikävelyiltä.

 

kuva
Mies ja pullo

 

Pullo tuli mukaan Scheenbergistä. Siellä olevassa museoidussa vanhassa kaivoksessa Eevert vietti useamman tunnin tutkiskellen kaivoskäytäviä ja erilaisia koneita ja vesirattaita millä oli töitä tehty.

 

kuva-1
Hopeaa

 

Schneebergissä, Ridnauntalin päässä kaivettiin hopeaa, lyijyä ja sinkkiä 800 vuoden ajan. Kaivostoiminta päättyi 1985 ja museotoiminta alkoi 1990-luvulla. Varsinaiset kaivokset sijaitsivat korkealla yli 2000 metrin korkeudessa. Voi vain kuvitella millaiset olivat siellä olosuhteet. Varsinkin talvet olivat kovia. Schneebergiin muodostui kylä, jossa mainarit asuivat perheineen. Siellä oli kirkko ja koulukin. Ennen kabiininhissin valmistumista matka kaivoksille oli pitkä ja vaivalloinen. Vuonna 1969 Schneeberg autioitui, iso palo poltti asuinrakennuksia ja mainarit alkoivat käydä töissä alhaalta laaksosta.

Kaivoskierros oli hyvin valmisteltu. Nuori ja mukava opas – Albin – kertoi kuudelle opastettavalleen tarkasti kaivoksen työvälineistä ja prosesseista eri aikakausina.

 

kuva-2
Albin

Schneebergin hopeasta löytiin jo keskiajalla hopeakolikoita. Myös lyijy ja sinkki olivat merkittäviä malmeja kaivoksista. Alueella on hieno museo, missä voi ihailla vanhojen kolikoiden lisäksi erilaisia kaivosmenetelmiä ja -työkaluja. Erikoista on se, että laitteet ovat edelleen toimintakuntoisia, kertoi Albin . Ääntä lähtee ja kivi murskautuu kovalla äänellä Albinin käynnnistellessä erilaisia koneita kierroksen aikana.

Rata
Rata

 

Eevertin erityisen mielenkiinnon herätti pienoismalli, jossa havainnollistettin sitä kuinka kaivoksen ja laakson välinen yteys toimi. Vain Itävällassa joutuu kiipeänään rinnettä pitkin kaivokseenkin, hekotteli Eevert. Jonkin sortin ujous tai vajavainen kielitaito piti Eevertin lähemmin poissa pienoismallista. Kurkisteli vain uteliaana repun suulta 🙂

 

Kaivoksen sisäänkäynti
Kaivoksen sisäänkäynti

 

Pimeitä ja kosteita kavoskäytäviä kulkiessaan Eevert mietti sitä kuinka kovassa sitä onkaan leipä ollut. Vasaralla ja taltaalla nakuttaen työmiehet olivat edenneet työssään 1cm:n päivävauhtia. Kyllä se oli kovaa työtä. Pahimmillaan kaivoskäytävä oli juuru ja juuri miehen mentävä.

Paljon muistoja sisältyy pieneen kimaltelevaan pulloon Eevertin pöydällä.

 

Rakennustyömaalla

Jonkin aikaa on kaikenlaista rakennustarviketta kasaantunut Eevertin nurkkiin. Mitähän kummaa täällä oikein tapahtuukaan?

Kivikuorma on tuotu kaukaa Itävallan Alpeilta saakka.

 

Valikoituja kiviä
Valikoituja kiviä

 

Eevert on niin kiinnostunut geologiasta että kaikenlaisia kiviä tulee hankituksi milloin mistäkin. Nyt tuotu kuorma hädintuskin selvisi tullimuodollisuuksista. Tyytyväisenä Eevert nyt katselee aarrekasaansa pihalla.

Myös melkoinen kasa juoksuhiekkaa on päätynyt myös pihapiiriin. Juoksuhiekka taitaa olla peräisin Kanarian saarten dyyneiltä. Niin sileää ja tasaista!

 

Juoksuhiekkaa
Juoksuhiekkaa

 

Kiviainesta on siis hyvin tarkoin kasattu ympäristöön.

Tarkka havainnoija läytää muutakin mielenkiintoista tavaraa tontilta.

 

Valamon vaskikello
Valamon vaskikello

 

Esiin on kaivettu myös vanhan Valamon vaskikello sekä vahvaa ketjua. Varmaan vuoden on kaunis kello lojunut vajan perällä ja nyt se on kaivettu esiin ja kiilloitettu puhtaaksi pölystä.

Kaksi miehenmittaista rautapylvästä on ilmestynyt ison kellon viereen.

 

Rautapylväät
Rautapylväät

 

Isot pylväät ovat tietojen mukaan saapuneet Kappelin kulmille Bulgaariasta saakka.

 

Enkeli
Enkeli

 

Pieni enkelikin on lehahtanut Saksasta portaille pohtimaan elämänmenoa. Siinä sitä riittääkin pohtimista kun koettaa pysyä Eevertin aivoitusten perässä.

Kovin on kansainvälistä tarviketta kasaantunut työstettäväksi.

Suntio ja kukkakauppias ovat tulleet Kappelille ihmettelemään sinne tuotuja tarvikkeita. Vaikuttaa siltä, että piakkoin joudumme töihin, tuumii Suntio.

 

Tuumailua
Tuumailua

 

Mitähän tästä kaikesta syntyy… toivottavasti lähiviikot sen kertoo. Aurinko paistaa ja monelaista ulkohommaa on hyvä tehdä.

Schoberspitzen 2600m

Eevert heräsi aikaisin – ainakin kahdeksan aikaan aamulla. Avasi parvekkeen oven ja haisteli raikasta aamuilmaa. Ojenteli käsiään ylös ja sivulle sekä teki pari reipasta kyykkyä. Polvet vain vähän naksuivat aamuvoimistelun aikana.

Tänään on hyvä päivä tehdä pitkä maastoretki, tuumi Eevert. Näin mielessään päätettyään päätti herättää matkaseurueensa ja valmistelut vuoren valloitukselle alkoivat välittömäasti.

Schoberspitzen oli omassa kotilaaksossa ja tavoitteena nousta vuorelle 2600m korkeuteen laaksosta käsin ja palata samana päivänä takaisin. Nousua olisi odotettavissa kaikkiaan 1200m korkeuskäyrillä. Ja sama tietenkin laskua kunhan paikka on huiputettu.

 

Vuohet vartiossa
Vuohet vartiossa

 

Polun päätä vartioivat vuohet. Ne nousivat makuulta tervehtimään kulkijoita ja antoivat muutamia arvokkaita neuvoja jotka tulivat vielä tarpeen nousun aikana.

 

Lato
Lato

 

Alemmilla rinteillä oli heinänteko käynnissä ja ueamman miehen voimin viikatteella taitettiin niityn heiniä. Eevert on kaikkien vuosien aikana ihaillut paikallisten tapaa hyödyntää vaikeissakin paikoissa olevien niittyjen anti.

 

Rinnettä
Rinnettä

 

Nousu oli jyrkkää alusta alkaen. Vähitellen laakson kylä hieman pieneni ja Eevert huomasi kiivennennsä jo hyvän matkaa ylöspäin vaikka jalka nousi ja liikkui varsin verkkaisesti läähättävän hengityksen mukana. Polku oli hyvin merkitty punavalkoisin kiiloin ja maalauksin, niinkuin täällä on tapana. Ainakin nousu sujuisi turvallisesti määränpäähän saakka.

 

Kapuamista riittää
Kapuamista riittää

 

Niittyjen jälkeen polku muuttui jyrkemmäksi ja vei läpi vihannan, mutta kivikkoisen vyöhykkeen. Viimeiset lehtikuuset varjostivat näkymät lähes kokonaan.

 

Aluskasvillisuutta
Aluskasvillisuutta

 

Mielenkiintoista, huohotti Eevert tutkiessaan aluskasvillisuutta jo melkoisen korkealla. Koti-Suomessa kasvillisuus pienenee ja muuttuu vaatimattomammaksi mitä korkeammalle tunturin rinnettä nousee. Tällä kohdin se tuntuu vain suurenevan ja rehevöityvän. Eevert kulki läpi valtavien lehtien ja kukkien täyttämän varjoisan ja vahreän alueen. Lehtien halkaisija oli hyvinkin 40cm.

 

Maisema avautuu
Maisema avautuu

 

Viherikön jälkeen polku jatkuu aina vain hieman jyrkempänä. Laason kylä on jo kadonnut näkyvistä. Laidunmaiden aitoja on vielä täälläkin, joten karja ainakin kipuaa päivisin ravitseville mailleen.

 

Tukka sekaisin
Tukka sekaisin

 

Alppien kasvillisuus kiinnostaa Eevertiä, vaikka monen kasvin nimi onkin tietämättömissä. Tällä kukalla on ainakin tukka yhtä sekaisin kuin Eevertillä kun hän on pyyhkiellyt hikistä päätään reissun edetessä.

 

Pieni polku
Pieni polku

 

Onhan se niin, että näille maisemille pääsee vain kävelemällä ja itse nousemalla. Turisti- ja hiihtokeskusten hissit toki kuljettavat matkalaisen helpommin ylös, mutta hiellä ja rasituksella saavutetut näkymät ovat kuitenkin rakkaampia ja muistorikkaimpia. Kumma juttu – kärsimys muuttuu voitoksi!

 

Kivinen paikka
Kivinen paikka

 

Taukoja on hyvä pitää riittävästi matkan aikana. Ja varsinkin se evästauko! Kunnon eväät pitää miehellä olla. Eevertin  reppuun päätyi kunnon makkara. Muu seurue sitä hieman lähteissä naureskeli, mutta kummasti oli kädet ojossa makkaran perään kun muut eväät oli nautittu kauniilla vuosistojärvellä.

 

Eevertin makkara
Eevertin makkara

 

Evästaukopaikalta matka jatkui kohti vuoren korkeinta kohtaa. Sinne oli pikkujärveltä vielä reilu 200m nousua.

 

Yhä ylöspäin
Yhä ylöspäin

 

Melkoista kivikkoa oli loppu nousu ja monta taukoa sai pitää ennenkuin keikkivilta kiviltä avautui vuoren toinen puolisko.

 

Kasvupaikka
Kasvupaikka

 

Niin pientä kivenkoloa ei varmaan olekkaan, minne ei kukkia syntyisi. Kukan nuppu taitaa olla pienempi kuin nuppineulan pää.

2600m tuli saavutettua. Sitten ei olekkaan muuta kuin alamäkeä, kun laskeudutaan tkaisin laaksoon. Ylämäki käy hengen päälle ja alamäki ruumiin päälle. Nousuun Eevert käytti 3,5 tuntia. Katsotaan kuinka alas meno sujuu.

 

Ylämaja
Ylämaja

 

Ylimmät rinteet olivat lampaiden valtaamat. Suurensuuri lammaslauma määki siellä täällä. Ensimmäistä kertaa Eevert koki sen että äitilammas huutelee lapsensa nisälle. Eevertin liikkuminen osui juuri niihin aikoihin kun emät huutelivat karitsojaan ja melkoisen kettärää oli poikasten juoksu emon luo. Ei voi muuta kuin ihailla.

 

Uteiaisuus voittaa
Uteiaisuus voittaa

 

Lampaat olivat myös melko uteiaita ja kävivät haistelemassa kulkijat.

 

Murmeli
Murmeli

 

Pian rinteiltä kuului lampaiden määkimisen lisäksi myös vihellyksiä. Vihellysten perään alkoi melkoinen kuhina ja pöhinä. Murmelit varoittelivat toisiaan kulkijoista ja ne juoksivat kiireen vilkkaan pesäkolojensa ovisuille. Uteilaina niidenkin piti vielä tähyillä kulkijoita turvallisen välimatkan päästä.

 

Vesieste
Vesieste

 

Laskeutuminen jyrkkä rinnettä alaspäin oli kovaa työtä. Vanhat polvet olivat koetuksella ja hyvän aikaa sitten oli juomakin loppunut kulkijan pullosta. Vanhan viisaan neuvon mukaan vain virtaavasta vedestä kannattaa juoda. Pikkupuroihin Eevert ei luottanut, koska ne liruttelivat itsensä alas laidunmaiden läpi. Isompi vesi olikin matkan varrella ja siitä sitten sai kulkijakin juotavaa. Janon sammutuksen ja pullojen täyttämisen jälkeen se vesi piti myös ylittää.

Helpommin sanottu kuin tehty, joen uoma oli laaja ja siihen tuli vettä useammalta rinteeltä ja niinpä Eevertin seurue viettikin hyvän tovin etsiskellessään turvallista ylityspaikkaa. Vuorilta alas tuleva vesi on muuten kylmää!

Ilta saapuu
Ilta saapuu

 

Joen toisella puolella oli tie. Matkan rasitusten koettelemana Eevert suuntasi tietä pitkin alas. Hiljalleen laakson talot erottuivat ja tuli tuntu, että vielä ennen auringonlaskua päästään vuorelta alas.

 

Tie
Tie

 

Puuraja saavutettiin ja silloin tie näytti samanlaiselta kuin kotimaassakin, vaikkakaan ei niin jyrkkiä teitä taida ihan kilometritolkulla ollakkaan tallusteltavaksi. Ilta-aurinko kauniisti sävytti maisemaa.

 

Lähes perillä
Lähes perillä

 

Siellä parkkipaikalla jo näkyy Eevertin pieni punainen Mini Cooper!

Vaan jokusen askelen saa vielä ottaa ennenkuin moottori kuljettaa väsyneen miehen majapaikkaan. Laskeutumiseen Eevert käytti 5 ja puoli tuntia. On se vaan niin paljon haasteellisempaa kuin kiipeäminen!

Hieno päivä oli takana ja ruumis hellänä. Ravitsevien ja parantavien yöunien jälkeen Eevert heräsi kivuttomana, säryttömänä ja onnellisena uuteen päivään.

Mitähän sitä tänään tekisi?

Jubileumweg

Eevert lojui aamupäivän rasittuneena edellisten päivien vaelluksista ja lähti vasta iltapäivällä hieman ulos. Tarkoituksena ja suuntana oli tarkastella ihan vain tätä lähirinnettä ja kulkea kappaleen matkaa tietä pitkin ylöspäin  ja palata sitten takaisin.

Tie nousi jyrkästi ylöspäin ja päivä oli helteinen. Pikkuhiljaa askeleisiin vanhakin mies tottuu ja tasaisesti – joskin hitaasti matka taittui aina vaan ylemmäs.

 

Kotimökki
Kotimökki

 

Aikansa noustuaan kotimökki muuttui yhä pienemmäksi ja lopulta jäi mutkaisen tien taakse näkymättömiin.

 

Näkymä
Näkymä

 

Avautuvat näkymät huumasivat miehen niin että pikainen paluu takaisin kotilaaksoon hävisi jonnekin ihmetyksen tunteen alle ja matka jatkui aina vain ylemmäksi. Retkieväänä oli Eevertillä 1,5 litran pullollinen jääteetä. Mitäpä sitä muuta tarvitsisi hellepäivänä kuin juotavaa.

Juotava hupeni melko tiuhaan ja pian jo pullon pohja näkyi uhkaavan selkeästi. Vuorilla kun ollaan niin onneksi on vuoripuroja joiden raikas vesi virvoittaa kulkijan. Viis siitä vaikka tietääkin purojen tulevan alas laidunmaiden läpi.

 

Virkistystä tien vierestä
Virkistystä tien vierestä

 

Jano oli kova joten hyvin kelpasi sekä pieni suihku että juominen tien vierustan pienestä vesiputouksesta. Kummasti sitä kuivakin mies huomaa elpyvänsä kun saa riittävästi vettä juotua. Siispä tämänkin jälkeen Eevertin jalat kuljettivat häntä yhä ylemmäksi.

 

Taukopaikka
Taukopaikka

 

Lopulta laakso oli jäänyt niin kauas ja niin alas että karttaa tutkittuaan mies katsoi parhaimmaksi tehdä retkestään rengasmatkan ja jatkaa vielä hieman eteenpäin ja laskeutua sitten hieman jyrkempää rinnettä takaisin laaksoon.

Juoma oli jo tyystin loppu joten pullo oli täytettävä eläinten ja kulkijoiden juoma-altaasta. Aikaa oli kulunut jo sen verran että hieman jo hiukopalaakin olisi kaivannut. Repusta ei kuitenkaan löytynyt murenaakaan.

 

Kivennäisvettä
Kivennäisvettä

 

Vesipullon täytettyään mies jatkoi matkaansa.

 

Nousu jatkuu
Nousu jatkuu

 

Vielä oli noustava melkoinen matka ennenkuin pääsisi alas laaksoon vievälle polulle.

 

Näköalaoja riitti
Näköalaoja riitti

 

Tuntui siltä kuin paluu polku ei koskaan tulisi vastaan. Jatkuvasti tie vei eteenpäin ja ylöspäin. Vastapäiseltä rinteeltä Eevert tunnisti tuttuja taloja. Nekin olivat melko korkealla laakoa ajatellen. Kuinkahan kauas olenkaan tullut, miettii Eevert tallustaessaan helteessä yhä vain eteenpäin.

 

Jyrkkä polku
Jyrkkä polku

 

Lopulta löytyi merkki alas vievästä polusta. Polkua oli vaikea havaita maastosta käsin, mutta onneksi se oli hyvin merkitty. Alaspäin oli hyvin vaikeaa ja hidasta kulkea lähes pystysuoraa rinnettä. Jokainen askel tuli tarkasti katsoa ja varmistaa sauvoilla ettei vain jalka lipsahtaisi jolloin koko mies kierisi lujaa vauhtia alaspäin.

Synkemmän osuuden aikana kuului myös melkoista ryminää yhtäkkiä metsästä. kaksi komeaa gemssiä rymisteli vauhdilla Eevertin ohitse. Oli se vain hirmuista juoksemista näinkin vaikeassa maastossa.

Suoraa alastuloa oli tultu lähemmäs pari tuntia kun viimein häämötti pieni tie metsän reunassa. Sitä kohden!

Alhaalla tiellä Eevert kohtasi Marian. Alkuun mies epäili näkevänsä jo väsymyksen, nälän ja janon ohella jo näkyjä. Pieni hetki viehättävässä seurassa palkitsi kulkijan. Äiti maa antoi pian parastaan ja johdatti Eevertin uskomattomien metsämannsikkapaikkojen kohdalle. Kourakaupalla sai Eevert seurueineen makustella marjoja ja saada voimia loppumatkalle.

 

Kohtaaminen
Kohtaaminen

 

Melkoisesti oli vielä alastulevia askeleita. Viimein päästiin sentään jo kohtaan jossa laakson kirkko komeili ilta-auringossa. Se oli juhlallinen hetki.

 

 

Schmirnin kirkko
Schmirnin kirkko

 

Alas tielle olisi suunta. Sinne oli vielä matkaa, mutta toiveikkaana askellus jatkui aina kotitalolle saakka.

 

Eevertille tuli suoraan ja yhtäjaksoisesti ylös meneviä askeleita 11 300 ja alaspäin hieman enemmän. Päivän saldo oli kaikkiaan n.24 000 askelta, joka tuntui enenmmän kuin riittävältä näissä maastoissa. Nousua korkeuskäyrillä siinä reilu 700m Sumpfkopfille.

Hieno päivä ja monenlaista kokemusta kivistävistä lihaksista huolimatta.

Retken opetus: Älä koskaan  – ikinä – usko vuorten höyräyttämän miehen ehdotusta siitä että lähdetään vain pikkuisen katsomaan tätä lähirinnettä. Tai jos uskotkin niin varaa mukaan hieman evästä tai vähintään pari ravitsevaa patukkaa.

 

Pikku-Heidi

Eevertin päivät kuluvat sukkelaan ihmetellessä kaunista maailmaa ja sulatellessa kaikkea kokemaansa. Viehättävä emäntä Herta lähti eräänä päivänä opastamaan Eevertiä vuorille. Suuntana oli pikkuinen vuorisotomaja ja läheisen vuore huiputus. Retki oli jo monet kerrat siirtynyt koska vuorilla oli pilvistä ja sateista, vaikka laaksossa olikin oikein hyvä keli. Oikeastaan retki oli siirtynyt jo vuodella, sillä Eevertin retkikohteisiin se kuului jo vuosi sitten.

Alkuun siirryttiin autolla hieman ylemmäs. Se tuntui oikein hyvältä sillä yksityistä ja kapeaa, jyrkästi nousevaa tietä kävellen astellen saattaisi tulla hiki.

 

Hevoset
Hevoset

 

Auto pysäköitiin pienen mökin tuntumaan. Ensimmäisenä tervehtimään tulivat ystävälliset ja uskomattoman kauniit hevoset. Niiden kanssa seurustellessa kului useampi hetki, sillä vieraat kulkijat täytyi tarkoin tarkistella joka puolelata. Hevosten seurana oli lehmiä, vasikoita, poneja ja aasi.
Melkein kuin olisi taas eläintarhassa käynyt.

 

Laitumet
Laitumet

 

Laitumilla olisi viihtynyt pidempäänkin. Niin kauniit maisemat sieltä aukenivat. Sieltäkin löytyi vuorimaja, joka oli emäntämme hallinnassa. Se ei kuitenkaan ollut pääkohteemme tänään.

 

Majalla
Majalla

 

Matka jatkui jalkaisin kohti huippua. Joka oli ihan tuossa vieressä. Niin täällä monesti näyttää, että tuossahan se… tuumi Eevert mielessään ja huomasi pian huomautuksensa olevan taas totta. Matkaa rinteellä noustavaksi tuli aivan tarpeeksi vaikka autolla huristettiinkin alkumatka.

 

Rinnettä pitkin ylös
Rinnettä pitkin ylös

 

Pian silmissä jo siinteli pikkuinen talo suhteellisen jyrkässä rinteessä. Miten ihmeessä se onkin pysynyt paikoillaan talvet ja kaikki. Hieman korkeammalla sijaitsi myös huippu jonne olimme suuntaamassa. Niin tällä kuin useimmilla muillakin huipuilla on risti. Suunta oli siis selvästi näkyvillä jo alkumatkasta.

 

Pikku-Heidin mökki
Pikku-Heidin mökki

 

Hiljalleen matkan varrella ollut pikkumökki läheni. Se oli kuin suora poiminta Eevertin äidin kertomien Pikku-Heidi kertomusten päätapahtumapaikoista. Vuoriniittyjä ja isoisän pikkuinen maja jossa Heidi vietti aikaansa pienenä tyttönä.

 

 

Pikku-Heidin mökillä
Pikku-Heidin mökillä

 

Täältä sitä on hyvä maailman menoa tutkiskella. Rauhaa ja hiljaisuutta riitti. Vuorilla on aina hiljaista – jos ei lasketa mukaan karjan kelloja ja visertäviä lintuja.

Unelmissaan Eevert jäi majaan viettämään päiviä. Suunnitteli jo laskeutuvansa majan toiselle lavetille lepäämään.

 

Päiväunet
Päiväunet

 

Vähintäänkin päiväunille oli asettauduttava… niin houkutteleva peti siellä odotti kauniisti sijattuna.

 

Keittiö
Keittiö

 

Pieni tulisija oli mökissä ja siinä sitä somasti kahvit keittäisi ja vaikka pienen sopan. Puita ei juuri tällä korkeudella ollut, joten ne joutuu kulija tuomaan mukanaan.

Huippua kohti
Huippua kohti

 

Majalta suunnistettiin huipulle. Ottenspizin 2200m korkeuteen oli selvä suunta. Harjannetta pitkin ylös. Mitä pidemmälle pääsi niin sitä enemmän askel painoi. Eevertkin joutui jo useamman kerran pyyhkimään hikeä matkan varrella.

Lopulta huippu saavutettin ja eväät syötiin asianmukaisella hartaudella. Huipulla oleminen pistää ihmisen hiljaiseksi. Kovin on pieni ihminen tässä maailmassa.

 

Pöytä
Pöytä

 

Huipulla oli pöytä. Emäntä Herta kertoi, että siellä pidetään vuosittain messu ja pöytä toimii alttaripöytänä. Eevertille jäi epäselväksi mistä messusta on kysymys ja kuinka laajasti kylän väkeä siihen osallistuu. Itävalta on hyvin katolinen tai uskonnollinen maa ja se näkyy myös arjen keskellä. Peltotilkkujen varrella ja teiden vieriltä löytyy pieniä kappeleita tai muistotauluja risteineen.

 

Huippusnapsit
Huippusnapsit

 

Leivän ja viinin sijasta huipun pöydälle asetettiin snapsilasit ja pullo. Täälläpäin on tapana ottaa pienet isäntäväen snapsit huiputellessa. Ja hyvältä tämä aprikoositömssy maisui Eevertinkin suussa.

Hetken aikaa etsittiin alppiruusua, mutta se ei tälläkertaa kulkijoille paljastanut kasvupaikkaansa. Seuraavalla kerralla sitten.

Aikansa nautittuaan maisemista alkoi laskeutuminen, joka tälläkin kertaa osoittautui kuitenkin nousua vaikeammaksi.

 

Hattu päähän
Hattu päähän

 

Paluumatkalla poikettiin uudelleen majalla ja istuttiin vielä hetki puhdasta ilmaa haistellen. Mökin hyvästelyt olivat hellät ja se jätti varmasti jälkensä Eevertin mieleen.

 

Herta-rouva ja Eevert
Herta-rouva ja Eevert

 

Lämmin kiitos Herta-rouvalle hyvästä opastuksesta ja mahdollisuudesta nähdä jotakin aitoa ja koskettavaa.

Pieni kooste vielä tuvasta kaikille kävijöille.

 

Tupa edestä ja takaa
Tupa edestä ja takaa

 

 

Pieni polku metsän halki vie

Eevertin aamu alkoi hiljaksiin. Hämmästyksekseen mies huomasi nukkuneensa kellon ympäri. On se vain virkistävää tämä vuoristoilma, tuumi Eevert ja hamusi vaatteita päälleen haukotellen. Vuorilla nukkuu hyvin.

Nukkumaan eevert ei kuitenkaan jäänyt vaan suuntasi maastoon. Sitävartenhan tänne on tultu. Läheisellä hissillä ylös ja hissuksiin päivän mittaan laskeutuminen alas. Alas tuleminen on monesti vaikeampaa ja fysiikalle kovempaa kuin yloös kapuaminen. Ylösmeno käy keuhkoihin ja alastulo jalkoihin. Vuorella saa aina olla tarkkana mihin astuu ja millaiselle reitille lähtee. Se tuli taas hyvänä muistutuksena heti kun hissillä oli ylös päästy.

 

Pelastushelikopteri
Pelastushelikopteri

 

Rinteellä oli joku loukannut itsensä ja paikallinen pelastushelikopteri kävi noutamassa loukkaantuneen alas laaksoon ja sairaalaan tarkastettavaksi. Taitavasti pieni kopteri pudotti ensin ensihoitajan alas ja siirtyi sitten hieman sivummalle odottelemaan. Kun potilas oli saatu kopterin laskeutumispaikalle, niin se tuli takaisin ja otti ensin potilaan kyytiin. Sen jälkeen kone kääntyi ja poimi ensihoitajan mukaansa. Rinne oli viisto hieman joka suuntaan, joten ei voinut kuin ihailla taidokasta koneen käyttämistä.

 

Kanikoppi
Kanikoppi

 

Eevertin suunnitellun polun päässä oli tuttuja eläimiä. Kaneja oli joka kokoa ja niillä kaikilla oli mukavat pikkutalot rakennettuina. Melkein Eevertin teki mieli mennä kopeille saakka, mutta jätti tällä kertaa sen tekemättä. Sitäpaitsi aitaus oli lukolla kiinni – joskin se lukko oli auki…

 

Kananen
Kananen

 

Pupujen lisäksi polun päässä oli paljon muitakin elämiä. Kanat kotkottelivat iloisesti ja hieman taaempana vuohi sekä tietenkin kasa lampaita. Kasassa lampaat todella olivat – taisi kavereilla olla hieman kylmä aamuisessa rinteessä.

 

Polku
Polku

 

Polkua oli hyvä kävellä. Pehmoinen metsäpolku. Tosin yhtäkään harha-askelta siitä ei parane ottaa, muutoin on äkkiä muutaman korkeuskäyrän kerralla alhaalla. Vastaantulijoiden ohittaminen oli tarkkaa puuhaa, sen verran kapea kulkuväylä kuitenkin oli.

 

Perhonen
Perhonen

 

Päivän edetessä perhoset heräilivät ja melkoiseksi perhospoluksi se muuttuikin. Perhosia oli jos jotakin lajia ja ne vallattomasti pyörähtelivät niin kukissa kuin kuljikoiden edessäkin. Saipa Eevert muutaman taltioiduksi mukaansakin.

 

Näkymä laaksoon
Näkymä laaksoon

 

Tässä kohden tuntuu olevan vielä kovin pitkä matka. Talot eivät juuri kasvaneet vaikka askeleita kuinka oli ottavinaan.

Polun edetessä tutttu kilkatus täytti rinteiden pienen huminan. Laiduntavaa karjaa oli rinteillä siellä täällä ja metsän siimeksessä oli myös lipevä lehmä ylhäisessä yksinäisyydessään. Isäntä oli tuonut kannon päälle uuden suolakiven ja sitä oli mukava lämpimänä päivänä liposkella kuin parhaintakin tikkunekkua.

 

Lipevä lehmä
Lipevä lehmä

 

Lipevän lehmän jälkeen eteen osui muutakin karjaa. Eevert osaa hyvin puhua niin pupua, kanaa, lehmää kuin possuakin joten aikaa vierähti jokaisen kanssa mukavasti.

Harmaat kärsäkkäät saivat lisäksi myös hieman rapsutuksia karkeaan karvaansa.

 

Kärsäkäs
Kärsäkäs

 

Laakson lähestyttyä löytyi vielä muutama hamsteri, marsu ja lisää kaneja. Nämä ystävykset eivät olleet yhtäaikaa paikallaan hetkeäkään. Jokainen yritti pureskella häkkiin eläimen mentävää reikää. Tosin pieneissä häkeissä ne asuivatkin ja Eevertinkin mielessä kävi pariin kertaan ryhtyä eläinten vapauttajaksi. Ehkä ne eivät olisi luonnossa kuitenkaan pärjänneet joten hellät hyvästit jätettin niillekin.

 

Häkkieläimet
Häkkieläimet

 

Metsäpolulta aukesi lopulta laakson päässä komea vesiputous. Sitäpä piti Eevertinkin lähteä tutkimaan lähempää. On tämä maailma vaan ihmeellinen paikka, tuumi Eevert lähestyessään pauhaavaa putousta.

 

Putous
Putous

 

Putouksesta tuli valtavat määrät vettä taukoamatta. Miten ihmeessä sitä että riittää kaikille päiville ja varmaan vuoden ympäri?

Putous melkein houkutteli miehen liukkaille reunamille jotta olisi saanut vielä lähempää kuvia…

 

Mies putouksella
Mies putouksella

 

Ja pitihän sitä siellä housunsa kastella yhdessä niittykohdalla laiduntavien hyvin märkien lehmien kanssa.

 

Hyvä kahvipaikka
Hyvä kahvipaikka

 

Putouksen edustalla oli mainio näköalakahvio. Siellä oli hyvä hetki istahtaa ja miettiä päivän tapahtumia. kovin oli tapahtuma- ja eläinrikas päivä!

 

Tarkempia matkakuvauksia TÄÄLTÄ.

Keksijä Pellen maisemissa

Aamu valkeni pilvisenä ja ystävällinen Herta-rouva kertoi vuorilla ukkostavan iltapäivällä. Luontoa ja sen ilmiöitä kunnioittavana Eevert päätti kuulostella tuulten tuntumia ja haistella ilmaa ennen maastoon lähtemistä.

Niin siinä kävikin, että vuorille ei ollut asiaa vaikka kuinka olisi ollut monissa maailman tuulissa karaistettu merikarhu. Vuoripolku vaihtui vesiputousretkeksi. Kaukaa Eevert jo näki vesiputouksia ja koska autolla näytti pääsevän lähelle niin sinnehän sitä oli suunnattava.

 

Vesiputouksia
Vesiputouksia

 

Lumisten vuorten edessä näkyi vettä tulevan vauhdilla ja monesta kohdin. Pieni tie vei parkkipaikalle josta lähti vielä pienempi tie putousten lähelle. Sitä tietä ei vain turistien sopinut ajaa. Auto jäi kiltisti parkkipaikalle.

Tien vierusta oli täynnä kaikenlaista tutkimisen arvoista.

 

Kappeli
Kappeli

 

Ensimmäiseksi kirkontakentajaamme kiinnosti vanha kappeli keskellä laiduntavia lehmiä. Talojen, sukujen ja kylien on näillä seuduilla tapana rakentaa kappeli. Niin tämäkin vanha pieni rakennus oli sisältä siisti ja hyvin hoidettu. Suvun kuolleiden jäsenten muistot ja merkinnät olivat alttarilla ja seiniä koristi niin ikonit kuin muutkin pyhät kuvat. Kappelin henkilökohtainen sisustus jäi kunnioitusta tuntevalta mieheltä taltioimatta. Sen sijaan pieni simpukkaenkeli halusi tulla kameran kautta mukaan.

 

Simpukkaenkeli
Simpukkaenkeli

 

Matka jatkui tietä pitkin. Askelluksen keskeytti pian mielenkintoinen nakuttava ääni. Mistä sellainen tuli? Maastossa oli vettä runsaasti. Pieniä puroja tuli alas rinnettä sieltä täältä. Vanhaa, mutta käytössä olevaa rakennusta oli myös rinteellä vaikka ketään ei näkynytkään. Muutama karvakorvainen lehmä vain ihmetteli kulkijoita.

 

Lehmän poikanen
Lehmän poikanen

 

Hetken jutusteltuaan karjan kanssa matka jatkui ja nakuttava ääni voimistui. Mistä se tuli?

Lähellä olevassa purossa oli vesiratas.

 

Vesiratas
Vesiratas

 

Vesiratas pyöri vauhdikkaasti ja sen jatkona oli jonkinlainen rakennelma, jonka varsinainen käyttötarkoitus ei selvinnyt Eevertille. Tuo rakennelma piti nakuttavaa ääntä sillä siinä oli kymmeniä pieniä puuvasaroita jotka löivät alustaansa kukin omalla tavallaan. Rakennelma muistutti käsin veivattavaa soittorasiaa jossa isossa pyörivässä rummussa oli nystyröitä jotka heilauttivat soittorasian kieltä kohdalle osuessaan.

 

Puuvasarat työssään
Puuvasarat työssään

 

Nyt nakutus oli nopeaa. Millaistahan se on sitten kun keväällä vedet virtaavat valtoimenaan alas rinteiltä. Hyvän aikaa eevert tutki ja tarkasteli taidolla rakennettua soitinta.

 

Yläjuoksulta päin
Yläjuoksulta päin

 

Purosta vesi ohjautui kouruun, joka kuljetti sitä eteenpäin. Kultaa ei näkynyt pohjalla – senkin Eevert tarkasti koska hyvinkin se olisi voinut olla jonkinlainen erottelija. Varsinainen tehtävä lienee kuitenkin huvitus.

Matka jatkui jyrkkänä nousuna ja pian mies jo huomasi että leppoisasta sadepäivästä oli sittenkin tulossa hientäyteinen nousupäivä. Tie nousi tasaisesti ja melko jyrkästi koko ajan.

Lopulta oli jätettävä tie ja siirryttävä kulkemaan jokivartta pitkin. Kaikesta näki että nyt oli vähän vettä liikkeellä. Nytkin niin paljon että raavaallakaan miehellä ei ollut asiaa virran ylittämiselle.

 

Koskipaikka
Koskipaikka

 

Jonkun matkaa jokivartta pääsi vielä eteenpäin, mutta ne isot ja matkaan houkuttaneet putouskohdat jöivät saavuttamatta tällä kertaa.

 

Joulukuusimetsässä
Joulukuusimetsässä

 

Suurin putouskohta näkyy kuvan oikeassa yläosassa. Sinne saakka ei jokivierustaa ihan päässyt, koska talven lumien ja jään mukana oli tullut paljon isoja kiviä voimakkaan joen reunustoille ja katkaisi kulun. Komeat olivat näkymät siitäkin minne saakka mies pääsi turvallisesti etenemään.

Eevertin katse haravoi myös muuta maastoa kuin komeita putouksia. Hyvinkin kylän keskustaan sopivia joulukuusia kasvoi rinteellä. Mitenkähän saisi sellaisen kuljetettua kotikylälle. Varmasti riittäsi naapurikunnasta saakka ihastelijoita kun tuollaisen laittaisi juhlakuntoon.

Tietä pitkin Eevert palasi takaisin ja kiinnitti huomiota vielä paikallisen Keksijä-Pellen kotirakennukseen. Huomaatko sinä mihin Eevert havahtui?

 

Voihan vessanovi!
Voihan vessanovi!

 

Talon päädyssä oli nykyaikainen vessa ja ovi avoinna. Vessasta johti kouru talon lantalaan. Eevert jäi kovin miettimään oliko siellä mahdollisesti jokin vesivirtaa käyttävä laite kuljettamassa jätökset siististi lantalan puolelle…Vessasysteemi sijaitsi suurinpiirtein samoissa kohdin kuin useammat vesirattaat sekä aikaisemmin esitetty soitin.

 

 

Näkymä
Näkymä

 

Yhtäkaikki… päivä oli antoisa ja mielenkiintoinen vaikka maastoon ei päässytkään suunnitellulla tavalla. Vähitellen sade saavutti myös Eevertin kulkijan penkiltä ja houkutteli miehen autolla takaisin majapaikkaansa.